oikea kaste

Raamatussa

Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia:

Kristukseen uskovien seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13,
19; 1 Kor.
12:13).

Jotka ottavat Sanan vastaan, ne ovat näkyvä
seurakunta(Apt. 2:41).

Jos kastelemme sylilapsia, seurakunta ei voi olla
uskovien seurakunta.

Siihenhän tullaan vain uskosta Herraan ja syntiä
tekeviä nuhdellaan ja lopulta erotetaan, elleivät he
tee parannusta.

Jokainen raamatullisesti uskoontullut Pyhästä Hengestä
uudestisyntynyt
ja sitten raamatullisesti kastettu liitetään Raamatun
mukaan Kristuksen
seurakuntaan (Gal. 3:26, 27; Apt. 2:41, 42 46).

Sylilapsena kasteltujen kohdalla oltaisiin
vaikeuksissa:

Missä vaiheessa heidät tulisi erottaa seurakunnasta,
elleivät tule uskoviksi?

Lapsikastelua käyttävä seurakunta muodostuu
välttämättä 'sekalaiseksi
seurakunnaksi'.

Jos ymmärrämme, mitä Raamattu opettaa seurakunnasta,
olemme samalla ymmärtäneet myös raamatullisen
kasteopin.

Korinton seurakunnan jäsenistä Paavali sanoo, että
nämä ovat "kutsutut ja pyhät" (1 Kor. 1: 2).

Efeson seurakunnalle lähetetty kirje oli tarkoitettu
"Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa
Jeesuksessa" (Ef 1:1).

Uuden testamentin seurakunnat olivat kaikki
kristukseen uskovien
seurakuntia (ks. myös Room. 1:7; Gal. 1:2; 3:26;
Fil.1:1; Kol. 1:2; 1
Tess. 1: 6; Apt. 5:13, 14).

Jos apostolit olisivat kirkollisesti kastelleet
rintalapset, seurakunnan
jäseniä ei olisi enää muutaman vuoden kuluttua
uskallettu kutsua "pyhiksi ja uskoviksi", koska
joukossa olisi jo ollut muitakin.

Aikaisemmin minulla oli monimutkainen seurakunta oppi:

On näkyvä seurakunta, johon kuuluu muitakin kuin
uskovia. Näkymätön seurakunta on sitten varsinainen
Kristukseen uskovien joukko, tosi seurakunta. Viimeksi

mainittu kuuluu osana näkyvään seurakuntaan.

Tätä oppia on perusteltu Raamatun nisu ja luste
-vertauksella. Nisu ja luste saivat kasvaa rinnakkain
elonleikkuuseen asti. Tähän nojaten on esitetty, että
seurakuntaan voi kuulua kääntymättömiäkin.

Herra Jeesus Kristus selitti kuitenkin toisin kuin
kirkollisuus:

"Pelto on maailma" (Matt.13:38).

Seurakunnan jäsenet ja uskosta osattomat elävät
samassa maailmassa rinnakkain.

Näkymätöntä seurakuntaa ei ole Raamatun mukaan;
päinvastoin sen
tulee 'loistaa kaikille huoneessa
oleville"(Matt.5:15).

Raamattu tuntee vain yhdenlaisia seurakuntia: uskovien

seurakuntia (vrt. Ef. 2:1-6, 13, 19; 1 Kor. 12:13).

Jotka ottavat Sanan vastaan, ne tulee liittää näkyvään
seurakuntaan
(Apt. 2:41).

Oma lapsikastelulla eksytetty maamme on lähetystyön
kohde, kuten
muutkin pakanakansat.

Kristillinen tietomme eikä lapsikastelu tee meistä
kristittyä kansaa.

Eihän pelkkä pään tieto voi tehdä yksityisestä
ihmisestäkään
kristittyä.

Sitä mukaa kuin teemme opetuslapsiksi kaikkia kansoja,

kastamme niiden uskoon tulleet jäsenet ja opetamme
heille kaikki Raamatun aarteet.

Sylilasta ei voi tehdä lapsikastelulla opetuslapseksi.
Tarvitaan
henkilökohtainen usko syntien anteeksi Antajaan (Room.
3:21-26; 10:9,
10).

Usko tulee kuulemisesta (Room.10:17), Sanan kautta (1
Piet. 1:3, 23;
Jaak. 1:18) eikä millään taikatempulla kuten esim
juuri lapsikastelulla.

Jakeen Mark. 16:16 sisältö on joskus
lapsikastelulahkossa esitetty seuraavasti: "Joka uskoo
ja on kastettu, se pelastuu"
tai: "Uskova ja kastettu on pelastuva". Kastaa-sanan
on selitetty olevan menneessä muodossa, aoristissa.

Alkukielessä myös uskoa-verbi on aoristissa, ja
tarkasti ottaen virke tulisi kääntää:

"Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu. "

Se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen. Jeesus ei
käskenyt kastaa
häntä eikä missään esitä viittaustakaan lapsikastelun
puolesta.

Jos kastetta ei ole suoritettu raamatullisesti, se on
tehtävä (Apt. 19:3ss.).

Raamatullisen kasteen vihamiehet ovat 'vesittäneet'
raamatullisen kasteen.

Raamatussa on monia todistajankertomusta
upotuskasteesta, kuten Jeesuksen ja etiopialaisen
hoviherran. Erikseen ei tarvitse mainita, että
kastettava painettiin veden alle, koska kun he olivat
molemmat astuneet veteen, itse kastaa sana sisältää
tuon ilmaisun veteen upottamisesta
(baptidzo=upottaa).

Seuraava on todenperäinen kertomus kasteesta, joka on
tapahtunut Roomassa v. 100 ja se on julkaistu
Time-lehdessä 5.12.1955:

"Diakoni kohotti kätensä ja Publius Decius astui
kasteovesta. Altaassa seisoi vyötäisiään myöten
vedessä Marcus Vasca, puunmyyjä. Hän hymyili, kun
Publius kahlasi altaaseen hänen vierelleen. 'Uskotko?'

hän kysyi. 'Uskon', vastasi Publius. 'Uskon, että
pelastukseni tulee Jeesukselta Kristukselta, joka
ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana. Hänen
kanssaan olen kuollut, jotta minulla Hänen kanssaan
olisi iankaikkinen elämä.' Sitten hän tunsi
voimakkaiden käsien kannattavan häntä, kun hän antoi
itsensä kaatua taaksepäin altaaseen, ja kuuli
korvissaan Marcuksen äänen: 'Kastan sinut Herran
Jeesuksen nimeen' ... kun kylmä vesi peitti hänet."

Sana yhdestä kasteesta ei merkitse sitä, etteikö
kastetta voisi suorittaa uudelleen, mikäli sitä ei
aiemmin ole toimitettu Raamatun mukaisesti.
Paavali itse kastoi efesolaiset uudelleen, vaikka
juuri heille hän kirjoitti että on vain "yksi Herra,
yksi usko, yksi kaste" (Ef. 4:5).
Apostoli oli tarkka.

Vain se seikka, ettei efesolaisia oltu kastettu
oikeaan nimeen, vaikka he olivat uskovia ja
opetuslapsia, sai hänet uusimaan kasteen
(Ap.t. 19:1-6).

Samassa yhteydessä on kirjoitettu myös: Yksi usko. Jos
sinulla aiemmin on ollut uskomuksia, jotka poikkeavat
raamatullisesta uskosta, se ei kuitenkaan merkitse
ettetkö nyt saisi uskoa uudelleen oikein.

Siinä on kirjoitettu myös: Yksi Herra. Jos sinulla on
ollut vaikka kymmenen erilaista herraa aikaisemmin,
sekään ei merkitse, ettetkö nyt voisi ottaa omaksesi
uutta Herraa, Jeesusta Kristusta.

Samoin jos sinulle on aiemmin tehty jokin muu toimitus
kuin Herran Jeesuksen asettama raamatullinen uskoviksi
tulleiden upotuskaste, se merkitsee sitä että sinua ei
vielä koskaan ole kastettu tällä Raamatun sanan
mukaisella yhdellä kasteella.

Ohjeena kastekysymyksessä tulee olla ainoastaan Uuden
Testamentin opetus ja käytäntö.

Ihmisten tulkinnat ja historiallinen kehitys ovat
jättäneet jälkensä kaikkeen, mutta myöhempien
vuosisatojen kehitys ei saa olla ohjaamassa myöskään
kastekäsitystämme.

Pysyäksemme Raamatullisessa kasteessa raamatullisesti,
meidän on löydettävä sen teologia ja käytännön
toteutus Raamatusta.

Muussa tapauksessa se jäisi ilman raamatullista
arvovaltaa, eikä sitä näin ollen voitaisi pitää
raamatullisena kasteena vaan epäraamatullisena
pakanarituaalina kuten lapsikastelurituaali, jonka
avulla kirkkojärjestelmät pääsääntöisesti saavat
jäsenensä ja
veronmaksajansa.

Pyhä Raamattu opettaa, että usko - evankeliumin sanan
kuulemisen kautta syntynyt usko - vaatii synnyttyään
kastetta:."Joka tuli uskoon ja kastettiin, se
pelastuu"
(Mark.16:16) ja se sulkee lapsikasteluopin
pois täysin.

"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta joka julisti
evankeliumia... niin he ottivat kasteen", (Ap.t.
8:12).

Parannus (kreik. metanoia = mielenmuutos, kääntymys,
katumus) edeltää raamatullisen kasteen ottamista:
"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen
Jeesuksen Kristuksen nimeen", (Ap.t.
2:38). Lapsikasteluoppi sulkeutuu automaattisesti
pois, sillä vauvat eivät tee parannusta eivätkä ota
henkilökohtaisesti pyytäen raamatullista kastetta.

Jos Jumalan Sana ilmaisee kantansa näin tarkasti ja
suoraan ja selvästi, että vain ne, jotka ovat
tarpeeksi vanhoja kuulemaan ja vastaanottamaan
Jumalan Sanan, pitäisi kastaa, niin miksi
lapsikasteluoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet
pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä sehän ei
ole koskaan ollut raamatullinen kaste?

Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta
lapsikastelujärjestelmän
orjuuteen heti heidän syntymänsä jälkeen?

Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi.

Johtopäätöksen aika tässä asiassa.

Kun sinä olit vauva, pieni lapsi,sinut kastettiin.
Kastettiinko sinut todella vai
pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän
vettä?

Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot -
Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita?

Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa
uskonnollisille johtajille:

"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa
perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.

Mistä sitten koko lapsikaste voi olla kotoisin, jos UT

ei sitä ollenkaan tunne?

Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin
teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historiasta",
sivulta 336:

"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien
kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa
lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella
sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin
sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan
suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen

antaminen."

Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:

"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse
ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että
vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä ja
antoi sille nimen."

Kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä

teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää

kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten
lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi
olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys
lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on
silmiinpistävä yhdenmukaisuus.

Veden pirskoitus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle
on pakanallinen pakanoiden pakanariitti.

Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen,
Raamattu vai ihmismielipiteet?

Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin
ihmisiä!

Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti
meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9,
26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS
KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13)

"MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN,
HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE,
JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

9

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hansutuulia

      Asia, mutta näitä on nyt jo ihan liiankin kanssa, katso myös tuo linkki Matti Kankaanniemen toimesta, kasteesta. Ei kannata avata jatkuvasti uusia ja uusia vaan vanhaankin voi jatkaa. Siukkuja.

    • Ananias

      Gal.5
      20. lahkot
      21. että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa

      • niimpä

        lapsikastelijat ovat pahimmassa lahkossa ja matkalla helvettiin lapsikasteluvalheessaan!


      • Gal.5:20
        niimpä kirjoitti:

        lapsikastelijat ovat pahimmassa lahkossa ja matkalla helvettiin lapsikasteluvalheessaan!

        toinen kaste...toinen henki


      • hansutuulia
        Gal.5:20 kirjoitti:

        toinen kaste...toinen henki

        kuulua Nasaretin lahkoon, Jeesus Kristus on todella eri henki, kuin maailman henki. :)


      • Åbs.!
        hansutuulia kirjoitti:

        kuulua Nasaretin lahkoon, Jeesus Kristus on todella eri henki, kuin maailman henki. :)

        Jeesus ei kuulunut mihinkään Amerikkalaisiin lahkoihin, jotka syntyivät 1900 luvulla?

        Jeesus oli Juutalainen ja kävi tapansa mukaan synagoogassa.


      • hansutuulia
        Åbs.! kirjoitti:

        Jeesus ei kuulunut mihinkään Amerikkalaisiin lahkoihin, jotka syntyivät 1900 luvulla?

        Jeesus oli Juutalainen ja kävi tapansa mukaan synagoogassa.

        Nasaretinlahkosta, uskovat ovatkin ulkopuolella leirin ja heitä sanottiin nasaretin lahkoksi. :)


      • mieti
        hansutuulia kirjoitti:

        Nasaretinlahkosta, uskovat ovatkin ulkopuolella leirin ja heitä sanottiin nasaretin lahkoksi. :)

        Amerikassa 1900 luvun alussa syntyneet lahkot.

        Mikään ei yhdistä niitä Nasaretiin.


      • teit väkivaltaa

        Raamatulle, kirjoittaessasi jakeen 20, jätit kaikkein OLENNAISEMMAN siitä jakeesta POIS! VARO! Miksi et rohkene kirjoittaa KOKO jaetta?Siksikö koska löydät oman käyttäytymisesi siitä jakesta 20 !!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2027
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1091
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      889
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      774
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      761
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      15
      747
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      696
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      214
      683
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      674
    Aihe