Viinikaupan taistelu Tullin kanssa

Tullinvastainen

Tullin vastainen taistelu alkoholin ostamisen vapauttamiseksi EU-alueella jatkuu.

Aika vähän täällä on käsitelty sitä mihin kaikella tällä hommalla pyritään.

Ruotsissahan on käynnissä samanlainen taistelu jossa toisella puolella on viranomasiet ja toisella puolella myyjät yhdessä asiakkaiden kanssa.

Tosin Ruotsissa ei ole ainakaan toistaiseksi esiintynyt asiakkaiden puolelta syyttelyitä myyjiä vastaan koska siellä ymmärretään ettei viranomaisten toiminta ole myyjien vika.

Ruotsissa on muodostunut pikemminkin yhteyinen rintama ostajista ja myyjsitä. He ovat jopa ajamassa yhteistä kannetta Ruotsin valtiota vastaan.

Suomessa taasen ilmeisesti useat ostajat alunperinkin suunnittelivat jättää verot maksamatta ja siksi ostivat viinansa ilman että halusivat tilittää Suomen veroja ostohinnan osana.

Niin kauan oli kivaa kunnes Tulli vastoin julkaisemiaan ohjeita puhalsi pelin poikki - kenen vika ?

Tietysti myyjänhän se ... tämä kurja kun houkutteli viattomat "veronkiertäjät" ansaan ...

Mutta se siitä ...

Tärkein asia on kuitenkin unohtunut ..

Nythän Myyjä eli Viinikauppa taistelee suomalaisille oikeutta ostaa haluamansa tuotteet sieltä mistä heitä huvittaa - eli juuri sen mitä EU perustamiskirja takaa kaikille kansalaisille.

Valona tunnelin päässä on tietysti se että hallinto-oikeus totesi että Tulli ei voi verottaa Viinikauppa eikä vaatia siltä veroedustajaa vaan Tullin pitää etsiä joku muu verojen maksaja.

Mitä Tulli on tehnyt tämän jälkeen - ei niin yhtikäs mitään.

Joten onko kaiken edellä kerrotun perusteella syyttää Viinikauppaa vai löytyisikö kohde ehkäpä:

1. Tullista ja sen epäloogisesta toiminnasta

2. Asiakkaista jotka kyllä olivat valmiita ostamaan kamansa ilman Suomen veroja mutta eivät kantamaan tähän mahdollisesti liittyviä riskejä TulLin vastatoimien puitteissa.

Sehän on vähän sama kun tilaisi ulkomailta lääkkeitä (mikä on laitonta Suomen lain mukaan) ja kun Tulli nappaa lastin niin ostaja syyttää tästä myyjää - tosi loogista.

Olenko ihan väärillä jäljillä ?

15

1899

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epärehellistäkö

      mielestäni viinikaupan puute on,että se ei kerro missään mitä tuote siltä tilattuna maksaa suomessa,kun rahdin lisäksi on maksettu verot valtiolle.eihän asia voi toimia perustuen ainoastaan siihen,että tullin osuus pimitetään.miksi jokaisen asiakkaan on kyseltävä se erikseen,kun viinikauppa voisi tehdä listan juomistaan mitä myy.viinikaupan hinnat ovat kyllä sitä luokkaa,että tuskimpa säästöä syntyy veron maksun jälkeen.

      • Muuten vain

        Tuo kaiketikin perustuu siihen etteivät he itse asiassa toimita tuotteita Suomeen vaan myyvät ne toimitusehdolla "vapaasti varastossa Saksassa"

        Tämä kai sen vuoksi että eivät haluavat välttää kaukomyyjän statusta joloin heidän olisi lain mukaan kerättävä asiakkailta myös Suomen verot ja tilitettävä ne Suomeen.

        Kyllä hinnat sinänsä kestävät Suomen verot ja säilyttävät kilpailukykynsä.


    • frt

      että, jos olisit seurannut tapahtumia Ruotsissa tietäisit, että siellä on kyse siitä saako internetistä ylipäätänsä tilata alkomahoolia. Elikkä Ruotsin valtio sanoo että ei voi, se on laitonta ja tähän haetaan nyt sitten EY tuomioistuimesta vastausta.

      Suomessahan ei olla miessän vaiheessa kielletty nettitilaamista kunhan vaan verot maksetaan.

      • Seurailija vain ...

        Olen kylä seurannut ja tietyssä mielessä tilannehan on Ruotsissa "huonompi" koska tilaajat tietävät tilatessaan ettei toiminta viranomaisten mielestä ole laillista.

        Tuo EU-tuomioistuimen suullinen käsitely on muuten aivan lähipäivinä joten mielenkiintoista kuulla miten asiassa käy.

        Suomessahan nimenomaan käydään kisaa siitä voivatko asiakkaat itse huolehtia veron maksusta vai onko myyjä velvollinen keräämään verot heiltä ja sitten tilittämään ne Suomeen.

        Hallinto-oikeushan katsoi ettei tällaista velvollisuutta ole.


      • kuinkas se on..
        Seurailija vain ... kirjoitti:

        Olen kylä seurannut ja tietyssä mielessä tilannehan on Ruotsissa "huonompi" koska tilaajat tietävät tilatessaan ettei toiminta viranomaisten mielestä ole laillista.

        Tuo EU-tuomioistuimen suullinen käsitely on muuten aivan lähipäivinä joten mielenkiintoista kuulla miten asiassa käy.

        Suomessahan nimenomaan käydään kisaa siitä voivatko asiakkaat itse huolehtia veron maksusta vai onko myyjä velvollinen keräämään verot heiltä ja sitten tilittämään ne Suomeen.

        Hallinto-oikeushan katsoi ettei tällaista velvollisuutta ole.

        jos verot on maksettu esim. saksaan niin silloinhan ei tarvitse enää suomeen maksaa.


      • pätee
        kuinkas se on.. kirjoitti:

        jos verot on maksettu esim. saksaan niin silloinhan ei tarvitse enää suomeen maksaa.

        vain matkailijan itse mukanaan tuomiin juomiin.


      • se...
        pätee kirjoitti:

        vain matkailijan itse mukanaan tuomiin juomiin.

        eikös se koske kaikkea tavaraa eu alueella.
        eli voi ostaa esim. saksasta tavaraa ja veroja ei tarvitse ostajan maksaa jos ne on maksettu Saksassa.
        Siirtymä-ajat on käsittääkseni jo historiaa .


      • ostaa
        se... kirjoitti:

        eikös se koske kaikkea tavaraa eu alueella.
        eli voi ostaa esim. saksasta tavaraa ja veroja ei tarvitse ostajan maksaa jos ne on maksettu Saksassa.
        Siirtymä-ajat on käsittääkseni jo historiaa .

        auto saksasta ja rekisteröi se,niin tuskin on verot historiaa,sama koskee alkoholia.


      • tiku
        ostaa kirjoitti:

        auto saksasta ja rekisteröi se,niin tuskin on verot historiaa,sama koskee alkoholia.

        näin on. Alkomahoolista maksetaan vero siellä missä se kulutetaan paitsi jos kyseessä on matkustajatuonti niin silloin verot jää siihen maahan josta tuotteet on ostettu.
        Veroja ei makseta kahteen kertaan vaan tuotteiden myyjä, osoittaessaan että tuotteista on maksettu verot kulutusmaassa esim nyt Suomessa voi sitten anoa palautusta omassa maassaan ja saa maksetut verot takaisin. Näin se systeemi toimii.


    • mukaan asia on näin

      Puljujen mukaan asia on näin (kysyin).

      tuotteiden hintoihin on laskettu jo vero EU:ssa joten muuta veroa ei
      kuulu maksaa (vastaus).

      • kela

        eli valmisteveroihin pätee kulutusmaaperiaate (paitsi matkustajatuomisiin, niistä verot maksetaan siellä missä ne hankitaan), verot maksetaan siellä missä juomat kulutetaan.
        Jos verot on maksettu Saksassa niin myyjä saa Saksan verot takaisin osoittamalla että verot on maksettu kulutusmaassa eli tässä tapauksessa Suomessa


    • vihdoin

      mitä maksaa veroineen viinikaupasta ostettu olut.lähtöhinta 12 €.pitääkö muuten paikkansa,että viinikauppa on antanut 3500 asiakkaansa tiedot suomen tullille konrollointia varten

      • Tietolähde ...

        Mistähän sinulla on moinen tieto ?

        Eikö kannattaisi ottaa yhteyttä Viinikauppaan ja kysyä heiltä.

        Jos he ovat antaneet niin tuskin Tullin ihmiset tänne tulevat siitä sinulle vastaamaan.

        Oluen hinta taasen riippuu sen väkevyydestä ja tölkin koosta.


      • 5.2 %
        Tietolähde ... kirjoitti:

        Mistähän sinulla on moinen tieto ?

        Eikö kannattaisi ottaa yhteyttä Viinikauppaan ja kysyä heiltä.

        Jos he ovat antaneet niin tuskin Tullin ihmiset tänne tulevat siitä sinulle vastaamaan.

        Oluen hinta taasen riippuu sen väkevyydestä ja tölkin koosta.

        purkkikoko 0.33 l.


      • pertti

        siitä puljusta mitä vaan. Sivuilla sanotaan että tietoja ei luovuteta, mutta sitten kun alkaa olla kusi housuissa niin kyllä oma nahka pelastetaan ensin.
        Hulluja ootte jotka siihen puljuun luotatte. Vaan mitä se hullu suomalainen ei viinan himossaan tekisi??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe