Tulevissa presidentinvaaleissa on mielenkiintoista nähdä, miten kepulaisalueilla äänestellään. Itse toivoisin, että keput äänestäisivät ensimmäiselle kierroksella riittävästi omaa ehdokastaan Vanhasta, jotta tulisi toinen kierros. Voi kyllä olla, että päässälaskutaitoiset satraapit kehottavat kepuja jo varmuuden vuoksi harkitsemaan kuitenkin sitä vaihtoehtoa, että äänestäisivät Halosen jo ensimmäisellä kierroksella voittoon.
Halosen äänestämisestä ensimmäisellä kierroksella presidentiksi olisi Kepulle se etu, ettei tulisi sitä toista kierrosta, missä Kepulla ei enää olekaan mukana omaa ehdokasta. Ei ole varmaankaan mieltä ylentävää katsella SDP:n ja Kokkomuksen ehdokkaiden välistä ottelua, kun kepulaiset mantrat jäävät kokonaan sivuutetuiksi. Siinä kansan keskuudessa alkaa vain vahvistua se, mikä nähtiin jo kunnallisvaaleissa - keskustelua ja väittelyä käydään kahden tulevan suurpuolueen kesken.
Kepuäänien keskittäminen Haloselle jo ensi kierroksella päästäisi Kepun tästä kiusallisesta tilanteesta. Ei kukaan kuitenkaan niin paljon kiinnitä huomiota siihen, että Vanhanen jää silloin kolmanneksi. Keput voivat aina silloin selittää, että se johtui vain siitä, että heidän äänestäjänsä katsoivat Halosen riitävän hyväksi presidentiksi ja Vanhanen halutaan rauhoittaa pääministeriksi. Oiva on muistaakseni täällä valtioviisaasti tähän suuntaan puhunutkin.
Muistakaa siis keput kaikista satraappien ja kepunaisten kotkotuksista huolimatta äänestää Vanhasta. Sillä tavoin saamme toisen kierroksen Halosen ja Niinistön kesken, mikä vauhdittaa taas osaltaan Kepun alamäkitrendiä.
Ketä keppulit äänestää?
8
251
Vastaukset
- hyvä hyvä!
Nonniin. Nyt et sekoillut maatalouden kanssa.
Kommenttina vielä se, että Saulilla ei ole tukiryhmässä kuin noin 6000 kansalaista kun taas molemmilla toiselle kierrokselle menevällä ehdokkaalla on molemmalla lähes kaksinkertainen määrä.- Otsikossa hymiö
...
- turhia
Nyt on homman nimi se että halonen ei jatka presidentin hommia toista kautta.
Tuo seikka voi olla sinulle tuskallinen tosiasia, sillä nyt on aika lopettaa vasemmiston ylivalta Suomessa. ja se lähtee ensin siitä että tullee ei-sosialistinen presidentti jota sitten seuraa ei-sosialistinen hallitus. Ainoa ikävä tosiasia tuosta vain seuraisi olisi se kun demarien toiminta siipi alkaa lamauttamaan maata lakkojen avulla.
"mikä nähtiin jo kunnallisvaaleissa - keskustelua ja väittelyä käydään kahden tulevan suurpuolueen kesken."
Se mikä siitä jäi käteen oli se että 'kunnan palveluita ei voi tehdä kukaan muu kuin kunnantyöntekijä' by sdp.
Svenska Kulturfondenin johtaja, professori Krister Ståhlberg sanoo:"äänestäjät ottivat kantaa vaihtoehtoiseen palvelutuotantoon." tarkastellessaan kunnallisvaalien tulosta. - Halosen valinta
Vanhanen puhuu julkisesti nyt porvarisopimuksesta. Se on viesti keskustalaisille kokoomuksen vihaajille, että kannattaa äänestää Halosta suoraan.
Tämä on Vanhasen taktiikka nyt, kun kepun kentällä on mennyt usko siihen, että Vanhanen pääsisi kunnolla edes kolmanneksi.- toiselle
kierrokselle, niin minä äänestän Niinistöä!
grub, grub, grub
- vastapainoa
Ketäs ne sossulit aikovat äänestää. Kun vastassa on porvariehdokas ja sossu.
- eläkkeelle..
ennen aikojaan siitä tuomarin virasta, jos sinä teit käräjäsalissakin kaiken "käänteisessä järjestyksessä"?
- tarkoitettu..
eläkkeelle.. kirjoitti:
ennen aikojaan siitä tuomarin virasta, jos sinä teit käräjäsalissakin kaiken "käänteisessä järjestyksessä"?
M-pankille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626