Pohdittavaa

Kun olen noita kommentteja lukenut mitä tällä sivustolla on ollut, minun on aivan pakko varmistaa pari asiaa.
Miten puolustusvoimat luokkaavat ihmisoikeuksia? Kyse ei voi olla siitä, että pitää totella, kun pomo käskee. Niinhän tehdään kokoajan jokaisella työpaikalla. Ja työn ulkopuolellakin. Armeijaan ei myöskään ole pakko mennä. Siviilipalvelus on vaihtoehtona niille joiden kantti ei kestä tai jotka eivät halua tarttua aseeseen. Totaalikieltäytyminen on mielestäni jo pikkuisen naurettava ratkaisu, koska siviilipalveluksessa ei tehdä mitään armeijaan liittyvää (tämä ei ole provo vaan ainoastaan mielipide) riippuen tietenkin palveluspaikasta ja siviilipalvelus on kuitenkin mukavampaa kuin vankilassa istuminen. Eikä 6 kuukautta loppujenlopuksi ole kovin pitkä aika inttiä käydä. Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta muistelisin, että työnantaja ei saa antaa potkuja henkilölle, joka joutuu astumaan palvelukseen. Armeijassa ei paljoakaan rahaa (vaatteet, ruoka, majoitus, teveydenhuolto ilmaista) tarvitse ja kuten on käynyt ilmi valtio kustantaa asunnon asujan poissaollessa. Jos tyttöystävät jättävät sen takia etteivät kestä olla erossa paria viikkoa ja odottaa, että mies pääsee lomille, hän tuskin on se oikea sille miehelle; koska jos jaksaa rakastaa, jaksaa myös odottaa pienen hetken.
Sitten on tämä sodanihannointi ja tappamaan opettelu. Armeija ei mielestäni ole sodanihannointia millään muotoa. Minulle ja muille kanssani palvelleille opetettiin, että paras mahdollinen armeija on täysin tarpeeton armeija ja siksihän Suomen puolustusvoimia kehitetään kokoajan, jotta tehtäisiin tänne hyökkääminen liian kalliiksi tai jopa kannattamattomaksi. Minä olen hyvinkin pasifistinen luonteeltani, ja sotilasarvoltani alikersantti. Ihmisen tappamista ei tullut intissä treenattua. Maalitauluun ammuttiin kylla muutamaan kertaan ja aseenkäsittelyä opeteltiin, mutta kertaakaan en osunut enkä tähdännyt ihmiseen. Maalitaululla ja ihmisellä on nääs melkoinen ero. Varsinainen tappamaan opettelu alkaa vasta sodan syttyessä. Meille ei edes kerrottu mihin pitää ihmisen tappaakseen osua - eikä nykymaailmassa tavitsekaan, sillä TV:stä oppii mitä uskomattomimpia asioita.
Sellaistakin kommenttia luin, että armeija on turhaa, koska ei me Venäjälle kumminkaan pärjätä. Ensiksi: Aina ollaan pärjätty. Ja toiseksi: Miksi sen mahdollisen hyökkääjän pitäisi olla juuri Venäjä? Kukaan meistä ei näe tulevaisuuteen. Eihän? Ihan yhtä lailla vaikkapa Ruotsissa valta vaihtuu ja siellä halutaan palauttaa se parinsadan vuoden takaiseen loistoonsa, jolloin Suomi oli vielä osa sitä. Tämä siis ihan vaan esimerkkinä, ei mitään henkilökohtaista ruotsalaisia vastaan. Jos hyökkääjä sattuukin olemaan joku huomattavasti Venäjää pienempi valtio, voimasuhteet tasoittuvat elleivät jopa käänny ympäri.
Lisäksi haluaisin kiinnittää huomiota muutamaan kommenttiin, joissa sanotaan, että hyökkäyksen sattuessa paras puolustus on antautuminen. Miten se voi olla paras mahdollinen ratkaisu. Koskaan ei tule olemaan niin, että aivan kaikki ovat yhtä mieltä joka asiasta koko yhteiskunnassa. Tappamiselta ei säästytä vaikka jotkut nostaisivatkin kädet pystyyn. Siviilejä on aina tapettu sodissa ilman syytä, vaikka he kuinka olisivat olleet antautumassa. Ja niin tulee myös aina tapahtumaan. Jos joku valtio joskus katsoo Suomen kamaran olevan niin tärkeä, että se sen itselleen tahtoo, se melko varmasti tahtoo myös lisää maata jostain muualta, ja helpointahan on laittaa vasta vallatun alueen toisinajattelijat hyötykäyttöön miinanraivaajiksi tms. etulinjalle, ellei jokaista ole jo siihen mennessä pistetty seinää vasten. Geneven sopimusta ja ihmisoikeussäädoksiäkään ei ole koskaan täysin noudatettu. Lisäksi melko varmasti menettäisimme kaikki nykyiset yhteiskunnalliset etuutemme. Suomi ei enää olisi hyvinvointivaltio.
Ja miksi Suomi on niin paska paikka armeijastakieltäytyjien mielestä? Pelkästään armeijan takiako? Ei Suomi turhaan ole saanut sitä hyvinvointivaltion leimaa. Kaikkea löytyy sosiaaliturvasta ja opiskeluoikeudesta alkaen, ja jos on oikeuksi täytyy myös olla velvollisuuksia. Olen sitä mieltä, että nykyiset velvollisuudet ovat melko pientä verrattuna oikeuksiin. Lisäksi Suomessa on nykyään Euroopan löysin pakolaislaki, että ei meitä kovin ahdasmielisiksi voi sanoa. Eikä ole olemassakaan valtiota, jossa joku ei vihaisi toisinajattelijoita olivatpa nämä millaisia hyvänsä.
Sivarit ja totaalit eivät pääse töihin? Ei pääse moni muukaan, vaikka armeija olisikin käytynä. Myönnän, kyllä kyllä, että on epäoikeudenmukaista kieltää työpaikka inttipapereiden puuttumisen takia, mutta Suomessa on paljon myös intin käyneitä työttömiä - minä mukaanlukien - jotka eivät tunnu saavan töitä koulutuksesta ja ahkerasta hakemisesta huolimatta. Varmaankaan ei asia ole niin, että joka ainut työnantaja Suomessa antaa potkun perseelle, jos hakija sattuu olemaan sivari. Ei oikein kuulosta uskottavalta. Miksi siis suomi on niin paska paikka, ettei siellä olevaa omaa kotiaan ja omaa henkeään viitsisi puolustaa? Tämä koko pruju on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni ja minun teoreettista pohdintaani ja toivoisin, että kysymyksiin löytyy hyvin perustellut vastaukset.
Älkääkä alkako syyttämään natsiksi tai teiniksi. Tiedän kyllä hyvin kuka ja mikä olen. Minulla ei ole mitään sivareita tai totaaleja vastaan, heidän henkilökohtaiset valintansa eivät särje minun maailmaani. Haluaisin vain kommenttia, koska näillä sivuilla vallitseva maailmankuva pikkuisen ahtaanoloinen.
452698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Suomi on niinkuin vanha natsi-saksa, jossa suomalaiset miehet ovat juutalaisten asemassa. Miehiä ei kyllä tapeta mutta hyvin verrattavissa on, että pakolla viedään jonnekkin minne ei halua mennä. Joten Suomi on natsimaa.

Äänestä
  • Se miksi minä syyttelen täällä joitain henkilöitä natseiksi johtuu juuri siitä, että he kannattavat tätä epäoikeudenmukaista asevelvollisuutta.

    Miehiä tullaan vaikka poliisien kanssa väkisin hakemaan moraalisesti arveluttavaan laitokseen. Se että onko armeija ja maansa puolustaminen tappamalla oikein, jonkun mielestä on, minun mielestä ei.

    Kaikki ketkä kieltäytyvät tästä joutuvat siis rangaistukseksi ottamaan sivarin, mikä ei ole yhteiskunnallisesti arvostettua vaan halveksittavaa. Se johtuu juuri tästä natsimielisestä ja rasistisesta asenteesta, mikä Suomessa vallitsee.

    Kyllä minäkin pidän tätä maata natsimaisena militaristivaltiona, mikä sortaa ja riistää miesten oikeuksia ja vapauksia olla sellaisia kuin he haluavat.

    Nyt moni taas valittaa että maailmassa on militarisoituneempiakin valtioita, aivan totta, mutta me kuulumme EU:hun, missä meidän kuuluisi olla sivistynyt länsimainen hyvinvointi yhteiskunta.

    Jos et ole samanlainen natsi ja kannata samoja arvoja, sinut paiskataan vankilaan ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

    Sanokaa mitä sanokaa, tämä on natsisikojen maa, sivistymätön ja ahdasmielinen. Darkki ajattelee minun kanssani samoin koska hän näkee totuudet te muut ette näe sitä. Kaikki mitä tässäkin selvitin asevelvollisuudesta pitää täysin paikkansa. Kenenkään ei tarvitse alkaa väitellä vastaan.

    Kyllä minä olisin iloinen jos täällä puhuttaisiin venäjää, eikä muisteltaisi talvisodan sankaritekoja, sotaveteraanien hienoja tekoja, armeijan miehistäviä vaikutuksia, maanpuolustuksen tärkeyttä.

    Taistelen oikeuksistani olla sivari ja toisinajattelija elämäni loppuun saakka ja tulen aina väittämään että tämä maa on vääräuskoisia täynnä.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Se miksi minä syyttelen täällä joitain henkilöitä natseiksi johtuu juuri siitä, että he kannattavat tätä epäoikeudenmukaista asevelvollisuutta.

    onkohan miten reilua myöskään olla koko ajan sotkemassa asiallisesti aloitettuja keskusteluja.
    Jokainen järkevä ihminen, joka ei kannata yleistä asevelvollisuusjärjestelmää, kannattaa kuitenkin lukuisia asioita Suomessa, eikä jauha tuota iän ikuista natsivouhotusta armeijaan pakottamisesta sun muusta. Perehtyisit natsien harjoittamaan politiikkaan ja vertaisit juutalaisten ja sivarien asemaa toisiinsa etkä käyttäisi koko ajan noita samoja arvolatautuneita fraaseja. Muiden maiden yhteiskuntajärjestelmiin en edes kehoita perehtymään, koska se mennee jo liian vaativaksi.

    Niin ja jos elämäsi on pilalla sivarin takia ja suomalaisten ahdasmielisten natsien, niin mikähän kun tunnen monta sivaria, joilla asia on ihan päin vastoin.. Turha syytellä yhteiskuntaa, jos paskoo housuunsa. Taitaa olla vaan hieman teidän kiihkovasemmistolaisten tapa panna kaikki yhteiskunnan viaksi ja vastuulle.

    Äänestä

  • Pro-Staff kirjoitti:

    ainakin kadun syvästi lapsellisuuttani mennessäni siviilipalvelukseen.Karikkoja jatkuvasti elämän varrella.Otan tripit.

    Äänestä

  • Samalla perusteella Yhdysvallat on ollut natsismin pesä. Vietiinhän intiaaneja väkisin reservaatteihin.

    Assyria oli ilmeinen natsivaltio juutalaisten pakkosiirtolaisuuden ansiosta.

    Neuvostoliiton nimellä tunnettu natsimaa vei miljoonia miehiä väkisin sotkettavaksi Siperian routaan.

    Iso-Britannia barbaarisena natsimaana siirteli pakolla ihmisiä ympäri Brittiläistä imperiumia.

    Suomalainen mies ei ole pakolla menossa armeijaan eikä täällä ole mitään arjalaista herrakansaa meitä määräilemässä.

    Suomalainen mies on itse ottanut armeijan velvollisuudekseen hyväksymällä eduskunnan kautta asevelvollisuuslain ja voi myös muuttaa lakia jos se tuntuu tarpeelliselta.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Se miksi minä syyttelen täällä joitain henkilöitä natseiksi johtuu juuri siitä, että he kannattavat tätä epäoikeudenmukaista asevelvollisuutta.

    Miehiä tullaan vaikka poliisien kanssa väkisin hakemaan moraalisesti arveluttavaan laitokseen. Se että onko armeija ja maansa puolustaminen tappamalla oikein, jonkun mielestä on, minun mielestä ei.

    Kaikki ketkä kieltäytyvät tästä joutuvat siis rangaistukseksi ottamaan sivarin, mikä ei ole yhteiskunnallisesti arvostettua vaan halveksittavaa. Se johtuu juuri tästä natsimielisestä ja rasistisesta asenteesta, mikä Suomessa vallitsee.

    Kyllä minäkin pidän tätä maata natsimaisena militaristivaltiona, mikä sortaa ja riistää miesten oikeuksia ja vapauksia olla sellaisia kuin he haluavat.

    Nyt moni taas valittaa että maailmassa on militarisoituneempiakin valtioita, aivan totta, mutta me kuulumme EU:hun, missä meidän kuuluisi olla sivistynyt länsimainen hyvinvointi yhteiskunta.

    Jos et ole samanlainen natsi ja kannata samoja arvoja, sinut paiskataan vankilaan ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

    Sanokaa mitä sanokaa, tämä on natsisikojen maa, sivistymätön ja ahdasmielinen. Darkki ajattelee minun kanssani samoin koska hän näkee totuudet te muut ette näe sitä. Kaikki mitä tässäkin selvitin asevelvollisuudesta pitää täysin paikkansa. Kenenkään ei tarvitse alkaa väitellä vastaan.

    Kyllä minä olisin iloinen jos täällä puhuttaisiin venäjää, eikä muisteltaisi talvisodan sankaritekoja, sotaveteraanien hienoja tekoja, armeijan miehistäviä vaikutuksia, maanpuolustuksen tärkeyttä.

    Taistelen oikeuksistani olla sivari ja toisinajattelija elämäni loppuun saakka ja tulen aina väittämään että tämä maa on vääräuskoisia täynnä.

    Mutta sitten sinun täytyy myös ymmärtää, että mainitsemasi totuudet, jotka sinä ja Darkki näette, ovat totuuksia teidän ja teidänlaistenne ihmisten näkökulmasta. On olemassa useampia totuuksia, ei ole vain yhtä ja oikeaa ajattelutapaa.
    Minä maksan veroni, kannatan sananvapautta ja ihmisoikeuksia, mutta kannatan myös isänmaallisuutta ja velvollisuudentuntoa. Minä en tuomitse sinua kuraiseksi maanpetturiksi, koska olet sivari ja olen täysin varma, että löytyy monia jotka jakat tämän mielipiteen. Sanot suomalaisia ahdasmielisiksi, mutta ei ole mielestäni myöskään kovinkaan avarakatseista yleistää koko kansaa oman ja parin kaverin mielipiteen nojalla.

    Äänestä

  • alikessu kirjoitti:

    Mutta et kuitenkaan hyväksy totaalikieltäytymistä?

    Kuinka moni armeijan käynyt hyväksyy sivarit yhtä hyvin kun sinä? Olen varma siitä että ei kovinkaan moni, sillä suurin osa armeijan käyneistä väittää aina sivareita laiskureiksi ja maanpettureiksi.

    Minä taas en kannata ollenkaan isänmaallisuutta, enkä pidä armeijaa minkäänlaisena velvollisuutena kuten suurin osa suomalaisista tuntuu pitävän sitä joka miehen velvollisuutena ja jonkinlaisena miehisyyden mittana.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Sanoin, että pidän totaalikieltäytymistä pikkuisen naurettavana ratkaisuna siviilipalvelukseen verrattuna. En sanonut ettenkö hyväksyisi sitä. Ihminen tekee kuten ihminen tahtoo.

    Äänestä

  • alikessu kirjoitti:

    Sanoin, että pidän totaalikieltäytymistä pikkuisen naurettavana ratkaisuna siviilipalvelukseen verrattuna. En sanonut ettenkö hyväksyisi sitä. Ihminen tekee kuten ihminen tahtoo.

    Mikä sitten tekee totaalikieltäytymisestä naurettavan?

    Yhtä hyvin minä voisin väittää että armeijaan meneminen on naurettavaa koska siellä ei hyväksytä yksilöitä ja itsenäisesti ajattelevia henkilöitä.

    Onko se naurettavaa kun mies uskaltaa kyseenalaistaa nämä valtion asettamat "oikeat" elämänarvot ja maanpuolustuksen "tärkeyden"?

    Niin kauan kun ihmiset ovat valmiita alistumaan asioiden edessä, niin siihen ei ole luvassa minkäänlaista muutosta. Vasta sitten kun ihmiset uskaltavat protestoida tiettyjä asioita vastaan, niin siinä tapauksessa valtio katsoo jonkinlaisen muutoksen olevan välttämätön.

    Olisiko esim. Etelä-Afrikan tai jenkkien eteläisten osavaltioiden rotusorto loppunut koskaan ellei ihmiset olisi nousseet rohkeasti sitä vastaan?

    Täytyy muistaa että se rotusorto ei ole vieläkään loppunut siellä aivan täysin, mutta asioihin on sentään saatu jonkinlaista muutosta kun kansalaiset nousivat aikoinaan tätä järjestelmää vastaan. Jos ihmiset eivät olisi uskaltaneet aikoinaan vastustaa sitä yhtä voimakkaasti, niin siinä tapauksessa asiat olisivat siellä samalla tavalla kun 40-vuotta sitten.

    Jos suomessa miehet alkaisivat kieltäytyä vuosi vuodelta enemmän armeijasta, ja totaalikieltäytyminen nostaisi koko ajan suosiotaan, niin siinä tapauksessa olisi varma asia että eduskunta alkaisi pikku hiljaa keksiä jonkinlaista muutosta tähän suomen asevelvollisuusjärjestelmään.

    Mutta nyt hallituksella ei ole ollut mitään tarvetta muuttaa tätä asevelvollisuuslakia kun suurin osa ikäluokasta menee kiltisti armeijaan ollenkaan sitä kyseenalaistamatta.

    En pidä totaalikieltäytymistä naurettavana sen takia mitä se edustaa, vaan juuri niiden seurausten takia. Ei puolen vuoden vankeusrangaistus tee kenestäkään marttyyria tai esimerkkiä ja juuri siksi tietynlaiset ihmiset halveksivatkin heitä.
    Sitten. Etelä-Afrikan ja Amerikan rotusorrot painivat hiukan eri sarjassa kuoin pienen Suomen asevelvollisuus.
    Ja sinun täytyy ymmärtää, että ehkäpä nä kiltit nuoret miehet menevät armeijaan, koska he tahtovat sinne, tai heillä ei ole mitään sen kummempaa sitä vastaan. Osa heistä ajattelee varmasti, että "No, kohta sekin on ohi". Heitä ei välttämättä kiinnosta sinun tai minun mielipiteet ja miksi heidät sen vuoksi pitäisi määritellä väärtäuskoisiksi tai aivopestyiksi? Heille se on vain joko välttämätön paha tai jotain muuta.

    Siinä olen yhtä mieltä, että asioiden muuttumiseen tarvitaan ihmisiä, jotka todella uskaltavat nousta vastarintaan sortoa vastaan ja sitä kautta rohkaista myös muita -ehkä usein riskeeraamalla itsensä.
    Nelson Mandela oli -ja on -erittäin suuri ja esimerkillinen ihminen. Mutta jos sinä vertaat maanpuolustusta ja sen pakollisuutta vaikka aparthediin, niin olet ikäväksesi aika yksin mielipiteesi kanssa. Suurin osa suomalaisista kokee maanpuolustusken ja puolustuslaitoksen ylläpitämisen tarpeelliseksi ja näin ollen eivät myöskään pidä totaaleita minään suurina esitaistelijoina, joilla on kanttia tehdä se vaikea valinta. Etelä-Afrikan mustista varmasti jokainen vastusti apartheidia ja olisi halunnut nousta kapinaan, mutta harvalla siihen riitti sisu. Suomessa ei tosiaan suurimmalla osalla ole mitään tarvetta kapinoida armeijaa vastaan. Jos olisi, niin voin kertoa sinulle DF, kyllä niitä totaaleja olisi satakertainen määrä nykyiseen. Tähän luen myös itseni.

    Äänestä

  • alikessu kirjoitti:

    En pidä totaalikieltäytymistä naurettavana sen takia mitä se edustaa, vaan juuri niiden seurausten takia. Ei puolen vuoden vankeusrangaistus tee kenestäkään marttyyria tai esimerkkiä ja juuri siksi tietynlaiset ihmiset halveksivatkin heitä.
    Sitten. Etelä-Afrikan ja Amerikan rotusorrot painivat hiukan eri sarjassa kuoin pienen Suomen asevelvollisuus.
    Ja sinun täytyy ymmärtää, että ehkäpä nä kiltit nuoret miehet menevät armeijaan, koska he tahtovat sinne, tai heillä ei ole mitään sen kummempaa sitä vastaan. Osa heistä ajattelee varmasti, että "No, kohta sekin on ohi". Heitä ei välttämättä kiinnosta sinun tai minun mielipiteet ja miksi heidät sen vuoksi pitäisi määritellä väärtäuskoisiksi tai aivopestyiksi? Heille se on vain joko välttämätön paha tai jotain muuta.

    No ei puolen vuoden mittainen vankeusrangaistus vielä tee marttyyria, mutta mielestäni kaikenlainen protestointi suomen armeijaa vastaan on aina pelkästään hyödyksi.

    En nyt tietenkään pidä suomen asevelvollisuusjärjestelmää yhtä pahana asiana kun tätä Etelä-Afrikan ja jenkkilän rotusortoa, mutta mielestäni on hienoa että jotkut ovat valmiita taistelemaan vääryyttä vastaan, vaikka siinä ei olisikaan kyse yhtä isosta asiasta kun jossain muualla. Sitä paitsi tuolla periaatteella on melkein turha protestoida mitään asioita vastaan, kun aina jossain on vielä huonommin.

    Eniten vihaankin suomessa juuri tätä asiaa kun täällä suurin osa ihmisistä suhtautuu maanpuolustukseen niin myönteisesti, eikä ketkään halua pahemmin asettua tätä asiaa vastaan.

    Mutta näitä ihmisiä pidän kyllä vääräuskoisina jotka kannattavat tätä epäoikeudenmukaista asevelvollisuusjärjestelmää ja syrjivät aseistakieltäytyjiä ja muita eri vähemmistöjä.

    Miksi? Sinulla on oma kanta asiaan ja se on hyvä. Ihminen ilman perusteltua mielipidettä ei ole hyvä. Mutta miksi Suomen puolustusvoimia, jotka eivät ole hyökkäämässä minnekään tuskin koskaan, vastaan on hyvä protestoida? On totta, että armeija katsotaan velvollisuudeksi kansakuntaa kohtaan, mutta miksi sekään on paha asia? Miksi toistaiseksi hyöydytöntä armeijaa vastaan on hyvä protestoida? Suomen armeija on ollut tarpeeton jo pitkään. Miksei vain käydä sitä ja pitää sitä tai siviilipalveluista ja sitten se on ohi. Miten se on maailmanrauhaa vastaan? Suomen armeijassa ei lietsota sotaan, vaan varoitetaan muiden maiden sotaisuudesta.
    Ja olet aivan oikeassa! Ei pidä mennä vertaamaan toisten maiden paremmuutta/huonommuutta kun on kyse omista asioista. Miksi siis itse teet niin?
    Entäs ne ihmiset jotka suosivat puolustusvoimia isämaallisuutta, sananvapautta, ihmisopikeuksia sun muuta? Niitä ihmisiä, jotka ovat kaikesta samaa mieltä kuin sinä paitsi puolustusvoimista?

    tämän henkilön kanssa. Säästä aikaasi....

    Äänestä

  • alikessu kirjoitti:

    Mutta sitten sinun täytyy myös ymmärtää, että mainitsemasi totuudet, jotka sinä ja Darkki näette, ovat totuuksia teidän ja teidänlaistenne ihmisten näkökulmasta. On olemassa useampia totuuksia, ei ole vain yhtä ja oikeaa ajattelutapaa.
    Minä maksan veroni, kannatan sananvapautta ja ihmisoikeuksia, mutta kannatan myös isänmaallisuutta ja velvollisuudentuntoa. Minä en tuomitse sinua kuraiseksi maanpetturiksi, koska olet sivari ja olen täysin varma, että löytyy monia jotka jakat tämän mielipiteen. Sanot suomalaisia ahdasmielisiksi, mutta ei ole mielestäni myöskään kovinkaan avarakatseista yleistää koko kansaa oman ja parin kaverin mielipiteen nojalla.

    No totuus on että armeijaan on mentävä ja kieltäytymisestä seuraa sivari tai vankila. Ei se ole mikään meidän totuus se on Suomen laki. Onko se niin vaikea ymmärtää.

    Yhteiskunta ja sen kansalaiset siis hankaloittavat ja pistävät elämäsi varrella helvetisti ongelmia ja eri seiniä vastaan, jos et ole armeijahenkinen.

    En minä mitään keksi täällä totuuksia vaan kerron oikeita totuuksia. Minusta tämä asevelvollisuus pitäisi muuttaa vapaaehtoisuuteen tai muihin ratkaisuihin, oma elämäni on ainakin tällä hetkellä täysin päin persettä ja kiitos kuuluu valtiolle joka ei antanu minun olla sellainen yksilö joka haluan olla.

    ilmeisesri olet siis selainen henkilö jonka tointaan tulisi puuttua myös muualla kuin armeijassa!

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    No totuus on että armeijaan on mentävä ja kieltäytymisestä seuraa sivari tai vankila. Ei se ole mikään meidän totuus se on Suomen laki. Onko se niin vaikea ymmärtää.

    Yhteiskunta ja sen kansalaiset siis hankaloittavat ja pistävät elämäsi varrella helvetisti ongelmia ja eri seiniä vastaan, jos et ole armeijahenkinen.

    En minä mitään keksi täällä totuuksia vaan kerron oikeita totuuksia. Minusta tämä asevelvollisuus pitäisi muuttaa vapaaehtoisuuteen tai muihin ratkaisuihin, oma elämäni on ainakin tällä hetkellä täysin päin persettä ja kiitos kuuluu valtiolle joka ei antanu minun olla sellainen yksilö joka haluan olla.

    "oma elämäni on ainakin tällä hetkellä täysin päin persettä ja kiitos kuuluu valtiolle"

    Faija hakkasi kersana näpistelystä, mutsi ei antanu tarpeeksi pullaa perheen ruokarahojen viemisen jälkeen , ope ei ylä-asteella ymmärtänyt mummojenpotkijaa ja lopuksi intti pilasi lopunkin elämäsi.

    Ja koko ajan syy on ollut jossain muualla?

    Niinkö ?????

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Mikä sitten tekee totaalikieltäytymisestä naurettavan?

    Yhtä hyvin minä voisin väittää että armeijaan meneminen on naurettavaa koska siellä ei hyväksytä yksilöitä ja itsenäisesti ajattelevia henkilöitä.

    Onko se naurettavaa kun mies uskaltaa kyseenalaistaa nämä valtion asettamat "oikeat" elämänarvot ja maanpuolustuksen "tärkeyden"?

    Niin kauan kun ihmiset ovat valmiita alistumaan asioiden edessä, niin siihen ei ole luvassa minkäänlaista muutosta. Vasta sitten kun ihmiset uskaltavat protestoida tiettyjä asioita vastaan, niin siinä tapauksessa valtio katsoo jonkinlaisen muutoksen olevan välttämätön.

    Olisiko esim. Etelä-Afrikan tai jenkkien eteläisten osavaltioiden rotusorto loppunut koskaan ellei ihmiset olisi nousseet rohkeasti sitä vastaan?

    Täytyy muistaa että se rotusorto ei ole vieläkään loppunut siellä aivan täysin, mutta asioihin on sentään saatu jonkinlaista muutosta kun kansalaiset nousivat aikoinaan tätä järjestelmää vastaan. Jos ihmiset eivät olisi uskaltaneet aikoinaan vastustaa sitä yhtä voimakkaasti, niin siinä tapauksessa asiat olisivat siellä samalla tavalla kun 40-vuotta sitten.

    Jos suomessa miehet alkaisivat kieltäytyä vuosi vuodelta enemmän armeijasta, ja totaalikieltäytyminen nostaisi koko ajan suosiotaan, niin siinä tapauksessa olisi varma asia että eduskunta alkaisi pikku hiljaa keksiä jonkinlaista muutosta tähän suomen asevelvollisuusjärjestelmään.

    Mutta nyt hallituksella ei ole ollut mitään tarvetta muuttaa tätä asevelvollisuuslakia kun suurin osa ikäluokasta menee kiltisti armeijaan ollenkaan sitä kyseenalaistamatta.

    puheista tekoihin se ei auta että täällä protestoit vai yritätkö saada täältä lisää kannattajia protestijoukkoon joka lopulta tekee jotain merkittävaa?? en usko että onnistuu se joukkojen kerääminen ainakaan suomi24 keskusteluissa ..

    Äänestä

  • on siinä meillä "miehi... kirjoitti:

    puheista tekoihin se ei auta että täällä protestoit vai yritätkö saada täältä lisää kannattajia protestijoukkoon joka lopulta tekee jotain merkittävaa?? en usko että onnistuu se joukkojen kerääminen ainakaan suomi24 keskusteluissa ..

    Täällä pystyy vaikuttamaan ihmisten mielialoihin ja herättämään ajatuksia. Sekin on jo paljon taistelussa epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

    Minusta ainakin on hyvä kaikkien ekaksi kyseenalaistaa ja pohtia asioita ennenkuin tekee päätöksiä esim. menosta armeijaan.

    Voi pohtia ja kysyä itseltään miksi minä menen armeijaan, mitä sen käymällä voin saavuttaa ja vastaako se minun arvomaailmaani.

    Itse pohdin paljon armeijan ja sivarin eroavaisuuksia ja miten ne vastaavat persoonallisuuttani. Itse täytyy kyllä myöntää armeija kokemuksia saaneena ettei siitä jäänyt mitä kehuttavaa tai sivistävää muisteltavaa. Ainut pieni positiivinen asia mitä armeijasta hyötysin oli cooperissa 200 metrin parannus kaikki muu oli turhaa helvettiä ja vapauden ja oikeuksieni riistoa.

    "Ainut pieni positiivinen asia mitä armeijasta hyötysin oli cooperissa 200 metrin parannus kaikki muu oli turhaa helvettiä ja vapauden ja oikeuksieni riistoa."

    Olet monesti kertonut suorittaneesi pelkästään alokasajan ja sen jälkeen ottaneesi Ritolat sivariin.

    Joka tapauksessa kyseessä oli max. muutaman kuukauden mittainen pätkä alusta.

    Voinetkin kertoa missä joukko-osastossa muka suoritetaan useampia coopertestejä palveluksen ensimmäisten muutaman kuukauden aikana???

    "Varusmiespalveluksen aikana sinun fyysistä suorituskykyä mitataan kuntokokeilla. Kuntotestejä sinulla on palvelusaikanasi kaksi."
    http://www.mil.fi/maavoimat/joukot/pionr/liikunta.dsp

    "...vaikka olisi voinut olla kotona pullaa syömässä ja lämmintä kaakaota juomassa niinkuin minäkin tein"
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000012012530

    "Kieltäydyin silti armeijasta." ???
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000015&posting=22000000011824701#22000000011824701

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000011829538#22000000011829538
    "Pidät minua varmaan turhana ja yhteiskuntaan sopimattomana ihmisenä koska en armeijaa ole käynyt" ?????

    "Lapinjärvelle ei tarvitse lähteä jos armeijassa on ollut 56 vuorokautta. itse olin tasan kaksi kuukautta ja suoraan työpalveluun."
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000011845398#22000000011845398

    "Itse olin 2kk armeijassa ja 8kk sivarissa"
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000011899818#22000000011899818

    Niin, missä ihmeen joukko-osastossa suoritetaan muka 2kk aikana kaksi coopertestiä. Mil.fi sivujenkin mukaan esim. 6kk palvelusaikana suoritetaan mainitut kaksi,alussa ja lopussa....????

    Voinet selittää tämän ilmeisen epäloogisuuden?

    Äänestä

  • Pro-Staff kirjoitti:

    onkohan miten reilua myöskään olla koko ajan sotkemassa asiallisesti aloitettuja keskusteluja.
    Jokainen järkevä ihminen, joka ei kannata yleistä asevelvollisuusjärjestelmää, kannattaa kuitenkin lukuisia asioita Suomessa, eikä jauha tuota iän ikuista natsivouhotusta armeijaan pakottamisesta sun muusta. Perehtyisit natsien harjoittamaan politiikkaan ja vertaisit juutalaisten ja sivarien asemaa toisiinsa etkä käyttäisi koko ajan noita samoja arvolatautuneita fraaseja. Muiden maiden yhteiskuntajärjestelmiin en edes kehoita perehtymään, koska se mennee jo liian vaativaksi.

    Niin ja jos elämäsi on pilalla sivarin takia ja suomalaisten ahdasmielisten natsien, niin mikähän kun tunnen monta sivaria, joilla asia on ihan päin vastoin.. Turha syytellä yhteiskuntaa, jos paskoo housuunsa. Taitaa olla vaan hieman teidän kiihkovasemmistolaisten tapa panna kaikki yhteiskunnan viaksi ja vastuulle.

    Miksei ole vastausta tähän viestiin? Missä ovat kaikki hienosanaiset kommentit suomalaisten natsismista ja sortamisesta? Taisi mennä Darkille ja RP:lle sormi suuhun.

    Äänestä

  • Urheilu-upseerin tuttu kirjoitti:

    "Ainut pieni positiivinen asia mitä armeijasta hyötysin oli cooperissa 200 metrin parannus kaikki muu oli turhaa helvettiä ja vapauden ja oikeuksieni riistoa."

    Olet monesti kertonut suorittaneesi pelkästään alokasajan ja sen jälkeen ottaneesi Ritolat sivariin.

    Joka tapauksessa kyseessä oli max. muutaman kuukauden mittainen pätkä alusta.

    Voinetkin kertoa missä joukko-osastossa muka suoritetaan useampia coopertestejä palveluksen ensimmäisten muutaman kuukauden aikana???

    "Varusmiespalveluksen aikana sinun fyysistä suorituskykyä mitataan kuntokokeilla. Kuntotestejä sinulla on palvelusaikanasi kaksi."
    http://www.mil.fi/maavoimat/joukot/pionr/liikunta.dsp

    "...vaikka olisi voinut olla kotona pullaa syömässä ja lämmintä kaakaota juomassa niinkuin minäkin tein"
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000012012530

    "Kieltäydyin silti armeijasta." ???
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000015&posting=22000000011824701#22000000011824701

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000011829538#22000000011829538
    "Pidät minua varmaan turhana ja yhteiskuntaan sopimattomana ihmisenä koska en armeijaa ole käynyt" ?????

    "Lapinjärvelle ei tarvitse lähteä jos armeijassa on ollut 56 vuorokautta. itse olin tasan kaksi kuukautta ja suoraan työpalveluun."
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000011845398#22000000011845398

    "Itse olin 2kk armeijassa ja 8kk sivarissa"
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000011899818#22000000011899818

    Niin, missä ihmeen joukko-osastossa suoritetaan muka 2kk aikana kaksi coopertestiä. Mil.fi sivujenkin mukaan esim. 6kk palvelusaikana suoritetaan mainitut kaksi,alussa ja lopussa....????

    Voinet selittää tämän ilmeisen epäloogisuuden?

    En sanonu että alokasaikana olisi kaksi cooperia. Kyllä minä juoksin yhden cooperin 2800m. Siviilissä olen juossut 3000m radalla armeijapelleilyn jälkeen.

    En kertaakaan maininnut että olisin juossut kahta cooperia armeijassa, koska meillä ainakin oli se kerran, mutta paskat väliä masentuu vaan kun muistelee niitä sortoaikoja.

    Äänestä

Olen asiasta hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi. Kysyit että " miksi Suomi on niin paska paikka armeijastakieltäytyjien mielestä? Pelkästään armeijan takiako?"

Ei Suomi minun mielestäni ole ollenkaan paska paikka, päinvastoin! Mutta ne joiden mielestä tämä on paska maa, ei ehkä heidänkään mielestä se ole paska armeijan takia. Ehkä ennemminkin sen takia että mitä kaikkea saa kestää sen takia kun kieltäytyi armeijasta (ihmisten suhtautuminen, halveksunta, haukkuminen, jopa syrjintä jne.). Eli toisin sanoen, useimpien suomalaisten ahdasmielisyys ja asenteellisuus saa varmasti monet ajattelemaan että tämä on paska maa.

Todella hienoa ettei sinulla armeijan käyneenä ole mitään toisin valinneita vastaan! Ei minullakaan ole mitään armeijaa tai sen käymistä vastaan. Sivarin tai totaalin valitsemiseen on varmasti monella täysin pätevät syyt, joskin niitä vähemmän päteviäkin syitä riittää myös. Mutta valinnan vapaus on suotu, joten jokainen saa valta niin kuin haluaa.

Äänestä

Ensiksi on sanotava, että uskon vakaasti mahdollisuuteen löytää maailmaan rauha. Uskon myös, että protektionismi ja nationalismi ovat esteitä jotka tule voittaa, ennenkuin elämme rauhaisasti toistemme kanssa.

Alikessu kertoi tekstissään, ettei hän suinkaan opetelle tappamaan armeijassa, mitä nyt vähän pyssyllä ampuu. Kysyisin, minkä takia suomalaisen miehen pitäisi osata ampua millään vehkeellä, kuin silä tärkeimmällä?

Eli olen sitä mieltä, että armeija on provokatiivinen ja väkivaltainen laitos, jonka tarkoituksena ei ole maanpuolustus vaan kansalaisten alistaminen. Armeijassa miehet oppivat tekemän mitä heidän käsketään tehdä. Käskyt perustuvat väkivaltaan, jota toteutetaan äärimmäisen julmasti, eli kieltämällä ihmiseltä vapauden.

Armeijassa mies ei enää saa päättää omista arvoistaan ja moraalistaan, vaan häntä totutetaan tottelemaan auktoriteettia kyseenalaistamatta. Ilma tällaista ehdollistumaa ei sotia voida käydä. Ihmsestä tehdään yksi osa suurta väkivaltakoneistoa, jonka käytöstä päättävät poliitikot meillä ja ulkomailla.

Tällaisen "miesten koulun" käyneitä yksilöitä on sitten helppo manipuloida ja hallita, koska he ovat oppineet, että heidän tehtävä on miellyttää isäntiään.

Armeijassa palkitseminen tapahtuu kangasmerkein ja natsoin. Minusta on huvittavaa, kun ihan aikuiset miehet pullistelevat rintaansa, johon on ommeltu kunniamerkkejä. Kunniamerkit ovat koodeja, jotka kerovat toisille, mssä asemassa tämä uros tässä laumassa on. Ihmisiä kohdellaa sen mukaisesti, mitä natsoja sattuu rinnassa näkymään. Missä tässä on ihmisarvo??

Alikessu, ymmärrän hyvin, että puolustat inttiä ja sen arvoja, onhan se antanut tunnustusta sinulle (alikessun natsat), eikä koira pure kättä joka sitä ruokkii. Armeija toimii siten, että ensin yksilön yksilöllisyys kielletään ja riisutaan. Miehet/pojat sullotaan ahtaisiin tiloihin, heidät pakotetaan irti normaalista elämästä, ja heidän aiemmasta identiteetistään. Siitä alkaa opettelu uuteen totalitääriseen yhteisöön, jossa pärjää vain miellyttämälä esimiehiään. Pojat jotka ovat juuri vieroittu äitiensä hellästä huomasta, joutuvat etsimään uuden hyväksynnän lähteen, ja se on yleensä armeija. Psykologisesti prosessi on vamauttava ja aiheuttaa suurta ahdistusta sekä altistaa ulkoaohjautuvaan käyttäytymiseen myös armeijan jälkeen.

Mitä hyvää armeijassa sitten on? Kunto kohoaa, oppii tulemaan toimeen muiden kanssa, paineensietokyky kasvaa, oppii johtamistaitoja, ym. Tilastollisesti armeija ei voi puolustella mlään noista seikoista. Sillä jos tarkastellaan suomalaisten miesten kuntoa, itsemurhalukuja tai sosiaalisia taitoja, ne eivät ole ainakaan yhtään sen paremmalla tasolla kuin maissa, joissa ei kaaderijärjestelmää tunneta.

UGH!

Ps. itse kävin intin. Ja anteeksi kirjoitusvirheistä.

Äänestä
  • Niin jos armeijassa ei opetella tappamaan, niin miksi miesten sitten pitää osata käyttää erilaisia aseita joiden tarkoitus on pelkästään toisten ihmisten tappaminen. Mitä alikessu sanoo tähän?

    Armeijassa onkin kyse juuri tuosta alistamisesta ja ennen kaikkea oman yksilöllisyyden ja mielipiteiden viemisestä, sillä armeija ei hyväksy yksilöitä ja itsenäisesti ajattelevia.

    Todellisuudessa sotilaat ovat juuri näitä poliitikkojen talutusnuorassa olevia sätkynukkeja jotka ovat täysin valmiita ottamaan vastaan kaikki heiltä tulleet käskyt ollenkaan niitä kyseenalaistamatta.

    Jos sotilaat olisivat itsenäisesti ajattelevia yksilöitä ja erilaisia persoonia, niin miten valtionjohto onnistuisi aloittamaan sotia jos heillä ei olisi sotilaita joita he voisivat manipuloida täysin mielensä mukaisesti. Sotilaat ovat yksi osa valtionjohdon ja esimiesten talutusnuorassa olevaa väkivaltakoneistoa ja sen takia omat mielipiteet ja elämänarvot eivät ole siellä sallittuja.

    Armeijassa miehillä ei ole minkäänlaista vapautta päättää itse omista elämänarvoista, moraalista ja muista mielipiteistä vaan siellä kaikki perustuu esimiesten käskyvaltaan ja heidän määrittelemiin "oikeisiin" elämänarvoihin ja mielipiteisiin.

    Eikös armeijassa esim. 5 5 ole 11 jos kersantti niin sanoo?

    Eikö se ole myös totta että armeijassa pärjää kaikkein parhaiten ne jotka mielistelevät parhaiten esimiehiään? Itsenäisesti ajattelevilla yksilöillä tuskin on mahdollisuuksia pärjätä armeijassa.

    Suomessa itsemurhatilastot, alkoholismi ja väkivaltarikokset ovat myös selvästi yleisempiä kun niissä maissa joissa ei ole tätä epäoikeudenmukaista asevelvollisuusjärjestelmää. Joten voi siis hyvin sanoa että armeijalla on väkisinkin jonkinlainen merkitys tämän asian suhteen.

    Äänestä

  • Tuohon kansalaisten alistamispyrkimykseen varusmieskoulutuksella en usko. Sokeaan totteluun alistettu ja aivopesty varusmies tai reserviläinen olisi jopa armeijalle hyödytön.

    Fredrik Suuren sodissa tarvittiin julmalla kurilla nöyrrytettyjä sotilaita. Meillä ei tarvita linjataktiikan ajan tapaisia sotilasrobotteja vaan omilla aivoillaan ajattelevia yksittäistaistelijoita.

    Vain täydellinen idiootti vaatisi varusmiehiä luopumaan omista arvoistaan ja moraalistaan. Jokaisen oma sisäinen maailma on yksityisasia. Omien mielihalujen toteuttaminen armeijassa onkin sitten eri asia.

    Suora johtamismalli on todettu siviilimaailmassa vanhanaikaiseksi ja tehottomaksi. Rauhanajan armeijassa saattaisi olla tilaa myös moderneille koulutusmenetelmille.
    Sodassa taas suora johtamismalli autoritaarisine johtajineen on käsittääkseni ainoa tapa pitää, jopa kuolemanpelkoiset joukot, taistelukykyisinä.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Niin jos armeijassa ei opetella tappamaan, niin miksi miesten sitten pitää osata käyttää erilaisia aseita joiden tarkoitus on pelkästään toisten ihmisten tappaminen. Mitä alikessu sanoo tähän?

    Armeijassa onkin kyse juuri tuosta alistamisesta ja ennen kaikkea oman yksilöllisyyden ja mielipiteiden viemisestä, sillä armeija ei hyväksy yksilöitä ja itsenäisesti ajattelevia.

    Todellisuudessa sotilaat ovat juuri näitä poliitikkojen talutusnuorassa olevia sätkynukkeja jotka ovat täysin valmiita ottamaan vastaan kaikki heiltä tulleet käskyt ollenkaan niitä kyseenalaistamatta.

    Jos sotilaat olisivat itsenäisesti ajattelevia yksilöitä ja erilaisia persoonia, niin miten valtionjohto onnistuisi aloittamaan sotia jos heillä ei olisi sotilaita joita he voisivat manipuloida täysin mielensä mukaisesti. Sotilaat ovat yksi osa valtionjohdon ja esimiesten talutusnuorassa olevaa väkivaltakoneistoa ja sen takia omat mielipiteet ja elämänarvot eivät ole siellä sallittuja.

    Armeijassa miehillä ei ole minkäänlaista vapautta päättää itse omista elämänarvoista, moraalista ja muista mielipiteistä vaan siellä kaikki perustuu esimiesten käskyvaltaan ja heidän määrittelemiin "oikeisiin" elämänarvoihin ja mielipiteisiin.

    Eikös armeijassa esim. 5 5 ole 11 jos kersantti niin sanoo?

    Eikö se ole myös totta että armeijassa pärjää kaikkein parhaiten ne jotka mielistelevät parhaiten esimiehiään? Itsenäisesti ajattelevilla yksilöillä tuskin on mahdollisuuksia pärjätä armeijassa.

    Suomessa itsemurhatilastot, alkoholismi ja väkivaltarikokset ovat myös selvästi yleisempiä kun niissä maissa joissa ei ole tätä epäoikeudenmukaista asevelvollisuusjärjestelmää. Joten voi siis hyvin sanoa että armeijalla on väkisinkin jonkinlainen merkitys tämän asian suhteen.

    Ensinnäkin. Mitä haittaa on aseen laukaisemisesta, jos sitä ei tehdä tappamistarkoituksessa. Ei siitä mitään konkreettista hyötyä ole, mutta en keksi mitään haittaakaan. Jos minä laukaisen kiväärin sadan kilometrin päässä sinusta ja osun maalitauluun, sinä et tule koskaan tietämään siitä, eikä sen pitäisi sinua haitata.
    Toiseksi: armeija ei puutu kenenkään elämänarvoihin. Kuten varmasti olet huomannut, sinäkin olet saanut pitää omasi.
    Kolmanneksi: Armeijassa perseennuolemisella ei pärjää läheskään yhtä hyvin kuin siviilimaailmassa.
    Eikä minua kukaan ole aivopessyt uskomaan mihinkään.
    Millä perusteilla liität alkoholismin, itsemurhatilastot ja väkivaltarikokset armeijaan? Esimerkiksi USA:ssa on palkka-armeija, jonne menevät ne ken tahtovat ja silti siellä on väkivalta rikoksia huomattava määrä enemmän kuin Suomessa. Siis suhteessa maidemme kokoon ja väkilukuihin.

    Miksi pitäisi edes opetella aseiden käyttöä kun siitä ei ole mitään hyötyä maailman rauhan kannalta?

    Millä perusteella väität sellaista etteikö armeija muka puuttuisi elämänarvoihin?

    Jos siellä ei puututtaisi ihmisen elämänarvoihin, niin siinä tapauksessa armeija voisi hyväksyä erilaiset persoonat, itsenäisen ajattelun ja asioiden kyseenalaistamisen.

    Mutta koska sotilaat ovat pelkkiä pelinappuloita, niin heidän kohtalonaan on alistua esimiesten käskyjen mukaan ollenkaan niitä kyseenalaistamatta.

    Itse olen suorittanut siviilipalveluksen, joten näin ollen armeija ei ole päässyt puuttumaan minun elämänarvoihini ja määrittelemään minulle mitä asioita minun pitää arvostaa ja mitä ei.

    Jos olisin suorittanut varusmiespalveluksen, niin olen aika varma siitä että minun vasemmistolainen ja peace-henkinen ajatusmaailma olisi yritetty ottaa minusta pois vaikka väkisin ja tehdä minusta armeijan mieleinen ääri-isänmaallinen maanpuolustusintoilija joka tottelee kaikkia käskyjä ollenkaan niitä kyseenalaistamatta.

    Miten armeijassa sitten pärjää jos ei täydellisellä alistumisella? Eikö periaate ole se että siellä totellaan kaikkia esimiehen antamia käskyjä vaikka ne kuulostaisivat kuinka typeriltä tahansa?

    Yhdysvallat nyt on poikkeus joka asiassa jo pelkän lainsäädäntönsä ansiosta, mutta jos verrataan suomea muihin Euroopan maihin niin täällä väkivaltatilastot, alkoholismi ja mielenterveysongelmat ovat selvästi yleisempiä kun muissa Euroopan maissa.

    Ihmiset käyttävät aseita eikä siitä ole mitään konkreettista hyötyä kuten jo sanoin. Mutta ihmiset käyttävät aseita paljon muuhunkin kuin ihmisten tappamiseen kuten esimerkiksi urheiluun ja metsästykseen. Maailmnan rauhan kanssa näillä asioilla ei ole mitään tekemistä. Olet siis oikeassa.
    Armeija ei puutu elämänarvoihin. Ainoa, minkä voit kuulla, on kommentti jonkun sellaisen suusta, joka ei pidä suuntautumuksestasi. Ei ainakaan minun palvelusaikanani. Toiset sanoiva, että paikka oli perseestä, toiset eivät välittäneet lainkaan. Meillä oli yksi sinunlaisesi joukossa, kun olin alokkaana. Hän sai vapautuksen ja kertoipa sen vielä tulleen suht helposti. Ketään ei yritetä aivopestä, ei ainakaan siellä, missä minä suoritin palvelukseni. Esimiehet kyllä yrittävät puhua ympäri, mutta eivät istuta päähän mitään ihmeellisiä ajatuksia kiihkoisänmaallisuudesta tai muustakaan.
    Esimiesten käskyjä kyseenalaistetaan armeijassa kokoajan. Uudet ja toimivammat ideat jonkin asian suorittamiseen ovat aina tervetulleita, ellei katsota niiden olevan huonompia kuin vanhat konstit. Ja ennen kaikkea: Armeija ei määrittele sitä mitä pitäisi arvostaa ja mitä ei. Upseerit tuovat ainoastaan oman kantansa julki näistä asioista. Ketään ei pakoteta arvostamaan veteraaneja, eikä ketään pakoteta näkemään päiväunia sivarreiden ja totaalien polttamisesta.
    Ja ei. Sinun mielipiteitäsi ei oltaisi otettu sinulta väkipakolla pois, kuten asian ilmaisit. Olisit ainoastaan saattanut kuulla jonkun toisen mielipiteen, joka on omasi vastakohta. Mutta tuskin kukaan olisi tullut uhkaamaan sinua millään aseella tai rangaistuksella pelkästään sikse, että sinulla on eriävä mielipide.
    Totta. Armeijassa pitää totella, kun käsketään. Samoin sinun pitää totella Suomen lakia. Samoin sinun pitää tehdä mitä työnantajasi käskee. Mutta kaikissa näissä käskyissä pitää osata lukea rivien välistä. Yritätkö ihan tosissaan väittää, ettet ole kykenevä ottamaan käskyjä vastaan miltään auktoriteetilta. Myönnetään, joskus armeijan käskyt ovat pikkuisen lapsellisia, mutta se kuuluu armeijan henkeen. Jos kaikki olisi tiukan asiallista, tuskin olisin tässä puhumassa niiden puolesta.
    Puolustusvoimilla ei ole mitään tekemistä alkoholismin tai itsemurhatilastojen kanssa. Nykyisin alkoholsteja ovat suurimmaksi osaksi keski-ikäiset armeijansa jo aikaa sitten käyneet tai käymättä jättäneet.
    Sinulla on mielipide ja kunnioitan sitä suuresti. Mutta tunnut kauheasti yleistävän ihmisiä. Olet oikeassa siinä, että aseeiden käsittely ja aseet yleensä eivät edistä maailmanrauhaa, mutta kunnolliset ja toimivat puolustusvoimat edistävät rauhaa kotimaassasi. Sotaa ei kukaan täysjärkinen ihminen halua, olet varmasti samaa mieltä. Ja siihen juuri ollaan pyrkimässä, että sotaa ei tulisi. Suomi antaa kokoajan maailmalla itsestään parempaa kuvaa suvaitsevana ja rauhantahtoisena maana, et voi mitenkään kieltää tätä. Kaikki ihmiset ovat erilaisia. Kaikilla on oma mielipide. Miksi siis yleistät muutaman vastoinkäymisen takia jokaisen joka ei ole samaa mieltä kanssasi?

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Niin jos armeijassa ei opetella tappamaan, niin miksi miesten sitten pitää osata käyttää erilaisia aseita joiden tarkoitus on pelkästään toisten ihmisten tappaminen. Mitä alikessu sanoo tähän?

    Armeijassa onkin kyse juuri tuosta alistamisesta ja ennen kaikkea oman yksilöllisyyden ja mielipiteiden viemisestä, sillä armeija ei hyväksy yksilöitä ja itsenäisesti ajattelevia.

    Todellisuudessa sotilaat ovat juuri näitä poliitikkojen talutusnuorassa olevia sätkynukkeja jotka ovat täysin valmiita ottamaan vastaan kaikki heiltä tulleet käskyt ollenkaan niitä kyseenalaistamatta.

    Jos sotilaat olisivat itsenäisesti ajattelevia yksilöitä ja erilaisia persoonia, niin miten valtionjohto onnistuisi aloittamaan sotia jos heillä ei olisi sotilaita joita he voisivat manipuloida täysin mielensä mukaisesti. Sotilaat ovat yksi osa valtionjohdon ja esimiesten talutusnuorassa olevaa väkivaltakoneistoa ja sen takia omat mielipiteet ja elämänarvot eivät ole siellä sallittuja.

    Armeijassa miehillä ei ole minkäänlaista vapautta päättää itse omista elämänarvoista, moraalista ja muista mielipiteistä vaan siellä kaikki perustuu esimiesten käskyvaltaan ja heidän määrittelemiin "oikeisiin" elämänarvoihin ja mielipiteisiin.

    Eikös armeijassa esim. 5 5 ole 11 jos kersantti niin sanoo?

    Eikö se ole myös totta että armeijassa pärjää kaikkein parhaiten ne jotka mielistelevät parhaiten esimiehiään? Itsenäisesti ajattelevilla yksilöillä tuskin on mahdollisuuksia pärjätä armeijassa.

    Suomessa itsemurhatilastot, alkoholismi ja väkivaltarikokset ovat myös selvästi yleisempiä kun niissä maissa joissa ei ole tätä epäoikeudenmukaista asevelvollisuusjärjestelmää. Joten voi siis hyvin sanoa että armeijalla on väkisinkin jonkinlainen merkitys tämän asian suhteen.

    "Suomessa itsemurhatilastot, alkoholismi ja väkivaltarikokset ovat myös selvästi yleisempiä kun niissä maissa joissa ei ole tätä epäoikeudenmukaista asevelvollisuusjärjestelmää. Joten voi siis hyvin sanoa että armeijalla on väkisinkin jonkinlainen merkitys tämän asian suhteen."

    Tämäpä on mielenkiintoinen väite, johon liittyen saatan etsiä lisäinformaatiota. Esitän ne sinulle ja kaikille muillekin sitten jos sellaisia löydän.

    Mutta tässä odotellessa voisit tapasi mukaan lausua suorasukaiset kommenttisi edellisiä "totuuksiasi" käsittelevästä viestistäni tuolla kommunistipalstalla.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000011953343

    Oletkin siellä jo tänään käynyt, mutta et ole jostakin syystä minulle vastannut.

    -Vastaustasi kaivaten Polygraafi

    Äänestä

  • alikessu kirjoitti:

    Ihmiset käyttävät aseita eikä siitä ole mitään konkreettista hyötyä kuten jo sanoin. Mutta ihmiset käyttävät aseita paljon muuhunkin kuin ihmisten tappamiseen kuten esimerkiksi urheiluun ja metsästykseen. Maailmnan rauhan kanssa näillä asioilla ei ole mitään tekemistä. Olet siis oikeassa.
    Armeija ei puutu elämänarvoihin. Ainoa, minkä voit kuulla, on kommentti jonkun sellaisen suusta, joka ei pidä suuntautumuksestasi. Ei ainakaan minun palvelusaikanani. Toiset sanoiva, että paikka oli perseestä, toiset eivät välittäneet lainkaan. Meillä oli yksi sinunlaisesi joukossa, kun olin alokkaana. Hän sai vapautuksen ja kertoipa sen vielä tulleen suht helposti. Ketään ei yritetä aivopestä, ei ainakaan siellä, missä minä suoritin palvelukseni. Esimiehet kyllä yrittävät puhua ympäri, mutta eivät istuta päähän mitään ihmeellisiä ajatuksia kiihkoisänmaallisuudesta tai muustakaan.
    Esimiesten käskyjä kyseenalaistetaan armeijassa kokoajan. Uudet ja toimivammat ideat jonkin asian suorittamiseen ovat aina tervetulleita, ellei katsota niiden olevan huonompia kuin vanhat konstit. Ja ennen kaikkea: Armeija ei määrittele sitä mitä pitäisi arvostaa ja mitä ei. Upseerit tuovat ainoastaan oman kantansa julki näistä asioista. Ketään ei pakoteta arvostamaan veteraaneja, eikä ketään pakoteta näkemään päiväunia sivarreiden ja totaalien polttamisesta.
    Ja ei. Sinun mielipiteitäsi ei oltaisi otettu sinulta väkipakolla pois, kuten asian ilmaisit. Olisit ainoastaan saattanut kuulla jonkun toisen mielipiteen, joka on omasi vastakohta. Mutta tuskin kukaan olisi tullut uhkaamaan sinua millään aseella tai rangaistuksella pelkästään sikse, että sinulla on eriävä mielipide.
    Totta. Armeijassa pitää totella, kun käsketään. Samoin sinun pitää totella Suomen lakia. Samoin sinun pitää tehdä mitä työnantajasi käskee. Mutta kaikissa näissä käskyissä pitää osata lukea rivien välistä. Yritätkö ihan tosissaan väittää, ettet ole kykenevä ottamaan käskyjä vastaan miltään auktoriteetilta. Myönnetään, joskus armeijan käskyt ovat pikkuisen lapsellisia, mutta se kuuluu armeijan henkeen. Jos kaikki olisi tiukan asiallista, tuskin olisin tässä puhumassa niiden puolesta.
    Puolustusvoimilla ei ole mitään tekemistä alkoholismin tai itsemurhatilastojen kanssa. Nykyisin alkoholsteja ovat suurimmaksi osaksi keski-ikäiset armeijansa jo aikaa sitten käyneet tai käymättä jättäneet.
    Sinulla on mielipide ja kunnioitan sitä suuresti. Mutta tunnut kauheasti yleistävän ihmisiä. Olet oikeassa siinä, että aseeiden käsittely ja aseet yleensä eivät edistä maailmanrauhaa, mutta kunnolliset ja toimivat puolustusvoimat edistävät rauhaa kotimaassasi. Sotaa ei kukaan täysjärkinen ihminen halua, olet varmasti samaa mieltä. Ja siihen juuri ollaan pyrkimässä, että sotaa ei tulisi. Suomi antaa kokoajan maailmalla itsestään parempaa kuvaa suvaitsevana ja rauhantahtoisena maana, et voi mitenkään kieltää tätä. Kaikki ihmiset ovat erilaisia. Kaikilla on oma mielipide. Miksi siis yleistät muutaman vastoinkäymisen takia jokaisen joka ei ole samaa mieltä kanssasi?

    Ei armeijassa kenenkän mielipiteitä oteta pois eikä yritetä muuttaa. Yksilön mielipiteet, moraali ja arvostukset eivät vaan merkitse siellä mitään. Toisin sanoen, jos sotilas saa taistelukentällä päähänsä, että ehkei tappamalla asioita ratkota, ja lähtee kotiin auttamaan perhettään hankkimaan leipää, hänet tuomitaan maanpetoksesta ja ammutaan tai laitetaan vankilaan.

    Mutta loppujen lopuksksi, en usko, että armeija on kaiken pahan alku ja juuri. Se on väkivaltaan ja pakottamiseen perustuva laitos, sitä ei voine kieltää. Se, että elämme maailmassa, jossa on sotia ja konflikteja on seurausta sellaisesta protektionistisesta, kategorisesta ja nationalistisesta ajattelusta, joka tarvitsee armeijoita suojelemaan kuviteltuja omaisuuksiaan ja yleviä ominaisuuksiaan.

    Äänestä

  • matte kirjoitti:

    Olet kaikin puolin oikeassa. Armeija ei vie mielipiteitä, mutta on ssilti nykymaailmassa tarpeellinen.

    Äänestä

  • alikessu kirjoitti:

    Ihmiset käyttävät aseita eikä siitä ole mitään konkreettista hyötyä kuten jo sanoin. Mutta ihmiset käyttävät aseita paljon muuhunkin kuin ihmisten tappamiseen kuten esimerkiksi urheiluun ja metsästykseen. Maailmnan rauhan kanssa näillä asioilla ei ole mitään tekemistä. Olet siis oikeassa.
    Armeija ei puutu elämänarvoihin. Ainoa, minkä voit kuulla, on kommentti jonkun sellaisen suusta, joka ei pidä suuntautumuksestasi. Ei ainakaan minun palvelusaikanani. Toiset sanoiva, että paikka oli perseestä, toiset eivät välittäneet lainkaan. Meillä oli yksi sinunlaisesi joukossa, kun olin alokkaana. Hän sai vapautuksen ja kertoipa sen vielä tulleen suht helposti. Ketään ei yritetä aivopestä, ei ainakaan siellä, missä minä suoritin palvelukseni. Esimiehet kyllä yrittävät puhua ympäri, mutta eivät istuta päähän mitään ihmeellisiä ajatuksia kiihkoisänmaallisuudesta tai muustakaan.
    Esimiesten käskyjä kyseenalaistetaan armeijassa kokoajan. Uudet ja toimivammat ideat jonkin asian suorittamiseen ovat aina tervetulleita, ellei katsota niiden olevan huonompia kuin vanhat konstit. Ja ennen kaikkea: Armeija ei määrittele sitä mitä pitäisi arvostaa ja mitä ei. Upseerit tuovat ainoastaan oman kantansa julki näistä asioista. Ketään ei pakoteta arvostamaan veteraaneja, eikä ketään pakoteta näkemään päiväunia sivarreiden ja totaalien polttamisesta.
    Ja ei. Sinun mielipiteitäsi ei oltaisi otettu sinulta väkipakolla pois, kuten asian ilmaisit. Olisit ainoastaan saattanut kuulla jonkun toisen mielipiteen, joka on omasi vastakohta. Mutta tuskin kukaan olisi tullut uhkaamaan sinua millään aseella tai rangaistuksella pelkästään sikse, että sinulla on eriävä mielipide.
    Totta. Armeijassa pitää totella, kun käsketään. Samoin sinun pitää totella Suomen lakia. Samoin sinun pitää tehdä mitä työnantajasi käskee. Mutta kaikissa näissä käskyissä pitää osata lukea rivien välistä. Yritätkö ihan tosissaan väittää, ettet ole kykenevä ottamaan käskyjä vastaan miltään auktoriteetilta. Myönnetään, joskus armeijan käskyt ovat pikkuisen lapsellisia, mutta se kuuluu armeijan henkeen. Jos kaikki olisi tiukan asiallista, tuskin olisin tässä puhumassa niiden puolesta.
    Puolustusvoimilla ei ole mitään tekemistä alkoholismin tai itsemurhatilastojen kanssa. Nykyisin alkoholsteja ovat suurimmaksi osaksi keski-ikäiset armeijansa jo aikaa sitten käyneet tai käymättä jättäneet.
    Sinulla on mielipide ja kunnioitan sitä suuresti. Mutta tunnut kauheasti yleistävän ihmisiä. Olet oikeassa siinä, että aseeiden käsittely ja aseet yleensä eivät edistä maailmanrauhaa, mutta kunnolliset ja toimivat puolustusvoimat edistävät rauhaa kotimaassasi. Sotaa ei kukaan täysjärkinen ihminen halua, olet varmasti samaa mieltä. Ja siihen juuri ollaan pyrkimässä, että sotaa ei tulisi. Suomi antaa kokoajan maailmalla itsestään parempaa kuvaa suvaitsevana ja rauhantahtoisena maana, et voi mitenkään kieltää tätä. Kaikki ihmiset ovat erilaisia. Kaikilla on oma mielipide. Miksi siis yleistät muutaman vastoinkäymisen takia jokaisen joka ei ole samaa mieltä kanssasi?

    Alikessu on kiihkottomuudessaan ja avarakatseisuudessaan päässyt tasolle josta Darkki ei voi kuin haaveilla. Tälläistä tekstiäon DArkin jälkeen ilo lukea joten virtuaalikaljat alikessulle!

    Itse en hyväksy edes metsästystä, joten siitä voit hieman päätellä mitä mieltä olen aseista. Mielestäni maailma olisi paljon parempi paikka ilman aseita ja sitä paitsi kyllä se metsästys onnistui myös ennen kun ensimmäistäkään asetta tähän maailmaan oli keksitty, joten ei voi sanoa että aseet olisivat tässä maailmassa jotenkin välttämättömiä.

    En nyt tarkoittanut että siellä armeijassa pakotettaisiin kaikki muuttamaan mielipiteensä ihan kiristyksen avulla, mutta tuskin siellä muut varusmiehet katselevat kovin mielellään jotain peacehenkistä palvelustoveria joka puhuu maailmanrauhasta ja armeijan vastustamisesta.

    Olen kuullut sellaista juttua että armeijassa olisi marssilauluina joskus jopa sellaisia lauluja joissa lauletaan sivareiden ja pitkätukkaisten miesten ampumisesta, miten perustelet tämän?

    Tuskin minuakaan olisi tultu uhkaamaan armeijassa aseella mielipiteideni takia, mutta olen aika varma että palvelustoverit olisivat suhtautuneet minua kohtaan selvästi huonommin kun muita varusmiehiä kohtaan.

    Totta kai elämässä joutuu tottelemaan erilaisia käskyjä, eikä aina voi mennä täysin oman mielensä mukaan. Mutta kun tämä armeijassa alistuminen on mielestäni täysin hyödytöntä jos vertaa sitä muihin sellaisiin asioihin joita elämässä joutuu noudattamaan.

    Töistä saat sentään palkkaa kun tottelet esimiehesi käskyjä, mutta mitä siitä saat palkinnoksi kun tottelet esimiehiä armeijassa? Tuskin yhtään mitään, pelkkää vittuilua saat varmaan kuulla sitäkin enemmän jos mokaat vähänkin.

    Miksi muissa Euroopan maissa itsemurha, alkoholismi ja väkivaltarikos-tilastot ovat sitten selvästi alhaisempia kun meillä suomessa?

    Monet armeijan käyneet ovat kertoneet sellaista että heidän mielenterveys kärsi armeijassa niin pahasti että he kärsivät siitä lopun elämäänsä.

    Vasemmistolaisena rauhanpuolustajana minä en kuitenkaan hyväksy suomen armeijan tarkoitusta koska se on väkivaltaa lietsova tappokoneisto.

    Aivan yksi ja sama asia onko se hyökkäys vai puolustusarmeija, mutta sodan aikana sen tarkoitus on joka tapausessa vihollisten tappaminen. Tätä faktaa kukaan ei voi kieltää vaikka kuinka haluaisikin.

    "Olen kuullut sellaista juttua että armeijassa olisi marssilauluina joskus jopa sellaisia lauluja joissa lauletaan sivareiden ja pitkätukkaisten miesten ampumisesta, miten perustelet tämän?"

    "OLEN KUULLUT SELLAISTA JUTTUA..."

    Suomessa peruustettomien juttujen levittäjää kutsutaan juoruilijaksi ja se on samalla mitä samalla tyypillisintä Darkkia. Lapsellisen vähän jos lainkaan löytyy todisteita mihinkään Darkin levittämään valheeseen vaikka kuinka pyytäisi.

    Darkkivalehtelija: Haluatko että virkistän muistiasi muutamalla kymmenellä linkillä jossa olet levittänyt VALHEITA etkä pyynnöistä ja vaatimuksista huolimatta ole todisteita esittänyt???

    Äänestä

  • Darkinpaljastaja kirjoitti:

    Itse alokasajan käyneenä tiedän että siellä solvataan marssilauluissa vähän kaikkia. Esim. Ruotsista tehdään siirtomaa naiset ja lapset raiskataan. Sun muuta paskaa ja herjaamista pitkätukista ja sivareista. Ja laulettava oli se oli pakko. Samanhenkinen väkivaltainen rasisti oli oltava eikä ollut vaihtoehtoa.

    Joten haistaakaa vittu kaikki ketkä puolustelette sitä armeijaanne ja kasvattavia ja sivistäviä vaikutuksia. Itse tulen aina vihamaan armeijaa ja aseita ja päätäni ei kukaan käännä. Kaikista eniten vituttaa tässä maassa se että tätä natsilaitosta pidetään yhteiskuntakelpoisuuden mittarina. Ei edes töihin oteta jos et ole rasistinen henkilö, joka vihaa ulkomaalaisia ja vähemmistöjä. Tämä on yksi armeijan lähtökohdista myös.

    Suosittelen kaikille, kenellä armeija on edessä älkää menkö sinne vaan kieltäytykää. Hommatkaa jotenkin vapautus tai menkää sivariin tai totaaliin. Älkää antako tämän armeija oravanpyörän pyöriä täällä loputtomiin. Jos haluatte muutosta teidän on toimittava sen eteen.

    Vituttaa niin paljon tämä saasta maa, mikä on täynnä militaristihenkeä eikä kukaan uskalla olla peace-henkinen. Toivon vaan,että Suomi menettäisi tämän itsenäisyytensä lopullisesti tai suomalaisuus saisi kuolla sukupuuttoon.

    peace henkisyys tarkoittaa?Onks sillä jotain tekemistä mun sivariuden kanssa?Vai tarkoititko pliiiis?Älä hauku ja pilkkaa mua.

    Äänestä

  • Hana kirjoitti:

    peace henkisyys tarkoittaa?Onks sillä jotain tekemistä mun sivariuden kanssa?Vai tarkoititko pliiiis?Älä hauku ja pilkkaa mua.

    En ymmärrä pätkääkään sinun viesteistä. En minä mitään ole ketään haukkunut ja olen ylpeä rohkeudestasi olla sivari.

    Äänestä

  • UPDATE_7587584 kirjoitti:

    Itse alokasajan käyneenä tiedän että siellä solvataan marssilauluissa vähän kaikkia. Esim. Ruotsista tehdään siirtomaa naiset ja lapset raiskataan. Sun muuta paskaa ja herjaamista pitkätukista ja sivareista. Ja laulettava oli se oli pakko. Samanhenkinen väkivaltainen rasisti oli oltava eikä ollut vaihtoehtoa.

    Joten haistaakaa vittu kaikki ketkä puolustelette sitä armeijaanne ja kasvattavia ja sivistäviä vaikutuksia. Itse tulen aina vihamaan armeijaa ja aseita ja päätäni ei kukaan käännä. Kaikista eniten vituttaa tässä maassa se että tätä natsilaitosta pidetään yhteiskuntakelpoisuuden mittarina. Ei edes töihin oteta jos et ole rasistinen henkilö, joka vihaa ulkomaalaisia ja vähemmistöjä. Tämä on yksi armeijan lähtökohdista myös.

    Suosittelen kaikille, kenellä armeija on edessä älkää menkö sinne vaan kieltäytykää. Hommatkaa jotenkin vapautus tai menkää sivariin tai totaaliin. Älkää antako tämän armeija oravanpyörän pyöriä täällä loputtomiin. Jos haluatte muutosta teidän on toimittava sen eteen.

    Vituttaa niin paljon tämä saasta maa, mikä on täynnä militaristihenkeä eikä kukaan uskalla olla peace-henkinen. Toivon vaan,että Suomi menettäisi tämän itsenäisyytensä lopullisesti tai suomalaisuus saisi kuolla sukupuuttoon.

    Meillä kyseisten laulujen laulattamisesta rankaistiin, koska ne olivat ja ovat epäsotilaallisia, herjaavia ja sopimattomia.
    Eikä tässä ole syytä lähteä haistakaavittu-linjalle. Kyllä armeijankin käynyt voi olla peace-henkinen. Niitäkin nimittäin löytyy.

    Äänestä

Miksi kukaan haluaisi kieltäytyä armeijasta ja sivarista? Ainakin minun kunniaani sivari syö niin perkeleesti, että joku jumalauta viitsii pakottaa minut tälläiseen ilman mitään korvauksia tai kiitosta. Kusen asevelvollisuuslain päälle ja kieltäydyn, ihan kohta, ja saan kostoni.

Äänestä
  • Voi sentään pikku parkaa. Olisit menny inttiin ni ei sivari vituttas. Mikähän se sun kostos mahtais Olla? Linnanjuhliin kuokkimaan pelleks pukeutuneena ja heiluttaan kylttiä missä lukee "Hirteen ilkeät natsi-fasisti-siat!"??? Siinä onkin lastenlapsille laulujen aihetta.

    Äänestä

Kiitän kaikkia tähän mennessä vastanneita mielipiteidensä jakamisesta. Toivon, että keskustelu jatkuu ja kehittyyy jollakin sivustolla (toivottavasti tällä), jotta kaikki saavat tarpeellista informaatiota asioista, joita tässä ollaan käsitelty. Ja kaikilla takoitan myös kaikkkia!!!!!! Olkaa hyvät ja ottakaa kantaa asiaan!!! Keskusteluahan tässä ollaan luomassa, kaikki mielipiteet ovat sallittuja! Ja etenkin maanpuolustushenkiset, koska sitä mieltä tässä ollaan. Titetenkin kaikki vastaisetkin kommentit ovat tervetulleita keskustelun luomiseksi. Mutta olkaa ystävällisiä ja säästäkää nämä pillu ja hinttarinatsipaskahomsivariovittunatsikudipääpersehinttikusipää -tyyliset kommentit jollekin toiselle sivullle. Kiitos!

Äänestä

En mistään hinnasta lähtisi esim. Irakiin tekemään yhtään mitään sotilaallista. En. Sellaista summaa ei olekaan. Mikään summa ei ole sen arvoinen, että saat nähdä jatkuvaa teurastusta ja pelätä, minä hetkenä rampaudut loppuiäksesi...sokeudut, menenät jalkasi ja kätesi, milloin saat etsiä ruhjoutuneen kaverisi ruumiinkappaleita raunioista, milloin nähdä pieniä viattomia lapsia pommin jäljiltä.. Sotilaan elämä jossain Irakin kaltaisessa paikassa on yhtä helvettiä, suoraan kuin painajaisesta. En ymmärrä, miten kukaan, yksikään ihminen voi sellaiseen suostua. Ja minkä takia? Koska joku George Puska haluaa sotia ja hallita öljyvarantoja...sen rinnalla muutamat mitättömät ihmiselämät eivät paljoa paina.

Okei, palvelus Suomen armeijassa on eri juttu. Tiedetään. Mutta periaatteessa kyse on samasta maailmasta, samasta asiasta. Armeijan tarkoitus on kouluttaa joukkoja sota/kriisitilannetta varten. Sellaista summaa ei ole, että minut saisi sotaan. Ei vain ole. Vaikka kuka hyökkäisi Suomeen, minusta ei olisi puolustajaksi. Pakenisin tai tappaisin itseni ennemmin kun rampauttaisin ruumiini ja sieluni sodassa. Toki siinä tilanteessa kuvittelisin lähteväni rintamalle, jos perheeni olisi jo pommitettu, ei olisi enää mitään väliä millään, silloin tilanne olisi ehkä eri.

Anyway, pointti on se, että mikäli minun joskus jossain tilanteessa pitäisi olla sotatilan riivaamassa maassa jatkuvan kuoleman keskellä, olisi se elämän irvikuvaa...kauhukuvaa, jonkalaisessa ei kannattaisi elää. Jos joku kutsuu sitä elämäksi, en ole kateellinen. Sehän pn puhdas helvetti. Jos helvetti on olemassa, se olisi varmasti Irakin ja Vietnamin kaltainen.

Eli... ei ikinä, ei koskaan, ei missään tilanteessa, ei mistään hinnasta, en lähtisi ulkomaille mihinkään kriisipesäkkeeseen 'turvaamaan rauhaa' tai puolustaan joitakin vapauksia ja oikeuksia. En, jos se tapahtuu pommeilla ja panssarivaunuilla ja ihmisten silpomisella.

Äänestä

kommentti aiheesta. Kyllä, olen itse käynyt siviilipalveluksen. Mielestäni se ei tee minusta yhtään huonompaa ihmistä, mutta ei se tee minusta parempaakaan. Arvostan suuresti että on ihmisiä, ihmisiä jotka käyvät armeijan, ihmisiä jotka käyvät siviilipalveluksen, ihmisiä jotka ovat totaalikieltäytyjiä. Käsittääkseni teksti kuuluu:

"Asevelvollinen, joka vakuuttaa uskonnolliseen tai eettiseen vakaumukseen perustuvien vakavien omantunnonsyiden estävän häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa (452/50) säädettyä palvelusta...."

Näin ollen ihmisellä on siis oikeus valita. En näe millään muotoa etteikö armeija suomen kaltaisessa valtiossa olisi tarpeellinen, joskin saattaa tietyiltä osin kaivata jonkin laista uudistamista. Samoin en mielestäni pidä siviilipalvelus aikaa liian pitkänä, joskin sitäkin järjestelmää pitäisi kehittää ja huolehtia myös siitä että oikeuksia noudatetaan molemmin puolin. Omana siviilipalvelus aikana, ongelmaksi muodostuivat asunto ja sen puuttuessa matkakorvaukset kodin ja työpaikan väliltä. Samoin siviilipalvelus paikkoja tulisi olla enemmän. Lisäksi olen aina käsittänyt armeijassa olevan myös muuta toimintaa kuin "tappamista". Korjaa jos olen väärässä mutta käsittääkseni siellä on myös kuljetus, viestintä, ym. tehtäviä jotka käsittääkseni eivät aivan suoraan, joskin välillisesti, liity tappamiseen? Olen ymmärtänyt puolustusvoimien palveluksessa toimivan ihmisiä muissakin tehtävissä kuin harjoittelemassa tappamista jossakin metsikössä???
Tavoitteena on siis edistää rauhaa. Sen tekee mielestäni yhtä hyvin niin armeija, siviilipalvelus kuin totaalikieltäytyminen. Puolustusvoimat eivät mielestäni loukkaa ihmisoikeuksia millään tavoin. Olen todella kiitollinen ihmisille jotka armeijan palveluksessa ovat valmiita puolustamaan maatamme asein. Myös minä olen valmis puolustamaa maatani, keinoin joihin kykenen.

Äänestä
  • Itse olen lähemmäs nelikymppinen mies, aikoinaan immolassa 80-luvulla armeijan kolunnut.
    En ymmärrä noin mustavalkoista maailmankuvaa, omaa oikeassa olemisen tärkeyttä.Itse olen omasta mielestäni koti,uskonto ja isänmaa tyyppiä mutta ensilti jaksa vaahdota sivareita vastaan.
    Muuten ihan vittuilijoiden varalta, kyllä paras kaverini on muuten sivari.Ja parasta on tulemme hyvin toimeen, eikä tulisi mieleenikään laittaa häntä tai muita miinanpolkijoiksi todentullessa ( tiijä näistä yhdyssanoista, oikaiskaa rohkesti vaan.)
    PS. Viesti lähinnä darkfearille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

alikessu kirjoitti:

Kun olen noita kommentteja lukenut mitä tällä sivustolla on ollut, minun on aivan pakko varmistaa pari asiaa.
Miten puolustusvoimat luokkaavat ihmisoikeuksia? Kyse ei voi olla siitä, että pitää totella, kun pomo käskee. Niinhän tehdään kokoajan jokaisella työpaikalla. Ja työn ulkopuolellakin. Armeijaan ei myöskään ole pakko mennä. Siviilipalvelus on vaihtoehtona niille joiden kantti ei kestä tai jotka eivät halua tarttua aseeseen. Totaalikieltäytyminen on mielestäni jo pikkuisen naurettava ratkaisu, koska siviilipalveluksessa ei tehdä mitään armeijaan liittyvää (tämä ei ole provo vaan ainoastaan mielipide) riippuen tietenkin palveluspaikasta ja siviilipalvelus on kuitenkin mukavampaa kuin vankilassa istuminen. Eikä 6 kuukautta loppujenlopuksi ole kovin pitkä aika inttiä käydä. Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta muistelisin, että työnantaja ei saa antaa potkuja henkilölle, joka joutuu astumaan palvelukseen. Armeijassa ei paljoakaan rahaa (vaatteet, ruoka, majoitus, teveydenhuolto ilmaista) tarvitse ja kuten on käynyt ilmi valtio kustantaa asunnon asujan poissaollessa. Jos tyttöystävät jättävät sen takia etteivät kestä olla erossa paria viikkoa ja odottaa, että mies pääsee lomille, hän tuskin on se oikea sille miehelle; koska jos jaksaa rakastaa, jaksaa myös odottaa pienen hetken.
Sitten on tämä sodanihannointi ja tappamaan opettelu. Armeija ei mielestäni ole sodanihannointia millään muotoa. Minulle ja muille kanssani palvelleille opetettiin, että paras mahdollinen armeija on täysin tarpeeton armeija ja siksihän Suomen puolustusvoimia kehitetään kokoajan, jotta tehtäisiin tänne hyökkääminen liian kalliiksi tai jopa kannattamattomaksi. Minä olen hyvinkin pasifistinen luonteeltani, ja sotilasarvoltani alikersantti. Ihmisen tappamista ei tullut intissä treenattua. Maalitauluun ammuttiin kylla muutamaan kertaan ja aseenkäsittelyä opeteltiin, mutta kertaakaan en osunut enkä tähdännyt ihmiseen. Maalitaululla ja ihmisellä on nääs melkoinen ero. Varsinainen tappamaan opettelu alkaa vasta sodan syttyessä. Meille ei edes kerrottu mihin pitää ihmisen tappaakseen osua - eikä nykymaailmassa tavitsekaan, sillä TV:stä oppii mitä uskomattomimpia asioita.
Sellaistakin kommenttia luin, että armeija on turhaa, koska ei me Venäjälle kumminkaan pärjätä. Ensiksi: Aina ollaan pärjätty. Ja toiseksi: Miksi sen mahdollisen hyökkääjän pitäisi olla juuri Venäjä? Kukaan meistä ei näe tulevaisuuteen. Eihän? Ihan yhtä lailla vaikkapa Ruotsissa valta vaihtuu ja siellä halutaan palauttaa se parinsadan vuoden takaiseen loistoonsa, jolloin Suomi oli vielä osa sitä. Tämä siis ihan vaan esimerkkinä, ei mitään henkilökohtaista ruotsalaisia vastaan. Jos hyökkääjä sattuukin olemaan joku huomattavasti Venäjää pienempi valtio, voimasuhteet tasoittuvat elleivät jopa käänny ympäri.
Lisäksi haluaisin kiinnittää huomiota muutamaan kommenttiin, joissa sanotaan, että hyökkäyksen sattuessa paras puolustus on antautuminen. Miten se voi olla paras mahdollinen ratkaisu. Koskaan ei tule olemaan niin, että aivan kaikki ovat yhtä mieltä joka asiasta koko yhteiskunnassa. Tappamiselta ei säästytä vaikka jotkut nostaisivatkin kädet pystyyn. Siviilejä on aina tapettu sodissa ilman syytä, vaikka he kuinka olisivat olleet antautumassa. Ja niin tulee myös aina tapahtumaan. Jos joku valtio joskus katsoo Suomen kamaran olevan niin tärkeä, että se sen itselleen tahtoo, se melko varmasti tahtoo myös lisää maata jostain muualta, ja helpointahan on laittaa vasta vallatun alueen toisinajattelijat hyötykäyttöön miinanraivaajiksi tms. etulinjalle, ellei jokaista ole jo siihen mennessä pistetty seinää vasten. Geneven sopimusta ja ihmisoikeussäädoksiäkään ei ole koskaan täysin noudatettu. Lisäksi melko varmasti menettäisimme kaikki nykyiset yhteiskunnalliset etuutemme. Suomi ei enää olisi hyvinvointivaltio.
Ja miksi Suomi on niin paska paikka armeijastakieltäytyjien mielestä? Pelkästään armeijan takiako? Ei Suomi turhaan ole saanut sitä hyvinvointivaltion leimaa. Kaikkea löytyy sosiaaliturvasta ja opiskeluoikeudesta alkaen, ja jos on oikeuksi täytyy myös olla velvollisuuksia. Olen sitä mieltä, että nykyiset velvollisuudet ovat melko pientä verrattuna oikeuksiin. Lisäksi Suomessa on nykyään Euroopan löysin pakolaislaki, että ei meitä kovin ahdasmielisiksi voi sanoa. Eikä ole olemassakaan valtiota, jossa joku ei vihaisi toisinajattelijoita olivatpa nämä millaisia hyvänsä.
Sivarit ja totaalit eivät pääse töihin? Ei pääse moni muukaan, vaikka armeija olisikin käytynä. Myönnän, kyllä kyllä, että on epäoikeudenmukaista kieltää työpaikka inttipapereiden puuttumisen takia, mutta Suomessa on paljon myös intin käyneitä työttömiä - minä mukaanlukien - jotka eivät tunnu saavan töitä koulutuksesta ja ahkerasta hakemisesta huolimatta. Varmaankaan ei asia ole niin, että joka ainut työnantaja Suomessa antaa potkun perseelle, jos hakija sattuu olemaan sivari. Ei oikein kuulosta uskottavalta. Miksi siis suomi on niin paska paikka, ettei siellä olevaa omaa kotiaan ja omaa henkeään viitsisi puolustaa? Tämä koko pruju on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni ja minun teoreettista pohdintaani ja toivoisin, että kysymyksiin löytyy hyvin perustellut vastaukset.
Älkääkä alkako syyttämään natsiksi tai teiniksi. Tiedän kyllä hyvin kuka ja mikä olen. Minulla ei ole mitään sivareita tai totaaleja vastaan, heidän henkilökohtaiset valintansa eivät särje minun maailmaani. Haluaisin vain kommenttia, koska näillä sivuilla vallitseva maailmankuva pikkuisen ahtaanoloinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu