Sain jälleen kokea Jumalan suloistakin suloisempaa armoa ja rakkautta pienen ihmeen muodossa.
Olin tapani mukaan lenkillä koiramme Naken kanssa. Ulkona oli märkä ja kurainen keli, mutta päätin kuitenkin lähteä. En ole koskaan ollut vähääkään atleettinen, ennemminkin fyysisesti heikko ja huonokuntoinen. Pidän kuitenkin lenkkeilystä, mikä on parantanut kuntoani huomattavasti. Tällä kertaa lähdin juoksemaan, ja tunsin, että olin jotenkin tavallista vahvemmassa kunnossa. Jaksoin juosta puolet pidemmän matkan, kuin normaalisti, jonka senkin olin aikaisemmin joutunut juoksemaan kahdessa erässä. Kun voimat viimein alkoivat hiipumaan, huokaisin Jumalaa antamaan voimaa (rukoileminen on lenkkeilyn toinen hyvä puoli). Päätin asettaa jonkin päämäärän (lähinnä pieneksi testiksi Jumalalle), johon asti pyysin Jumalaa auttamaan, sillä omilla voimillani en olisi sinne jaksanut. Jatkoin juoksemista, ja juoksin jopa sen ohi.
Samassa tunsin Pyhän Hengen läsnäoloa yllättävällä tavalla. Lunta alkoi hiljalleen leijailemaan kuraisen ja kuolleen luonnon ylle. Viimein luonto oli puhtaan valkoinen. Tiesin, että Jumala oli jälleen koskettanut; Hän oli laskenut veren puhdistaman, kirkkaan valkean peitteen syntieni ja saastaisuuteni ylle. Ilo ja rauha täytti sisimpäni. Olin oppinut jälleen jotain uutta tämän esimerkin kautta. Olin pyytänyt jokin aika sitten ihan sivumennen, että Jumala voisi vahvistaa minua myös fyysisesti; olihan Hän jo alkanut vahvistamaan hengellisesti. Jos Hän vastaa tällaisiin vähäpätöiseltä tuntuviin pyyntöihin, niin miksei Hän vastaisi myös suurempiinkin? Olin jälleen hiukan vahvempi, ja pikkuisen lähempänä "sinapin siementä". Kunpa meillä vain olisi uskoa. Herra voisi käyttää meitä niin paljon enemmän. Ei meidän tarvitse olla mitään, tärkeämpää on, että jätämmekin kaiken Jeesuksen harteille, sillä Hän on luvannut kantaa meidän huolemme ja murheemme.
Kiitos kaikkivaltiaalle Vapahtajallemme, joka on kantanut syntimme ristinpuulle. Kiitos Hänelle, joka on vapauttanut meidät kaikista pimeyden kahleista. Kiitos Jumalalle, joka on luvannut olla kanssamme maailman loppuun saakka; kulkien vierellämme siunaten ja rakastaen, sekä kantaen vaikeiden aikojen ylitse.
Siunausta kaikille palstalaisille

Vastaukset 11
Vanhimmat
Herramme on ihmeellinen, Hän on arjessakin läsnä.
Olen myös kokenut ihmeellistä apua,kun on tuntunut ettei itse enää jaksa pätkääkään.
siunausta sinulle!
Siunausta sinunkin elämääsi :)
ihmeitä todellakin tapahtuu. Kerron mitä viimeviikolla taphtui miehelleni.
Mieheni oli kovssa flunssassa ja rukoilimme yhdessä, rukoilin näin jotensakin. Herra avaa sinä joka rööri ja auta että tauti paranee.
Iloksemme illalla tapahtui jotain ihmeellistä.
Miehelläni on 5 vuotta sitten todettu alentunut kuulo, työperäinen vamma. Nyt tässä parin vuoden sisällä kuulo toisesta korvasta on melkein kadonnut. Illalla aina nukkumaan mentäessä hän laittaa terveen korvansa tyynylle siis menee kyljelleen nukkumaan, kun haluan puhua hänelle jotain hän kuulee että jotain sanon mutta ei kuule mitä, sitten hän kohottaa niin että kuulee terveellä ja kysyy yleensä että mitä kysyit. Nyt sitten saman iltana hän alkoi kuulemaan jotain, hän kysyi minulta, käykö tuolla ulkona noin kova tuuli, sanoin ettei siellä tuule, mutta meidän pesukone tuolla oven takana kylläkin jyryää. Hän ei siis ollut kuullut sitä pitkään aikaan ja nyt hän tajusi että hän kuulee minun puheenikin ilman pään kohotusta. Nyt kun hän testasi sulkemalla toisen korvan ja kuunteli ja sitten vaihtoi toiselle korvalle, hän kuulee kummallakin nyt ihan samalla tavalla. Jumalan ihme tapahtui. Yleensä vielä nuhasena korvat tukkeutuvat, mutta nytpä se avautui! Nyt mieheni kuulee monta sellaista mitä ei ole aikoihin pystynyt.
Kyllä meillä on ihana Jeesus Kristus joka antaa syntejä anteeksi ja parantaa.
Jumala on ihmeellinen! Tänäänkin Hän pelastaa syntisiä ja parantaa sairaita :)
Siunausta sinulle ja perheellesi.
Olipas hieno juttu, että miehesi korva parantui.
Kiitos tästä todistuksesta. On siunattua aina kuulla mitä hyvää Jumala on tehnyt. Elämässämme on paljon asioita, joita ei aina edes huomaa ja moni niistä on kiitosaiheita. Kaikki elämämme jokapäiväiset asiatkaan eivät jollekin ihmiselle ole itsestäänselvyyksiä. Tällaiset Jumalan hyvyydestä kertovat kiitosaiheet ovat rohkaisuksi monille jotka miettivät rukousaiheitaan ja ajattelevat että voisiko Jumalalle puhua tällaisesta asiasta. Jumalalle voi puhua kaikista asioista ja rukoillessaan saa jo kiittää siitä että rukoukseen vastataan. Jumala tietää parhaiten mitä me tarvitsemme ja vastaa ajallaan ja tavallaan.
Olen huomannut saman omassa elämässäni. Usein tulee mieleen asioita, joissa Jumala on auttanut, ja huomaa ettei ole kertaakaan kiittänyt... Se on surullista. Meidän pitäisi varmaan rukoilla myös kiitollista mieltä, kyllähän Hän voi sitäkin antaa. Kiittävä mieli on aina kauniimpi ja valoisampi, kuin kiittämätön. Kunpa oppisimme kiittämään vilpittömästi myös vaikeiden aikojen keskellä.
Siunausta sinulle Sun-glasses
Olen niin iloinen puolestasi, että sait tämän kokemuksen ja sait tuntea Jumalan läsnäoloa. Juuri tälläiset asiat vahvistavat uskoa.
Siunausta sinulle !
Eikö olisi mahtavaa, jos saisi kokea jatkuvasti Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa, eikä mitkään arkipäivän huolet himmentäisi sitä? Pyrkikäämme siihen :)
Siunausta myös sinulle
...
Kiitos sinulle viestistäsi.