Lapsi on viaton, puhdas ja synnitön, taivaaseen kelpaava?
Väärin ja taas ollaan syyllistyneitä raamatun sanan suoranaiseen rienaamiseen ja kysynkin: miksi uudestikastajaliikkeissä halveksutaan Jumalan sanaa
ja sen ohella halveksutaan lapsia joilla Jeesuksen mukaan on usko ja on myös Jumalan valtakunta.
Sitten viekas lahkohenki liikkuu porukassa sanoen
sanoja jotka tulevat viekkailta kieliltä ja joskut sylkevät sanojansa kuin käärme joka tappaa uhrinsa sylkemällä silmiin.
Lahkokäärme on peto ja antikristus olemuksensa välttämättömyyden osalta, todistaessa sen puolesta jonka omia he ovat aina olleet, saatanan.
Käärme kuiskaa ja ajattelee että vanhemmilta liikenee vanhurskautta lahkolapselle ja koska he ovat pyhiä on vanhempien usko tuonut lainavanhurskauden lahkolapselle, ja siitä pidetään kiinni ajattelun tasolla ja puheissa se ilmenee viekkautena ja totuuden kiertelemisinä ja
joka ei ole muuta kuin Jumalan sanan rienaamista.
Vanhemmilta ei liikene lapsellensa mitään muuta vanhurskautta kuin omat teot ja kuvitelmat saattaa lahkolapsi kapaloiduksi raamatun sanalla ja kun näin ollaan tehty, näen minä sellaisissa kapaloissa makaavan lapsen perkeleen hahmossa ja siksi kysynkin että voiko uudestikastetun uskon luopion lapsi pelastua helvetin kadotukselta?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Toivon että Herra avaisi sinunkin silmäsi, jos todellisesti etsit hänen rauhaansa.
Toivo sinä ja usko harhoihisi ne eivät pelasta, valitettavasti.
tuo Matti Kankaanniemen linkki jossa on hyvää asiaa ennenkuin menet tuomitsemaan ketään kadotukseen.
ellen yhdeltä istumalta pysty lyömään koko lahkoarmeijaa kasteen osalta en kehtaisi edes kirjoittaa.
lyödä, vaikka olemmekin Nasaretilaisen lahkoa. Jumalan on tuomiot, luota siihen. Älä sinä ala tuomitsemaan ketään, voi käydä vielä kehnosti. Joka vainoaa Jumalan omia, voi käydä niinkuin Paavalille, Jeesus itse ilmestyi SAulille, ja sanoi Saul, Saul, miksi vainoat minua. Näin tulee olemaan tänäkin päivänä. Pyydän, ala ylistämään Jeesusta Kristusta ja ajattele sisaristasi ja veljistäsi hyvää, siihen Hänenkin sydämensä yhtyy.
ette varmasti kuulu nasaretin lahkoon vaan uudestikastajien lahkoon jonka hyvin tunnemme sen
niin monista kielteisistä tapauksista.
Tee sitä tee tätä...mitä pitäisi ansaita?
toinen kaste, toinen henki
riivaaja hengen alaisena,eihän nyt uskova,rakkaudella täytetty ,Pyhän Hengen osallisuudesta osallinen,Jeesuksen opetuslapsi,voi suustaan tuollaista tärkyä ladata tulemaan,suusta lähtevä saastuttaa ihmisen,ajattele sitä,ennenkuin alat rienaamaan.
Jeesuksen seuraajaksi,sinulla on aivan väärä henki, katkeruus ja viha on sydämessäsi ,kun siellä tulisi olla Jeesuksen antama rauha ja rakkaus.
Mitä Jeesus sanoikaan,rakastaa vihamiehiänne,jos me "lahkolaiset" ollaan noin vihattuja,niin sinun tulisi kuitenkin ,vain rakastaa???
Kerskauksen henki. Mistähän se on kotoisin?