KAKSI KIVITAULUA
Jumala kirjoitti Mooseksen kahteen kivitauluun kymmenen käskyä. Alkuperäiset taulut pitäisi olla Liitonarkussa. Tuota arkkia ei vielä ole maailmalle näytetty, vaikka uutiset (14. 8. 2005) niin jo lupasivat. Joidenkin lähteiden mukaan Liitonarkki ei olisikaan Israelissa vaan Etiopiassa.
Maan äärten Jerusalemin eli Fin landin Lappeenrannan historiaan liittyy siihenkin kaksi kivitaulua. Kauskilan kappelin viimeiset jäännökset olivat kaksi kiveä. Niissä oli teksti tuntemattomaksi sanotulla kielellä. Kivet olivat kadonneet matkalla tarkempiin tutkimuksiin. Ilmeisesti kivien matka noin 130 vuotta sitten, vuoden 1875 tienoilla, oli kulkenut ensin Lappeenrantaan ja sitten Helsinkiin. Mahdollisesti valtaapitäviä ei miellyttänyt kivien sanoma. Se ei ollut roomalaiskatolisten ruotsia, luterilaisten suomea eikä edes kreikkalaiskatolisten eli ortodoksien venäjää, kuten yleensä luullaan Kappelinmäen kappelin alkujaan olleen kreikkalaiskatolinen.
Miksi teksti ei tullut päivänvaloon? Jos kivissä olisi ollut vaikkapa kymmenen käskyä, olisi asian luullut tulevan selväksi millä kielellä tahansa. Mitä kivien tekstissä oli sellaista, että sitä ei haluttu kertoa? Jumalan kymmenessä käskyssäkin on kohtia, jotka eivät ortodokseja eivätkä muitakaan kirkollisia kuvainpalvojia miellytä. Esimerkiksi heiltä puuttuu kokonaan toinen käsky: älä tee itsellesi Jumalan kuvaa. Kymmenen käskyä Raamatun mukaan: http://wwnet.fi/users/veijone/kymmenen.htm
Lähdeviitteitä: 1833: "tvenne mindre med characterer af någor okändt språk" (Von Knorring: Vanha Suomi. 1833.)
Lappeen kihlakunnan historia mainitsee Lappeenrannan Kauskilan Kappelinmäen kappelin kahdessa kivessä "tuntemattomalla kielellä" olevista kirjoituksista 1833: "tvenne mindre med characterer af någor okändt språk" s. 228 von Knorring.
1885: Ainoastaan perustuskivet ovat kirkosta jäljellä ja kahdessa kivessä oli kirjoitus tuntemattomalla kielellä, kivet sanotaan viedyiksi Helsinkiin kymmenkunta vuotta sitten. (A. Lindh: "Lyhykäinen kertomus Lappeenrannasta" 1885 Helsingissä SKS:n kirjapainossa).
1893: Nähtävästi tie on synnyttänyt aikanaan kylän ja syntynyt asutus on johtanut kalmiston syntyyn. ( Wallin (Voionmaa) Väinö, Suomen maantiet Ruotsin vallan aikana. Fennia 8:2. Kuopio 1893).
1907: Vielä vuodelta 1826 on maininta Kappelinmäellä nähtävissä olleesta ensisestä kirkon paikasta. Paikalla oli ollut "useampia kiviä, joiden joukossa oli pari pienempää, jollakin tuntemattomalla kirjoituksella varustettuna." Lappeenrantaan kuljetettuna kummat kivet olivat kuitenkin kadoneet tietymättömiin. (Cederhvarf, Björn, Tietoja "Kauskilan kappelin" kirkosta Lappveden pitäjässä. Suomen museo 1907. Helsinki 1907.)
Harri Veijonen
http://go.to/veijonen
Ne kaksi kiveä Vanhasta Suomesta
Harri Veijonen
1
374
Vastaukset 1
- Atte Ateisti
Fin Landista eli Maan Äärten Jerusalemista kaksi kiveä minun näkemykseni mukaan joutuivat Lappeenrannan kautta Suursaarelle (Högland, venäjäksi nykyään Gogland) seprakauppaa käyvien kymenlaaksolaisten mukana. Gogland on ehdottomasti Raamatussa mainittu Gog, ja Magog muodostuu sanoista Maa-Gog, eli Googin maa.
Kivet ovat myös voineet päätyä Suursaaren kautta vaihtokaupassa virolaisille kalastajille, jotka ovat käyttäneet niitä verkonpainoina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.811168Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu27749- 12734
- 90695
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30687- 46658
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14655Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.68639Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27607- 56600
- 60573
- 41571
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan83569Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46540- 43534
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129517Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa52503Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13492Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31465Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.27457