Saattoi arvata

Ennen Irakin sotaa saattoi arvata, että USA sotii taas "likaista sotaa". Tappaa siviilejä, juuttuu Irakliin Vietnamin tapaan.
Toiminta on hyvin tyypillistä USA:n sotavoimille.
Ei osata, ei tajuta, tiivistetään tyhmyyttä.

Selittäkää joku tietävä, miksi käy näin aina USA:n kanssa?

Voisi kuvitella, että heillä olisi tietämystä vaikka kuinka paljon, mutta mihin se häviää kesken kaiken? Hävittääkö presidentti sen tietämyksen kouhotuksellaan?
10302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yhtenäistä taistelu-univormua käyttämätön sotatoimiin osallistuva henkilö ei ole siviili. Eloon jääneet kaverit keräävät pyssyn talteen paetessaan ja jälkeen jää "siviilin" ruumis.

Äänestä

Hyvinä aikoina kaikkiin rahakkaisiin organisaatioihin pesiytyy sellaista rupusakkia joka osaa kyllä pitää oman puolensa, mutta ei sitten mitään muuta: kyynärpäätaktikoita, operettisankareita ja muita paskiaisia joilla on iso ääni.

Kun tulee tiukat paikat ja valtio on vaarassa tuhoutua, niin remmiin astuu miehet. Sitä ennen rupusakki ehtii tehdä hirvittävät vahingot.

USA ei ole lähelläkään tuhoutumista, joten paskasakki jatkaa ainakin seuraaviin vaaleihin saakka. Meillä valtion tuho on lähellä, eikä siihen ole tarvittu edes sotaa.

Äänestä

opittu sitä tosiasiaa, että kukaan ei koskaan, eikä missään ole voittanut ainuttakaan sotaa; sota on aina inhimillisyyden tappio!

Kun ei jenkki ole mitään oppinut jatkaa se vaan aseistuksensa kehittämistä yhä tuhoavampaan suuntaan. Käynnissä on valtavasti verorahoja syövä kehittelytyö yksityisen Boeing- yhtiön kanssa( eli kansan rahat kierrätetään jälleen ysityisten omistajien taskuun!) Lähes 900 miljardia taalaa palaa sotatoimien digitalisointiin vuoteen 2014, sillä rahalla opettaisi jo suuren joukon jippijaanareita lukemaan, nythän he ovat eri petoja katselemaan kuvia!

Koska USA jatkuvasti kehittää aseitaan, on selkeä johtopäätös se, että niitä halutaan myös käyttää, jollei tarvitse puolustaa, niin sitten järjestetään hyökkäyssotia ja businessi pyörii! Uhreista muuten 80% on siviilejä, niin ovat täsmällisiä jenkkien aseet!

Lyhyesti: Amerikkalaisten sodat päättyvät katastrofeihin siksi, ettei niillä ole todellista perustetta ja oikeutusta; kysessähän on aina ollut "valloittaminen", jo intiaanisodista lähtien!

Äänestä
  • Asian on tietenkin niin, ettei USA:ssa eikä muualakaan ole opittu käydyistä sodista mitään; aina on innokkaita yrittäjiä!

    USA on kuitenkin sen verran varoissaan, että tyhmyys tulee parhaiten esille. ( Sokrates Ateenalaisille:" Lisääntyköön varakkuutenne niin runsaaksi, että typeryytenne yulee kansan tietoisuuteen, ettekä sitä voi enää peitellä!")

    Yhdysvaltain sotalaitos toteuttaa maan elinkeinoelämän tahtoa, ei kansan, kuten on monessa yhteydessä tullut ilmi!

    Äänestä

  • loginomi kirjoitti:

    Asian on tietenkin niin, ettei USA:ssa eikä muualakaan ole opittu käydyistä sodista mitään; aina on innokkaita yrittäjiä!

    USA on kuitenkin sen verran varoissaan, että tyhmyys tulee parhaiten esille. ( Sokrates Ateenalaisille:" Lisääntyköön varakkuutenne niin runsaaksi, että typeryytenne yulee kansan tietoisuuteen, ettekä sitä voi enää peitellä!")

    Yhdysvaltain sotalaitos toteuttaa maan elinkeinoelämän tahtoa, ei kansan, kuten on monessa yhteydessä tullut ilmi!

    tahtoa, väittävät(luulevat)monet demoratiaksi, jota sitten viedään maailmalle.

    Äänestä

  • Voi teitä yksisilmäisiä...

    USA:n sodat pääättyvät "aina katastrofiin" -kuten vaikka II maailmansota, niinkö?

    N-liitto/Venäjä sen sijaan päätyy aina kunniakkaaseen triumfiin -kuten vaikka Suomea ja Afganistania vastaan?

    Hohhoijaa, Sirola-opistoko tuollaista aivopesua on tehnyt?

    Äänestä

Tosiasiassa USA on ollut ja on maailman suurin itseoikeutettu roisto ja varas, aina on ollut joku tekosyy ryöstää, varastaa, ja tuhota toisten omaisuutta jonkin tekosyyn varjolla. Kun on maailman isoin ja häikäilemättömin valtio, saa tehdä mitä haluaa ja muut pitää turpansa kiinni;;;;;;

Äänestä
  • Turpasi kiinni...

    Äänestä

  • sen enempää kuin muissakaan maissa; roistot hääräävät pienen rahavammaisesn harvailliston salvoksissa!

    Äänestä

Käykö Venäjä sitten kovin puhdasta sotaa Tshetseniassa?

Kysyt, että "miksi näin käy aina USA:n kanssa"..

Unohditko siis ihan tahallasi kaikki N-liitto/Venäjän käymät törkyiset sodat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irakin sota kirjoitti:

Ennen Irakin sotaa saattoi arvata, että USA sotii taas "likaista sotaa". Tappaa siviilejä, juuttuu Irakliin Vietnamin tapaan.
Toiminta on hyvin tyypillistä USA:n sotavoimille.
Ei osata, ei tajuta, tiivistetään tyhmyyttä.

Selittäkää joku tietävä, miksi käy näin aina USA:n kanssa?

Voisi kuvitella, että heillä olisi tietämystä vaikka kuinka paljon, mutta mihin se häviää kesken kaiken? Hävittääkö presidentti sen tietämyksen kouhotuksellaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu