Säälittävää

DarkFear on näköjään ottanut itselleen tuplanikin "RauhanPuolesta" ja pitää yllä monologia itsensä kanssa.

Tekstistä paistaa suoraan läpi sama henkilö.

En tiennytkään että vajoat noin alas.
211001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Suorasanaisena henkilönä minulla ei ole mitään menetettävää vaikka puheeni eivät aina kaikkia miellyttäisikään, joten sen vuoksi kirjoitan aina rekisteröityneenä ja vain omalla nimimerkilläni.

Tuolta isänmaallisuus ja rasismi-palstoilta löytyy varmaan useampia henkilöitä jotka ovat juuri samaa mieltä toistensa kanssa, eikä kukaan ole koskaan epäillyt heistä että kyseessä olisi yksi ja sama henkilö.

Jos nyt satun olemaan nimimerkki "rauhan puolesta" kanssa samaa mieltä maanpuolustuksesta ja suomen maahanmuuttopolitiikasta, niin se ei vielä tarkoita sitä että me olisimme juuri samaa mieltä kaikista mahdollisista asioista.

Äänestä

buf on näköjään ottanut itselleen useamman nikin muiden ääri-isänmaallisten sotahullujen natsirasistien kanssa ja pitää yllä monologia itsensä kanssa.

Tekstistä paistaa suoraan läpi yhteys muihin ahdasmielisiin ja ahdistuneisiin sivistymättömiin koulukiusaaja varusmiehiin.

En tiennytkään että vajoat samalle tasolle vääräuskoisten sivistymättömien kanssa.

Äänestä
  • ja rauhan puolesta on näköjään päättänyt olla katsomatta taas asiaa muiden näkökannalta ja haukkuu taas vähäisiäkin isänmaallisia natsirasisteiks ja ties miksi.. ja selostappa mulle millä perusteilla eri mieltä ovat "vääräuskoisia ja sivistymättömiä" jos mikä ni toi on vasta säälittävää.. ja oikeesti kuulostat pelottavasti darkfearin perässä kävelevälle tyypille (also known as copycat)

    Äänestä

  • on siinä meillä "miehi... kirjoitti:

    ja rauhan puolesta on näköjään päättänyt olla katsomatta taas asiaa muiden näkökannalta ja haukkuu taas vähäisiäkin isänmaallisia natsirasisteiks ja ties miksi.. ja selostappa mulle millä perusteilla eri mieltä ovat "vääräuskoisia ja sivistymättömiä" jos mikä ni toi on vasta säälittävää.. ja oikeesti kuulostat pelottavasti darkfearin perässä kävelevälle tyypille (also known as copycat)

    Että kirjoitukseni oli vertaus siihen että täällä kaikki eivät hyväksy mielipiteitäni. Ja olemme Darkin kanssa ihan eri persoonia, joten en jaksa lukea vittuiluja tästä asiasta.

    Ilkeyksiin ja luulosairauksiin vastataan samalla mitalla takaisin. Tosiasia on kuitenkin että suurin osa näistä nimittelemistäni varusmiehistä eivät hyväksy erilaisuutta ja vähemmistöjä. Eivät kaikki tietenkään ole mutta rasistivarusmiehen huomaa kyllä kirjoituksesta.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Sinussa on sama vika kuin DF:ssä, haukut kaikki maanpuollustushenkiset henkilöt natsi-fasisti-hitleriksi. Et ole pekkaa kummempi, pata kattilaa soimaa.

    Koulukiusaaja? mitä vittua?

    Sinun tekstistäsi kumpuaa niin paljon piilotettua ahdistuneisuutta 100 kg lisää psykiatria tavaraa että antaa olla, evvk

    "En tiennytkään että vajoat samalle tasolle vääräuskoisten sivistymättömien kanssa. "

    Voi DF, tällä palstalla ei ole kuin 1 henkilö joka käyttää "vääräuskoinen" -termiä

    Onhan se ymmärrettävää kun pidät DF nikin takana yllä hermot pitävää persoonaa niin pakkohan sitä on voida pystyä purkamaan paineita ulos toisen nikin kautta.

    Aika jännä juttu miksi monet luulevat heti olevan kyseessä yhden ja saman henkilön, jos heidän mielipiteet sattuvat eroamaan näiden ääri-isänmaallisten fasistien ajatuksista.

    Näitä vääräuskoisia natsirasisteja täällä palstalla kyllä tuntuu riittävän, eikä kukaan ole koskaan väittänyt että joku kirjoittelisi tänne kahdella tai useammalla nimimerkillä.

    Suvaitsevaisena monikulttuurisuuden kannattajana minulla on täysi oikeus solvata näitä ääri-isänmaallisia rasisteja ja maanpuolustusintoilijoita vääräuskoisiksi, koska se on kaikista paras nimitys heidän VÄÄRIEN mielipiteidensä vuoksi joita minä vihaan kaikkein eniten.

    Sain sellaisen käsityksen että nimimerkki "RauhanPuolesta" olisi muutaman vuoden minua vanhempi, koska muistelin että hän olisi suorittanut sivarin joskus silloin kun minä olin vielä ylä-asteella? Melko varmasti asumme myös eri paikkakunnalla.

    Olen sanonut tässä jo miljoona kertaa sen että jos satun olemaan jonkun kanssa samaa mieltä maanpuolustuksesta ja suomen maahanmuuttopolitiikasta, niin se ei vielä tarkoita sitä että olisin hänen kanssaan juuri samaa mieltä kaikista mahdollisista asioista. Tätä asiaa nämä ahdasmieliset fasistit eivät vaan näytä jostain syystä tajuavan.

    Äänestä

  • buf kirjoitti:

    Onko se jotenkin nyt niin kummallista, että olen Darkin kanssa samaa mieltä?

    Tuollahan on koko maanpuolustuspalsta ja rasismipalsta täynnä samaa mieltä olevia henkilöitä. Suurin osa heistä vihaa sivareja, maahanmuuttajia, homoja ja muita ketkä eroavat valtaväestöstä.

    Miksi et kiinnitä heidän yhteneväisiin mielipiteisiin huomiota lainkaan? Olenko muka ainut joka on samaa mieltä täällä jonkun toisen kanssa?

    Itse asiassa minä en hauku kaikkia maanpuolustushenkisiä natsi-fasisti-hitlereiksi, vaan niitä ketkä eivät hyväksy erilaisuutta ja vähemmistöjä tässä maassa.

    Aivan yhtä lailla monet armeijakundit herjaavat sivareita loisiksi, yhteiskunnan vapaamatkustajiksi, vastuunpakoilijoiksi, joille pitäisi antaa saunan takana niskalaukaus.

    selitäpä suurelle yleisölle "vääräuskoisuus".

    Alat mennä uskonnollisiin äärimmäisyyksiin asti. Sinä olet se toisen ääripään kulkija, nämä natsit taas toisen ääripään. Kuten sanoin, et ole pekkaa pahempi, pata (sinä) kattilaa (natsi) soimaa.

    Mitä näihin natseihin tulee, en arvosta heitä tippaakaan, kuten myöskään sinunlaisia ääripään kulkijoita.

    Maanpuollustuksella ja isänmaallisuudella ei ole --- mitään --- tekemistä natsien / fasistien ym. ym. kanssa. Jos sinulla olisi tippaakaan järkeä voisit sen ehkä tajutakin.

    Sanoit olevasi samaa mieltä tämän DF:n kanssa, siis henkilön joka toivoo että NL olisi valloittanut suomen ja sanoo että Stalin oli mahtava mies, voi voi. Ja tämä DF mustamaalaa kaikki isänmaalliset välittömästi natsi-fasisti-hitlereiksi ilman ainuttakaan perustetta ja levittää muutenkin täysin valheellisia tietoja historiasta ym.

    "Onko se jotenkin nyt niin kummallista, että olen Darkin kanssa samaa mieltä? "

    tuo kertookin jo aika paljon sinusta ...... kaiken tarpeellisen ....

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Aika jännä juttu miksi monet luulevat heti olevan kyseessä yhden ja saman henkilön, jos heidän mielipiteet sattuvat eroamaan näiden ääri-isänmaallisten fasistien ajatuksista.

    Näitä vääräuskoisia natsirasisteja täällä palstalla kyllä tuntuu riittävän, eikä kukaan ole koskaan väittänyt että joku kirjoittelisi tänne kahdella tai useammalla nimimerkillä.

    Suvaitsevaisena monikulttuurisuuden kannattajana minulla on täysi oikeus solvata näitä ääri-isänmaallisia rasisteja ja maanpuolustusintoilijoita vääräuskoisiksi, koska se on kaikista paras nimitys heidän VÄÄRIEN mielipiteidensä vuoksi joita minä vihaan kaikkein eniten.

    Sain sellaisen käsityksen että nimimerkki "RauhanPuolesta" olisi muutaman vuoden minua vanhempi, koska muistelin että hän olisi suorittanut sivarin joskus silloin kun minä olin vielä ylä-asteella? Melko varmasti asumme myös eri paikkakunnalla.

    Olen sanonut tässä jo miljoona kertaa sen että jos satun olemaan jonkun kanssa samaa mieltä maanpuolustuksesta ja suomen maahanmuuttopolitiikasta, niin se ei vielä tarkoita sitä että olisin hänen kanssaan juuri samaa mieltä kaikista mahdollisista asioista. Tätä asiaa nämä ahdasmieliset fasistit eivät vaan näytä jostain syystä tajuavan.

    ilman mitään perusteita suu vaahdossa osoittaa sormella heti natsi-fasistiksi. Joku voisi syyttää kunnianloukkauksesta.

    Sinun on ilmeisesti vaikeaa ymmärtää että jos joku on isänmaallinen niin ei silti ole mikään natsi-rasisti-fasisti. Sinä näet maailman mustavalkoisena.

    Senkun solvaat, kaikkia kiinnostaa.

    Ja sinä olet vielä kaukana "suvaitsevaisesta", et voi suvaita ihmisiä jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä, mietippä sitä.

    Ja kuten sanoin, teksteistänne paistaa läpi sama kirjoitustyyli, se on eri asia kuin "samat mielipiteet"

    Äänestä

  • buf kirjoitti:

    selitäpä suurelle yleisölle "vääräuskoisuus".

    Alat mennä uskonnollisiin äärimmäisyyksiin asti. Sinä olet se toisen ääripään kulkija, nämä natsit taas toisen ääripään. Kuten sanoin, et ole pekkaa pahempi, pata (sinä) kattilaa (natsi) soimaa.

    Mitä näihin natseihin tulee, en arvosta heitä tippaakaan, kuten myöskään sinunlaisia ääripään kulkijoita.

    Maanpuollustuksella ja isänmaallisuudella ei ole --- mitään --- tekemistä natsien / fasistien ym. ym. kanssa. Jos sinulla olisi tippaakaan järkeä voisit sen ehkä tajutakin.

    Sanoit olevasi samaa mieltä tämän DF:n kanssa, siis henkilön joka toivoo että NL olisi valloittanut suomen ja sanoo että Stalin oli mahtava mies, voi voi. Ja tämä DF mustamaalaa kaikki isänmaalliset välittömästi natsi-fasisti-hitlereiksi ilman ainuttakaan perustetta ja levittää muutenkin täysin valheellisia tietoja historiasta ym.

    "Onko se jotenkin nyt niin kummallista, että olen Darkin kanssa samaa mieltä? "

    tuo kertookin jo aika paljon sinusta ...... kaiken tarpeellisen ....

    Tässä tilanteessa tarkoitan vääräuskoisuudella sitä joka levittää sanomaa maanpuolustuksen ja armeijan oikeutuksesta tappaa ihmisiä sodassa, minulle oikeutus tappaa ihmisiä ei ole missään tilanteessa.

    Vääräuskoinen kuvittelee, että armeija on kasvattava, sivistävä, oikeita arvoja opettava koulu, jonka käymällä saa yhteiskunnan hyväksynnän ja on virallisesti kasvanut mieheksi. Ilman armeijan oppeja ei ole hyvä työntekijä joka ei hoida tunnollisesti töitään ja asioitaan, joten häntä ei voi myös palkata.

    Vääräuskoinen ottaa maanpuolustuksen ja isänmaan kunnioituksen elämänsä keskeisimmäksi asiaksi ja elää elämäänsä näiden kautta vihaten maahanmuutajia ja sivareja käyttäytyen rasistisesti.

    Vääräuskoinen kuvittelee että rauhan puolustaja sivari on yhteiskunnan hirviö ja ei ole ansainnut elää maassa, koska hän ei suostu kuolemaan ja tappamaan rikkaiden omaisuuksien ja tämän maan epäoikeudenmukaisuuksien takia, sekä niiden arvojen vuoksi joita valtaväestö kannattaa.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Aika jännä juttu miksi monet luulevat heti olevan kyseessä yhden ja saman henkilön, jos heidän mielipiteet sattuvat eroamaan näiden ääri-isänmaallisten fasistien ajatuksista.

    Näitä vääräuskoisia natsirasisteja täällä palstalla kyllä tuntuu riittävän, eikä kukaan ole koskaan väittänyt että joku kirjoittelisi tänne kahdella tai useammalla nimimerkillä.

    Suvaitsevaisena monikulttuurisuuden kannattajana minulla on täysi oikeus solvata näitä ääri-isänmaallisia rasisteja ja maanpuolustusintoilijoita vääräuskoisiksi, koska se on kaikista paras nimitys heidän VÄÄRIEN mielipiteidensä vuoksi joita minä vihaan kaikkein eniten.

    Sain sellaisen käsityksen että nimimerkki "RauhanPuolesta" olisi muutaman vuoden minua vanhempi, koska muistelin että hän olisi suorittanut sivarin joskus silloin kun minä olin vielä ylä-asteella? Melko varmasti asumme myös eri paikkakunnalla.

    Olen sanonut tässä jo miljoona kertaa sen että jos satun olemaan jonkun kanssa samaa mieltä maanpuolustuksesta ja suomen maahanmuuttopolitiikasta, niin se ei vielä tarkoita sitä että olisin hänen kanssaan juuri samaa mieltä kaikista mahdollisista asioista. Tätä asiaa nämä ahdasmieliset fasistit eivät vaan näytä jostain syystä tajuavan.

    "Aika jännä juttu miksi monet luulevat heti olevan kyseessä yhden ja saman henkilön, jos heidän mielipiteet sattuvat eroamaan näiden ääri-isänmaallisten fasistien ajatuksista"

    Älä kiertele jä vääntele tätäkin asiaa. Ei kyse ole mielipiteiden samankaltaisuudesta vaan kertakaikkiaan ainutkertaisesta sanavalikoimasta ja ilmaisutyylistä jota ei löydy koko Suomi24-keskustelualueilta kuin Darkilta ja hänen Virtuaali-Klooni-kaksoisveljeltään RauhanPuolesta copypastemestarilta.

    Asia on kristallinkirkas. DF ja RP ovat yksi ja sama henkilö.

    Motiivikin on kristallinkirkas. Darkki alkoi jäämään tuossa taannoin Fasistin ja kumppaneiden kanssa surkeasti alakynteen ja kuin taikaiskusta ilmestyi samanmielinen tukija Darkille. Asia mikä jo sinällään on harvinaista....

    Ja mikä hämmästyttävintä, tukijan (RP) sanonnat ja ilmaisutyyli ovat kuin yhdestä suusta DF:n kanssa.

    Käsittämättömiä sattumia...

    Et kai Darkki tosiaan usko että kukaan muu kuin satunnaisesti foorumilla vierailevat ala-asteikäiset uskovat näin moneen satumaisen ihmeelliseen "sattumaan"?

    Yritä nyt edes hiukan muuttaa sen "Rauhanpuolesta" tyyliä niin feikkaus menisi hiukan useammille läpi. Nykyinen on niin kiusallisen surkeaa että lukiessa tulee vaivautunut olo...

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Tässä tilanteessa tarkoitan vääräuskoisuudella sitä joka levittää sanomaa maanpuolustuksen ja armeijan oikeutuksesta tappaa ihmisiä sodassa, minulle oikeutus tappaa ihmisiä ei ole missään tilanteessa.

    Vääräuskoinen kuvittelee, että armeija on kasvattava, sivistävä, oikeita arvoja opettava koulu, jonka käymällä saa yhteiskunnan hyväksynnän ja on virallisesti kasvanut mieheksi. Ilman armeijan oppeja ei ole hyvä työntekijä joka ei hoida tunnollisesti töitään ja asioitaan, joten häntä ei voi myös palkata.

    Vääräuskoinen ottaa maanpuolustuksen ja isänmaan kunnioituksen elämänsä keskeisimmäksi asiaksi ja elää elämäänsä näiden kautta vihaten maahanmuutajia ja sivareja käyttäytyen rasistisesti.

    Vääräuskoinen kuvittelee että rauhan puolustaja sivari on yhteiskunnan hirviö ja ei ole ansainnut elää maassa, koska hän ei suostu kuolemaan ja tappamaan rikkaiden omaisuuksien ja tämän maan epäoikeudenmukaisuuksien takia, sekä niiden arvojen vuoksi joita valtaväestö kannattaa.

    Tiedätkö mikä perustavanlaatuinen vika teissä on, vaikka muuten oikeaa asiaa ehkä ajattekin?

    Te tuomitsette ne jotka yrittävät pitää tämän maan koskemattomana.

    Te ette yritä levittää rauhan sanomaa maailmalla: "ÄLKÄÄ SOTIKO HYVÄT MAAT".

    Mikset lähettele esim. venäjälle kirjeitä että purkakaa kaikki ydinaseet ja tiputtakaa armeijanne vahvuus kymmenesosaan. Mikset? Kerro minulle! SILLOIN OISIT TODELLINEN RAUHANPUOLLUSTAJA JOLLE VOISIN NOSTAA HATTUA!!!

    Nyt vain haukut niitä jotka koittavat puollustaa.

    Ja sitäpaitsi puollustaminen ei ole tappamista.

    Mitä mieltä olet sitten siitä että jos rikollinen ampuu ensin poliisia ja poliisi ampuu tätä kuollettavasti!

    Ja sinä olet hakoteillä jos luulet tämän palstan teini-häiriköijien perusteella että maanpuollustushenkisistä iso osa on rasisteja, ei kannata kerätä maailmankatsomusta keskustelupalstojen perusteella.

    Äänestä

  • buf kirjoitti:

    selitäpä suurelle yleisölle "vääräuskoisuus".

    Alat mennä uskonnollisiin äärimmäisyyksiin asti. Sinä olet se toisen ääripään kulkija, nämä natsit taas toisen ääripään. Kuten sanoin, et ole pekkaa pahempi, pata (sinä) kattilaa (natsi) soimaa.

    Mitä näihin natseihin tulee, en arvosta heitä tippaakaan, kuten myöskään sinunlaisia ääripään kulkijoita.

    Maanpuollustuksella ja isänmaallisuudella ei ole --- mitään --- tekemistä natsien / fasistien ym. ym. kanssa. Jos sinulla olisi tippaakaan järkeä voisit sen ehkä tajutakin.

    Sanoit olevasi samaa mieltä tämän DF:n kanssa, siis henkilön joka toivoo että NL olisi valloittanut suomen ja sanoo että Stalin oli mahtava mies, voi voi. Ja tämä DF mustamaalaa kaikki isänmaalliset välittömästi natsi-fasisti-hitlereiksi ilman ainuttakaan perustetta ja levittää muutenkin täysin valheellisia tietoja historiasta ym.

    "Onko se jotenkin nyt niin kummallista, että olen Darkin kanssa samaa mieltä? "

    tuo kertookin jo aika paljon sinusta ...... kaiken tarpeellisen ....

    Itse olen sivari(jo 24v) ja monet muut kavereista ovat armeijan käyneitä ihmisiä. Joita arvostan suuresti juuri siksi että ovat käyneet armeijan ja arvostan myös siviilipalveluksen käyneitä kavereita yhtä paljon. (välispiikki siittä että en vastusta armeijaa). Kunnioittakaa MIEHIÄ\NAISIA jotka tekivät sen mahdolliseksi

    Itse KUNNIOITAN SUOMEN VETERAANEJA MIEHIÄ\NAISIA ERITTÄIN PALJON. Siitä että ovat antaneet mahdollisuuden elää SUOMEN KANSALAISINA.
    (minun tarinani)
    Paikka jossa olen suorittamassa siviilipalvelusta on kuntoutuspaikka VETERAANEILLE ja muille. SIELLÄ ERÄS VETERAANI SANOI MINULLE ETTÄ ÄLÄ HÄPEÄ PAIKKAASI. SILLÄ HÄN ON TAISTELLUT MINUN JA MUIDEN NUORTEN/"VANHOJEN" PUOLESTA sota vuosina. (ELI KAIKKI SODAT). lukekaa Pentti H Tikkasen kirjoja vaikka MARSKIN KAUKOPARTIORITARIT ja (Myös kaikki varusmiehet ja sivarit ni tiedätte ettei sodassa helppoa ollut) TUNTEMATON SOTILAS on hyvä esimerkki. Älkää jauhako täällä paskaa siitä että kuka on kova jätkä ja käynyt armyn vaan miettikää itseänne pienenä palikkana isossa kasassa ja sanokaa toiselle palikalle mitä olet tehnyt ansaitakseni paikan asua SUOMESSA maailman UPEIMMASSA MAASSA.

    Juuri sinä et ole ollut kovassa tilanteessa miettimässä miltä elämä tuntuu kun kuolema vaanii kulman takana (mutta myöskään sinä et ollut valitsemassa elämääsi siviilipalvelusmiehenä tai miehenä joka menee armeijaan. Siviilipalvelus on minun mielestäni parasta mitä minulle on sattunut. OLEN SAANUT KUULLA\KYSELLÄ SUOMEN HISTORIASTA. MIEHILTÄ\NAISILTA JOTKA OIKEASTI TIETÄÄ MITÄ TAPAHTUI JOSKUS AIKOINAAN(Toisen maailmansodan aikaan). T:MÄ

    Äänestä

  • bouncing souls kirjoitti:

    on se että jos sota syttyisi olisin paskat housussa ja moni muu myös, mutta silti en epäröisi hetkeäkään lähtemään rintamalle. Tosin henki saattaisi mennä.

    En ole hetkeäkään väittänyt että olisin jotenkin "kovis" koska olen asepalveluksen käynyt. Ei asepalveluksen suorittamisella ole mitään tekemistä koviksena olemisen kanssa.

    Äänestä

  • buf kirjoitti:

    selitäpä suurelle yleisölle "vääräuskoisuus".

    Alat mennä uskonnollisiin äärimmäisyyksiin asti. Sinä olet se toisen ääripään kulkija, nämä natsit taas toisen ääripään. Kuten sanoin, et ole pekkaa pahempi, pata (sinä) kattilaa (natsi) soimaa.

    Mitä näihin natseihin tulee, en arvosta heitä tippaakaan, kuten myöskään sinunlaisia ääripään kulkijoita.

    Maanpuollustuksella ja isänmaallisuudella ei ole --- mitään --- tekemistä natsien / fasistien ym. ym. kanssa. Jos sinulla olisi tippaakaan järkeä voisit sen ehkä tajutakin.

    Sanoit olevasi samaa mieltä tämän DF:n kanssa, siis henkilön joka toivoo että NL olisi valloittanut suomen ja sanoo että Stalin oli mahtava mies, voi voi. Ja tämä DF mustamaalaa kaikki isänmaalliset välittömästi natsi-fasisti-hitlereiksi ilman ainuttakaan perustetta ja levittää muutenkin täysin valheellisia tietoja historiasta ym.

    "Onko se jotenkin nyt niin kummallista, että olen Darkin kanssa samaa mieltä? "

    tuo kertookin jo aika paljon sinusta ...... kaiken tarpeellisen ....

    täytyy olla tosi pahasti asiat tummallapelolla jos oikeesti suomi on niin paha paikka että näkee kaikissa inttiin menevissä rasisti hitlerin joka on hieman fasisti ja kaappihomo joka menee sinne vain poikien perässä...
    ja ihmetyttää oikeesti mitä vikaa on suomessa kun pitää noin paljon haukkua sitä..!
    joisain maissa on asiat puolet huonommin kun meillä ja ne eivät siitä valita niinkun toiset!!!

    Äänestä

  • on siinä meillä "miehi... kirjoitti:

    täytyy olla tosi pahasti asiat tummallapelolla jos oikeesti suomi on niin paha paikka että näkee kaikissa inttiin menevissä rasisti hitlerin joka on hieman fasisti ja kaappihomo joka menee sinne vain poikien perässä...
    ja ihmetyttää oikeesti mitä vikaa on suomessa kun pitää noin paljon haukkua sitä..!
    joisain maissa on asiat puolet huonommin kun meillä ja ne eivät siitä valita niinkun toiset!!!

    Jos viestisi oli suunnattu minulle niin kehottaisin lukemaan tarkemmin viestejäni.

    En ole koskaan vihannut miehiä ketkä intin valitsee. Vihaan sydämeni pohjasta ihmisten syrjivää asennetta niitä kohtaan, ketkä armeijasta kieltäytyy. Itse kunnioitan kaikkien ratkaisuja.

    Lue viestini ja mielipiteeni tarkemmin ja rauhoitu hyvä mies.

    Jos itse olisit noudattanut lakia ja suorittanut lainoikeuttaman sivarin ja armeijahenkiset ihmiset syrjisivät sinua vanhemmat, ystävät, sukulaiset ja kaikki joka puolella. Työnsaannissakin pilkataan valintaani. Mieti vihaisitko sinä sen jälkeen maatasi?

    Vihaan tätä maata siksi, koska se on hyvin militaristihenkinen ja tämä asenne on tuhonnut myös mielenterveyteni ja aiheuttanut alkoholiongelmia.

    Ja jokaikisessä Euroopan maassa mies hyväksytään, vaikka armeijaa ei ole käynyt ja varmasti saa töitä ilman sotilasarvoa.

    Eniten ällöttää miehet jotka pitävät veteraaneille osoitettua kiitos-paitaa, kulkevat pilottitakit päällä pää kaljuna ja Suomi-leijonaristit heiluu kaulassa, saarnaten armeijan tärkeydestä, veteraanien urotöistä ja talvisodan hienoista ajoista. Lisäksi nämä miehet vihaavat kaikista eniten minunlaisia ihmisiä.

    no se kieltämättä on väärin että armeija vaikuttaa työnsaantiin mutta sie vetäsit keskustelut jo äärilaitaan puhumalla also known as suomihulluista jotka paahtavat menemään todellakin huvittavan näköisesti pukeutuneina suomileijona logo koristaen vaatteita ja haukkuen pystyyn jokaisen sivarin.. ja siinä on hyvä esimerkki niistä jotka eivät muita vaihtoehtoja hyväksy.
    ja mie käsitin että sie oot taas sieltä toisesta laidasta joka kävelee cccp paita päällä ja ei hyväksy toisin valinneita.. oletko tällainen vai olenko käsittänyt väärin?

    Ei minullakaan ole mitään niitä miehiä vastaan jotka valitsevat armeijan sivarin sijasta, mutta näitä varusmiehiä en hyväksy ollenkaan jotka suhtautuvat vihamielisesti sivareita, totaalikieltäytyjiä, maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä kohtaan.

    Eniten vihaan tässä maassa juuri tätä ihmisten militaristista asennetta ja vihamielisyyttä kaikkia ulkomaalaisia ja eri vähemmistöjä kohtaan. Lisäksi täällä työnantajat syrjivät niitä miehiä jotka eivät ole käyneet tätä "miesten koulua" eli armeijaa.

    Kaikissa muissa Euroopan maassa miehet pystytään hyväksymään vaikka he eivät olisikaan käyneet armeijaa, mutta meillä suomessa tästä asiasta on tehty aivan liian suuri numero. Työpaikan saaminen on siellä myös helpompaa vaikka ei olisikaan käynyt armeijaa.

    Minua myös pistää vihaksi nämä pilottitakkiin pukeutuvat kaljupäät jotka jauhavat tuosta armeijan tärkeydestä ja talvisodan ihanuuksista, yleensä he juuri vihaavat kaikkein eniten sivareita, maahanmuuttajia ja muita eri vähemmistöjä.

    Äänestä

  • on siinä meillä "miehi... kirjoitti:

    no se kieltämättä on väärin että armeija vaikuttaa työnsaantiin mutta sie vetäsit keskustelut jo äärilaitaan puhumalla also known as suomihulluista jotka paahtavat menemään todellakin huvittavan näköisesti pukeutuneina suomileijona logo koristaen vaatteita ja haukkuen pystyyn jokaisen sivarin.. ja siinä on hyvä esimerkki niistä jotka eivät muita vaihtoehtoja hyväksy.
    ja mie käsitin että sie oot taas sieltä toisesta laidasta joka kävelee cccp paita päällä ja ei hyväksy toisin valinneita.. oletko tällainen vai olenko käsittänyt väärin?

    Kuten olen sanonut olen suvaitsevainen ihminen, enkä ole luonteeltani mikään ääri-ihminen. Hyväksyn ihmisten ratkaisut ja arvostan aina niitä oli ne mitä hyvänsä.

    Olen monta kertaa sanonut että vihaan yli kaiken tätä ääri-isänmaallisuus henkeä tässä maassa. Näitä ihmisiä en voi hyväksyä, ketkä alistavat ja sortavat sivareja, maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä. Teen kaikkeni vaikka terveyteni menisi ja omaisuuteni vietäisiin, että saan tähän maahan tasa-arvoa sivareille ja muille vähemmistöille.

    Minua on niin monta kertaa potkittu sivari asian takia päähän, että on pakko tehdä kaikkensa että tämä ainainen riisto loppuisi.

    Äänestä

Hehe..äläs nyt ole vainoharhainen.
PS: En mäkään muuten ole sitten DF

Äänestä

Asia on juuri näin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

buf kirjoitti:

DarkFear on näköjään ottanut itselleen tuplanikin "RauhanPuolesta" ja pitää yllä monologia itsensä kanssa.

Tekstistä paistaa suoraan läpi sama henkilö.

En tiennytkään että vajoat noin alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu