Usko vs. tiede?

Miksi tiede ja usko nähdään usein toistensa vihollisina?
Eivät minun mielestäni usko ja tiede sulje toisiaan pois. Itse uskon Jumalaan, ja siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa, mutta luen myös tieteellisiä tekstejä, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia ja antavat lisää tietoa maailmankaikkeudesta, jossa elämme.
Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja; ei siellä esimerkiksi kerrota, kuinka monen valovuoden (tai valominuutin) päässä aurinko on maasta, tai mitkä ovat kaikkien alkuaineiden nimet ym. Raamattu kertoo kuitenkin kaikista tärkeimmän; sanoman Jeesuksesta Kristuksesta.

Itse en ymmärrä, miksi järjenkäyttö olisi uskovalta kielletty. Miksi tiede pitää nähdä "pahana asiana"?
9616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Uskovaisen kannattaa jättää tieteelliset teoriat omaan arvoonsa, koska Raamattu sanoo että Jumala on tehnyt maailman viisauden hullutukseksi. Maailman viisaat ovat tyhmiksi tulleet ja Jumala on kietonut heidät heidän omaan viekkauteensa. Herra tietää viisasten ajatukset, Hän tietää ne turhiksi. Kaikki nämä Raamatunpaikat viittaavat kehitysoppiin.

Äänestä
  • Juutalaisten kansalliseepoksella ei kannata selittää arkipäiväisiä luonnonilmiöitä. Mytologia omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • Eli sinun mielestäsi kaikki tieteen saavutukset kuten esim. lääkkeet, sähkö ja sen kaikki sovellukset, kulkuvälineet ym. ovat kaikki hullutuksia!?

    Äänestä

  • grops kirjoitti:

    Eli sinun mielestäsi kaikki tieteen saavutukset kuten esim. lääkkeet, sähkö ja sen kaikki sovellukset, kulkuvälineet ym. ovat kaikki hullutuksia!?

    Lääkkeet:
    Ihmiset eivät enää edes yritä pysyä terveenä koska kaiken voi hoittaa lääkkeillä. Ks. mainos "Liikunta auttaa mutta vaivaan on myös LÄÄKE!".

    Sähkö:
    Sähkön tuottamiseen tarvitaan niin suuri määrä luonnonvaroja, että siitä kärsii joka ikinen ihminen maailmassa.

    Kulkuvälineet:
    Myös kulkuvälineet tarvitsevat luonnon tuhoamista. Kulkuvälineet ja luonnon tuhoaminen mahdollistaa suuremman ihmismäärän, jolloin kuljetusvälineitä tarvitaan vielä enemmän ja kierre on valmis.

    Lopputulos: Tieteen saavutuksista on joillekin yksittäisille ihmisille ollut hyötyä, mutta kokonaisuutena tieteen saavutukset ovat saaneet aikaan hyvin paljon pahaa. Monet tieteen saavutusten "hyvät" vaikutukset ovat itseasiassa tieteen aiheuttaman pahuuden korjaamista.

    Äänestä

  • Huonoja kirjoitti:

    tervehdys... '

    tiede on paha... hmm..
    syötkö itse lääkkeitä.. ..
    missä asut.. mitä sulla on päällä...
    yms..jne...

    kirkotkin on rakennettu tieteen avulla..
    ja se ehkä onkin virhe.. .

    okei.. leikitään..että tiedettä ei ole...
    mitä meillä sitten on...
    jos kaikki ketä kelaa et mites tää homma
    saatais tehtyä ovat.. hmm eksyneitä.. turhan miettijöitä..
    eli missä vaiheessa tulee keksimisestä tiedettä..

    eli jos pena hakkaa nauloja päällään puuhun kiinni
    ja joku "keksii" vasaran niin onko se paha..

    vai onko se pahempi kuka keksi naulan...

    vaiko kun keksittiin säilyketölkki ja
    vasta myöhemmin sille avaaja...

    monet tieteen saavatuksista auttaa
    meitä elämään täällä pallolla tämän
    YLIKANSOITUKSEN kanssa... ja
    kirkko ei hirveesti yritäkkään vähentää
    tätä populaation kasvua...

    eli viimeinkin siihen kysymykseen jonka kysyn...

    milloin ihminen harjoittaa tiedettä... ?

    koska jos emme sitä ikinä tekisi...
    et sinäkään olisi raamattua lukenut...

    joops....

    Äänestä

  • grops kirjoitti:

    Eli sinun mielestäsi kaikki tieteen saavutukset kuten esim. lääkkeet, sähkö ja sen kaikki sovellukset, kulkuvälineet ym. ovat kaikki hullutuksia!?

    Nimimerkki uskov. taitaakin elää metsässä marjoilla ja ilman vaatteita. Ellei elä, on tekopyhä.

    En tosin tiedä mistä hän on saanut tietokoneen tai kuinka käyttää sitä...

    Äänestä

Raamattu ei suinkaan opeta, että Jumalan kannalta olisi jotakin periaatteellista eroa luonnollisen ja yliluonnollisen välillä. Yhtä hyvin Jumala hallitsee ns. luonnollisia tapahtumia, kuten profeettojen tulkinnat aikansa maailmanpoliittisista tapahtumista osoittavat. Miksipä ei evoluutiokin voisi olla tällainen Jumalan luonnollinen työkalu?

Äänestä

Tieteessä ei sinänsä ole mitään vikaa.
On uskovia joille tiede sinänsä on "mörkö",ehkä he kokevat sen uhkana uskolleen.
Kyseistä ajattelua edustavat voisivat suorittaa syventävää itsetutkiskelua,mikä siinä tieteessä pelottaa?

No meitä on moneksi,tosin toinen laita eli kaikkivoivan tieteen ihannointi ja järkeistäminen järkeistämisen vuoksi,heille esittäisin vastaavasti kysymyksen;Mikä siinä uskossa niin kovasti ärtymystä herättää,pelottaa?

Itse uskon Jumalaan,luen raamattua ja yritän ymmärtää asioita syvemmin ja paremmin, rinnakkaislukemisena eri uskonsuuntaukset, teologia ,eksegetiikka ,mikä milloinkin kiinnostaa.

Samoin luen filosofista,tieteellistä, poikkitieteellistä tekstiä ja tietenkin lempilapsiani matikkaa ja fysiikkaa.
En vielä tähän mennessä ole kokenut syntiä tehneeni kun olen eri alojen kirjallisuuteen tutustunut.

Eli olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, on melkoista typeryyttä etsiä raamatusta kvanttimekaniikan-fysiikan kaavastoa ja kun ei löydy voi "kirkkaalla pojan-äänellä" todeta että kirja on turha ,ei löytynyt vastausta.

Mielestäni raamattu on itselleni ja kaltaisilleni ensinnäkin Jumalan sanaa sekä henkinen perusteos jolle minäkuvani paljolti rakentuu ja mikäpä sen parempaa,kuin se ,että on mielenrauha,varmuus ja rakkaus Herraan,mikä tosin on pikkuruista Hänen rakkauttaan meitä kohtaan.
Tältä pohjalta on helppoa tutustua vaikkapa tieteisiin.

Äänestä
  • Tilannehan on kylläkin päinvastoin, uskovaiset etsivät raamatusta kvanttimekaniikan kaavastoa, ja kun eivät löydä, toteavat että mitään kvanttimekaaniikka ei ole olemassakaan, saatanan valheita kaikki.

    Tiede, rationalismi ja ateistit antaisivat mielellään uskovaisten kyykkiä tuohuksen valaisemassa savupirtin nurkassansa raamattujansa tonkimassa, elleivät uskovaiset itse työntäisi ihmeellisiä ideoitaan vakavasti otettaville ajattelun aloille, joille yliluonnolliset fantasiat eivät kuulu. Onneksi tieteellä on nykypäivänä hallussaan ns. tyrmäyskonstit (sananvapaus, järkiajattelu, tiedekasvatus kouluissa jne.) uskonnon valheita vastaan, niin ettei tarvitse olla huolissaan Galileo-kohtalosta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

SleeplessNight kirjoitti:

Miksi tiede ja usko nähdään usein toistensa vihollisina?
Eivät minun mielestäni usko ja tiede sulje toisiaan pois. Itse uskon Jumalaan, ja siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa, mutta luen myös tieteellisiä tekstejä, jotka ovat erittäin mielenkiintoisia ja antavat lisää tietoa maailmankaikkeudesta, jossa elämme.
Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja; ei siellä esimerkiksi kerrota, kuinka monen valovuoden (tai valominuutin) päässä aurinko on maasta, tai mitkä ovat kaikkien alkuaineiden nimet ym. Raamattu kertoo kuitenkin kaikista tärkeimmän; sanoman Jeesuksesta Kristuksesta.

Itse en ymmärrä, miksi järjenkäyttö olisi uskovalta kielletty. Miksi tiede pitää nähdä "pahana asiana"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu