Verensiirrot

Kysyisin, mikä itse asiassa on tällä hetkellä JT:ien kanta verensiirtoihin? Olen ymmärtänyt, että tässä(kin) asiassa opit ovat muuttuneet useaan otteeseen, ja nykyään sallitaan jo tiettyjä verituotteita.

Millä JT:t perustelevat verensiirtokiellon? Kauan sitten perehdyin enemmän asiaan, ja mieleeni on jäänyt vain, etten ainakaan minä olisi silloin tulkinnut kyseisiä Raamatun kohtia verensiirtokielloksi.
221333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Nykyisen valon mukaan ei saa käyttää:
- kokoverta
- plasmaa
- punasoluja
- verihiutaleita

Nykyään saa käyttää:
- albumiinia
- hemoglobiinia
- immunoglobuliinia
- hyytymistekijöitä
- muita pääkomponenteista erotettuja ainesosia

Tuota jaottelua ei ainakaan raamatulla pysty mitenkään järkevästi perustelemaan, mutta kuitenkin mielestäni pitäisi kunnioittaa jokaisen uskonnollista vakaumusta.

Raamatussa kielletään veren syöminen. Siihen aikaanhan ei verensiirtoja tunnettu.

Äänestä
  • Tyly fakta: veri ei poistu lihasta vuodattamalla kokonaan. Kaikki ketkä syövät lihaa, syövät verta...

    Äänestä

  • ..vastauksestasi. Toki jokaisen henkilökohtaista vakaumusta on kunnioitettava, siitä täytyy lähteä. En voi kuitenkaan olla tuntematta surua sen vuoksi, että sääntöjen tai ilmapiirin muuttuessa jotkut aiemmin esim. hemoglobiinista tai hyyt.tekijöistä kieltäytyneet ovat saattaneet kuolla ikään kuin turhaan, sillä nykyäänhän nuo valmisteet sallittaisiinkin ja mahdollinen kuolema saatettaisiin välttää. Siinä mielessä seurakunta ottaa aikamoisen vastuun. Eli tarkoitan sitä, että tämän päivän kielletty pelastava hoito saattaakin olla myöhemmin hyväksyttävää.

    Toki nämä ovat omantunnon asioita, ja kuten todettua niin minä en ole mitään sanomaan kenellekään asiasta tai neuvomaan, eikä minulla ole perimmäistä tietoa siitä, miten asiat oikeasti ovat.

    Ihan mielenkiinnosta vielä kysyn, että mistä lähtee se ajattelu, että kun punasolusta poistaa solukalvon eli kaksinkertaisen rasva- ja proteiinikalvon, niin valmistetta saakin antaa (eli saadaan hemoglobiinia, jota punasolun sisus on täynnä). Miten nämä rajat vedetään, ja miksi Raamattu sallisi valmisteen annon tällaisen (karkeasti sanottuna) solukalvon rikkomisen jälkeen? Voisiko esim. joku Jehovan todistaja selittää, miten ymmärrätte tämän asian.

    Äänestä

  • Alalla työskentelevä kirjoitti:

    ..vastauksestasi. Toki jokaisen henkilökohtaista vakaumusta on kunnioitettava, siitä täytyy lähteä. En voi kuitenkaan olla tuntematta surua sen vuoksi, että sääntöjen tai ilmapiirin muuttuessa jotkut aiemmin esim. hemoglobiinista tai hyyt.tekijöistä kieltäytyneet ovat saattaneet kuolla ikään kuin turhaan, sillä nykyäänhän nuo valmisteet sallittaisiinkin ja mahdollinen kuolema saatettaisiin välttää. Siinä mielessä seurakunta ottaa aikamoisen vastuun. Eli tarkoitan sitä, että tämän päivän kielletty pelastava hoito saattaakin olla myöhemmin hyväksyttävää.

    Tämä ei ole jt:n vastaus, vaan luopioksi tuomitun.

    Raamatulla noita asioita ei pysty perustelemaan. Luulen että muutaman vuoden kuluessa koko oppi muuttuu entisestään sallivaisemmaksi.

    Kuolema voidaan jt-opissa ajatella vain väliaikaiseksi pahaksi koska Jehova herättää uskolliset. Sitä olen kyllä ihmetellyt että millä näitä kuolemaan johtavia sääntöjä keksinneet ihmiset armahdetaan? Muutaman vuoden kuluttua saattaa oppi muuttua, mutta silloin ollaan jo menetetty ihmishenkiä. Uskollisuus lienee tärkein...

    >>"Ihan mielenkiinnosta vielä kysyn, että mistä lähtee se ajattelu, että kun punasolusta poistaa solukalvon eli kaksinkertaisen rasva- ja proteiinikalvon, niin valmistetta saakin antaa (eli saadaan hemoglobiinia, jota punasolun sisus on täynnä)."

    Äänestä

  • Alalla työskentelevä kirjoitti:

    ..vastauksestasi. Toki jokaisen henkilökohtaista vakaumusta on kunnioitettava, siitä täytyy lähteä. En voi kuitenkaan olla tuntematta surua sen vuoksi, että sääntöjen tai ilmapiirin muuttuessa jotkut aiemmin esim. hemoglobiinista tai hyyt.tekijöistä kieltäytyneet ovat saattaneet kuolla ikään kuin turhaan, sillä nykyäänhän nuo valmisteet sallittaisiinkin ja mahdollinen kuolema saatettaisiin välttää. Siinä mielessä seurakunta ottaa aikamoisen vastuun. Eli tarkoitan sitä, että tämän päivän kielletty pelastava hoito saattaakin olla myöhemmin hyväksyttävää.

    Toki nämä ovat omantunnon asioita, ja kuten todettua niin minä en ole mitään sanomaan kenellekään asiasta tai neuvomaan, eikä minulla ole perimmäistä tietoa siitä, miten asiat oikeasti ovat.

    Ihan mielenkiinnosta vielä kysyn, että mistä lähtee se ajattelu, että kun punasolusta poistaa solukalvon eli kaksinkertaisen rasva- ja proteiinikalvon, niin valmistetta saakin antaa (eli saadaan hemoglobiinia, jota punasolun sisus on täynnä). Miten nämä rajat vedetään, ja miksi Raamattu sallisi valmisteen annon tällaisen (karkeasti sanottuna) solukalvon rikkomisen jälkeen? Voisiko esim. joku Jehovan todistaja selittää, miten ymmärrätte tämän asian.

    Koko veri ja sen neljä pääkomponenttia katsotaan kuuluvan Raamatussa Apost. 15. luvussa mainitun veren karttamisen listalle.

    Mutta kun puhutaan, että muut ovat sallittuja, niin silloin mennään ehkä hieman harhaan. Sanotaan mielummin, että ne on vapautettu "omaan harkintaan" Raamatullisin perustein.

    Apos 15:20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.

    Samassa Apostolien tekojen luvussa on mainittu siis myös haureus kartettavien lsitalla veren lisäksi, miten tämä pitäisi ymmärtää?

    Jos tämä tulkitaan veren kohdalta vain syömiskielloksi ja verensiirtoja voi ottaa, niin miten haureutta voisi kiertää samalla tavalla "laillisesti"?

    Eikö juuri haureus sana tee selväksi mitä tässä karttamisella tarkoitetaan? Raamatun mukaan täytyy pysyä erossa kokonaan ko. asioista.

    Äänestä

  • Juhani.P kirjoitti:

    >>Samassa Apostolien tekojen luvussa on mainittu siis myös haureus kartettavien lsitalla veren lisäksi, miten tämä pitäisi ymmärtää?

    Niin sii kokonaan pidättäytymisellä haureudesta vai?

    >>Jos tämä tulkitaan veren kohdalta vain syömiskielloksi ja verensiirtoja voi ottaa, niin miten haureutta voisi kiertää samalla tavalla "laillisesti"?

    Vai niin.

    >>Eikö juuri haureus sana tee selväksi mitä tässä karttamisella tarkoitetaan? Raamatun mukaan täytyy pysyä erossa kokonaan ko. asioista.

    Vartiotorniseuran verinäkemyksen mukaan tulee nykyään siis hyväksyä haureuden osat, ei kokohaureutta. Aiemmin kaikki veren osat olivat kiellettyjä, joten ilmeisesti silloin myös koko haureus?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Sitomis- ja sado-masoleikit sopivat varmasti myös "tosikristitylle", sillä nehän eivät pidä sisällään seksiaktia. Olisikohan tuo sellainen omantunnon kysymys?

    Mitähän väki Betelissä tykkäisi, jos joku veli tilaisi dominan palveluja "kammioonsa"?

    Äänestä

  • PoterO kirjoitti:

    SM-kisat ja vastaavat eivät ole haureutta, vaan korkeintaan sen sallittuja osia. Joten vanhan täyskiellon asemesta on sovellettava 1980-jakeita ja siksi ovat mitä soveltuvimpia "tosikristityille".

    Samoin esileikki yhtenä päivänä ja penetraatio seuraavana, orgasmi kolmantena olisi varmaan hyvä jako niille, joita SM-kisat ja vastaavat eivät sytytä.

    Äänestä

  • PoterO kirjoitti:

    Sitomis- ja sado-masoleikit sopivat varmasti myös "tosikristitylle", sillä nehän eivät pidä sisällään seksiaktia. Olisikohan tuo sellainen omantunnon kysymys?

    Mitähän väki Betelissä tykkäisi, jos joku veli tilaisi dominan palveluja "kammioonsa"?

    kovin tunnutte sivistyneiltä, mutta ette käsitä niin yksinkertaista asiaa. Kun veren koostumusta ja veren kuljettamia aineosia.

    Ette tunnu tajuavat koko veren roolia esim. ihmisessä. Veri on yksinkertaisesti kuljetusjärjestelmä kehon sisällä. Sen kautta hoituu solujen ravitseminen hapettaminen solujen kuonanpoisto ja imuunijärjestelmän hyökkäykset tunkeutujia vastaan. Veri ei ole siis sama kuin ne aineosat jota se kuljettaa..
    Esim. veran kuljettama happi ei ole verta vaikka veri sitä kuljettaa soluihin, eikä liioin ruisleivästä suoliston irroitamat ravintoaineet.

    Veran kuljettamien aineosien nimittäminen vereksi, on vähän sama asia kun vaatteitten riisumisen nimittämien haureudeksi :) .

    ><
    tilaisi dominan palveluja "kammioonsa"?
    ><

    Taitaa olla suurempi ongelma teidän porukoissa :)

    Hyvin perusteltu. Voisitko vastata avaukseeni tuossa ylempänä?

    Tarkoititko, että esim. albumiinia tai hyytymistekijöitä saa antaa, sillä ne eivät ole itse veren osia eli kuulu veren koostumukseen vaan ovat vain veren _kuljettamia_ ainesosia?

    No, ilman albumiinia, tätä tärkeää proteiinia, neste ei pysy verisuonissa vaan tihkuu kudoksiin - albumiinin puutteen lisääntyessä seuraa esim. vatsan turpoaminen sinne kertyvän nesteen vuoksi. (Tämä voidaan nähdä proteiinin puutteesta kärsivillä kehitysmaiden aliravituilla lapsilla). Albumiini ja muut proteiinit ikään kuin imevät vettä verisuoniin ja pitävät siis veren koostumuksen normaalina.

    Toisaalta veren kuljettamat hyytymistekijätkin ovat erittäin oleellisia veren osia, sillä ilman niitä verenvuoto mistään suonesta ei koskaan tyrehtyisi. Eikä veren tehtävä immuunipuolustuskaan toimisi, ellei veressä olisi immunoglubuliineja, joita siis nykyään JT:t saavat käyttää.

    Ja mitäpä muuta veri on kuin vettä ja sen kuljettamia molekyylejä ja soluja?

    Hemoglobiinikaan ei ole mikä tahansa veren kuljettama aineosa, vaan kuuluu veren koostumukseen erittäin keskeisesti - sehän sen hapen juuri kudoksiin ja soluille kuskaa.

    >>>Veran kuljettamien aineosien nimittäminen vereksi, on vähän sama asia kun vaatteitten riisumisen nimittämien haureudeksi :) .>Taitaa olla suurempi ongelma teidän porukoissa :)

    Äänestä

  • Juhani.P kirjoitti:

    kovin tunnutte sivistyneiltä, mutta ette käsitä niin yksinkertaista asiaa. Kun veren koostumusta ja veren kuljettamia aineosia.

    Ette tunnu tajuavat koko veren roolia esim. ihmisessä. Veri on yksinkertaisesti kuljetusjärjestelmä kehon sisällä. Sen kautta hoituu solujen ravitseminen hapettaminen solujen kuonanpoisto ja imuunijärjestelmän hyökkäykset tunkeutujia vastaan. Veri ei ole siis sama kuin ne aineosat jota se kuljettaa..
    Esim. veran kuljettama happi ei ole verta vaikka veri sitä kuljettaa soluihin, eikä liioin ruisleivästä suoliston irroitamat ravintoaineet.

    Veran kuljettamien aineosien nimittäminen vereksi, on vähän sama asia kun vaatteitten riisumisen nimittämien haureudeksi :) .

    ><
    tilaisi dominan palveluja "kammioonsa"?
    ><

    Taitaa olla suurempi ongelma teidän porukoissa :)

    Hyvä Juhani.P.
    Oletko sinä aivan tosissasi?
    Uskotko sinäkään tuota?

    >>Ette tunnu tajuavat koko veren roolia esim. ihmisessä.

    En tosiaankaan, ainakaan vts:n versiota.

    >>Esim. veran kuljettama happi ei ole verta

    Ei ole ei, mutta käsittääkseni happea voi antaa muutenkin kuin veren osilla.

    Tähän loppuun tekisi mieleni laittaa jotain SOPIMATONTA, mut....mut...menin sanattomaksi aaaaarrrrrrrrggggggggghhhhhhhhhhhh..........

    Äänestä

  • Terttu kirjoitti:

    Tarkoititko, että esim. albumiinia tai hyytymistekijöitä saa antaa, sillä ne eivät ole itse veren osia eli kuulu veren koostumukseen vaan ovat vain veren _kuljettamia_ ainesosia?

    No, ilman albumiinia, tätä tärkeää proteiinia, neste ei pysy verisuonissa vaan tihkuu kudoksiin - albumiinin puutteen lisääntyessä seuraa esim. vatsan turpoaminen sinne kertyvän nesteen vuoksi. (Tämä voidaan nähdä proteiinin puutteesta kärsivillä kehitysmaiden aliravituilla lapsilla). Albumiini ja muut proteiinit ikään kuin imevät vettä verisuoniin ja pitävät siis veren koostumuksen normaalina.

    Toisaalta veren kuljettamat hyytymistekijätkin ovat erittäin oleellisia veren osia, sillä ilman niitä verenvuoto mistään suonesta ei koskaan tyrehtyisi. Eikä veren tehtävä immuunipuolustuskaan toimisi, ellei veressä olisi immunoglubuliineja, joita siis nykyään JT:t saavat käyttää.

    Ja mitäpä muuta veri on kuin vettä ja sen kuljettamia molekyylejä ja soluja?

    Hemoglobiinikaan ei ole mikä tahansa veren kuljettama aineosa, vaan kuuluu veren koostumukseen erittäin keskeisesti - sehän sen hapen juuri kudoksiin ja soluille kuskaa.

    ><
    Toisaalta veren kuljettamat hyytymistekijätkin ovat erittäin oleellisia veren osia, sillä ilman niitä verenvuoto mistään suonesta ei koskaan tyrehtyisi. Eikä veren tehtävä immuunipuolustuskaan toimisi, ellei veressä olisi immunoglubuliineja, joita siis nykyään JT:t saavat käyttää.
    ><

    Juu veressä on kaikenlaisia aineita joita se kuljettaa, mutta eivät ole verta eli itse kuljetusjärjestelmää..
    Verestä on paljon tietoa netissä ja alan kirjallisuudessa, ongelmana vain tahtoo olla se, että jos todistajat eivät hyväksyisi veren lisäksi myöskään sen kuljettamia aineosia.

    Niin täällä käytäisiin päinvastaista keskustelua. Vastustajat väittäisivät, että verenkuljettamat aineosat eivät ole verta, mutta VT- seura silti kieltää myös niiden käytön..

    Vastaisitko tuolla ylempänä aloittamaani aiheeseen asiasta?

    onko valkosolu kuljetusjärjestelmää?
    se on osa immuunipuolustusjärjestelmää jota veri kuskaa tarvittaviin kohtesiin. miksi valkosolut on kiellettyjä?

    Äänestä

  • Juhani.P kirjoitti:

    ><
    Toisaalta veren kuljettamat hyytymistekijätkin ovat erittäin oleellisia veren osia, sillä ilman niitä verenvuoto mistään suonesta ei koskaan tyrehtyisi. Eikä veren tehtävä immuunipuolustuskaan toimisi, ellei veressä olisi immunoglubuliineja, joita siis nykyään JT:t saavat käyttää.
    ><

    Juu veressä on kaikenlaisia aineita joita se kuljettaa, mutta eivät ole verta eli itse kuljetusjärjestelmää..
    Verestä on paljon tietoa netissä ja alan kirjallisuudessa, ongelmana vain tahtoo olla se, että jos todistajat eivät hyväksyisi veren lisäksi myöskään sen kuljettamia aineosia.

    Niin täällä käytäisiin päinvastaista keskustelua. Vastustajat väittäisivät, että verenkuljettamat aineosat eivät ole verta, mutta VT- seura silti kieltää myös niiden käytön..

    Voisitko määritellä, mitä tarkoitat tuolla kuljetusjärjestelmällä - mitkä veren osat siihen kuuluvat? Ajattelet siis, että veren aineosia voisi jt:lle antaa, sen sijaan antaa ei voisi itse sitä kuljetusjärjestelmää eli verta. No, kuitenkaan esim. valkosolut tai verihiutaleet eivät millään muotoa ole osa "kuljetusjärjestelmää", sillä mitä ne kuljettavat? Eivät ne kuljeta mitään, vaan ne itse kulkeutuvat veren mukana: valkosolut tulehduspaikalle ja verihiuteleet verisuonen rikkoutumispaikalle.

    Kuljetusjärjestelmähän on se itse neste, joka suonissa virtaa ja kuljettaa soluja, verihiutaleita, proteiineja jne. Toki sen ymmärrän, että punasoluja voidaan pitää osana kuljetusjärjestelmää, sillä ne kuljettavat happea ja hiilidioksidia. Sen sijaan, kuten sanottu, verihiutaleet ja valkosolut eivät kuljeta mitään.

    Sitten vielä tällainen ajatus: Plasmahan ei olisi plasmaa ilman näitä kaikkia kulkevia "aineosia", kuten hyytymistekijöitä jne. No, jos sitten otetaan pullo plasmaa ja siitä erotetaan jt:ien sallimat valmisteet, niin
    jäljelle jää kuta kuinkin vettä. Eikö tätä vettä, tätä kuljettajaa, saa antaa jt:lle? Tämä ajatus oli varastettu Sööpäriltä, joka oivallisesti avasi keskustelun tuohon yläpuolelle. Ottaisitko kantaa siihenkin?

    Arvelen, että Juhanip:n näkemys verestä on hänelle tärkeä siksi, että pitämällä siitä kiinni hän kykenee jotenkin perustelemaan jt-veriopin itselleen. Todellisuuden kanssa tuollaisella ei sitten tarvitse olla paljoa tekemistä.

    Äänestä

  • Terttu kirjoitti:

    Voisitko määritellä, mitä tarkoitat tuolla kuljetusjärjestelmällä - mitkä veren osat siihen kuuluvat? Ajattelet siis, että veren aineosia voisi jt:lle antaa, sen sijaan antaa ei voisi itse sitä kuljetusjärjestelmää eli verta. No, kuitenkaan esim. valkosolut tai verihiutaleet eivät millään muotoa ole osa "kuljetusjärjestelmää", sillä mitä ne kuljettavat? Eivät ne kuljeta mitään, vaan ne itse kulkeutuvat veren mukana: valkosolut tulehduspaikalle ja verihiuteleet verisuonen rikkoutumispaikalle.

    Kuljetusjärjestelmähän on se itse neste, joka suonissa virtaa ja kuljettaa soluja, verihiutaleita, proteiineja jne. Toki sen ymmärrän, että punasoluja voidaan pitää osana kuljetusjärjestelmää, sillä ne kuljettavat happea ja hiilidioksidia. Sen sijaan, kuten sanottu, verihiutaleet ja valkosolut eivät kuljeta mitään.

    Sitten vielä tällainen ajatus: Plasmahan ei olisi plasmaa ilman näitä kaikkia kulkevia "aineosia", kuten hyytymistekijöitä jne. No, jos sitten otetaan pullo plasmaa ja siitä erotetaan jt:ien sallimat valmisteet, niin
    jäljelle jää kuta kuinkin vettä. Eikö tätä vettä, tätä kuljettajaa, saa antaa jt:lle? Tämä ajatus oli varastettu Sööpäriltä, joka oivallisesti avasi keskustelun tuohon yläpuolelle. Ottaisitko kantaa siihenkin?

    ><
    Voisitko määritellä, mitä tarkoitat tuolla kuljetusjärjestelmällä - mitkä veren osat siihen kuuluvat? Ajattelet siis, että veren aineosia voisi jt:lle antaa, sen sijaan antaa ei voisi itse sitä kuljetusjärjestelmää eli verta.
    ><

    No ei, olen tämän selittänyt kyllä aika perusteellisesti jo useampaan kertaan. Se voidaan JT:lle antaa näitä aineosia riippuu henkilöstä itsestään.

    Aletaampa alusta, Raamatussa kielletään veri, tarkemmin sanottuna käsketään karttamaan sitä. Siis koko veri ja lisäksi koska veri on pilkottua aineosiin, niin myös sen pääkomponentit lasketaan kuuluvan listalle. Siis tyypilliset vereen kuuluvat aineet.

    Ne aineosat jotka eivät alkujaan kuulu vereen, ei lääketieteessä lasketa olevan verta tai sen aineosia. MM. tämän takia Raamatun verenkarttamista koskeva säännön ei katsota koskevan niitä. Tämän takia se on tietysti jokaisen oma asia mitä niiden kanssa tekee..

    Äänestä

  • onko srk:ssa jotain mätää, kun on olemassa sis. ANONYYMI uudistusliike? EEEEIIII KAI?

    Äänestä

  • Tietääkö kukaan kuinka laajasti kannatettu tämä sisäinen uudistusliike on ja miten se toimii seurakunnissa ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alalla työskentelevä kirjoitti:

Kysyisin, mikä itse asiassa on tällä hetkellä JT:ien kanta verensiirtoihin? Olen ymmärtänyt, että tässä(kin) asiassa opit ovat muuttuneet useaan otteeseen, ja nykyään sallitaan jo tiettyjä verituotteita.

Millä JT:t perustelevat verensiirtokiellon? Kauan sitten perehdyin enemmän asiaan, ja mieleeni on jäänyt vain, etten ainakaan minä olisi silloin tulkinnut kyseisiä Raamatun kohtia verensiirtokielloksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu