Monilta tuntuu unohtuneen se totuus, että rahan lainaaminen (tai itse asiassa koron maksaminen lainatusta) köyhdyttää eikä rikastuta.
Jos rahojen kanssa on tiukkaa nyt, niin vielä tiukempaa on lainaamisen jälkeen, sillä lainanantaja vie vielä osan rahoistasi korkoihin.
Pankit ja muut rahanlainaajat haluavat parhaansa mukaan kääntää asian päälalelleen ja toistelevat, ettei kannata kituuttaa, vaan kannattaa lainata ja elää leveämmin. Valitettavasti vain lainaaminen pienentää tulevaisuudessa käytössä olevia rahavarojasi entisestään. Kannattaa huomata, että tämä on vain mainostamista eikä sitä kannata ottaa sen suurempana totuutena kuin muitakaan mainoksia.
Lainaaminen on järkevää vain poikkeustapauksissa. Asunnot ovat niin kalliita, ettei tarvittavia summia oikein saa kokoon säästämällä. Opiskeluajan jälkeen tulot yleensä kasvavat huomattavasti, joten opintolaina voi siinä mielessä olla perusteltua "rahan lainaamista tulevaisuuden suuremmista tuloista."
Eipä juuri muita tilanteita tule mieleen, joissa rahan lainaaminen olisi mielekästä.
Menot pitää sopeuttaa tuloihin ja jos jotain suurempaa aikoo hankkia, niin kannattaa säästää etukäteen. Jos lainaa rahat, niin saman ikävän säästämisen joutuu tekemään jälkikäteen ja maksamaan vielä korotkin!
Lainaaminen köyhdyttää!
3
632
Vastaukset
- Laina Aja
Asunnon osto on kannattavaa lainalla koska koroista saa vähentää osan. Työkalujen ja työvälineiden osto lainalla on kannattavaa koska ne auttavat ansaitsemaan rahaa.
- Ylivelkainen
asiaa ja kovasti. Lukekaa hänen tekstinsä huolella ja monta kertaa. Ja nukkukaa yön yli ja lukekaa vielä uudestaan.
- Teukka
Taisipa Newton sanoa aikoinaan, että "anna minulle kiinteä piste, niin siirrän maailmankaikkeuden paikaltaan" Eli tietenkin rahaa lainatessa joudut useimmiten maksamaan nimellisesti enemmän takaisin. Jos kuitenkin korko on pienempi kuin inflaatio ei lainaaminen köyhdytäkään. Ja alkusitaattiini, jos otat lainaa välttääksesi vuokra-asumisen ei lainaaminen koko skaalassa köyhdytäkään. Opintolaina voi (eritoten Suomen oloissa) köyhdyttää, jos sen ansioista tuhlaat enemmän opiskeluaikanasi kuin ilman lainaa. Jos laina on tosiaan tarpeen ja se vauhdittaa valmistumistasi, voi se olla hyvin tarpeen. Jos perhe tarvitsee auton (esim. lasten viemiseksi hoitoon, jotta molemmat voivat käydät töissä) voi lainaaminen olla kannattavaa. Siis oletan, että auto on välttämättömyys ja säästämällä joutuu toinen olemaan ilman tuloja (työpaikkaa) Ja yritykset ottavat lainaa investointeihin, joku peluri voi ottaa lainaa laittaakseen sitä pörssiin tai sijoitusasuntoon. Jälkimmäinen on kuuleman mukaan erityisen kannattavaa.
Kulutusluotto pääsääntöisesti lisää menoja, eikä pelkästään korkojen muodossa vaan siksi, että rahaa silloin on käytettäväksi. Etukäteen säästäminen on minustakin järkevää, mutta sinänsä edes kulutusluotto ei ole mikään absoluuttinen paha. Jos säästäminen on onnistunut hyvin esim. vuoden ajan, voi säästösummat ohjata lainan maksuun ja hankkia asuntovaunun tai veneen yhtä kautta aikaisemmin. Kyllä, tiedän, että se maksaa näin enemmän, mutta oma arvonsa on sillä, että pääsee perheensä kanssa lomailemaan haluamallaan tavalla, nyt kun lapset ovat yhden vuoden nuorempia. Mutta valitettavan totta on, että harva kulutusluotonottaja miettii tilannettaan riittävästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078