Ja eihän se Kiina ole ihmisoikeusrintamalla hyväksyntää ansainnut. Kerron teille nyt jotain, joka saattaa heikkohermoisimpia järkyttää, pyydän herkimpiä sulkemaan silmänsä.
Siis:
Politiikan keinoilla emme pysty Kiinaan vaikuttamaan. Länsimaiset yritykset ja kuluttajat nimittäin ovat päättäneet Kiinan hallitusta tukea. Miten? Länsimaista kuluttajaa kiinnostaa hyödykkeissä enimmäkseen halpa hinta. Tämän ovat yrityksetkin huomanneet. Siispä yritykset siirtävät tuotantoa Kiinaan ja ostavat sieltä halpaa tavaraa edelleen länsimaisille kuluttajille halvalla myydäkseen. Ja länsimainen kuluttaja ostaa kunhan hinta/laatusuhde on vähänkin sopiva. Kiinaan virtaa rahaa ja paikallinen hallitus virnuilee tyytyväisenä saatuaan näin länsimaisilta yrityksiltä ja kuluttajilta hyväksynnän toimilleen. Jos joku poliitikko tai Amnesty valittaa Kiinan johdolle, nämä vain naureskelevat partaansa paistatellen mahtavan talouskasvun luomassa euforiassa. Eikä länsimainen kuluttaja piittaa lopulta pätkääkään siitä, että kinkkituotteet on tehty vankityövoimalla tai hengenvaarallisissa tehtaissa. Raha ratkaisee.
Lyhyesti sanottuna: Kiina on talouspolitiikallaan ja valtavalla työläispotentiaalillaan tehnyt meidät riippuvaiseksi itsestään.
Mitä voisimme tehdä? En usko, että paljoakaan. Kiina on jo niin suuri mahtitekijä maailmantaloudessa, että kaupan liiallinen vaikeuttaminen voisi johtaa maailmanlaajuisiin seurauksiin. Nimenomaan koko maailmantaloudelle negatiivisiin seurauksiin.
Eivätkä pienten ryhmien boikotit varmaan aiheuta unettomia öitä Kiinan johdolle.
Pyydän asiallisia kommentteja.
Bush moitti Kiinaa!
4
196
Vastaukset
- Janne
Kiinan talous nousee vielä lisää se on varma.
- Stoa
Bushilla on varaa moittia, kun itse on syyllistynyt vain rikkeeseen jota luonnehdittiin II maailmansodan jälkeen suurimmaksi rikokseksi ihmiskuntaa vastaan. Lisänä vielä CIA:n suorittamat kidutuskäytännöt, tukemansa Irakin hallinnon suorittamat kidutuskäytännöt, kemiallisten aseiden ja perinteisten aseiden käyttö siviiliväestöä vastaan. yms.
- Makoileva stallari
Ainakin presidentti Halosen mukaan?
http://www.boxun.com/hero/picshock/1_1.shtml
http://www.boxun.com/hero/picshock/2_1.shtml
http://www.boxun.com/hero/picshock/14_1.shtml
http://www.boxun.com/hero/picshock/3_1.shtml
http://www.boxun.com/hero/picshock/5_1.shtml
http://www.boxun.com/hero/picshock/12_1.shtml
http://www.boxun.com/hero/picshock/9_1.shtml
http://www.boxun.com/hero/picshock/8_1.shtml
The beauty products from the skin of executed Chinese prisoners
· Cosmetics firm targets UK market ·
Lack of regulation puts users at risk
Ian Cobain and Adam Luck
Tuesday September 13, 2005
The Guardian
A Chinese cosmetics company is using skin harvested from the corpses of executed convicts to develop beauty products for sale in Europe, an investigation by the Guardian has discovered.
Agents for the firm have told would-be customers it is developing collagen for lip and wrinkle treatments from skin taken from prisoners after they have been shot. The agents say some of the company's products have been exported to the UK, and that the use of skin from condemned convicts is "traditional" and nothing to "make such a big fuss about".
http://www.guardian.co.uk/medicine/story/0,11381,1568621,00.html - Jahvetti Laamanen
...,mutta ne pitäisi ensin keksiä. Kiinalle ei vielä voida mitään, koska polittinen globalisaatio ei ole saanut taloudellisen globalisaation etumatkaa kurottua kiinni. Kyse onkin enemmän poliittisen tahdon puutteesta, kuin vallan välineiden puutteesta. Ja kun useimmat voimakkaimmat vallankäyttäjät arvostavat samoja asioita kuin suuryritysten osinkojen saajat, voi kelkan kääntäminen olla aika hankalaa. Voipi olla, että meidän täytyy ottaa valta takaisin väkipakolla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475475Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612356Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181880Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451771- 171595
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331543Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5138881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2231021