Kateus

sun-glasses

Suomalaisia on arvosteltu hyvin kateellisiksi. Sanotaan että "kateus vie kalatkin järvestä". Kateus voi olla niin tavallinen tunne, että kateelliset ajatukset hiipivät kuin salaa mieleen. Jos vaikka lapsuuskodissa on keskustelun ilmapiiri ollut hyvin kateellinen, niin helposti tämä "oppi" siirtyy eteenpäin.

Kerrotaan että kaksi saarnamiestä istui kokousväen seassa kuuntelemassa kun kolmas saarnamies piti puhetta. Toinen näistä saarnamiehistä kuiskasi toiselle: "On kuin kateuden perkele vääntäisi hattuneulalla sydäntäni, kun kuuntelen tuota julistusta".

Kateutta voidaan kokea hyvin monista asioista. Toisen parempi yhteiskunnallinen asema, koulutus, taloudellinen tilanne vain joitakin esimerkkejä luetellakseni. Jos uskovainen on rukoillut vuosia että Jumala vastaisi hänen rukouspyyntöönsä, niin ei hän aina jaksa iloita siitä kun lähimmäinen tulee kertomaan ilouutista siitä, että ensimmäisellä kerralla kun rukoiltiin hänen puolestaan niin Jumala jo vastasi. Joskus rukousvastaukset antavat odottaa pitkäänkin toteutumistaan ja kaikkihan eivät koskaan sellaisinaan toteudukaan.

Tällä helluntailaisuus-keskustelupalstalla on monta kertaa arvosteltu kovin sanoin hyvin menestyneitä julistajia, eläviä ja kuolleita. Heitä on syytelty harhaopeista ja rahankeruusta itselleen ym. asioista. Nyt en tässä nimeä ketään esimerkkiä, enkä tarkalleen tunne näitä tapauksia, mutta olettaisin että kateus on yksi syy tällaisiin puheisiin.

Joku on keksinyt kateudelle myös myönteisiä merkityksiä. Ellei kadehtisi toisen ihmisen parempaa asemaa, ei itse saisi kimmoketta yrittää päästä eteenpäin elämässään. Voihan tämä pitää paikkansakin, mutta ei tuo kateus varmaan ole välttämätön tässäkään asiassa.

Itse ajattelen kateudesta, että kateellinen ihminen katsoo vain sitä asiaa toisen ihmisen elämässä, jonka haluaisi itselleen. Ei hän halua toisen ihmisen elämästä niitä huonoja asioita, ne eivät häntä kiinnosta. Jos kokonaisuutena katsottaisi toista ihmistä ja hänen elämäänsä, niin kateutta ei yhtä herkästi pääsisi syntymään.

Gal. 5:21
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

1. Piet. 2:1
Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu...

4

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merim.raimo

      Pieni neuvo,jonka kuulin jo vuosia sitten.Kun olet sellasessa seurassa jossa juorutaan ja panetellaan,niin ota kynä ja pieni vihkonen esille ja rupea kyselemään,että missä,millon ja minkänimisiä?ja olet kirjottavinasi kaikki tarkkaan ylös.Jos puheet ei hiljene niin sääliksi käy ja tarvitaa paljon rukousta niitten veljien puolesta....(oliskohan joissakin siskoissakin sellasta?)

      • sun-glasses

        Tuo on hyvä tietää, jos joutuu sellaiseen tilanteeseen. Joskus huomaa sen kun yrittää kääntää tällaista panettelukeskustelua siihen suuntaan että tarkasteltaisiin tätä haukuttavana olevaa henkilöä myönteisessä merkityksessä, niin tällainen puheenvuoro herättääkin närkästystä.

        Mutta onneksi kaikki keskustelut eivät ole noin negatiivisia, kyllä paljon asiallistakin keskustelua löytyy ja ihmisistä "juorutaan" ihan hyviäkin asioitakin. Toisten puolesta rukoillaan ja toisia siunataan, toivottavasti enemmänkin.

        Luulen että sekä veljet että sisaret ovat tähän panettelun syntiin taipuvaisia, jotkut toistaan etevämpiä. Ja monta kertaa juuri se kateus saattaa olla yllykkeenä näille pahoille puheille.

        Siunausta vain kaikille, myöskin panettelijoille ja parjaajille ja kadehtijoille. Jumalan edessä me kaikki vastaamme kerran jokaisesta sanomastamme sanasta.


    • elämän lapsi

      kateushan on juuri sitä,että ihminen joka on kateellinen, niin hän näkee sinussa sellaista
      jonka hän haluaisi, että hän itse omistaisi sen. kun joku on kateellinen, niin tietäkää että teissä on silloin paljon hyvää.
      ihmiset ovat kateellisia sen vuoksi etteivät kestä omaa vajavaisuuttaan eikä heikkoutaan.

      • sun-glasses

        Varmaan noin on kuten sanot, mutta luulen että joku voi olla kateellinen sellaisestakin, mitä hän vain luulee toisella olevan. Ja niinhän se tavallaan on jos sulkee silmät niiltä vaikeilta asioilta toisen elämässä; niitähän kateellinen ihminen ei kadehdi.

        Omien saavutusten vertailemaan toisen parempiin saavutuksiin synnyttää kateutta.

        1.Sam.18:5-9

        5. Daavid lähti, minne vain Saul hänet lähetti, ja hän menestyi. Niin Saul asetti hänet sotamiesten päälliköksi, ja se oli mieleen kaikelle kansalle ja myös Saulin palvelijoille.

        6. Ja kun he olivat tulossa, silloin kun Daavid palasi takaisin surmattuansa filistealaisen, menivät naiset kaikista Israelin kaupungeista laulaen ja karkeloiden kuningas Saulia vastaan, riemuiten, vaskirumpuja ja kymbaaleja lyöden.

        7. Ja karkeloivat naiset virittivät laulun ja sanoivat: "Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenen tuhatta".

        8. Silloin Saul vihastui kovin, sillä hän pani sen puheen pahakseen, ja hän sanoi: "Daavidille he antavat kymmenen tuhatta, ja minulle he antavat tuhat; nyt puuttuu häneltä enää vain kuninkuus".

        9. Ja Saul katsoi karsain silmin Daavidia siitä päivästä alkaen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      49
      3807
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      61
      3724
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2851
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      52
      2589
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      54
      1973
    6. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      21
      1739
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1639
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1503
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      106
      1317
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      180
      1261
    Aihe