Mikä on elämän tarkoitus?
Pastori Harri Henttinen toteaa Sören Kierkegaardia lainaten, että olemassaolo ei ole itsestäänselvyys. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että sinä tai minä olemme olemassa. Suurimman osan siitäkin ajasta, jonka ihminen on elossa, ihminen ei ole elossa. Tiedostamaton ja tahdoton oleminen ei ansaitse "olemassaolon" nimeä. Miten helppoa ihmisen on antaa itsensä liueta toisten joukkoon, odotuksiin, vaatimuksiin, rooleihin, tapoihin ja kulttuurillisiin muotoihin - antaa niiden päättää puolestaan. Olemassaoleva yksilö ei ole menneessä - hän kohtaa tässä nykyisyyden - juuri nyt - tulevaisuus syöksyy koko ajan häntä kohden. Olemassaolossa avainsana on aina "eteenpäin". Näin siis Kiergegaard.
Ihmisestä tekee siis aidosti olemassaolevan se, että hän tiedostaa itsensä(ja vastuunsa). Tietoisuus omasta olemassaolosta ja kyky pohdiskella sitä tekee ihmisestä ihmisen. Se on Jumalan suuri lahja ihmiselle: sillä hetkellä siis syntyi IHMINEN. Jumala sanoo omaksi nimekseen MINÄ OLEN. Siksi tuo MINÄ OLEN on avain myös ihmisen olemassaolon käsittämiseen.
Liian moni ihminen ajattelee, että elämä on sitä, että päivät seuraavat toisiansa ja aika kuluu. Onko elämä siis vain sitä että aika kuluu? Jos niin on, ihmisen elämän tarkoitus hautautuu joutavan jokapäiväisyyden "sekasotkuun".
Elämäntarkoitus on kätketty erityisesti niihin päiviin ja hetkiin, jotka ovat jostakin syystä jättäneet jäljen ihmisen sieluun ja mieleen. Noita hetkiä ei voi ajoittaa kellolla, ei ainakaan sillä mekaanisella kellolla. Elämäntarkoituksen palaset löytyvät henkilökohtaisen aikakäsityksen myötä, joten aika on todellakin aina suhteellista. Näin voi jonakin vuonna ELÄÄ ELÄMÄÄ usean vuoden edestä ja taas jonakin toisena vuonna ihminen on jotenkin puutunut, tylsistynyt ja turta elämälle. Elämä on siis ikään kuin vuoristoradassa menisi, ylös ja alas, tyynessä ja myrskyssä! Voi siis olla, että ihminen saattaa elää lähes sata vuotta niin, että vasta liian myöhään hän tajuaa, että kaiken elämisen kiireen keskellä hän unohti tai ei edes uskaltanut ELÄÄ! Tuollainen ihminen kivettyy pikkuhiljaa katkeraksi tunnemuumioksi, zombieksi, josta tulee jo hyvin varhain VANHA, siis ihminen jonka sielussa on hyvin vähän, jos lainkaan ELÄMÄÄ, elämisen janoa, elämänhalua.
Juomalasiakin voi katsoa kahdella tavalla: joko niin, että minun lasini on vielä puoliksi tyhjä tai niin, että minun lasini on jo puoliksi täynnä!
Elämän voi nähdä synkkänä, tai valoisana. Riippuen näkökulmasta. Elämänsä tarkoituksen löytänyt ihminen on kauan elänyt, vaikka hänen fyysinen elämänsä ei olisikaan pitkä. Fyysisesti nuorikin ihminen voi siis olla kauan elänyt, mutta yhtälailla hän voi varhainkin kivettyä katkeraksi vanhukseksi. Häpeän, syyllisyyden ja syyllistämisen taakka voi musertaa ihmisen alleen ja siinä samassa voi mennä useita muitakin lähellä olevia. Ihmisen elämä on aina kätketty tähän kuluvaan hetkeen, sillä eilinen ja huominen on tavoittamattomissamme. Ihmisen pitäisi rohjeta janota elämää juuri TÄNÄÄN.
Jos ja kun ovat elämän vaarallisimpia sanoja harkitsemattomasti käytettynä. Unelmat ovat sinisiä siltoja huomiseen ja tulevaisuuteen, mutta eivät mitään oikopolkuja. Siksi jokaisella elävällä ihmisellä pitäisi olla ainakin yksi UNELMA, josta ei halua luopua mistään hinnasta. Unelma joka suuntaisi ihmisen koko elämän päämäärää kohti. Unelma luo näkökulmaa eteenpäin eli on ikään kuin signaali, joka takaiskusita huolimatta rohkaisee jatkamaan matkaa valittuun suuntaan. Unelma ei tarkoita samaa, kuin tavoite, sillä tavoite on aina liian materiaalista ja yksinkertaistettua, siis liian musta-valkoista. jopa harmaata.
Tehokas uraputki-elämä voi olla jonkun ihmisen tavoite, mutta unelmaksi se on liian halpa-arvoinen. Unelmasta ei voi koskaan etukäteen tehdä valmista piirustusta ja kuvaa, eikä sitä voi toiselle ihmiselle selittää, sillä kukaan itsekään ei täydellisesti tiedä, mitä oma unelma pitääkään sisällään. Unelma on tie ja suunta, josta jotakin sinulle tarkoitettua löytyy sinulle suunnitellulla aikataululla. Muuta et ehkä osaa sanoakaan, kuin että kaikesta huolimatta sisimmässäni tunnen, että tästä suunnasta minun paikkani maailmankaikkeudessa (=tarkoitukseni) pikkuhiljaa hahmottuu ja löytyy. Siis suunta on oikea ja minun tehtäväni on ELÄÄ. Löydän olemassaololleni syyn ja elämälleni motiivin. Elämä ja olemassaolo ei olekaan enää turhaa ja yhdentekevää, vaan merkityksellistä ja mielekästä.
Jeesus tiivistää tämän Raamatussa: Minä olen tie, totuus ja elämä. Tuo tie on siis meille jo valmiiksi tehty, jokaiselle henkilökohtaisesti. Tuolla tiellä ihmisten elämät saavat täyttymyksensä ja ja myös kärsimys tarkoituksensa niin kovin eri tavoin, siksi suurin rikos ihmisyyttä vastaan on yleistäminen ja tasapäistävä vertailu. Uskoa ja ylipäätänsä elämää kuvaa hyvin käsite Tie!
Ihmiset usein samaistavat elämän ja suuremmaksi kasvamisen. Se on ajattelematonta tai yksipuolista. Lapsellekin sanotaan, että kyllä sinä sitten opit, kun kasvat suureksi aikuiseksi. Aikuisuus liian usein merkitsee järjen ja pätemisen ylivaltaa suhteessa tunteisiin, ja kuitenkin tunteet ovat ihmisessä ne, jotka tekevät ihmisestä inhimillisen. On surullista, että aikuinen kadottaa suuremmaksi kasvaessaan lapsen herkkyyden ja haavoittuvuuden, kyvyn hämmästellä ja ihmetellä. Moni aikuinen ei kykene hurmioitumaan kuluvan hetken ainutlaatuisuudesta, elämän pienistä ihmeistä, eikä nauttimaan lapsen tyydyttämättömästä uteliaisuudesta ja elämänjanosta.
Kun aikuinen monien surun kyynelten ja naurun kikatuksen jälkeen oppii pienemmäksi kasvamisen taidon, hän yllättäen alkaa nähdä ympärillään ihmeitä. Asioita, jotka ennen olivat vain harmaita arkipäiväisyyksiä ja itsestäänselvyyksiä. Yhtäkkiä hän huomaakin katselevansa entistä enemmän ympärilleen ja taakseen ja jopa alaspäin. Elämä ei olekaan enää vain huomisessa ja jossakin kaukana saavuttamattomissani. Elämä ei ole "Sitten kun..", "Jos..", tai "Huomenna". Elämä on tässä ja NYT.
Pienemmäksi kasvanut ihminen ei häpeä tunnustaa kaatuneensa ja kompuroineensa, vaikka siitä saattaisikin olla palkkana muiden pilkka ja väärinymmärrys. Hänellä on siis varaa kumartua ja jopa mennä kaksinkerroin, kun hän saapuu vierailulle toisen ihmisen elämään. Suuri ihminen on siis niin vahva että uskaltaa olla pieni. Se on nöyryyttä, tyyneyttä ja sydämellisyyttä. Asioita voikin edes joskus ajatella ensisijaisesti toisen ihmisen näkökulmasta, mikä ei nykyään ole kovastikaan muodissa.Siis summa summarum. OLET OLEMASSA - siinä on suurin todiste siitä, että olet tärkeä ja korvaamaton. Olet luottamuksen arvoinen, sillä Jumala uskoo ja luottaa sinuun. Jumalan maailmassa ei ole turhia eikä sattumanvaraisia asioita eikä olentoja. Et ole tarpeeton ja hyödytön olento josta kukaan ei välitä. Olet mittaamattoman kallis ja arvokas, korvaamaton. Koskaan ei ole ollut, eikä
tule olemaan toista sinua. Olet ainutlaatuisella tavalla korvaamaton. Raamatussakin sanotaan, että Jeesus (siis Jumala) tuli maailmaan, ettei yksikään ihminen hukkuisi ja katoaisi eli siis kokisi itseänsä turhaksi!
Sinä et ole turha! Sinä et ole merkityksetön! Sinä et ole arvoton! Sinä et ole olemassa turhaan!Sinä et ole vain kohtalon tai sattuman kurja oikku! Sinun ei tarvitse suorittaa elämää ansaitaksesi olemassaolollesi oikeutusta!
Olemassaolollasi on Tarkoitus. Sinulla on oikeus olla olemassa. Sinulla on oikeus ElÄMÄÄN.
Turhuus vai tarkoitus?
44
1370
Vastaukset
- oggi
"Sinulla on oikeus ElÄMÄÄN"
Sanoisin peräti, että on velvollisuus elää.- herra
" "Sinulla on oikeus ElÄMÄÄN"
Sanoisin peräti, että on velvollisuus elää"
Sanoisinpa peräti vielä, sinun on pakko elää. Jos et elä, et ole. - ...
kukaan ei pakota sinua elämään. Mutta sinulla on oikeus olla olemassa, ja oikeus ELÄÄ.
- ....
herra kirjoitti:
" "Sinulla on oikeus ElÄMÄÄN"
Sanoisin peräti, että on velvollisuus elää"
Sanoisinpa peräti vielä, sinun on pakko elää. Jos et elä, et ole.kukaan ei pakota sinua elämään, eihän?
Mutta sinulla on oikeus olemassaoloon, ja oikeus Elämään. Sinulla on oikeus olla SINÄ - herra
.... kirjoitti:
kukaan ei pakota sinua elämään, eihän?
Mutta sinulla on oikeus olemassaoloon, ja oikeus Elämään. Sinulla on oikeus olla SINÄ"kukaan ei pakota sinua elämään, eihän?"
Paitsi elämä itse. Lause "elän, koska en voi muuta kuin elää" ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se voisi ensin vaikuttaa. Rinnastan nyt olemassaolon elämään, joskaan se ei ole aina perusteltua eri käyttöyhteyksistä johtuen.
Voinko olla olematta? En. Miksi? Koska en voi olla olematta, sillä silloin en enää ole. Olen pakotettuna olemiseen, oleminen pursuaa korvistani ja suustani, se kahlitsee minut. Voiko kutsua oikeudeksi semmoista, mitä ei voi kieltää?
Mutta ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Et puhu kovinkaan eksistentialistisesta olemisesta, vaan ennemminkin mielekkäästä elämisestä. Huomauttaisin kuitenkin, että olemassaolemisemme ON itsestäänselvyys, muuta mahdollisuutta meillä ei ole. Kun en enää ole, "minua" ei voi enää kuvailla. Minä olen joka tapauksessa minä, eikä sitä muuta mikään. Mutta mikä "minä" olen, on taas aivan eri asia. - ....
herra kirjoitti:
"kukaan ei pakota sinua elämään, eihän?"
Paitsi elämä itse. Lause "elän, koska en voi muuta kuin elää" ei ole niin yksinkertainen kuin miltä se voisi ensin vaikuttaa. Rinnastan nyt olemassaolon elämään, joskaan se ei ole aina perusteltua eri käyttöyhteyksistä johtuen.
Voinko olla olematta? En. Miksi? Koska en voi olla olematta, sillä silloin en enää ole. Olen pakotettuna olemiseen, oleminen pursuaa korvistani ja suustani, se kahlitsee minut. Voiko kutsua oikeudeksi semmoista, mitä ei voi kieltää?
Mutta ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Et puhu kovinkaan eksistentialistisesta olemisesta, vaan ennemminkin mielekkäästä elämisestä. Huomauttaisin kuitenkin, että olemassaolemisemme ON itsestäänselvyys, muuta mahdollisuutta meillä ei ole. Kun en enää ole, "minua" ei voi enää kuvailla. Minä olen joka tapauksessa minä, eikä sitä muuta mikään. Mutta mikä "minä" olen, on taas aivan eri asia.Voithan sinä tehdä itsemurhan, ei sinua kukaan estä. Vai estääkö?
"Mutta ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Et puhu kovinkaan eksistentialistisesta olemisesta, vaan ennemminkin mielekkäästä elämisestä"
Aivan. Eläminen on juuri nimenomaan elämän mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi kokemisessa.
Tarkoittaa siis sitä, että pelkkä oleminen ei vielä ole ELÄMÄÄ.
"Huomauttaisin kuitenkin, että olemassaolemisemme ON itsestäänselvyys, muuta mahdollisuutta meillä ei ole."
Kylläpä vain on. Sen ovat todenneet monet itsemurhassaan onnistuneet. - herra
.... kirjoitti:
Voithan sinä tehdä itsemurhan, ei sinua kukaan estä. Vai estääkö?
"Mutta ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Et puhu kovinkaan eksistentialistisesta olemisesta, vaan ennemminkin mielekkäästä elämisestä"
Aivan. Eläminen on juuri nimenomaan elämän mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi kokemisessa.
Tarkoittaa siis sitä, että pelkkä oleminen ei vielä ole ELÄMÄÄ.
"Huomauttaisin kuitenkin, että olemassaolemisemme ON itsestäänselvyys, muuta mahdollisuutta meillä ei ole."
Kylläpä vain on. Sen ovat todenneet monet itsemurhassaan onnistuneet."Voithan sinä tehdä itsemurhan, ei sinua kukaan estä. Vai estääkö?"
Juuri tästä puhuin tuossa toisessa viestissä. Itsemurha on vaihtoehto, mutta ei olemiselle. Olemaan olemme pakotettuja, jos haluamme päättää olemisen, emme enää ole, emmekä voi puhua subjektista joka olisi. Kun puhumme siis vaikkapa "minusta" tai "meistä", joka teki itsemurhan, on mahdotonta kuvitella tilannetta henkilöstä, joka sanoo ei-olevansa. Jokainen ajatteleva ja kirjoittava subjekti joutuu olemaan, ja itse asiassa kaikki muukin, joka on.
"Aivan. Eläminen on juuri nimenomaan elämän mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi kokemisessa.
Tarkoittaa siis sitä, että pelkkä oleminen ei vielä ole ELÄMÄÄ."
Hegeliläinen ajatus, jonka varmasti Kierkegaard on myös siirtänyt ajatteluunsa. Oleminen on turhaa, vain todellinen (so. järjellinen) merkitsee. Tämän todellisen voisi muuntaa ajateltavaksi vaikkapa mainitsemaasi mielekästä elämää, joskaan se ei muuta sitä tosiseikkaa, mutta on mielestäni kovin vaikea hahmottaa, mikä lopulta on mielekästä elämää. Voiko mielekkään elämän määritellä objektiivisesti kuten Hegel halusi näin tehtävän (ja yllättäen hän sattui tietämään mitä on todellinen: tässä lue "mielekäs elämä"), vai onko se jokaisen subjektin itse päätettävä? Ensimmäinen vaihtoehto olettaa jo varsin paljon tuonpuoleiselta, jälkimmäinen vahvasti subjektivistiselta, jossa vain subjekti voi päättää elämänsä mielekkyydestä. Kumpikin on mielestäni varsin arveluttava vaihtoehto.
Voithan sinä tehdä itsemurhan, ei sinua kukaan estä. Vai estääkö?
"Mutta ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Et puhu kovinkaan eksistentialistisesta olemisesta, vaan ennemminkin mielekkäästä elämisestä"
Aivan. Eläminen on juuri nimenomaan elämän mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi kokemisessa.
Tarkoittaa siis sitä, että pelkkä oleminen ei vielä ole ELÄMÄÄ.
" "Huomauttaisin kuitenkin, että olemassaolemisemme ON itsestäänselvyys, muuta mahdollisuutta meillä ei ole."
Kylläpä vain on. Sen ovat todenneet monet itsemurhassaan onnistuneet."
Viittaan edelleenkin siihen, että itsemurha ei ole vaihtoehto olemiselle olemisessa itsessään. Siirryttäessä ei-olemiseen (mikä sinänsä on mieletöntä koska kuinka mikään tai kukaan voi siirtyä johonkin jota ei ole?) oleminen ei ainoastaan lakkaa, se loppuu, tyhjenee jne.. Emme voi ei-olla, koska ei-olevassa ei voi olla. Tyhjyyttä ei ole, joten "sinne siirtyminen" on mahdotonta. - ....
herra kirjoitti:
"Voithan sinä tehdä itsemurhan, ei sinua kukaan estä. Vai estääkö?"
Juuri tästä puhuin tuossa toisessa viestissä. Itsemurha on vaihtoehto, mutta ei olemiselle. Olemaan olemme pakotettuja, jos haluamme päättää olemisen, emme enää ole, emmekä voi puhua subjektista joka olisi. Kun puhumme siis vaikkapa "minusta" tai "meistä", joka teki itsemurhan, on mahdotonta kuvitella tilannetta henkilöstä, joka sanoo ei-olevansa. Jokainen ajatteleva ja kirjoittava subjekti joutuu olemaan, ja itse asiassa kaikki muukin, joka on.
"Aivan. Eläminen on juuri nimenomaan elämän mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi kokemisessa.
Tarkoittaa siis sitä, että pelkkä oleminen ei vielä ole ELÄMÄÄ."
Hegeliläinen ajatus, jonka varmasti Kierkegaard on myös siirtänyt ajatteluunsa. Oleminen on turhaa, vain todellinen (so. järjellinen) merkitsee. Tämän todellisen voisi muuntaa ajateltavaksi vaikkapa mainitsemaasi mielekästä elämää, joskaan se ei muuta sitä tosiseikkaa, mutta on mielestäni kovin vaikea hahmottaa, mikä lopulta on mielekästä elämää. Voiko mielekkään elämän määritellä objektiivisesti kuten Hegel halusi näin tehtävän (ja yllättäen hän sattui tietämään mitä on todellinen: tässä lue "mielekäs elämä"), vai onko se jokaisen subjektin itse päätettävä? Ensimmäinen vaihtoehto olettaa jo varsin paljon tuonpuoleiselta, jälkimmäinen vahvasti subjektivistiselta, jossa vain subjekti voi päättää elämänsä mielekkyydestä. Kumpikin on mielestäni varsin arveluttava vaihtoehto.
Voithan sinä tehdä itsemurhan, ei sinua kukaan estä. Vai estääkö?
"Mutta ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Et puhu kovinkaan eksistentialistisesta olemisesta, vaan ennemminkin mielekkäästä elämisestä"
Aivan. Eläminen on juuri nimenomaan elämän mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi kokemisessa.
Tarkoittaa siis sitä, että pelkkä oleminen ei vielä ole ELÄMÄÄ.
" "Huomauttaisin kuitenkin, että olemassaolemisemme ON itsestäänselvyys, muuta mahdollisuutta meillä ei ole."
Kylläpä vain on. Sen ovat todenneet monet itsemurhassaan onnistuneet."
Viittaan edelleenkin siihen, että itsemurha ei ole vaihtoehto olemiselle olemisessa itsessään. Siirryttäessä ei-olemiseen (mikä sinänsä on mieletöntä koska kuinka mikään tai kukaan voi siirtyä johonkin jota ei ole?) oleminen ei ainoastaan lakkaa, se loppuu, tyhjenee jne.. Emme voi ei-olla, koska ei-olevassa ei voi olla. Tyhjyyttä ei ole, joten "sinne siirtyminen" on mahdotonta.On totta että oleminen ei voi olla muuta kuin olemista. Ja että ei-oleminen ei voi olla olemisen muoto.
Mutta.. Ymmärtänet sinäkin sen että pointtini ei niinkään ollut olemisessa, vaan mielekkäässä olemisessa?
Itse näkisin elämän mielekkyyden siten, että se on subjektiivisesti koettava asia. Se mikä on mielekästä sinulle, ei välttämättä ole mielekästä minulle, ja se mikä on mielekästä minulle, ei välttämättä ole mielekästä sinulle.
Mutta, lienet yhtä mieltä siitä että jonkinlainen mielekkyys elämässä on oltava, ettei se olisi aivan järjetöntä? Elämän tarkoitus korostuu erityisesti ihmisen suhteessa omaan kärsimykseensä. Nimittäin, jos ihminen ei koe elämällään ja olemassaolollaan olevan tarkoitusta, voi hänen kärsimyksensä olla liian kestämätön.
Viktor E. Frankl (1905-97) Logoterapian isä. Hänellä(en tietenkään ole häntä henkilökohtaisesti tuntenut) on ollut ehkä suurin vaikutus ajatteluuni. Myös Kierkeaardin ajatukset ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.
Ranskalainen Nobel-kirjailija Albert Camus (1913-60): "On vain yksi todella vakava filosofinen ongelma: itsemurha. Kun arvioidaan, onko elämä elämisen arvoinen vai ei, vastataan filosofian peruskysymykseen."
Itävallanjuutalainen psykiatri Viktor E. Frankl (1905-97) joillekuille potilailleen: "Mikä estää Teitä tekemästä itsemurhaa?"
Eli, mikä antaa sinulle SYYN elää, eli elämän motiivin? Miksi elät?
Tietoa Viktor E. Franklista:
Logoterapian Perustaja Viktor E. Frankl (1905-97)
Syntyi Wienissä, kansallisuudeltaan ja uskonnoltaan juutalainen, ei ortodoksinen mutta uskova juutalainen
Piti lukiolaisena yhteyttä wieninjuutalaiseen psykoanalyysin perustajaan Sigmund Freudiin (1856-1939)
Piti 16-vuotiaana lukiolaisena elämän mielekkyydestä esitelmän, joka hahmotteli logoterapian päälinjat
Sai lääkärin koulutuksen Wienissä
Irtautui wieniläisen individuaalipsykologian perustajan Alfred Adlerin ajatuksista 1926-27
Keskitysleirissä Auschwitzissa ja Dachaussa
Wienin yliopiston psykiatrian ja neurologian professori, logoterapian professori Kaliforniassa
Vuoteen 1989 mennessä Franklin kirjoja oli julkaista 26, ja niitä oli käännetty 18 kielelle, suomeksi 6-7 v:na 1979-87. Frankl vieraili Suomessa 1980-luvun alkupuolella
Logoterapiasta on syntynyt psykoterapeuttinen koulukunta
Avoin todellisuudenkäsitys
Todellisuus on tai vähintään voi olla enemmän kuin... (eläimen maailma, ihmisen maailma): on tai voi olla kaiken kattava ylimaailma/ylitodellisuus
Ihminen on enemmän kuin ...(eläin, yhteiskunnallinen olio): ruumis & sielu & henki
"Enemmän kuin" on vastakohta reduktionismille "ei mitään muuta kuin"
Tulevaisuus on avoin, täynnä mahdollisuuksia
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja ainutkertainen - ja häneen on asennoiduttava sellaisena
Moniulotteinen ihmiskäsitys
Logoterapia perustuu ihmiskäsitykseen.Ihminen on
ruumis: determinismin = lakien alainen
sielu: tiedostava
henki: mielekkyyden (Sinn = meaning) ulottuvuus, josta avautuu kattava mielekkyys (Übersinn) vastoin (psykoanalyysin ja behaviorismin) (pan)determinismiä, esineellistämistä ja välineellistämistä = manipuloimista ja nihilismiä. Ihminen on vapaa ja vastuullinen vastakohtana mielihyvän ja tasapainon (= homeostaasin) tavoittelulle. Ihminen voi ja ihmisen tulee suuntautua pois itsestä (mm. onnen etsimisestä) tarkoituksen toteuttamiseen
Frankl: "Jumala ei ole isä-imago vaan isä on Jumalan imago. Meille isä ei ole kaiken jumaluuden perikuva, pikemminkin täsmälleen päinvastoin: Jumala on kaiken isällisyyden perikuva. Vain ontogeneettisesti, biologisesti, biografisesti isä on ensimmäinen - ontologisesti Jumala on kuitenkin ensimmäinen. Psykologisesti lapsi-isä-suhde on ensisijainen ihminen-Jumala-suhteeseen verrattuna, mutta ontologisesti se ei ole esikuvallinen vaan jäljennös. Ontologisesti katsoen minun luonnollinen luojani on vain koko luomakunnan yliluonnollisen luojan symboli ja tavallaan sen imago." (Vrt. Ef 3:14-15; 1 Moos 1:26-27.)
Frankl: "Parantumattomasti psykoottinen yksilö voi menettää hyödyllisyytensä mutta silti säilyttää ihmisolennon arvokkuuden. Tämä on psykiatrinen uskontunnustukseni. Ilman sitä en pitäisi psykiatrina olemista vaivan arvoisena. Miksi näkisin vaivaa? Korjaamattomaksi vaurioituneen aivokoneiston tähdenkö? Ellei potilas olisi todellakaan mitään muuta, eutanasia olisi oikeutettu."
Logoterapian ydinajatus
Franklin mielestä hänen aikanaan ei ihmisten ongelmana enää ollut seksuaalinen turhautuminen kuten Freudin työskennellessä eikä myöskään Adlerin kuvailema alemmuudentunne vaan elämän kokeminen mielettömäksi. "Vaistot eivät enää sano ihmiselle, mitä hänen täytyy olla ja tehdä, eivätkä perinteet, mitä hänen tulee olla ja tehdä."
Logos ‘järki, mieli, oppi, sana’ therapeia ‘palveleminen, huolehtiminen, käsittely, hoito, parantaminen’: terapiaa logoksen = mielekkyyden avulla, ei mielekkyyttä terapian avulla. "Von der Sinnleere zu einer Sinnlehre" (mielekkyyden tyhjiöstä/olemattomuudesta mielekkyyden oppimiseen).
Rajalla ihmisen pitää elämässä kiinni se, mikä antaa hänelle tarkoituksen ja mielekkyyden.
Psykoanalyysi tutkii psyykeä, eksistenssianalyysi tutkii olemassaoloa ja elämää ja niiden mieltä.
Psykoanalyysi on syvyyspsykologiaa: se etsii syitä (lat. causa) ja tiedostamatonta psyykestä ja menneisyydestä. Logoterapia on "korkeuspsykologiaa": se etsii arvoja, päämääriä ja tarkoituksia (kr. telos, lat. finis) nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.
Frankl: "Jos psykoanalyysille on luonteenomaista, että siinä potilaan on oltava pitkällään sohvalla ja kerrottava analyytikolle asioita, joiden kertominen on hänestä itsestään hyvin epämiellyttävää, niin logoterapiassa potilas saa istua pystyasennossa, mutta hänen on kuultava asioita, joiden kuuleminen on hyvin epämiellyttävää."
Frankl: Logoterapia on humanistista psykologiaa (mielekkyyden tahtominen) ja kolmas wieniläinen koulukunta Freudin psykoanalyysin (mielihyvän tahtominen) ja Adlerin individuaalipsykologian (vallan tahtominen) rinnalla ja jälkeen.
Arvot
1. Tekeminen = luominen
2. Kokeminen = elämys
3. Asennoituminen (erityisesti kärsimykseen)
Übersinn: mielekkyyden takana ja yläpuolella oleva perusmielekkyys ja perusarvo
Eksistentiaalinen turhautuminen, eksistentiaalinen tyhjiö ja noogeeniset, eksogeeniset (= ulkosyntyiset) neuroosit: arvoristiriidoista aiheutuvat käyttäytymishäiriöt (n. 20-25 % kaikista; nuus ‘järki, mieli’) vastakohtana endogeenisille = sisäsyntyisille ja psykogeenisille =sielusyntyisille neurooseille.
Logoterapian viisi aluetta
Käsitys ihmisestä ("logofilosofia")
Arkielämän, fatalismin, konformismin ja fanatismin aiheuttamat "kollektiiviset" neuroosit ("logoedukaatio")
Väistämätön kärsimys, esim. parantumaton sairaus, korjaamiskelvottomat olosuhteet ("logoministerium")
Eksogeeniset noogeeniset = arvo-, normi- tai mielekkyysristiriitojen aiheuttamat neuroosit ja iatrogeeniset = lääkärin aiheuttamat neuroosit ("logoanalyysi")
Psyykkisistä tai fyysisistä syistä aiheutuvat neuroosit (fobiat = kammot, obsessiot = pakkomielteet, seksuaaliset häiriöt, unihäiriöt)
"Menetelmät"
Logoterapia ei ole psykoosien vaan neuroosien hoitomenetelmä. Varsinaista "logoterapeuttista tekniikkaa" ei ole, vaan logoterapiaa muunnellaan tapausten mukaan. Se on tavallaan formaalista, ei sisällöllistä. Sillä on vahva antropologia mutta ei (muuta, esim. uskonnollista) metafysiikkaa. Se ei anna ihmiselle elämän tarkoitusta.
Ihminen ei kysy elämältä sen tarkoitusta, vaan elämä kysyy ihmiseltä sen tarkoitusta. Vastaaminen on vastuullisuutta.
Frankl: "Jollei oteta huomioon peiliin katsomista, näkeekö silmä lainkaan itseään? Kaihin sumentama silmä saattaa nähdä sumuverhon - siis oman kaihinsa. silmänpainetaudissa saattaa valojen ympärillä heijastella spektri. Terve silmä ei näe itseään lainkaan - siinä toteutuu itsen transsendenssi. Se mitä kutsutaan itsen toteuttamiseksi, on ja sen on oltavakin itsen transsendenssin tahaton asivutuote. Sen asettaminen toiminnan päämäräksi on itsden pettämistä ja tuhoisaa. Onnen tavoitteleminen tekee onnellisuuden mahdottomaksi."
Paradoksaalinen intentio ("päinvastainen suuntautuminen") pakko-, pelko- ja tuskaneurooseissa, mm. huumori
Dereflektio ("uudelleensuuntautuminen") hyperreflektion ja hyperintention vastakohtana depressioissa
"Tänään on jäljellä olevan elämäsi ensimmäinen päivä."
Frankl itsemurhasta: "Itsemurhan valitseva ei pysyttele elämän pelisäännöissä. Ne eivät vaadi meitä voittamaan mihin hintaan hyvänsä, vaan ne vaativat, ettemme luovu taistelusta. Itsemurhan tekijä pelkää elämää, ei kuolemaa. Elämän tarkoitus on jo siinä, että ihminen voi sisäisesti voittaa onnettomuutensa, kasvaa sen myötä, osoittautua kohtalonsa mittaiseksi myös sen kieltäessä häneltä jotakin."
Logoterapia kristinuskon näkäkulmasta
Logoterapia edustaa avointa todellisuudenkäsitystä vastoin ehdotonta kausaliteettia ja determinismiä
Logoterapia kuuluu maalliseen regimenttiin ja soveltuu siinä tarkoitukseensa
Logoterapian ihmiskäsityksessä on paljon yhteistä kristinuskon kanssa (vastuullisuus, mielekkyys) mutta myös eroavaa: Raamatun mukaan ihminen on syntinen ja turmeltunut ja vain maallisissa asioissa vapaa
Logoterapia jättää arvot avoimiksi ainakin periaatteessa
Jumalaa ja uskoa häneen ihminen ei voi ottaa logoksekseen - mutta kun Jumala on tullut oikealle kohdalleen ihmisen elämässä, hän täyttää logoksen tarpeen ja paikan. Hänestä tulee ihmiselle varsinainen "Übersinn"
Logoterapia ei opasta kokemaan syyllisyyden syvyyttä Jumalan edessä eikä vastaa kielteisten, syyllisyydentuntoisten muistojen ongelmaan
Logoterapia saattaa käytännössä rohkaista ihmistä kiinnittymään liiaksi ja petollisesti omaan hyvään menneisyyteen - ja siten itsevanhurskauteen
Logoterapia ei tunne lunastuksen evankeliumia eikä opasta sen tarvitsemiseen
Viktor E. Franklin suomennetut teokset
Ihmisyyden rajalla 1979Elämän tarkoitusta etsimässä 1980Olemisen tarkoitus 1983Itsensä löytäminen 1984Tahdon voimalla terveeksi (useita muitakin kirjoittajia) 1985Piilotajuinen Jumala 1987Tiedostamaton Jumala 1987
Muuta suomennettua logoterapiakirjallisuutta
Günter Funke: Logoterapian mielekkyys ajassamme 1984Elisabeth Lukas: Sinunkin elämälläsi on tarkoitus 1984Elisabeth Lukas: Elämän voimat (Sinunkin kärsimykselläsi / Kärsimykselläsikin on tarkoitus) 1985
Saksan- ja englanninkielistä logoterapiakirjallisuutta
Walter Böckmann: Sinn-orientierte Leistungsmotivation und Mitarbeiterführung 1980Walter Böckmann: Psychologie des Heilens 1982Joseph B. Fabry & Reuven P. Bulka & William S. Sahakian (ed.): Logotherapy in Action 1979Elisabeth Lukas: Auch deine Familie braucht Sinn 1981
Loppukaneettina sanoisin että elämä ilman tarkoitusta on mieletöntä ja järjetöntä. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni. - oggi
... kirjoitti:
kukaan ei pakota sinua elämään. Mutta sinulla on oikeus olla olemassa, ja oikeus ELÄÄ.
"kukaan ei pakota sinua elämään"
Sanon edelleen, että velvollisuus. Velvollisuuksia on silti, vaikka kukaan ei pakottaisi tai ei ole rangaistuksia koskien sitä velvollisuutta.
On velvollisuuksia läheisiään kohtaan, itseään kohtaan, ympäristöään kohtaan.
- olemassa....
vaikka en itse sitä tiedostaisikaan, riittää että olen syntynyt ja hengissä
- ....
Riittääkö sinulle tosiaan mitäänsanomaton, yhdentekevä ja turha elämätön elämä?
Epäilen.. - herra
.... kirjoitti:
Riittääkö sinulle tosiaan mitäänsanomaton, yhdentekevä ja turha elämätön elämä?
Epäilen.."Riittääkö sinulle tosiaan mitäänsanomaton, yhdentekevä ja turha elämätön elämä?
Epäilen.."
Tuskinpa kenellekään riittää, kyse tosin ei ole siitä. Sen ymmärtäminen, että elämä tosiasiallisesti on mitäänsanomatonta, yhdentekevää ja turhaa ei poista siitä kuitenkaan sitä, että siitä voisi tehdä merkityksellistä. Vaikka meiltä puuttuisikin tarkoitus, ei se tee meitä ei-olevaksi. Joudumme joka tapauksessa olemaan. Jos haluat ajatella kuoleman olevan vaihtoehto, se kyllä on vaihtoehto - joskaan ei olemiseen. Kuolemassa ihminen poistuu olevasta, siitä ei voida enää puhua olevana. Joudumme, toisaalta myös saamme, luoda oman merkityksemme itse, vaikka fundamentaalisesti tajuamme sen olevan loppujen lopuksi täysin merkityksetöntä. - .....
herra kirjoitti:
"Riittääkö sinulle tosiaan mitäänsanomaton, yhdentekevä ja turha elämätön elämä?
Epäilen.."
Tuskinpa kenellekään riittää, kyse tosin ei ole siitä. Sen ymmärtäminen, että elämä tosiasiallisesti on mitäänsanomatonta, yhdentekevää ja turhaa ei poista siitä kuitenkaan sitä, että siitä voisi tehdä merkityksellistä. Vaikka meiltä puuttuisikin tarkoitus, ei se tee meitä ei-olevaksi. Joudumme joka tapauksessa olemaan. Jos haluat ajatella kuoleman olevan vaihtoehto, se kyllä on vaihtoehto - joskaan ei olemiseen. Kuolemassa ihminen poistuu olevasta, siitä ei voida enää puhua olevana. Joudumme, toisaalta myös saamme, luoda oman merkityksemme itse, vaikka fundamentaalisesti tajuamme sen olevan loppujen lopuksi täysin merkityksetöntä.vaan viestini idea on -kuten sen toisaalla oivalsitkin, MIELEKÄS ELÄMÄ. Ja miten sen voi saavuttaa.
btw. Toimin lähihoitajana. Hoidan päivittäin syvästi depressiivisiä ja suisidaalisia ihmisiä.
En tahdo yleistää, mutta tiedän että itsetuhoisuuden ja syvän masennuksen taustalla on usein elämätön ja turha elämä. - herra
..... kirjoitti:
vaan viestini idea on -kuten sen toisaalla oivalsitkin, MIELEKÄS ELÄMÄ. Ja miten sen voi saavuttaa.
btw. Toimin lähihoitajana. Hoidan päivittäin syvästi depressiivisiä ja suisidaalisia ihmisiä.
En tahdo yleistää, mutta tiedän että itsetuhoisuuden ja syvän masennuksen taustalla on usein elämätön ja turha elämä.Sitä, että pitäisi olla merkitys, ei tule sekoittaa siihen, että jollakin olisi merkitys. Huomaa tämä, ja oivalla.
- M@k3
Elämän alkaa vasta kun uskoo, että satukirjassa seikkaillut kylähullu olikin todellisuudessa Jumala.
Tosiasiassa ainoa joka tarvitsee ja hyötyy uskostasi on firma nimeltä kirkko, joka menisi konkursiin ilman sinua.
Suurin osa ihmiskunnasta pystyy elämään ihan täyttä elämää ilman että Jeesus 'pelastaa' heitä.- ....
"Elämän alkaa vasta kun uskoo, että satukirjassa seikkaillut kylähullu olikin todellisuudessa Jumala."
En tiedä mitä satukirjaa tarkoitat, kun et maininnut sen nimeä. Tarkoitatko..hmm..Pinocciota?
"Tosiasiassa ainoa joka tarvitsee ja hyötyy uskostasi on firma nimeltä kirkko, joka menisi konkursiin ilman sinua."
Kirkko ei ole firma, eikä sen tarkoitus ole tuottaa voittoa. Itse asiassa lainsäädännön mukaan se ei edes saa tuottaa voittoa. Kaikki tulot menevät kulujen peittämiseen, ja avun tarpeessa olevien auttamiseen.
Kirkon määritelmiä:
1) Kirkko on vain pelkkä organisaatio tai rakennus.
2) Ihmiset muodostavat kirkon.
"Suurin osa ihmiskunnasta pystyy elämään ihan täyttä elämää ilman että Jeesus 'pelastaa' heitä"
Jaaha. Et kyllä itsekään usko tuohon. Vai miten sitten selität sen että ei-uskovaiset ihmiset voivat henkisesti niin huonosti? He kärsivät turhasta elämästä. Syvästä masennuksesta. Itsetuhoisuudesta. Elämästä ilman mitään tarkoitusta. He etsivät syytä olemassaololleen ja motiivia elämälleem. He kärsivät merkityksettömästä ja yhdentekevästä, tyhjästä ja ontosta elämästä jossa hauskanpitokin on vain teennäistä irvistelyä. Moni ihminen ei todellisuudessa elä ollenkaan. Kunhan vai ajelehtii päivästä toiseen. Kuin zombie. Onko elämän tarkoitus vain sitä että aika kuluu, ja kuolema korjaa lopulta? Ja koko yhdentekevä elämä menee täysin hukkaan. Niinkö tyhjä ja ontto elämä muka riittää sinulle? Onko tarkoituksesi levittää epätoivon ja masennuksen sanomaa? Sanoisitko masentuneelle ihmiselle: "Elämälläsi ei ole mitään tarkoitusta"? Jos niin tekisit, se olisi sama kuin jos tappaisit hänet omin käsin. Niinkö vähän arvostat elämää? Niinkö vähän arvostat itseäsi? Niinkö vähän arvostat omaa elämääsi että pidät sitä täysin yhdentekevänä ja merkityksettömänä?
Epäilenpä. - Alex

Epäilenpä.Moi !
tyypillistä uskovien itsenä nostamista "tietää" miten ateistit voivat:
"Vai miten sitten selität sen että ei-uskovaiset ihmiset voivat henkisesti niin huonosti? He kärsivät turhasta elämästä. Syvästä masennuksesta. Itsetuhoisuudesta. Elämästä ilman mitään tarkoitusta. He etsivät syytä olemassaololleen ja motiivia elämälleem. He kärsivät merkityksettömästä ja yhdentekevästä, tyhjästä ja ontosta elämästä jossa hauskanpitokin on vain teennäistä irvistelyä. Moni ihminen ei todellisuudessa elä ollenkaan. Kunhan vai ajelehtii päivästä toiseen. Kuin zombie. Onko elämän tarkoitus vain sitä että aika kuluu, ja kuolema korjaa lopulta? Ja koko yhdentekevä elämä menee täysin hukkaan. Niinkö tyhjä ja ontto elämä muka riittää sinulle? Onko tarkoituksesi levittää epätoivon ja masennuksen sanomaa? Sanoisitko masentuneelle ihmiselle: "Elämälläsi ei ole mitään tarkoitusta"? Jos niin tekisit, se olisi sama kuin jos tappaisit hänet omin käsin. Niinkö vähän arvostat elämää? Niinkö vähän arvostat itseäsi? Niinkö vähän arvostat omaa elämääsi että pidät sitä täysin yhdentekevänä ja merkityksettömänä? "
Miksi selität täällä selvää shittiä. Olen ollut jatkuvasti vain tyytyväisempi ja onnellisempi sen jälkeen kun heitin menemään kaqiken uskoni jumaliin. Kristitty 25 vuotta, nyt oinen mokoma erittäin onnellisena ateistina.
Miksi uskovat aina ylentävät itsensä muiden yläpuolelle ja luulevat tietävänsä paremmin miten me voimme?
-- - .....
Alex kirjoitti:
Moi !

--Onneksi olkoon, jos voit hyvin. Olet yksi harvoista.
En tietenkään nosta itseäni kenenkään yläpuolelle. Mutta, suurin osa potilaistani on ollut ateisteja jotka kärsivät syvästä masennuksesta, tarkoituksettomuudesta ja turhuudesta. He kokevat elämänsä mielettömänä ja järjettömänä. Olen päätynyt heitä hoitaessani siihen, että jokin yhteys ateismilla, ja erityisesti nihilismillä on depressioon ja itsetuhoisuuteen.
btw reagointisi osoitti että sinäkin kärsit jonkinasteisesta masennuksesta.
- Rad. At.
Pastori Henttisen mukaan myös esimerkiksi kiviä, puita, tai numero kolmen Bussia keskustaan ei myöskään ole olemassa, sillä '...Tiedostamaton ja tahdoton oleminen ei ansaitse "olemassaolon" nimeä....'
Että se siitä.- ....
elävistä olennoista, ei elottomista. Kyllähän sinä sen käsitit, eikö vain?
- äo yli 70
.... kirjoitti:
elävistä olennoista, ei elottomista. Kyllähän sinä sen käsitit, eikö vain?
on elävä olento.
Et käsittänyt sitä, ethän? - ....
äo yli 70 kirjoitti:
on elävä olento.
Et käsittänyt sitä, ethän?saattaa ollakin. En tiedä. Mutta, oletko sinä puu?
Sitäpaitsi, puutkaan eivät ole olemassa turhaan. Niidenkin olemassaololla on tarkoitus. Uskoakseni olet kuitenkin ihminen etkä puu.. Jso puilla on tarkoitus, niin sitä suuremmalla syyllä sinun olemassaolollasi on tarkoitus. Eikö niin? - äo yli 70
.... kirjoitti:
saattaa ollakin. En tiedä. Mutta, oletko sinä puu?
Sitäpaitsi, puutkaan eivät ole olemassa turhaan. Niidenkin olemassaololla on tarkoitus. Uskoakseni olet kuitenkin ihminen etkä puu.. Jso puilla on tarkoitus, niin sitä suuremmalla syyllä sinun olemassaolollasi on tarkoitus. Eikö niin?kaatui aikoinaan myrskyssä ja katkaisi sähköt kotitalostani. En päässyt näkemään telkkarista mieliohjelmaani. Olikohan se sen puun olemassaolon tarkoitus?
- gargoyle
... astut harhaan.
"Olemassaolollasi on Tarkoitus. Sinulla on oikeus olla olemassa. Sinulla on oikeus ElÄMÄÄN."
Aivan. Se on se, mitä minä itse siitä teen. Ja todellakin minulla on oikeus ELÄMÄÄN. Ilman Jeesustakin.
Ihminen kirjoitti Genesikseen yleisen kuvauksen siitä, kuinka ihmisen tietoisuus muodostuu ja heti kun hän alkaa erotella asioita, hän luo koko universumin. Sitten tunnistettuaan itsen ja toisen ja sen mitä on ympärillä hän välittömästi syö tiedon puusta saastuttaen mielensä, uskoen, että se mitä kirjoitetaan ja sanotaan on sanalla tosi.
Kun pääset sitä kirjaa vähän eteenpäin, niin sen voi lopulta tiputtaa tai koko kirjan vaikka polttaa. Ei sillä tee mitään. Lopulta takertumisesi tuohon kirjaan on se, mikä pitää sinut erossa elämästä.
Lue Tuomaan Evankeliumi. Hitto, lue mitä hyvänsä Buddhalaisista, etenkin Zen kirjallisuudesta ja ehkä pääset jo johonkin.
En minä epäile Jeesuksen sanomaa. Minä tiedän, että se mitä hän koetti kertoa, ei ole se, mitä mm. Luterilaisen kirkon parissa ihmiset siitä ymmärtävät. Suurin osa heistä takertuu lapsenomaiseen satuun ja kuolee.
Ehkä sinulla on korvat ja kuulet mutta selität asiasi todella omituisesti.
"Isä on istuttanut viinirypäleen. Koska se ei ole vahva, se vedetään juurineen ylös ja se menehtyy."
Heti kun avaat suusi astut harhaan.
Ja Jeesus sanoi: "Kirotut farisealaiset! He ovat kuin koira, joka nukkuu karjan kaukalossa: Koira ei syö eikä anna karjankaan syödä."
Ja sinä olet tuo koira.
Jeesus sanoi: "Minä olen valo kaikkien yllä. Minä olen kaikki: minusta kaikki lähti ja minuun kaikki palaa. Leikkaa puusta pala; minä olen siellä. Nosta kiveä, ja löydät minut sieltä."
Ja minä sanon nyt sinulle: "Minä olen valo kaikkien yllä. Minä olen kaikki: minusta kaikki lähti ja minuun kaikki palaa. Leikkaa puusta pala; minä olen siellä. Nosta kiveä, ja löydät minut sieltä."
Jos huudat Jumalanpilkkaa tai kiellät minut, olet jo leikannut korvasi, etkä kuule minua. Silloin olet jo kuollut.- ....
"Ja todellakin minulla on oikeus ELÄMÄÄN. Ilman Jeesustakin."
Sinä olt asutunut harhaan. Elämää ei ole Jeesuksen ulkopuolella. Sinulla ei edes ole ELÄMÄÄ ilman Jeesusta. Olet elävä ruumis. Zombie. Sisäisesti kuollut. Mutta, Sinulla on OIKEUS ELÄMÄÄN. ÄLÄ KIELLÄ SITÄ ITSELTÄSI!
"Ja Jeesus sanoi: "Kirotut farisealaiset! He ovat kuin koira, joka nukkuu karjan kaukalossa: Koira ei syö eikä anna karjankaan syödä."
Ja sinä olet tuo koira."
Voisitko perustella väitteesi? Minähän nimenomaan annan muiden syödä. Jos pitäisin ravinnon vain itselläni, mutta en edes söisi sitä, enkä puhuisi siitä kenellekään halaistua sanaa, ja vielä estäisin muita siitä puhumasta, silloin olisin koira. Mutta minähän nimenomaan tahdon jakaa kaiken sen mitä itse olen saanut. Eli en estä muita syömästä.Vaan nimenomaan tarjoan ruokaa syötäväksi. Mutta itse asiassa, juuri sinä olet koira. Sinä nukut kaukalossa, ja haukut. Yrität estää muita syömästä. Yrität estää ettei kukaan muu ylipäätään edes saiai tietää mitään koko ruuasta.
"Jos huudat Jumalanpilkkaa tai kiellät minut, olet jo leikannut korvasi, etkä kuule minua. Silloin olet jo kuollut"
Voi surkeutta, juuri niin sinä teet..
Sanot että Raamatun voi polttaa, eikä sillä tee mitään. Samaan hengevetoon sanot että et epäile Jeesuksen sanomaa. Mutta sinä pilkkaat Häntä. Et sinä Raamattua pilkkaa, vaan pilkkaat Jeesusta. Ymmärrätkö itsekään mitä teet? - Jussi
.... kirjoitti:
"Ja todellakin minulla on oikeus ELÄMÄÄN. Ilman Jeesustakin."
Sinä olt asutunut harhaan. Elämää ei ole Jeesuksen ulkopuolella. Sinulla ei edes ole ELÄMÄÄ ilman Jeesusta. Olet elävä ruumis. Zombie. Sisäisesti kuollut. Mutta, Sinulla on OIKEUS ELÄMÄÄN. ÄLÄ KIELLÄ SITÄ ITSELTÄSI!
"Ja Jeesus sanoi: "Kirotut farisealaiset! He ovat kuin koira, joka nukkuu karjan kaukalossa: Koira ei syö eikä anna karjankaan syödä."
Ja sinä olet tuo koira."
Voisitko perustella väitteesi? Minähän nimenomaan annan muiden syödä. Jos pitäisin ravinnon vain itselläni, mutta en edes söisi sitä, enkä puhuisi siitä kenellekään halaistua sanaa, ja vielä estäisin muita siitä puhumasta, silloin olisin koira. Mutta minähän nimenomaan tahdon jakaa kaiken sen mitä itse olen saanut. Eli en estä muita syömästä.Vaan nimenomaan tarjoan ruokaa syötäväksi. Mutta itse asiassa, juuri sinä olet koira. Sinä nukut kaukalossa, ja haukut. Yrität estää muita syömästä. Yrität estää ettei kukaan muu ylipäätään edes saiai tietää mitään koko ruuasta.
"Jos huudat Jumalanpilkkaa tai kiellät minut, olet jo leikannut korvasi, etkä kuule minua. Silloin olet jo kuollut"
Voi surkeutta, juuri niin sinä teet..
Sanot että Raamatun voi polttaa, eikä sillä tee mitään. Samaan hengevetoon sanot että et epäile Jeesuksen sanomaa. Mutta sinä pilkkaat Häntä. Et sinä Raamattua pilkkaa, vaan pilkkaat Jeesusta. Ymmärrätkö itsekään mitä teet?se viesti että et ole laisinkaan ymmärtänyt Jeesuksen sanomaa siksi sinun pitää aina sitä hakea raamatusta ja joka kerta ymmärrät sen väärin.
Jeeesuksen sanoma on niin ovela että jos sen ymmärrät edes yhden kerran oikein et tarvitse raamaatua mihinkään. - gargoyle
.... kirjoitti:
"Ja todellakin minulla on oikeus ELÄMÄÄN. Ilman Jeesustakin."
Sinä olt asutunut harhaan. Elämää ei ole Jeesuksen ulkopuolella. Sinulla ei edes ole ELÄMÄÄ ilman Jeesusta. Olet elävä ruumis. Zombie. Sisäisesti kuollut. Mutta, Sinulla on OIKEUS ELÄMÄÄN. ÄLÄ KIELLÄ SITÄ ITSELTÄSI!
"Ja Jeesus sanoi: "Kirotut farisealaiset! He ovat kuin koira, joka nukkuu karjan kaukalossa: Koira ei syö eikä anna karjankaan syödä."
Ja sinä olet tuo koira."
Voisitko perustella väitteesi? Minähän nimenomaan annan muiden syödä. Jos pitäisin ravinnon vain itselläni, mutta en edes söisi sitä, enkä puhuisi siitä kenellekään halaistua sanaa, ja vielä estäisin muita siitä puhumasta, silloin olisin koira. Mutta minähän nimenomaan tahdon jakaa kaiken sen mitä itse olen saanut. Eli en estä muita syömästä.Vaan nimenomaan tarjoan ruokaa syötäväksi. Mutta itse asiassa, juuri sinä olet koira. Sinä nukut kaukalossa, ja haukut. Yrität estää muita syömästä. Yrität estää ettei kukaan muu ylipäätään edes saiai tietää mitään koko ruuasta.
"Jos huudat Jumalanpilkkaa tai kiellät minut, olet jo leikannut korvasi, etkä kuule minua. Silloin olet jo kuollut"
Voi surkeutta, juuri niin sinä teet..
Sanot että Raamatun voi polttaa, eikä sillä tee mitään. Samaan hengevetoon sanot että et epäile Jeesuksen sanomaa. Mutta sinä pilkkaat Häntä. Et sinä Raamattua pilkkaa, vaan pilkkaat Jeesusta. Ymmärrätkö itsekään mitä teet?> > "Ja todellakin minulla on oikeus ELÄMÄÄN. Ilman Jeesustakin."
>
> Sinä olt asutunut harhaan. Elämää ei ole Jeesuksen ulkopuolella. Sinulla ei edes
> ole ELÄMÄÄ ilman Jeesusta. Olet elävä ruumis. Zombie. Sisäisesti kuollut. Mutta,
> Sinulla on OIKEUS ELÄMÄÄN. ÄLÄ KIELLÄ SITÄ ITSELTÄSI!
Sielusi riippuu lihasta ja lihasi sielusta. Olet siten kirottu. Halusit haltioitua ja nyt nostelet kiviä maasta esitellen jokaista muille löytyneenä Isänä.
> > Ja Jeesus sanoi: "Kirotut farisealaiset! He ovat kuin koira, joka nukkuu karjan
> > kaukalossa: Koira ei syö eikä anna karjankaan syödä."
>
> Ja sinä olet tuo koira.
>
> Voisitko perustella väitteesi? Minähän nimenomaan annan muiden syödä.
Mutta tarjoat muille pilaantunutta ruokaa. Itse ostit maidon happamana ja toisille uutena sitä tarjoat.
> Jos pitäisin ravinnon vain itselläni, mutta en edes söisi sitä, enkä puhuisi
> siitä kenellekään halaistua sanaa, ja vielä estäisin muita siitä puhumasta,
> silloin olisin koira. Mutta minähän nimenomaan tahdon jakaa kaiken sen mitä
> itse olen saanut.
Olethan sinä. Tuollaisella jo joku rikastuu, saastainen.
Jeesus sanoi, "Onnittelut köyhille, sillä he kuuluvat Taivaan valtakuntaan." "Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
> Eli en estä muita syömästä.Vaan nimenomaan tarjoan ruokaa syötäväksi. Mutta itse
> asiassa, juuri sinä olet koira. Sinä nukut kaukalossa, ja haukut. Yrität estää
> muita syömästä. Yrität estää ettei kukaan muu ylipäätään edes saiai tietää mitään
> koko ruuasta.
Tarjosin sinulle samasta leivästä, mistä Jeesus jakoi. Käänsit selkäsi, etkä syönyt.
> > "Jos huudat Jumalanpilkkaa tai kiellät minut, olet jo leikannut korvasi, etkä
> > kuule minua. Silloin olet jo kuollut"
>
> Voi surkeutta, juuri niin sinä teet..
>
> Sanot että Raamatun voi polttaa, eikä sillä tee mitään. Samaan hengevetoon sanot
> että et epäile Jeesuksen sanomaa. Mutta sinä pilkkaat Häntä. Et sinä Raamattua
> pilkkaa, vaan pilkkaat Jeesusta. Ymmärrätkö itsekään mitä teet?
Jeesus sanoi, "Joka pilkkaa Isää, saa anteeksi, ja joka pilkkaa poikaa, saa anteeksi, mutta joka pilkkaa pyhää henkeä, hänelle ei anneta anteeksi maassa eikä taivaassa."
En pilkkaa raamattua, enkä Jeesusta tai hänen sanomaansa. Minä pilkkaan sinun jakamaasi opastusta ja ymmärrystäsi siitä, mistä Jeesus puhui.
Jeesus sanoi, "Joka juo suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen siksi ihmiseksi, ja hänelle tulevat paljastetuiksi kaikki salatut asiat."
Yksi mikä on erityisen paljastavaa, on etenkin lukuisilta protestanttisilta kristityiltä löytyvä, yleisessä tapauksessa aivan kirjaimellisesti, Jumalattoman huono huumorintaju. Se nyt vain näkyy päälle, kun eksyneet lampaat koettavat esittää hyvää paimenta. Se on teennäistä. Kun sen niille sitten osoittaa ja näyttää, että ovat oman juttunsa kanssa aivan hukassa, niin niillä menee hermot ja ne alkaa huutamaan saatanaa ja ties mitä.
Se syy, miksi sinullekin on vaikea olla nauramatta on, kun sinäkin näytät koko ikäsi lukeneen tuota isoa kirjaa aivan ylösalaisin. Arvaas nyt sitten, miltä näyttää, kun kokonainen seurakunta siteeraa sitä samaan tapaan. Se mistä kristittyjen kollektiivisen huono huumorintaju tulee, on siinä, että kun sen harras alitajuisesti alkaa aavistaa, kuinka paljon pitemmälle ja pitemmälle oman huumorintajun tulisi venyä, ennen kuin sinne Taivaan Valtakuntaan pääsee, siltä loppuu usko. Ettei niin kuin itse perkele kykene tajuamaan, että koko juttu on tehty hyvällä ja rakkaudella. Jumalan armo ei jää kenellekään antamatta mutta se vaikein juttu on ottaa se vastaan ja opetella antamaan itselle anteeksi.
Että silleen, tampio. - ....
Jussi kirjoitti:
se viesti että et ole laisinkaan ymmärtänyt Jeesuksen sanomaa siksi sinun pitää aina sitä hakea raamatusta ja joka kerta ymmärrät sen väärin.
Jeeesuksen sanoma on niin ovela että jos sen ymmärrät edes yhden kerran oikein et tarvitse raamaatua mihinkään.pähkinäkuoressa: Rakastakaa toisianne, sillä olette enemmän kuin veljiä, olette yksi ihminen.
"Se minkä olette tehneet yhdellekin näistä pienimmistä, sen te olette tehneet minulle, ja minkä olette jättäneet tekemättä yhdellekin näistä pienimmistä, sen re olette jättäneet tekemättä minulle." Jumalan palveleminen on lähimmäisen palvelemista. Lähimmäisen palveleminen on Jumalan palvelemista.
Samoin Apostoli Paavali: Eihän käsi sano jalalle: "En minä sinua tarvitse", eikä silmä korvalle: "En halua olla kanssasi missään tekemisissä". Sillä jos te olette saaneet Hengen, te olette yksi ruumis ja yksi sielu, Kristuksen ruumis"
Jeesus: "Eihän valtakunta joka riitaantuu itsensä kanssa, voi pysyä pystyssä." Samoin Apostoli Johannes: "Jumala on rakkaus, ja jokainen joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt , ja tuntee Jumalan". Raamattu: "Sillä käskyn(Lain) päämäärä on Rakkaus"
Uskon ydin on Rakkaus. - Jussi
.... kirjoitti:
pähkinäkuoressa: Rakastakaa toisianne, sillä olette enemmän kuin veljiä, olette yksi ihminen.

Uskon ydin on Rakkaus.papukajan tavoin toistaa tekstejä raamatusta. Se ei ole Jeesuksen sanoman ymmärtämistä.
Usko ei ole rakkauta vaan rakkaus on elämän ja kaiken sen minkä sinä kohtaat ymmärtämistä ja antamalle sille sen oikea merkitys. - Gonzales
.... kirjoitti:
pähkinäkuoressa: Rakastakaa toisianne, sillä olette enemmän kuin veljiä, olette yksi ihminen.
"Se minkä olette tehneet yhdellekin näistä pienimmistä, sen te olette tehneet minulle, ja minkä olette jättäneet tekemättä yhdellekin näistä pienimmistä, sen re olette jättäneet tekemättä minulle." Jumalan palveleminen on lähimmäisen palvelemista. Lähimmäisen palveleminen on Jumalan palvelemista.
Samoin Apostoli Paavali: Eihän käsi sano jalalle: "En minä sinua tarvitse", eikä silmä korvalle: "En halua olla kanssasi missään tekemisissä". Sillä jos te olette saaneet Hengen, te olette yksi ruumis ja yksi sielu, Kristuksen ruumis"
Jeesus: "Eihän valtakunta joka riitaantuu itsensä kanssa, voi pysyä pystyssä." Samoin Apostoli Johannes: "Jumala on rakkaus, ja jokainen joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt , ja tuntee Jumalan". Raamattu: "Sillä käskyn(Lain) päämäärä on Rakkaus"
Uskon ydin on Rakkaus.on hieno kirja, hienoimpia omassa lajissaan. Sinä et kuitenkaan näytä ymmärtävän sen sisältöä. Kuten toinen näistä veljistä tuossa ylempänä sanoi, sinä luet sitä nurinpäin.
Eihän se toisaalta kuitenkaan ole ihme, ettet ymmärrä, koska kristiuskokaan ei ymmärrä ja silti sitä niin voimallisesti tulkitsee.
Jos haluat päästä Raamatusta selville, joudut etsimään uuden avaimen sen salaisuuksiin. - ....
Gonzales kirjoitti:
on hieno kirja, hienoimpia omassa lajissaan. Sinä et kuitenkaan näytä ymmärtävän sen sisältöä. Kuten toinen näistä veljistä tuossa ylempänä sanoi, sinä luet sitä nurinpäin.
Eihän se toisaalta kuitenkaan ole ihme, ettet ymmärrä, koska kristiuskokaan ei ymmärrä ja silti sitä niin voimallisesti tulkitsee.
Jos haluat päästä Raamatusta selville, joudut etsimään uuden avaimen sen salaisuuksiin.Mikä on uskon ydinsanoma, ellei Rakkaus? Kuuntelen..
- ---
Jussi kirjoitti:
papukajan tavoin toistaa tekstejä raamatusta. Se ei ole Jeesuksen sanoman ymmärtämistä.
Usko ei ole rakkauta vaan rakkaus on elämän ja kaiken sen minkä sinä kohtaat ymmärtämistä ja antamalle sille sen oikea merkitys.En ole papukaija. Uskon itse Kristukseen, ja pyrin myös elämään uskoni mukaan. Mutta, en kuvittele olevani muiden ihmisten yläpuolella. En ole yli-ihminen, vaan olen yhtäpaljon ihminen, kuten kaikki muutkin ihmiset. Erehtyväinen ja epätäydellinen. Erehtyminen ja virheiden tekeminen kuuluvat inhimillisyyteen. Ja koska olen ihminen, en tuomitse ketään. Vaan annan anteeksi..
- ........
gargoyle kirjoitti:
> > "Ja todellakin minulla on oikeus ELÄMÄÄN. Ilman Jeesustakin."
>
> Sinä olt asutunut harhaan. Elämää ei ole Jeesuksen ulkopuolella. Sinulla ei edes
> ole ELÄMÄÄ ilman Jeesusta. Olet elävä ruumis. Zombie. Sisäisesti kuollut. Mutta,
> Sinulla on OIKEUS ELÄMÄÄN. ÄLÄ KIELLÄ SITÄ ITSELTÄSI!
Sielusi riippuu lihasta ja lihasi sielusta. Olet siten kirottu. Halusit haltioitua ja nyt nostelet kiviä maasta esitellen jokaista muille löytyneenä Isänä.
> > Ja Jeesus sanoi: "Kirotut farisealaiset! He ovat kuin koira, joka nukkuu karjan
> > kaukalossa: Koira ei syö eikä anna karjankaan syödä."
>
> Ja sinä olet tuo koira.
>
> Voisitko perustella väitteesi? Minähän nimenomaan annan muiden syödä.
Mutta tarjoat muille pilaantunutta ruokaa. Itse ostit maidon happamana ja toisille uutena sitä tarjoat.
> Jos pitäisin ravinnon vain itselläni, mutta en edes söisi sitä, enkä puhuisi
> siitä kenellekään halaistua sanaa, ja vielä estäisin muita siitä puhumasta,
> silloin olisin koira. Mutta minähän nimenomaan tahdon jakaa kaiken sen mitä
> itse olen saanut.
Olethan sinä. Tuollaisella jo joku rikastuu, saastainen.
Jeesus sanoi, "Onnittelut köyhille, sillä he kuuluvat Taivaan valtakuntaan." "Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
> Eli en estä muita syömästä.Vaan nimenomaan tarjoan ruokaa syötäväksi. Mutta itse
> asiassa, juuri sinä olet koira. Sinä nukut kaukalossa, ja haukut. Yrität estää
> muita syömästä. Yrität estää ettei kukaan muu ylipäätään edes saiai tietää mitään
> koko ruuasta.
Tarjosin sinulle samasta leivästä, mistä Jeesus jakoi. Käänsit selkäsi, etkä syönyt.
> > "Jos huudat Jumalanpilkkaa tai kiellät minut, olet jo leikannut korvasi, etkä
> > kuule minua. Silloin olet jo kuollut"
>
> Voi surkeutta, juuri niin sinä teet..
>
> Sanot että Raamatun voi polttaa, eikä sillä tee mitään. Samaan hengevetoon sanot
> että et epäile Jeesuksen sanomaa. Mutta sinä pilkkaat Häntä. Et sinä Raamattua
> pilkkaa, vaan pilkkaat Jeesusta. Ymmärrätkö itsekään mitä teet?
Jeesus sanoi, "Joka pilkkaa Isää, saa anteeksi, ja joka pilkkaa poikaa, saa anteeksi, mutta joka pilkkaa pyhää henkeä, hänelle ei anneta anteeksi maassa eikä taivaassa."
En pilkkaa raamattua, enkä Jeesusta tai hänen sanomaansa. Minä pilkkaan sinun jakamaasi opastusta ja ymmärrystäsi siitä, mistä Jeesus puhui.
Jeesus sanoi, "Joka juo suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen siksi ihmiseksi, ja hänelle tulevat paljastetuiksi kaikki salatut asiat."
Yksi mikä on erityisen paljastavaa, on etenkin lukuisilta protestanttisilta kristityiltä löytyvä, yleisessä tapauksessa aivan kirjaimellisesti, Jumalattoman huono huumorintaju. Se nyt vain näkyy päälle, kun eksyneet lampaat koettavat esittää hyvää paimenta. Se on teennäistä. Kun sen niille sitten osoittaa ja näyttää, että ovat oman juttunsa kanssa aivan hukassa, niin niillä menee hermot ja ne alkaa huutamaan saatanaa ja ties mitä.
Se syy, miksi sinullekin on vaikea olla nauramatta on, kun sinäkin näytät koko ikäsi lukeneen tuota isoa kirjaa aivan ylösalaisin. Arvaas nyt sitten, miltä näyttää, kun kokonainen seurakunta siteeraa sitä samaan tapaan. Se mistä kristittyjen kollektiivisen huono huumorintaju tulee, on siinä, että kun sen harras alitajuisesti alkaa aavistaa, kuinka paljon pitemmälle ja pitemmälle oman huumorintajun tulisi venyä, ennen kuin sinne Taivaan Valtakuntaan pääsee, siltä loppuu usko. Ettei niin kuin itse perkele kykene tajuamaan, että koko juttu on tehty hyvällä ja rakkaudella. Jumalan armo ei jää kenellekään antamatta mutta se vaikein juttu on ottaa se vastaan ja opetella antamaan itselle anteeksi.
Että silleen, tampio.ensin kirjoitat:
"Ja todellakin minulla on oikeus ELÄMÄÄN. Ilman Jeesustakin."
Ja sitten siteeraat Jeeuksen sanoja minua vastaan.
Aikamoinen ristiriita. Käytät siis Jeesusta, jota et kuulemma tarvitse, lyöntiaseena minua vastaan!
Ymmärrätkö itsekään mitä teet?
"Sielusi riippuu lihasta ja lihasi sielusta. Olet siten kirottu. Halusit haltioitua ja nyt nostelet kiviä maasta esitellen jokaista muille löytyneenä Isänä."
Nyt meni ufoille ja lujaa. Saisiko saman suomeksi?
"Mutta tarjoat muille pilaantunutta ruokaa. Itse ostit maidon happamana ja toisille uutena sitä tarjoat."
Päinvastoin, annan mahdollisimman tuoretta ruokaa. Tuota maitoa ei voi ensinkään ostaa. Sen voi vain vastaanottaa Lahjana, ja antaa Lahjana. En siis ole ostanut maitoa, enkä varsinkaan vanhana, vaan jaan sen, minkä olen Lahjaksi saanut, Lahjana. Aivan tuoreena, vastalypsettynä.
" Mutta minähän nimenomaan tahdon jakaa kaiken sen mitä itse olen Lahjaksi saanut."
"Olethan sinä. Tuollaisella jo joku rikastuu, saastainen"
En tiedä kuka rikastuu, minä en ainakaan Enkä edes halua rikastua.
"Jeesus sanoi, "Onnittelut köyhille, sillä he kuuluvat Taivaan valtakuntaan." "Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
Aamen!
Autuaita ovat köyhät, sillä heidän on Taivasten Valtakunta. En pyydä enkä etsi itselleni mitään mainetta, suosiota, palkkaa tai korvausta.En edes kiitosta. Pysyn mieluusti köyhänä kun voin rikastuttaa muita.
"Jeesus sanoi, "Joka pilkkaa Isää, saa anteeksi, ja joka pilkkaa poikaa, saa anteeksi, mutta joka pilkkaa pyhää henkeä, hänelle ei anneta anteeksi maassa eikä taivaassa.""
Aamen!
"Tarjosin sinulle samasta leivästä, mistä Jeesus jakoi. Käänsit selkäsi, etkä syönyt."
Kirosit ja pillkasit Jeesusta. Sellaista leipää minun ei tarvitsekaan syödä. Eikä Jeesus ole jakanut pilkkaajien leipää.
"En pilkkaa raamattua, enkä Jeesusta tai hänen sanomaansa. Minä pilkkaan sinun jakamaasi opastusta ja ymmärrystäsi siitä, mistä Jeesus puhui."
Et sinä minua pilkkaa vaan Kristusta.
"Jeesus sanoi, "Joka juo suustani, tulee kaltaisekseni; minä itse tulen siksi ihmiseksi, ja hänelle tulevat paljastetuiksi kaikki salatut asiat."
"Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, ei janoa milloinkaan, vaan hänen sisimmästään on, -kuten on kirjoitettu, kumpuava Elävän Veden Virrat Iankaikkiseen Elämään." Jeesus puhui Pyhästä Hengestä. Tahtoisitko, että sydämesi olisi kuin ylitsevuotava malja? Sen saa aikaan vain Pyhä Henki.
"Yksi mikä on erityisen paljastavaa, on etenkin lukuisilta protestanttisilta kristityiltä löytyvä, yleisessä tapauksessa aivan kirjaimellisesti, Jumalattoman huono huumorintaju. Se nyt vain näkyy päälle, kun eksyneet lampaat koettavat esittää hyvää paimenta. Se on teennäistä. Kun sen niille sitten osoittaa ja näyttää, että ovat oman juttunsa kanssa aivan hukassa, niin niillä menee hermot ja ne alkaa huutamaan saatanaa ja ties mitä."
Huumorintajuahan maailmallisilla ihmisltä riittää. Mutta riittääkö Pyhyyttä, riittääkö tottelevaisuutta ja nöyryyttä, riittääkö vanhurskautta, riittääkö Rakkautta, riittääkö Jumalan tuntemista?
Huomaan, että tuskinpa edes oletkaan koskaan tavannut yhtään ainutta todellista uskovaista.
"Se syy, miksi sinullekin on vaikea olla nauramatta on, kun sinäkin näytät koko ikäsi lukeneen tuota isoa kirjaa aivan ylösalaisin. Arvaas nyt sitten, miltä näyttää, kun kokonainen seurakunta siteeraa sitä samaan tapaan. Se mistä kristittyjen kollektiivisen huono huumorintaju tulee, on siinä, että kun sen harras alitajuisesti alkaa aavistaa, kuinka paljon pitemmälle ja pitemmälle oman huumorintajun tulisi venyä, ennen kuin sinne Taivaan Valtakuntaan pääsee, siltä loppuu usko. Ettei niin kuin itse perkele kykene tajuamaan, että koko juttu on tehty hyvällä ja rakkaudella. Jumalan armo ei jää kenellekään antamatta mutta se vaikein juttu on ottaa se vastaan ja opetella antamaan itselle anteeksi."
Uskoni kestävyys ei ole omien rajallisten voimavarojeni varassa. Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa. Jeesus vahvistaa minua silloin kun omat voimani loppuvat. Minulla ei ole mitään ansioita itsessäni. en ole yhtään sinua parempi, olen suurin syntinen. Mutta armahdettu syntinen. Sinäkin voisit olla. Jeesus kutsuu sinua. Hän vetää sinua puoleensa.Ei tuomiten, vaan Rakkaudella joka murtaa ja sulattaa kovan sydämesi. Et ole olemassa turhaan. Sinulla on tarkoitus. Olet mittaamattoman kallis. Kun katsot Ristille, ja näet miten paljon Jeesus on kärsinyt puolestasi, miten suuren hinnan Hän on maksanut sinusta, ymmärrät miten kallisarvoinen ja Rakastettu olet.
Kristuksen Risti. Siinä on avain koko Raamatun tuntemiseen. Annan sinulle kaiken anteeksi Olet Rakas! - Jussi
--- kirjoitti:
En ole papukaija. Uskon itse Kristukseen, ja pyrin myös elämään uskoni mukaan. Mutta, en kuvittele olevani muiden ihmisten yläpuolella. En ole yli-ihminen, vaan olen yhtäpaljon ihminen, kuten kaikki muutkin ihmiset. Erehtyväinen ja epätäydellinen. Erehtyminen ja virheiden tekeminen kuuluvat inhimillisyyteen. Ja koska olen ihminen, en tuomitse ketään. Vaan annan anteeksi..
Tämä oli tekstiä jonka ymmärrän. Enemmän tyylisi esittää asiat raamattua lainaten ärsyttää kuin se että olet eri mieltä. Tarkoitukseni ei ole loukata jos joskus käytän vähemmän kohteliaita ilmaisuja. Jos olen tahtomattani sen tehnyt pyydän anteeksi.
- .....

Minäkin pyydän anteeksi jos olen tahtomattani loukannut. Yritän jatkossa välttää kirjoittamasta liikaa Raamatun tekstejä. Yritän jatkossa puhua enemmän "omin sanoin" Myönnän että minulla on nöyryydestä vielä paljon oppimista.
Tahdon pyrkiä enemmän osoittamaan rakkautta, kuin puhumaan siitä. Haluan lopettaa väittelyn ja inttämisen. Yritän muistaa sen, että jos joku ei ole samaa mieltä kanssani, hänellä on siihen oikeus.
Tahdon oppia enemmän ja paremmin kuuntelemaan. Myönnän että läheskään aina en ole oikeassa, hyvin usein, -myönnän sen, olen väärässä. Mutta se että olemme eri mieltä, ei välttämättä sinänsä ole paha asia, vaan se on ennemminkin rikkaus. Olisihan se aika tylsää, jos olisimme kaikesta samaa mieltä. Jos oppisimme oikein arvostamaan erilaisuutta, ja erilaisia mielipiteitä voisimme oppia toisiltamme paljon..
Kiitos että palautit minut maan tasalle :) - Jussi

Kiitos että palautit minut maan tasalle :)sanoit näin:
"Tahdon oppia enemmän ja paremmin kuuntelemaan. Myönnän että läheskään aina en ole oikeassa, hyvin usein, -myönnän sen, olen väärässä. Mutta se että olemme eri mieltä, ei välttämättä sinänsä ole paha asia, vaan se on ennemminkin rikkaus. Olisihan se aika tylsää, jos olisimme kaikesta samaa mieltä. Jos oppisimme oikein arvostamaan erilaisuutta, ja erilaisia mielipiteitä voisimme oppia toisiltamme paljon."
Mikä siihen voi olla esteenä? Eikö se ole omat mielikuvani, ajatukseni, ennakkoluuuloni, määritelmäni jne. Kun sen oivaltaa ne päättyvät. Kun opimme toisiltamme, ymmärrämme toisiamme niin erilaisuus ei häiritse emmekä vaadi yksimielisyttä kaikissa asioissa.
Noista sanoista nostan sinulle hattua ja kumarran. - ....
Jussi kirjoitti:
sanoit näin:
"Tahdon oppia enemmän ja paremmin kuuntelemaan. Myönnän että läheskään aina en ole oikeassa, hyvin usein, -myönnän sen, olen väärässä. Mutta se että olemme eri mieltä, ei välttämättä sinänsä ole paha asia, vaan se on ennemminkin rikkaus. Olisihan se aika tylsää, jos olisimme kaikesta samaa mieltä. Jos oppisimme oikein arvostamaan erilaisuutta, ja erilaisia mielipiteitä voisimme oppia toisiltamme paljon."
Mikä siihen voi olla esteenä? Eikö se ole omat mielikuvani, ajatukseni, ennakkoluuuloni, määritelmäni jne. Kun sen oivaltaa ne päättyvät. Kun opimme toisiltamme, ymmärrämme toisiamme niin erilaisuus ei häiritse emmekä vaadi yksimielisyttä kaikissa asioissa.
Noista sanoista nostan sinulle hattua ja kumarran.Kirjoitit: "Mikä siihen voi olla esteenä? Eikö se ole omat mielikuvani, ajatukseni, ennakkoluuuloni, määritelmäni jne. Kun sen oivaltaa ne päättyvät. Kun opimme toisiltamme, ymmärrämme toisiamme niin erilaisuus ei häiritse emmekä vaadi yksimielisyttä kaikissa asioissa."
Aivan. Sanoisinpa jopa että emme edes tarvitse yksimielisyyttä kaikkissa asioissa.
"Noista sanoista nostan sinulle hattua ja kumarran."
Kuten myös minä sinulle. - Jussi
.... kirjoitti:
Mikä on uskon ydinsanoma, ellei Rakkaus? Kuuntelen..
niin että avain olet sinä itse. Tulokseen pyrkiminen on avaimen vääntämistä väärään suuntaan jolloin lukko ei aukene.
- ....
Jussi kirjoitti:
niin että avain olet sinä itse. Tulokseen pyrkiminen on avaimen vääntämistä väärään suuntaan jolloin lukko ei aukene.
1)Kysyin Raamatun ydinsanomaa.
2)En kysynyt mikä on itseni "ydinsanoma"
Vastasit siis eri kysymykseen, kuin mitä kysyin.
Eräs kirjoittaja väitti että Raamatun ydinsanoma ei ole Anteeksianto ja Rakkaus. Joten kysyin häneltä, että ellei Raamatun ydinsanoma ole Anteeksianto ja Rakkaus, niin mikä se sitten on.
Johon sinä vastasit että löydän sen itsestäni. mutta, nythän oli kysymys Raamatun ydinsanomasta, siis Raamatusta, ei minusta. Ellen minä sitten ole Raamattu. No, tietääkseni en kuitenkaan ole.
On hämmentävää yrittää keskustella ja yrittää ymmärtää keskustelua, jos kaikki puhuvat "eri kieltä", ja puhuvat eri asioista, eikä kukaan ymmärrä mistä toiset puhuvat. Keskustele siinä sitten. Niinpä. Jälleen kerran toivoisin että edes yrittäisimme keskustella samasta asiasta. Ainakaan minulla ei ole hölkäsen pöläystä, mitä mahdat tarkoittaa.. - Jussi
.... kirjoitti:
1)Kysyin Raamatun ydinsanomaa.
2)En kysynyt mikä on itseni "ydinsanoma"
Vastasit siis eri kysymykseen, kuin mitä kysyin.
Eräs kirjoittaja väitti että Raamatun ydinsanoma ei ole Anteeksianto ja Rakkaus. Joten kysyin häneltä, että ellei Raamatun ydinsanoma ole Anteeksianto ja Rakkaus, niin mikä se sitten on.
Johon sinä vastasit että löydän sen itsestäni. mutta, nythän oli kysymys Raamatun ydinsanomasta, siis Raamatusta, ei minusta. Ellen minä sitten ole Raamattu. No, tietääkseni en kuitenkaan ole.
On hämmentävää yrittää keskustella ja yrittää ymmärtää keskustelua, jos kaikki puhuvat "eri kieltä", ja puhuvat eri asioista, eikä kukaan ymmärrä mistä toiset puhuvat. Keskustele siinä sitten. Niinpä. Jälleen kerran toivoisin että edes yrittäisimme keskustella samasta asiasta. Ainakaan minulla ei ole hölkäsen pöläystä, mitä mahdat tarkoittaa..onkin. Sinä luet raamattua löytääksesi elämällesi tarkoituksen ja sisällön. Kysymys on sinun elämästäsi ei kenenkään muun. Jos et tunne itseäsi et tule ymmärtämään mitä raamatussa sanotaan juuri sinulle.
Hyvää jatkoa en häiritse sinua tämän enempää. - ....
Jussi kirjoitti:
onkin. Sinä luet raamattua löytääksesi elämällesi tarkoituksen ja sisällön. Kysymys on sinun elämästäsi ei kenenkään muun. Jos et tunne itseäsi et tule ymmärtämään mitä raamatussa sanotaan juuri sinulle.
Hyvää jatkoa en häiritse sinua tämän enempää.se ei silti vastaa esittämääni kysymykseen: Ellei Raamatun ydisanoma ole Anteeksianto ja Rakkaus, niin mikä se sitten on?
Kotiläksyksi: Etsipä Raamatusta Tuhkaajapoikakertomus. - Jussi
.... kirjoitti:
se ei silti vastaa esittämääni kysymykseen: Ellei Raamatun ydisanoma ole Anteeksianto ja Rakkaus, niin mikä se sitten on?
Kotiläksyksi: Etsipä Raamatusta Tuhkaajapoikakertomus.olisi ehkä syytä luke vastaukseni erääseen toiseen kysymykseen.
Katso:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000012001773
Siirrä tuo osoitekentään niin näet.
Minulla ei ole mitään keskustelua vastaan vaikka tämä palsta ehkä ei ole oikea paikka meidän jatkaa. Halutessasi voin antaa meiliosoitteen.
Voin sanoa lyhyesti että näkemykseni Kristuksen sanomaan sain lukiessani aivan muualta joka ei ollut uskontoon liittyvää vaikkakin "elämänkatsomuksellista filosofia".
Tunnen toki Tuhlaajapojan tarinan ja voin siitäkin keskustella. - .....
Jussi kirjoitti:
olisi ehkä syytä luke vastaukseni erääseen toiseen kysymykseen.
Katso:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000012001773
Siirrä tuo osoitekentään niin näet.
Minulla ei ole mitään keskustelua vastaan vaikka tämä palsta ehkä ei ole oikea paikka meidän jatkaa. Halutessasi voin antaa meiliosoitteen.
Voin sanoa lyhyesti että näkemykseni Kristuksen sanomaan sain lukiessani aivan muualta joka ei ollut uskontoon liittyvää vaikkakin "elämänkatsomuksellista filosofia".
Tunnen toki Tuhlaajapojan tarinan ja voin siitäkin keskustella.""olen tehnyt niin. Otin UT:n ja luin kannesta kanteen kammarissani. En tiedä kuka tuli koska ei esittäytynyt mutta ymmärsin. Ymmärsin pienen-pienen jyväsen kokoisen palan siitä viisaudesta jota rakkaudeksi sanotaan. Tämä rakkaus sanoi minulle opi tuntemaan itsesi niin tunnet minut. Jokaisessa lähimmäisessäsi tulet minut näkemään ja samalla näet itsesi. Tämä on tie jota vain sinä kuljet älä kysy minne se vie vaan kulje sitä. Opi kaiken aikaa sillä jokainen hetki on uusi. Kun tämän ymmärrät voit sulkea tämän kirjan etkä tarvitse sitä avata enää sillä nyt alkaa oppiminen elämän tiellä.""
Kuullostaa hyvältä, mutta.. jokin jäi sinulla kesken.. Miksi?
"Niin en minä uskoon tullut mutta ymmärrystä ja oivallusta minä tarvitsen. Tällä palstalla olen saanut nauraa, kimpaantua ja ties mitä kun antautuu ajatusten pyörteisiin. Monet ovat ne jotka tänne tulevat kertomaan Jeesuksesta josta kovasti puhutaan mutta ei kukaan vielä ole tuonut mukaansa ja esitellyt. Sinäkin pyydät minua kammariin ja sieltä käsin anelemaan hänen saapumista. Miksi ette ota mukaan kun kerran niin tiedätte kaiken hänestä. Kai sinulla on jokin langaton yhteys hänen. Tällä olisi monta kiinnostunutta jotka vain odottavat hänen tapaamistaan."
Niin. Se johtuu siitä että Jeesuksen voi kohdata vain kahdenkesken. Usko on erittäin henkilökohtainen asia. Haluatko TODELLA löytää Hänet, RAKKAUDEN? Ehkä..voisin minäkin keskustella sähköpostin välityksellä.. - Jussi
..... kirjoitti:
""olen tehnyt niin. Otin UT:n ja luin kannesta kanteen kammarissani. En tiedä kuka tuli koska ei esittäytynyt mutta ymmärsin. Ymmärsin pienen-pienen jyväsen kokoisen palan siitä viisaudesta jota rakkaudeksi sanotaan. Tämä rakkaus sanoi minulle opi tuntemaan itsesi niin tunnet minut. Jokaisessa lähimmäisessäsi tulet minut näkemään ja samalla näet itsesi. Tämä on tie jota vain sinä kuljet älä kysy minne se vie vaan kulje sitä. Opi kaiken aikaa sillä jokainen hetki on uusi. Kun tämän ymmärrät voit sulkea tämän kirjan etkä tarvitse sitä avata enää sillä nyt alkaa oppiminen elämän tiellä.""
Kuullostaa hyvältä, mutta.. jokin jäi sinulla kesken.. Miksi?
"Niin en minä uskoon tullut mutta ymmärrystä ja oivallusta minä tarvitsen. Tällä palstalla olen saanut nauraa, kimpaantua ja ties mitä kun antautuu ajatusten pyörteisiin. Monet ovat ne jotka tänne tulevat kertomaan Jeesuksesta josta kovasti puhutaan mutta ei kukaan vielä ole tuonut mukaansa ja esitellyt. Sinäkin pyydät minua kammariin ja sieltä käsin anelemaan hänen saapumista. Miksi ette ota mukaan kun kerran niin tiedätte kaiken hänestä. Kai sinulla on jokin langaton yhteys hänen. Tällä olisi monta kiinnostunutta jotka vain odottavat hänen tapaamistaan."
Niin. Se johtuu siitä että Jeesuksen voi kohdata vain kahdenkesken. Usko on erittäin henkilökohtainen asia. Haluatko TODELLA löytää Hänet, RAKKAUDEN? Ehkä..voisin minäkin keskustella sähköpostin välityksellä..Samaan aikaan kun luin UT:ia luin myös muita elämänkatsomuksellisia teoksia. Oli kai meneillään aika mikä sinulla nyt näyttää olevan.
Törmäsin erään Jiddu Krisnamurtin kirjoituksiin jotka perustuivat hänen puheisiin ja keskusteluihin. Hän puhi ihmismielen toinminnasta ja huomasin että noinhan minunkin "aivoni" toimivat.
Mielikuvani jotka ajatukseni rakensivat jäivät elämään omaa elämääänsä ja estivät kohtaamasta todellisuutta sellaisena kun se on. Tämän oivallettuani ne päättyivät ja sisäinen ristiriita päättyi siihen. Mielen hiljaisuudesta pystyin näkemään asiat uudessa valossa.
Tämä vain lyhyesti taustaksi asialle.
Tässä yhteydessä huomasin että se opetus josta puhumme kertoo samasta asiasta vaikka toisella tavalla. Minun mielikuvani (ennakkoluulot, muistikuvat loukkauksista, uskomukseni jne.) olivat minun 'syntini' ja oivallettuani niiden valheellisuuden ne päättyivät ts. sain ne 'anteeksi' jolloin mielenrauha palautui. Tästä hiljaisuudesta käsin on mahdollisuus oivaltaa mikä rakkaus on.
Olen esittänyt sinulle kysymyksiä jotta huomaisit että mitään pysyvää ratkaisua et saa jos ohitat itsesi tuntemisen. Muistatko sanat " tie isän luo käy ainoastaan minun kauttani". Minä olen 'itsetuntemus' ja isä on 'mielen rauha'.
Olet varmaan ymmällä mutta älä pohdi tätää liian syvällisesti näin lyhyen selostuksen perusteella. Näkemys on minun eikä se sinulle tarvitse merkitä yhtään mitään. Voin tarjota näkökulmia jos niin toivot vaikka ainoastaan se minkä itse oivallat ja pidät totena voi sinulle merkitä jotakin. Kulje omaa tietäsi.
Ps. Rakkaus ja anteeksianto on keskeisä siinä opetuksessa vaikka huomaat että tulkitsen sen toisin kuin tavallista on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673