Oma-alotteisuus.
Onko tämä syrjintää?
Ensin miehet tekevät jotakin, miehet ovat
keksineet oman harrastuksensa täysin itse.
Alusta loppuun.
Ajatellaan nyt vaikka, että kyseessä olisi tällä
kertaa vaikkapa jääkiekko.
Miehet keskenään tahtovat pelailla ja toistensa
kanssa olla, jääkiekko on mukava harrastus.
Kun naiset ne katsovat katsomossa, miehet
välillä vinkkaavat heille silmää.
Jääkiekko on mukava laji. Kuin myös jalkapallo.
Vaihdetaan aihe jalkapalloon.
Miehet pelaavat jalkapalloa, kaveripiiri on.
Miehet ovat täysin tyytyväisiä keskenään.
Siis todellakin.
Ja se todellakin tarkoittaa mitä sanon, todellakin.
Jalkapallo on niin mukava laji, että nainen
saattaa innostua asiasta. Mitäpä siitä.
Ihan hyvä juttu. Kiva on jos nainen tekee sitä,
mikä tuntuu mukavalle.
Mutta muut naiset eivät pelaa. Ikävää.
Surullista.
Nainen tulee sitten miesten keskelle. Hän tahtoo
pelata jalkapalloa.
Yksin ei voi jalkapalloa pelata.
Kun nainen tulee miesten keskelle, miesten
käyttäytyminen muuttuu. Ennen ryhmä pelasi
palloa täysin mutkitta. Mutta nyt kaikki
muuttuu. Nainen siis astuu rohkeasti
pelikentälle ja tahtoo mukaan. Peli keskeytyy.
Muutama jätkä vetäytyy heti syrjään
pompottelemaan palloa. Joku saattaa sanoa, että
okei. Joku saattaa sanoa, että ehkei nyt
kumminkaan. Muutama kaveri alkaa keskustelemaan
keskenään. Joku ihastuu tähän naiseen. Hyvän
näköinen nuori nainen, vui vitsiiiiiiiiii.
Joku tuntee tuon naisen, tuo tytsy on Kallen pikkusisko... Aletaan puhumaan jo täysin muista
asioista. Pari tyyppiä siirtyy jo syöttelemään palloa toisaalle kun muut juttelee.
Jätkiltä jää jalkapallon peluu siihen siihen.
Sitten joku jätkä sanoo, että saakutti.
Jatketaanpas peliä. No niin, jätkät. Jatketaan.
Mutta nainen tahtoo väkisin mukaan peliin. Pelit
jää siihen, tai ainakaan ei jatku niin kuin
ennen oli.
Syntyy suotta kinaa miesten keskelle.
Tana.
Kuka mies on näistä ollut paha? Syrjiikö joku?
Miehet tahtovat vain pelata keskenään
jalkapalloa.
Mutta nainen on yksin ja tahtoo pelaamaan
väkisin.
Onko se miesten vika???????????????????????????????????????????
????????????????????????????????????????????????

????????????
Onneksi on jo todellakin Mimmiliigoja jossa
naiset saavat keskenään pelata ja mitä tahansa.
Feministeistä ei ole tällaiseen oma-aloitteisuuteen.
Feministit syyllistävät miehet täysin suotta.
Onneksi on naisia.
Naisilta luonnistuu.
On vain pelkästään mukava katsoa sitä, mistä
naiset tulevat iloisiksi kun tekevät sitä, mistä
he tykkäävät. Aivan omilla ehdoillaan.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Mikset feministejä saisi päästää mimmiliigaan?
"Mikset feministejä saisi päästää mimmiliigaan?"
Tuota en ole sanonut.
Totesin vain, että feministeistä ei oma-aloitteiseen toimintaan, toisin kuin naisista on.
Naiset ne ovat mimmiliigan perustaneet, ei feministit.
Feministit eivät siis ole naisia. Ovatko feministit siis miehiä?
Mies haluaa määrittää, kuka on nainen.
On jo korkea aika meidän naisten määrittää, kuka on mies.
Taasko olet läppäämässä joutavia? Kuinka jaksat vaivautua moiseen "suoritukseen"?
määrittää "kuka on mies"?
Etkä vieläkään uskalla vai?
No nii onki korkee aika. Ja musta niinku mies vois olla vaikka toi Sauli kun se on semmonen karski duunari :DD
Teen tätä ihan mielelläni. Kiitos vain kysymästä.
Tunnetko itsesi pöllöksi, kun otat kantaa roskafemakkotasolla, vai oletko jollain tavalla immuuni?
Tunnetko sinä itsesi pöllöksi ravatessasi naisnimimerkkien perässä kyselemässä typeryyksiä?
Minua eivät todellakaan loukkaa henkilööni kohdistuvat alatyyliset huomautkset, jos huomautusten tekijä on henkilö jonka arvostelukykyä, älyä ja persoonaa en itse kunnioita.
Minut ehkä saisi mietteliääksi ja kenties tuntisin tarvetta mennä itseeni, jos saisin toistuvasti sapiskaa kirjoittajalta, jota itse pidän älykkäänä, tervejärkisenä ja moraalisena ihmisenä.
Aloittaisin vakavan itsetutkistelun myös tilanteessa, jossa joku arvostelukyvytön teinipoika, luonnehäiriöinen naisvihaaja tai patologine häirikkö ylistelisi minua maasta taivaisiin. Epäilemättä alkaisin miettiä mitä minussa on vikana, kun TUO TYYPPI kehuu minua.
Kakaroiden nälvinnälle olen immuuni.
Kiitos taas kysymästä. Onpa kaunista että jaksat kantaa huolta hyvinvoinnistani, jaksamisestani ja mielialoistani. Iloksesi voin kertoa että syytä huoleen ei ole.
Naisten perässä ravaaminen on tietyssä iässä olevilla pojilla aivan normaalia. Jos ko. kasvuiässä oleva mieshenkilö ei syystä tai toisesta pysty tai uskalla ravata naisten perässä, hänen on tyytyminen naisnimimerkkeihin.
Ollaanpa ymmärtäväisiä. Ihminen on nuori vain kerran elämässään.
Saisiko vielä muutaman rivin jossa kerrot itsestäsi?
Aiheen saat vapaasti valita. Maksimissaan 10 A4 sivua..ok?
Olen 13 vuotias antifeministi ja eka stondis on jo saavutettu. Tissejä tullut katotua netistä.
Antifeminismi on sen verran poppia että alettiin naapurinpoikien kanssa antifemakoiksi jo 10-vuotiaina.
Amikseen olis tarkoitus mennä..
Sinusta on varmaan myös ok, jos sinun poikasi jätetään pelin ulkopuolelle koska hänellä on punaiset hiukset. Muut pojat pelaavat ja poikasi katsoo kyynel silmässä iloista peliä. Ei ole syrjintää ei, tumma- ja vaaleatukkaiset pojat haluavat vain pelata keskenään ilman punatukkaista...
naisen ja feministin ero? Odotan mielenkiinnolla vuodatustasi
En tykkää määritellä feministeille naiseutta.
Nainen tietää kyllä itse.
Feministit kyselevät aina miehiltä kaikkea naiseuteen liittyvää.
Se on rasittavaa.
Onneksi on naisia.
minä olen nainen - ja feministi. Eli kysymys on siitä, että mikä näiden ero on SINUN mielestäsi? En ole huomannut mitään eroa keskenäni.
"minä olen nainen - ja feministi. Eli kysymys on siitä, että mikä näiden ero on SINUN mielestäsi? En ole huomannut mitään eroa keskenäni."
Jos nainen ja feministi on sama asia, niin miten feministi kokee olevansa erilainen kuin muut naiset?
Eikö olisi sama kutsua itseään pelkästään naiseksi.
Mistä ajatus, että feministi kokee olevansa erilainen kuin muut naiset?
Feminismihän kumpuaa juuri naisena olemisesta.
että mitä eroa naisessa ja feministissä on mielestäsi, kun koko ajan tuota eroa korostat. Etkö voi vastata? Jokaisen itseään kunnioittavan naisen ja jokaisen naisia arvostavan miehen pitäisi olla feministi. Tarkoitan feminismillä pyrkimystä sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja kunnioitukseen, mikä taas edistää koko ihmiskunnan hyvinvointia. Jonkun määritelmän mukaan olen kai ns. kolmannen aallon feminsti.
...olekin miesten ja naisten sarjat erikseen?
Kyllä on.
... on siis tapahtunut tuo ketjun aloitustekstissä kuvaamasi tapaus, että miesten joukkueeseen on puoliväkisin ängennyt nainen? Miksei ko. naiselle ole kerrottu, että häntä varten on olemassa mimmiliiga?
Kiinnostaisi kuulla ko. joukkueen nimi.
Täällä missä minä asun ei tuollaista pääsisi tapahtumaan, koska täällä naiset pelaavat omissa joukkueissaan, miehet omisssan ja juniorot ikäryhmittäin omissaan. Olen luullut tätä meikäläistä systeemiä normaalikäytännäksi, mutta ilmeisesti niin ei olekaan, vaan kotikaupungissani vallitseva systeemi onkin kai jotain aivan poikkeuksellsita.
Siellä, missä sinä M135, asut siis 5-vuotiaat lapset, miehet ja naiset pelaavat kaikki samoissa joukkueissa ja osallistuvat samoihin otteluihin? Eikö sellainen ole edesvastuutonta? Entäpä jos 5-vuotias pelaaja vanhingoittuu, kun 90-kiloinen ammattilaispelaajamies vie häneltä pallon? Eikö 5-vuotiaiden mahdollisuudet pärjätä aikuisten seassa ole erittäin vähäiset?
Kertoisitko vielä paikkakunnan ja joukkueen nimen. Mielestäni tuollaisesta pitäisi tehdä ilmotus jalkapalloliittoon. Poikani on ko. liiton jäsen. Voisin pyytää häntä viemään asiaa eteenpäin, mutta siihen tarvitaan ensin ko joukueen nimi - jotta hän ei syytä väärää joukkuetta pelaajien turvallisuuden vaarantamisesta ja kehittymisen estämisestä.
Perusteluja feministi/nainen vastakkain asettelussa.
Feministi valehtelee miehestä.
Nainen ei.
Feministi ei välitä miehistä.
Nainen välittää.
Jos feministi sanoo, ettei asia ole noin, niin silloin nainen ei ole feministi.
Koska mihinkä silloin feminismiä tarvitaan enää.
Miehet hyväksyvät tällöin kaiken mitä nainen sanoo tai tekee.
Mutta jos feministi ei sitten välitäkkään miehestä, vaikka sanoo niin, niin silloin naisesta tulee taas feministi, ja silloin tämä feministinainen tarvitsee tätä feminismiä miesten haukkumiseen ja käskyttämiseen ja orjuuttamiseen.
En vastaa enää kenellekään tästä aiheesta.
Niin, jos miehet olisivat tahtoneet jatkaa pelaamistaan keskenään, ja sanoneet naiselle kohteliaasti että ei, niin miksi tämä olisi ollut syrjintää?
Minun mielestäni tuollainen ei ole syrjintää.
Minun mielestäni me miehet saamme pelata aivan rauhassa keskenämme ilman, että meidän tarvitsee olla huolissaan feministeistä, jotka aina miehiä haukkuvat.
Mitä vikaa on omissa naistenliigoissa?