Aloitimme uskossa ja jatkamme lihassa, näinkö sen piti mennä?
Meillä lähes kaikilla uskovilla on kokemus uskoon tullessa, miten näytti että kaikki on voitettu. Taivasten valtakunta oli tullut kirjaimellisesti elämäämme, tämä maailma ei edes houkuttanut, ja sai niin kuin leijua kaiken yläpuolella. Entinen elämä oli jäänyt taakse ja uusi näytti taivaalta.
Tämä tila alkoi kuitenkin vähitellen haihtua, ja usko alkoi muuttua arjeksi, jossa joutui toteamaan ettei meistä enkeleitä tullutkaan. Pitikö tämä tila kuitenkaan menettää? Eikö Jeesus sano, ”synti on siinä ettette pysy minussa.” Miksi sitten menetämme tämän tilan?
Valvomattomuus on se minkä kautta Saatana sitoo meidät pikkuhiljaa uudelleen jatkamaan lihassa. Vihollinen heittää pieniä seittejä joita ei huomaa, mutta aikanaan näistä seiteistä on muodostunut köysi, ja silloin olemmekin taas sidottuja, ja silloin alkurakkaus jolla kaikki kerran alkoi on menetetty.
Samalla Saatana valehtelee että näin kuuluikin käydä, kysymyksessä oli vain kirkastusvuori kokemus ja sieltä on palattava takaisin laaksoon. Tämä sama valhe tapahtuu myös avioliitossa, alkurakkaus haihtuu ja parisuhde muuttuu kumppanuudeksi, olemme kuitenkin kaikki nähneet pariskuntia jotka ovat monen avioliittovuoden jälkeen entistä rakastuneempia, eli ei siis tätä ollut pakko menettää.
Tähän ensi rakkauteen Kristus käskee meitä palaamaan, ja pysymään siinä. Jos osasimme tämän alussa, niin miksi se nyt on niin vaikeaa? Se on vaikeaa koska aloitimme uskossa mutta haluamme jatkaa lihassa.
Oletko koskaan kuullut koettelemusten jälkeen jonkun uskovan valittavan niistä hetkistä. Koetusten aikana ei ole tuntunut hyvältä, mutta jälkeenpäin he ovat olleet kiitollisia tapahtuneesta. He olivat saaneet uudelleen maistaa tätä ensirakkautta, ja se on ollut jotain niin paljon suurempaa mitä mikään muu ei voi antaa.
Ei tätä ole pakko menettää, emmekä saakaan menettää.
Kristus on voittanut Saatanan, ja meidän tulisi pysyä tämän vahvemman vieressä, sillä siinä on ainoa paikka mihin Saatana ei uskalla tulla, mutta jos lähdemme kulkemaan omia teitämme, niin samalla astumme vihollisen maaperälle, ja siellä emme pysty kestämään.
Meillä lähes kaikilla uskovilla on kokemus uskoon tullessa, miten näytti että kaikki on voitettu. Taivasten valtakunta oli tullut kirjaimellisesti elämäämme, tämä maailma ei edes houkuttanut, ja sai niin kuin leijua kaiken yläpuolella. Entinen elämä oli jäänyt taakse ja uusi näytti taivaalta.
Tämä tila alkoi kuitenkin vähitellen haihtua, ja usko alkoi muuttua arjeksi, jossa joutui toteamaan ettei meistä enkeleitä tullutkaan. Pitikö tämä tila kuitenkaan menettää? Eikö Jeesus sano, ”synti on siinä ettette pysy minussa.” Miksi sitten menetämme tämän tilan?
Valvomattomuus on se minkä kautta Saatana sitoo meidät pikkuhiljaa uudelleen jatkamaan lihassa. Vihollinen heittää pieniä seittejä joita ei huomaa, mutta aikanaan näistä seiteistä on muodostunut köysi, ja silloin olemmekin taas sidottuja, ja silloin alkurakkaus jolla kaikki kerran alkoi on menetetty.
Samalla Saatana valehtelee että näin kuuluikin käydä, kysymyksessä oli vain kirkastusvuori kokemus ja sieltä on palattava takaisin laaksoon. Tämä sama valhe tapahtuu myös avioliitossa, alkurakkaus haihtuu ja parisuhde muuttuu kumppanuudeksi, olemme kuitenkin kaikki nähneet pariskuntia jotka ovat monen avioliittovuoden jälkeen entistä rakastuneempia, eli ei siis tätä ollut pakko menettää.
Tähän ensi rakkauteen Kristus käskee meitä palaamaan, ja pysymään siinä. Jos osasimme tämän alussa, niin miksi se nyt on niin vaikeaa? Se on vaikeaa koska aloitimme uskossa mutta haluamme jatkaa lihassa.
Oletko koskaan kuullut koettelemusten jälkeen jonkun uskovan valittavan niistä hetkistä. Koetusten aikana ei ole tuntunut hyvältä, mutta jälkeenpäin he ovat olleet kiitollisia tapahtuneesta. He olivat saaneet uudelleen maistaa tätä ensirakkautta, ja se on ollut jotain niin paljon suurempaa mitä mikään muu ei voi antaa.
Ei tätä ole pakko menettää, emmekä saakaan menettää.
Kristus on voittanut Saatanan, ja meidän tulisi pysyä tämän vahvemman vieressä, sillä siinä on ainoa paikka mihin Saatana ei uskalla tulla, mutta jos lähdemme kulkemaan omia teitämme, niin samalla astumme vihollisen maaperälle, ja siellä emme pysty kestämään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Todellisuus saattaakin olla, ettei meille olekaan kerrottu totuutta.
Saarnan tarkoitus on lisätä väkeä seurakuntaan.
Siksihän herätystä rukoillaan, kun väki vähenee seurakunnassa alle kannattavuusrajan.
Se pistää pastorinkin nöyrälle paikalle.
>Todellisuus saattaakin olla, ettei meille olekaan kerrottu totuutta. <
On vaikea kertoa jos itsekkään ei tiedä, tai jos joutuu yksin vastavirtaan muiden julistajien kanssa.
On myös helppoa tehdä kaikki tyhjäksi anteeksiantamuksen kanssa.
>Saarnan tarkoitus on lisätä väkeä seurakuntaan.<
Demokraattisesti päättämällä mitä saa lukea raamatusta ja mitä ei saa, mistä uskalletaan puhua ja mistä ollaan ihan hiljaa, tekee kuitenkin päinvastaisen vaikutuksen.
>Siksihän herätystä rukoillaan, kun väki vähenee seurakunnassa alle kannattavuusrajan.<
Huonokin motivaatio kääntyy joskus voitoksi. Historiassa on myös paljon kertomuksia kun herätys tuli niin sanottiin, ei me tätä haluttu me haluttiin vaan lisää väkeä seurakuntaamme. Tämä on varmaan Jumalan huumoria, sillä aina emme tiedä mitä pyydämme.
>Se pistää pastorinkin nöyrälle paikalle.<
Toivottavasti nöyryys saa tulla riittävän ajoissa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kun Jumala vastaa herätyspyyntöön, niin silloin kaikki valmiiksi opittu nöyryys tulee valtavana voittona, mutta nöydyyressä oppimattomuus tulee murskaavana iskuna.
>>>Aloitimme uskossa ja jatkamme lihassa, näinkö sen piti mennä?
Meillä lähes kaikilla uskovilla on kokemus uskoon tullessa, miten näytti että kaikki on voitettu. Taivasten valtakunta oli tullut kirjaimellisesti elämäämme, tämä maailma ei edes houkuttanut, ja sai niin kuin leijua kaiken yläpuolella. Entinen elämä oli jäänyt taakse ja uusi näytti taivaalta.>>>
- Myönnän että uskoontulo on paras asia elämässäni. Maailmaan en ole vielä halunnut lähteä vaikka vaikeaa on välillä ollut. Hmm, ei kyllä tuo uusi elämä ole näyttänyt taivaalta, vai tarkoititko ehkä matkamme päämäärää?
>>>Tämä tila alkoi kuitenkin vähitellen haihtua, ja usko alkoi muuttua arjeksi, jossa joutui toteamaan ettei meistä enkeleitä tullutkaan. Pitikö tämä tila kuitenkaan menettää? Eikö Jeesus sano, ”synti on siinä ettette pysy minussa.” Miksi sitten menetämme tämän tilan? >>>
- Minulla ei ole koskaan ollut sellaista kuvitelmaa että olisin tullut enkeliksi tai minusta tulisi jonkinlainen pyhimys. Kyllä minä sen ymmärrän, että ei synnissä pidä elää ja jos tekee syntiä, siitä tehdään parannus. Mutta entäs ne ajatusmaailmassa tapahtuvat lankeemukset, nehän rinnastetaan Raamatussa oikeisiin tekoihin? Miten näissä tilanteissa pysytään Jeesuksessa? Mitä jos joutuu tekemään töitä, samalla ajattelemaan jotakin asiaa, puhumaan jollekin ihmiselle. Mitenkäs kontrolloit kaikkia ajatuksiasi? Jos olet munkki omassa rukouskammiossasi kaiken aikaa, niin on varmaankin helpompaa hallita myös ajatuksensa?
>>>Valvomattomuus on se minkä kautta Saatana sitoo meidät pikkuhiljaa uudelleen jatkamaan lihassa. Vihollinen heittää pieniä seittejä joita ei huomaa, mutta aikanaan näistä seiteistä on muodostunut köysi, ja silloin olemmekin taas sidottuja, ja silloin alkurakkaus jolla kaikki kerran alkoi on menetetty.>>>
- Niin, pikkuhiljaa ja salakavalasti ne usein alkavat, pienet ja harmittomilta tuntuvat poikkeamiset ensirakkaudesta.
>>>Samalla Saatana valehtelee että näin kuuluikin käydä, kysymyksessä oli vain kirkastusvuori kokemus ja sieltä on palattava takaisin laaksoon. Tämä sama valhe tapahtuu myös avioliitossa, alkurakkaus haihtuu ja parisuhde muuttuu kumppanuudeksi, olemme kuitenkin kaikki nähneet pariskuntia jotka ovat monen avioliittovuoden jälkeen entistä rakastuneempia, eli ei siis tätä ollut pakko menettää. >>>
- Ei kai tuo kumppanuus avioliitossa ole paha asia? Jos kumppania kohdellaan ihmisarvoisesti ja hyvin? Kunhan ei suhde Jeesukseen muutu kumppanuudeksi ja vielä pahempi juttu jos sielunvihollinen ujuttautuu kumppaniksi.
>>>Tähän ensi rakkauteen Kristus käskee meitä palaamaan, ja pysymään siinä. Jos osasimme tämän alussa, niin miksi se nyt on niin vaikeaa? Se on vaikeaa koska aloitimme uskossa mutta haluamme jatkaa lihassa.>>>
- Jos olisimme osanneet tämän alussa, niin olisimmepa melkein täydellisiä? Jostain syystä Jumala on sallinut nämä pois poikkeamiset.
>>>Oletko koskaan kuullut koettelemusten jälkeen jonkun uskovan valittavan niistä hetkistä. Koetusten aikana ei ole tuntunut hyvältä, mutta jälkeenpäin he ovat olleet kiitollisia tapahtuneesta. He olivat saaneet uudelleen maistaa tätä ensirakkautta, ja se on ollut jotain niin paljon suurempaa mitä mikään muu ei voi antaa.>>>
- Jos koettelemuksiin voi suhtautua oikeassa mielentilassa, eikä katkeroidu niistä niin voi myös oppia jotakin. Valitettavasti jotkut ihmiset katkeroituvat koettelemusten alla ja saavat itselleen moninkertaisen vahingon.
>>>Ei tätä ole pakko menettää, emmekä saakaan menettää. >>>
- ???
>>>Kristus on voittanut Saatanan, ja meidän tulisi pysyä tämän vahvemman vieressä, sillä siinä on ainoa paikka mihin Saatana ei uskalla tulla, mutta jos lähdemme kulkemaan omia teitämme, niin samalla astumme vihollisen maaperälle, ja siellä emme pysty kestämään. >>>
- Eihän se riitä olla Kristuksen vieressä, kun täytyy olla hänessä. Kristuksen vieressä voi olla moni uskosta osatonkin ihminen, mutta ellei ole koskaan ottanut Kristusta vapahtajanaan vastaan, ei voi olla hänessä.
>- Myönnän että uskoontulo on paras asia elämässäni. Maailmaan en ole vielä halunnut lähteä vaikka vaikeaa on välillä ollut. Hmm, ei kyllä tuo uusi elämä ole näyttänyt taivaalta, vai tarkoititko ehkä matkamme päämäärää? <
Olin itse syntynyt uskovaan kotiin, ja myös elänyt aina uskovana, kuitenkin noin 15 vuoden ikäisenä elämäni romahti täysin. Sain samalla löytää Jeesuksen aivan uudella syvyydellä ja tästä seurasi aika jolloin jalat eivät paljon maata koskettaneet, tämä kesti muutamia kuukausia joka vähitellen alkoi haihtua. Tällaisia vastaavia kertomuksia olen kuullut vaikka kuinka paljon.
Tämä uusi elämä tuntui melkein taivaalta, synti oli jotain niin kaukaista ettei sellaista edes huomannut ja yltäkylläinen elämä mitä Jeesus lupasi oli siinä.
Sain kokea jotain vastaavaa löytäessäni vaimon, ympäristö ja tämän elämän vaatimukset menetti merkityksensä ja oli heti valmis sanomaan, hänen kanssa haluan elää lopun elämäni tuli vastaan mitä tuli.
Ei kaikilla ole yhtä voimakkaita kokemuksia, mutta uskon että kaikilla uskovilla on jotain sellaista mistä ymmärtää mitä halusin sanoa.
>Mutta entäs ne ajatusmaailmassa tapahtuvat lankeemukset, nehän rinnastetaan Raamatussa oikeisiin tekoihin? Miten näissä tilanteissa pysytään Jeesuksessa? Mitä jos joutuu tekemään töitä, samalla ajattelemaan jotakin asiaa, puhumaan jollekin ihmiselle. Mitenkäs kontrolloit kaikkia ajatuksiasi? Jos olet munkki omassa rukouskammiossasi kaiken aikaa, niin on varmaankin helpompaa hallita myös ajatuksensa?<
Tämä maailma tuomitsee meidät tekojen mukaan, mutta hengellinen maailma tuomitsee ajatusten mukaan. Jeesus antoi meille Pyhän Hengen sinetiksi tälle matkalle Hänen kanssaan, ja tämän Hengen tehtävä on johtaa meidät pyhitykseen. Samalla Hän antaa myös voiman tehdä niin kuin Henki ohjaa.
Jos siis tiedämme ajatuksen tai teon ettei se ole Jumalasta, niin silloin sitä ääntä on kuunneltava, tai vihollinen tulee sen kautta ryöstämään takaisin vapautemme.
Rukouskammiossa onkin varmasti helpompaa ja siksi myös sitä tarvitaan. Siinä oikeastaan on ainoa paikka missä Jeesuksen kanssa vietetty aika on laatuaikaa kirjaimellisesti. Tämä vastaa myös kumppanuus asiaan, mitä kirjoitit. Parisuhdekin tarvitsee tällaista kahdenkeskeistä aikaa.
>>>Olin itse syntynyt uskovaan kotiin, ja myös elänyt aina uskovana, kuitenkin noin 15 vuoden ikäisenä elämäni romahti täysin. Sain samalla löytää Jeesuksen aivan uudella syvyydellä ja tästä seurasi aika jolloin jalat eivät paljon maata koskettaneet, tämä kesti muutamia kuukausia joka vähitellen alkoi haihtua. Tällaisia vastaavia kertomuksia olen kuullut vaikka kuinka paljon. >>>
- Minä olen tullut uskoon vasta aikuisena. En ollut uskovaisesta kodista. Uskoon tulossani oli kyllä hyviä asioita, mutta menetin ystäviä ja jotkut ihmiset eivät halunneet olla enää missään tekemisissä kanssani sen jälkeen kun olin tullut uskoon.
>>>Tämä uusi elämä tuntui melkein taivaalta, synti oli jotain niin kaukaista ettei sellaista edes huomannut ja yltäkylläinen elämä mitä Jeesus lupasi oli siinä.>>>
- Minulla on aina ollut hyvin herkkä omatunto, onneksi - sillä jos ei olisi ollut, niin olisi varmaan paljon enemmän kaikenlaista sovitettavaa kun vasta aikuisena tulee uskoon. Huomaan vieläkin joskus yliherkän omantunnon kolkuttavan sellaisistakin asioista jotka on jo järjestyksessä.
>>>Sain kokea jotain vastaavaa löytäessäni vaimon, ympäristö ja tämän elämän vaatimukset menetti merkityksensä ja oli heti valmis sanomaan, hänen kanssa haluan elää lopun elämäni tuli vastaan mitä tuli.>>>
- Minä olin uskoon tullessa kokenut äskettäin avioeron. En ole koskaan katunut tuota avioeroa, koskapa pääsin eroon masennuksestakin tuon avioeron myötä. Olen sitä mieltä että avioliittoni oli virhe ja sen pituinen se.
>>>Ei kaikilla ole yhtä voimakkaita kokemuksia, mutta uskon että kaikilla uskovilla on jotain sellaista mistä ymmärtää mitä halusin sanoa.>>>
- Se on hyvä asia jos Jumala on siunannut sinua kertomasi kaltaisilla myönteisillä kokemuksilla ja kiitos Jumalalle niistä. On minullakin paljon kiitosaiheita Jumalalle ja sittenkin varmaan jää osasta kiittämättä, kaikki sellaiset jokapäiväiset asiat jotka sivuutetaan melkeinpä itsestäänselvyyksinä, mutta eiväthän ne sitä ole.
>>>Tämä maailma tuomitsee meidät tekojen mukaan, mutta hengellinen maailma tuomitsee ajatusten mukaan. Jeesus antoi meille Pyhän Hengen sinetiksi tälle matkalle Hänen kanssaan, ja tämän Hengen tehtävä on johtaa meidät pyhitykseen. Samalla Hän antaa myös voiman tehdä niin kuin Henki ohjaa. >>>
Näinhän tuo asia on.
>>>Jos siis tiedämme ajatuksen tai teon ettei se ole Jumalasta, niin silloin sitä ääntä on kuunneltava, tai vihollinen tulee sen kautta ryöstämään takaisin vapautemme.>>>
Siinäpä kyllä täytyy kiirettä pitää, kun tuo sielunvihollinen on hyvin ahkera ja aina valppaana tihutöitään tekemässä.
>>>Rukouskammiossa onkin varmasti helpompaa ja siksi myös sitä tarvitaan. Siinä oikeastaan on ainoa paikka missä Jeesuksen kanssa vietetty aika on laatuaikaa kirjaimellisesti. Tämä vastaa myös kumppanuus asiaan, mitä kirjoitit. Parisuhdekin tarvitsee tällaista kahdenkeskeistä aikaa.>>>
Kyllä.