Kannabis
Keskeiset riskit
Riippuvuus ja sieto
Krooninen ja runsas kannabiksen käyttö nostaa sietoa aineen vaikutuksille (Hall, Room & Bondy 1995). Kannabiksen säännöllinen ja päivittäinen käyttö voi johtua riippuvuuteen, joka on valtaosin psyykkistä. Mahdolliset vieroitusoireet ovat lieviä. Silloin kuin niitä esiintyy, niitä ovat ärtymys, ahdistus, vapina, hikoilu, huonovointisuus ja unettomuus. Vieroitusoireita esiintyy lähinnä silloin kun runsas ja pitkäaikainen käyttö lopetetaan äkkiä.
Kannabista joskus kokeilleista arvioidaan noin 10 %:n tulevan siitä riippuvaiseksi. Riippuvuus lienee yhtä yleistä kuin alkoholin käyttäjillä mutta harvinaisempaa kuin tupakan tai opioidien käyttäjillä (Heinälä 1998). Erään toisen arvion mukaan kannabiksen riippuvuusriski on tuo sama 10 %, mutta alkoholin 15 %, opiaattien 23 % ja nikotiinin 32 % (Saarnio 2000, s. 160).
Psyykkinen riippuvuus ilmenee niin, että säännölliseen ja runsaaseen käyttöön ja aineen hankkimiseen saattaa kulua suuri osa henkilön ajasta. Tämä vaikeuttaa ihmissuhteita, opiskelua , työntekoa tai harrastuksia. Riippuvuudesta kertoo se, jos henkilö jatkaa säännöllistä käyttöä vaikka on kokenut käyttönsä haitallisia vaikutuksia kuten pitkittynyttä yskää tai väsymystä. (Heinälä 1998).
Kannabisriippuvuuden takia hoitoon hakeutuvia on kuitenkin runsaasti niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, myös niissä maissa missä hoitoa ei tarvitse käyttää syynä rangaistusten välttämiseen (EMCDDA 2002). Kannabiksen runsaan käytön johdosta kannabisriippuvuus on yleisimpiä diagnostisoituja riippuvuussairauksia länsimaissa. Toisaalta suhteellisen pieni osa käyttäjistä hakee apua riippuvuuden takia (Hall, Room & Bondy 1995).
Akuutit riskit
Kannabis ei ole myrkyllistä suurinakaan annoksina eikä myrkytyskuolemia tunneta. (Heinälä 1998). Eläinkokeissa niitä saadaan aikaan, mutta vain sellaisilla määrillä, joita ei voi uskoa ihmisen pystyvän tai suostuvan nauttimaan (Saarnio 200, s. 160; Hall, Room & Bondy 1995). Kannabispäihtymyksen ja väkivallan yhteydestä ei ole näyttöä (Saarnio 2000, s. 162).
Kannabispäihtymyksen aikana motorinen koordinaatiokyky, muisti, tarkkavaisuus ja muu henkinen suorituskyky heikkenevät . Ajokyky heikkenee, kuten suoriutuminen vaativissa tehtävissä yleensäkin. Muun muassa reaktiokyvyn, koordinaation ja huomiokyvyn heikkeneminen kasvattavat onnettomuusriskiä (Heinälä 1998; Saarnio 2000, s. 161; Hall, Room & Bondy 1995). Tavanomaisten käyttöannosten vaikutus vastaa 0,7–1 promillen alkoholipäihtymystä simulaattorikokeissa. Kuitenkin kannabiksesta päihtyneet ajoivat kokeessa tavallista hitaammin, kun taas alkoholista päihtyneet tavallista nopeammin (Hall, Room & Bondy 1995). Onnettomuusalttius erityisesti liikenteessä on eräiden tutkijoiden mielestä suurin kannabiksen käyttöön liittyvä vaara (Hall, Room & Bondy 1995).
Runsaan käytön riskit, pitkäaikaishaitat
Pitkäaikaiskäytöllä lienee lieviä vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin, joskin tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Tutkittaessa hoitoon hakeutuneita pitkäaikaiskäyttäjiä on todettu aivotoimintojen häiriöitä, jotka saattavat korjautua vähitellen raittiina aikana (Heinälä 1998; Lundqvist 1995), mutta tästä ollaan erimielisiä (Hall, Solowij & Lemon 1994). Häiriöitä ilmenisi korkeammissa kognitiivisissä kyvyissä kuten muistissa, huomiokyvyssä, organisaatiokyvyssä ja kyvyssä käsitellä monimutkaista informaatiota . Vaikka nämä häiriöt ovat vähäisiä, ne saattavat haitata mahdollisuuksia selviytyä vaativista työtehtävistä. Häiriöt kasvavat käytön keston mukaan. (Hall, Room & Bondy 1995). Toisen katsausartikkelin mukaan tutkimukset eivät ole tuottaneet näyttöä pitkäaikaisenkaan käytön aiheuttamista kognitiivisista häiriöistä (Saarnio 2000, s. 161).
Kannabiksen polttaminen vaurioittaa hengitysteitä. Hengityksen pidättäminen ja kannabissavun syvään vetäminen lisäävät hiukkasten ja tervan kulkeutumista ja kertymistä hengityselimiin. (Heinälä 1998) Käyttäjillä esiintyy limakalvon tulehduksia, kroonisia keuhkoputken tulehduksia, yskää ja keuhkolaajentumia. Suun, kurkunpään ja nielun syöpäriski on lisääntynyt päivittäin hasista tai marihuanaa polttavilla. (Fabritius & Salaspuro 1998, s. 421). Jotkut näistä syöpätyypeistä ovat yleistyneet nuorten kannabiksen polttajien keskuudessa, vaikka ne muuten ovat nuorilla ihmisillä harvinaisia (Hall, Room & Bondy 1995). Myös (in vitro) soluviljelmillä on vahvistettu kannabissavun voivan aiheuttaa syöpää (Hall, Room & Bondy 1995). Eräässä tutkimuksessa on todettu tupakoimattomien, mutta kannabista päivittäin polttavien kärsivän hengitysteiden sairauksista yleisemmin kuin tupakoimattomat (Hall, Room & Bondy 1995). Nämä vaikutukset ovat ominaisia vain kannabiksen polttamiselle eivätkä voi seurata syömisestä tai juomisesta (Hall, Room & Bondy 1995). Kannabiksen poltolla saattaa olla samanlaisia sydän- ja verisuonitaudeille altistavia vaikutuksia kuin tupakoinnilla. Annostelutavan vaihtaminen pienentää muttei poista riskiä (Hall, Room & Bondy 1995).
Kannabiksen käyttö polttamalla rasittaa sydäntä ja verenkiertoelimistöä , mutta pysyvistä vaurioista ei ole näyttöä (Hall, Room & Bondy 1995).
Riskit ja haitat sikiölle
On olemassa näyttöä siitä, että kannabista polttaneiden äitien lasten syntymäpaino, pään ympärys ja syntymäpituus ovat normaalia pienemmät. Tätä näyttöä on kuitenkin pidetty riittämättömänä. (Fabritius & Salaspuro 1998). Kannabiksen käyttö odotusaikana lisää ennenaikaisen synnytyksen riskiä (Heinälä 1998). Kannabiksen polton sikiövaikutukset lienevät samantyyppisiä kuin tupakan (Saarnio 2000). Sikiövaurioiden lisääntymisestä ei ole saatu näyttöä, mutta mahdollisuutta ei voi täysin sulkea pois (Hall, Room & Bondy 1995). On olemassa heikkoa näyttöä, että kohdussa kannabikselle altistuneet lapset voivat kärsiä ohimenevistä kehitys- ja käyttäytymishäiriöistä ensimmäisinä elinkuukausinaan, ja että tietyt lapsuusiän syövät ovat yleisempiä sellaisten äitien lapsilla, jotka olivat käyttäneet kannabista odotusaikanaan (Hall, Room & Bondy 1995).
Seka- ja yhteiskäytön riskit
Kannabis vahvistaa alkoholipäihtymystä, mikä voi altistaa alkoholiriippuvuudelle (vrt. Heinälä 1998).
Haittojen vähentäminen ja ensiapu
Jos välttää kannabiksen käyttämistä polttamalla, välttää hengityselinten sairauksien ja syövän riskit.
Psykoottisen häiriön – kun ahdistuneisuus tai muut epämiellyttävät oireet eivät ole hävinneet päihtymyksen mukana – hoidossa käytetään lääkkeitä, joten lääkärissä käynti on paikallaan.
Jos kyseessä on pelkästään kannabisriippuvuus, hoito on yleensä avohoitoa, jossa voidaan käyttää keskustelun ja neuvonnan lisäksi ryhmähoitoja, verkostotapaamisia, 12 askelen ohjelmaa, erilaisia psykoterapioita ja muita päihderiippuvuuden hoidossa yleisiä menetelmiä. Laitoshoitoa harkitaan, kun kyseessä on monipäihderiippuvuus, avohoito ei osoittaudu riittäväksi, potilas tarvitsee ympäristön muutosta kyetäkseen lopettamaan käytön tai kun potilaalla on psykiatria hoitoa vaativa sairaus (Fabritius & Salaspuro 1998).
Alkoholi
Keskeiset riskit
Riippuvuus ja sieto: Alkoholi on riippuvuuden suhteen keskivahva päihde, jonka addiktiopotentiaali on vähintään kannabiksen luokkaa, todennäköisesti suurempi. Se voi aiheuttaa sekä voimakasta fyysistä että psyykkistä riippuvuutta. Vieroitusoireet voivat olla voimakkaita ja jopa hengenvaarallisia. (Saarnio 2000).
Akuutit riskit: Akuutti päihtymys heikentää ajattelua ja havaintotoimintoja, muun muassa muistia täydelliseen muistinmenetykseen saakka (Saarnio 2000). Suuret alkoholiannokset ovat hengenvaarallisia, muun muassa hengityksen säätely voi lamautua. Alkoholimyrkytykset aiheuttavatkin merkittävän osan alkoholikuolleisuudesta: Suomessa kuolee vuosittain 400– 500 henkilöä akuutteihin alkoholimyrkytyksiin Korvikealkoholi aiheuttaa metanolimyrkytyksen, joka voi olla tappava tai tehdä sokeaksi. (Neuvonen 1998). Tällaisia kuolemantapauksia on vuosittain Suomessa 20–30 (Neuvonen 1998). Runsaan kertajuomisen seurauksia, joiden takia hakeudutaan hoitoon, ovat oksentelu, elimistön kuivuminen, hengitysvaikeudet ja tajuttomuus ja delirium (juoppohulluus): runsaan alkoholinkäytön lopettamista tai vähentämistä seuraava oireyhtymä, jolle ovat ominaisia mm. lihasvapina, motorinen levottomuus, kouristukset, autonomisen hermoston voimakas ärsytystila, keskittymis-, ajatus-, havainto-, muisti- ja orientaatiohäiriöt, uni-valverytmin häiriöt, pelottavat ja ahdistavat näkö- ja kuuloharhat ja mahdollisesti kuolema (Savolainen 1998; MOT -sanakirja, lääketiede). Alkoholismin lisäksi myös alkoholin raju kertakäyttö johtaa usein aivojen vahingoittumiseen (Hillbom 1998). Alkoholi voi aiheuttaa ohimeneviä dementiaoireita (Hillbom 1998). Runsas kertakäyttö voi aiheuttaa haimatulehduksen, joka saattaa olla palautuva tila. Sen kuolleisuus on noin 10 % . (Pikkarainen 1998 s. 323) Alkoholin ja väkivallan yhteydestä on vahva näyttö.
Runsaan käytön riskit, pitkäaikaishaitat: Alkoholistinen juominen aiheuttaa vakavia ajattelu- ja havaintotoimintojen häiriöitä, jotka ilmenevät muun muassa ongelmanratkaisutaitojen ja oppimisen voimakkaana taantumisena Runsas alkoholin käyttö aiheuttaa psykooseja. Alkoholiriippuvuus ja erilaiset persoonallisuushäiriöt esiintyvät yhdessä erittäin usein. Sama pätee depressioon. (Saarnio 2000) .
Alkoholin suurkuluttajilla esiintyy useanlaisia ravitsemushäiriöitä (Salaspuro 1998 s. 269–270) . Se altistaa muun muassa diabetekselle ja kihdille sekä sydän- ja verenkiertosairauksille (Savolainen 1998 s. 271).
Maksavaurioita ovat rasvamaksa, alkoholihepatiitti ja maksakirroosi (Savolainen 1998 s. 279–280; Salaspuro 1998, s. 309–311). Rasvamaksa paranee yleensä, mikäli alkoholin käyttö loppuu, ja alkoholihepatiitin paranemisennuste samalla ehdolla on 75 %. Myös maksakirroosi, vaikka onkin krooninen tila, voi pysähtyä ja olla muuttumatta kuolinsyyksi, jos potilas raitistuu. (Salaspuro 1998, s. 316) .
Alkoholin runsas käyttö vahingoittaa usein aivoja ja altistaa useille tunnetuille aivosairauksille. Uusien tutkimusten mukaan nämä vauriot voivat myös olla palautuvia, kun juominen lopetetaan . Alkoholin ja epilepsian välillä on voimakas yhteys Alkoholistin riski sairastua aivoverenkierron häiriöihin ja mm. aivoverenvuotoon on kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna. (Hillbom 1998).
Liikehäiriöt kuten huojuva leveäraiteinen kävely ovat alkoholisteilla yleisiä (Hillbom 1998). Alkoholin suurkulutukseen liittyy useita ääreishermoston ja lihasten sairauksia, kuten lihasten surkastuminen ja lihasvoiman heikkeneminen (Juntunen 1998).
Runsas alkoholin käyttö altistaa refluksisairaudelle (närästykselle), ruokatorven syövälle ja ylävatsan, vatsalaukun ja suoliston sairauksille kuten suoliston verenvuodoille (pohjukkaissuolen haavalle (mahahaavalle) ja paksunsuolen syövälle (Pikkarainen 1998 s. 318–320). Pitkäaikainen, runsas alkoholinkäyttö vaurioittaa haimaa, yleisin vaurio on krooninen haimatulehdus, joka on kivulias mutta ei tappava tila (Pikkarainen 1998, s. 326–327).
Runsas jatkuva alkoholinkäyttö heikentää sydäntä aiheuttaen sydämen vajaatoimintaa, rytmihäiriöitä sekä sydänperäisiä äkkikuolemia (Kupari 1998). Kohtuullinen alkoholin käyttö jopa suojaa sepelvaltimotaudilta ja sydänkohtauksilta, mutta suurkulutus ja runsas kertajuominen saattavat altistaa niille (Kupari 1998). Säännöllisen alkoholikulutuksen ja kohonneen verenpaineen välillä on vahva yhteys (Kupari 1998).
Impotenssi, kivesten surkastuminen, hedelmättömyys ja rintarauhasten suurentuminen ovat yleisiä runsaan alkoholinkäytön seurauksia miehillä. Naisilla vastaavia vaikutuksia ovat munasarjojen toimintahäiriöt, kuukautishäiriöt ja hedelmättömyys Alkoholi kasvattaa rintasyövän riskiä. (Laitinen & Välimäki 1998).
Alkoholin käyttö liittyy osteporoosiin (luukatoon) molemmilla sukupuolilla (Laitinen & Välimäki 1998).
Alkoholin suurkulutus lisää kiistatta suun, nielun, kurkunpään, ruokatorven ja maksan syöpäriskiä (Salaspuro 1998, s. 349).
Krooninen alkoholinkäyttö voi johtaa anemiaan. Sitä todetaan noin puolella sairaalaan otetuista alkoholisteista (Pikkarainen 1998, s. 353). Alkoholisteilla esiintyy tavallista enemmän vakavia tulehdussairauksia kuten sepsistä (”verenmyrkytys”), keuhkokuumetta ja tuberkuloosia. Tämä joutuu monesta tekijästä, ja alkoholin suorat vaikutukset ovat vain osa niistä (Pikkarainen 1998, s. 355).
Riskit ja haitat sikiölle: Raskauden aikaisena kohtuukäyttönä pidetään 1–2 viikoittaista alkoholiannosta. 1–3 % raskaana olevista on alkoholin suurkuluttajia (Halmesmäki 1998).
Runsas alkoholinkäyttö voi aiheuttaa keskenmenon raskauden kahdella ensimmäisellä kolmanneksella. Runsas alkoholinkäyttö raskauden alkuvaiheessa altistaa epämuodostumille ja sikiövaurioille kuten sydän- ja lustovaurioille sekä haitata sikiön kasvua.
Toisella raskauskuukaudella kasvaa ennenaikaisen synnytyksen vaara ja siitä alkaa istukan irtoamisen riski. Aivojen alikehittyminen, pienipäisyys ja muut fetaalialkoholisyndrooman (FAS) ilmenemismuodot voivat saada alkunsa alkoholin käytöstä tässä vaiheessa. FAS-lapsia syntyy Suomessa vuosittain noin 80 ja lievemmänasteisesti vaurioituneita FAE-lapsia 150. Kasvun hidastuminen, joka ei korjaannu myöhemmin. Pienipäisyys, hermosto-oireet ja henkinen ja fyysinen jälkeenjääneisyys ovat merkkejä FAS-lapsen kärsimistä vaurioista. (Halmesmäki 1998).
Eräiden tutkimusten mukaan runsas alkoholinkäyttö raskauden loppuaikoina aiheuttaisi synnytyksen yliaikaisuutta. Lähes kaksinkertainen määrä alkoholin suurkuluttajista muihin verrattuna joutuu synnyttämään keisarinleikkauksella.
Seka- ja yhteiskäytön riskit: Alkoholilla on lukuisia, osin huonosti ennustettavia yhteisvaikutuksia lääkkeiden ja muiden päihteiden kanssa. Alkoholiannos kasvattaa keskushermostoa lamaavien lääkeaineiden, rauhoittavien ja unilääkkeiden vaikutusta, mistä aiheutuu kohonneita riskejä mm. liikenteessä. Alkoholi lisää opioidien ja niiden sukuisten lääkkeiden käyttöön liittyvää keskushermosto- ja hengityslamaa ja aiheuttaa siten kuolemia. (Holopainen 1998, s. 413)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Juu, kerran olin sekä rööki-, että kukkalakossa samanaikaisesti, kun aina kukkalakossa pari päivää menee niin paljon röökiä. Kiristi. Paljon.
Jos poltan tupakkaa kun lopetan kukan toleranssintiputusta varten, en huomaa muuta kuin tupakanpolton kasvua.
"Häiriöitä ilmenisi korkeammissa kognitiivisissä kyvyissä kuten muistissa, huomiokyvyssä, organisaatiokyvyssä ja kyvyssä käsitellä monimutkaista informaatiota ." - WAU! Pitäis varmaa lopettaa polttelu, niin musta tulisi supermies, kun nyt sujuu normaalisti!
aika monelle liian pitkä.
... kokototuuden sivut peilattuna tai tallennettuna?