Suojeluskuntalaisten oma Presidentti

Kolmannessa-Polvessa joiden ansiota ja myös
Pienviljelijä työläisten ansiosta olimme vapaita
kunnes maanpetturit ja EU-miehitys tuli tilalle
vieden hyvinvoinnin työläisiltä.
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Peruspresidentiksi perussuomalainen työväen presidentti Sauli Niinistö:

"Terveydestä ja koulutuksesta huolehtiminen ovat sivistysvaltion merkkejä. Itse nostan kolmanneksi tunnusmerkiksi arvokkuudesta huolehtimisen. Arvokas vanheneminen ja vanhuuden viisauden arvostaminen, siinä asioita, joissa kaipaan paitsi keskustelua myös tekoja nykyisen Suomen parantamiseksi.

Hyvinvointiin on varaa, kun huolehdimme siitä, että mahdollisimman monella työikäisellä on työtä. Tämän pohjana ovat oikein suunniteltu koulutus ja yritystoiminnan hyvät oltavat. Kaikki hyvä alkaa työstä.

Vain kansa, jossa mahdollisimman moni työikäinen tekee hyvillä mielin työtään voi huolehtia

heistä, joiden työura on jo tehty;
heistä, joiden työura on vielä edessä;
ja heistä, jotka eivät työhön itse kykene. "

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Puna-Lotta kirjoitti:

Kolmannessa-Polvessa joiden ansiota ja myös
Pienviljelijä työläisten ansiosta olimme vapaita
kunnes maanpetturit ja EU-miehitys tuli tilalle
vieden hyvinvoinnin työläisiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu