Norja max 40 kpl (maan oma päätös)
Ruotsi max 200 kpl (maan oma päätös)
Suomi min 1000 kpl (EU:n päätös)
Mielenkiintoista itsenäisyyttä.
EU:n päätösten taustalla näkyy selvästi se, että suomalaiset asukkaat pelotellaan susilla pois syrjäseuduilta, että saataisiin Eurooppaan Yellowstonen kaltainen luontoreservaatti Keski-Eurooppalaisille kaupunkilaisille.
Ihmisen vierottaminen luonnosta on EU:n keskeisimpiä tehtäviä.
Susikiintiöt pohjoismaissa
13
422
Vastaukset
- kaupungeissa
Sehän on selvää, että ihmiset pitää saada pois luonnosta.
Ei luonnon kanssa elävää ihmistä saada uskomaan vihreiden propagandaa yhtä helposti kuin kaupungeissa.
Onkohan muuten esimerkiksi Satu Hassi ikinä ollut edes yötä metsässä? Siinä sitä miettimistä. EU ei ole tehnyt mitään susikiintiöpäätöksiä.
Ideasi luontoreservaatista ei ole huono. Jos mainitsemasi kaltainen Yellowstoneen verrattava luontoreservaatti saataisiin Suomeen perustetuksi, siitä tulisi loistava matkailumagneetti. Eurooppalaisten ei tarvitsi lähteä hakemaan jännitystä ja elämyksiä Kanadaan kanoottiretkille, kun saman kokemuksen voisi saada Suomessakin. Tunturi- ja suokorpimaisemissa ei pitäisi keskittyä tunturi- ja hallamaatalouteen, vaan nimenomaan esittämääsi elämysmatkailuun.- isäs joi sukutilan
...ja sä jouduit kaupunkiin.
Ja vielä tyhmänä joutuu kaupungissa olemaan. Kyllä sellainen katkeroittaa.
- Nebulosa
Metsästäjä -lehden mukaan
Susia v. 2002 Susia /
Yksilöitä 1000 km2
ESPANJA 2 000 4,0
ITALIA 450 1,5
KREIKKA väh. 1 500 11,4
LATVIA väh. 300 4,6
LIETTUA 350 5,4
PORTUGALI väh. 200 2,2
PUOLA 510 1,6
SLOVAKIA väh. 400 8,2
VIRO 170 3,8
SUOMI 135 0,4
Joten etteköhän te kepussakin pese talkoilla ne tuhritut kalsarit ja käy vaikka Kreikassa katsomassa vähän miehenmallia.- alueilla..
Suomessa niin paljon että, ne hävittää kaikki hirvenvasat.
- suden hetki
Ilmeisesti et ole seurannut keskustelua. EU vaatii Suomeen vähintään 1000 sutta nykyisten noin 200 suden sijaan.
Teidän lähiödemareiden älämölö asioista, mistä eivät tiedä mitään, on yleistä. Johtuneeko huonosta geeniperimästä vai umpiluisesta päästä ja huonoista opettajista. - Nebulosa
suden hetki kirjoitti:
Ilmeisesti et ole seurannut keskustelua. EU vaatii Suomeen vähintään 1000 sutta nykyisten noin 200 suden sijaan.
Teidän lähiödemareiden älämölö asioista, mistä eivät tiedä mitään, on yleistä. Johtuneeko huonosta geeniperimästä vai umpiluisesta päästä ja huonoista opettajista.seurannut susikeskustelua, ja siksi tiedänkin että mitään vaatimusta 1000 suden kannasta ei ole EU:sta esitetty.
Suomi on haastettu EY-tuomioistuimeen, koska suden kiinitiömetsästys rikkoo yksiselitteisesti luontodirektiiviä, eli on siis laitonta - kertoisitko kun tiedät
Nebulosa kirjoitti:
seurannut susikeskustelua, ja siksi tiedänkin että mitään vaatimusta 1000 suden kannasta ei ole EU:sta esitetty.
Suomi on haastettu EY-tuomioistuimeen, koska suden kiinitiömetsästys rikkoo yksiselitteisesti luontodirektiiviä, eli on siis laitontaJos kerran olet keskustelua seurannut, niin kerrotko paljon EU haluaa susia Suomeen?
- Nebulosa
kertoisitko kun tiedät kirjoitti:
Jos kerran olet keskustelua seurannut, niin kerrotko paljon EU haluaa susia Suomeen?
ole asettanut mitään tarkkaa märää susikannalle.
Suden kiintiömetsästys voidaan sallia siinä vaiheessa, kun susikanta on kestävällä pohjalla, eikä metsästyksen salliminen vaaranna sitä.
Kriteerit ovat siis luonnontieteelliset, ja kun ne täyttyvät, susi poistetaan luontodirektiivin II-liitteestä. - yksinkertaista
Nebulosa kirjoitti:
ole asettanut mitään tarkkaa märää susikannalle.
Suden kiintiömetsästys voidaan sallia siinä vaiheessa, kun susikanta on kestävällä pohjalla, eikä metsästyksen salliminen vaaranna sitä.
Kriteerit ovat siis luonnontieteelliset, ja kun ne täyttyvät, susi poistetaan luontodirektiivin II-liitteestä.Suomessa ei ole koska ollut luonnontieteellistä susikantaa, vaan sudet ovat tulleet ihmisen kotieläinten houkuttelemina.
Suomen susikanta on ns. kesyjä pullasusia, jotka eivät elä luonnollisessa ympäristössään Siperiassa eivätkä saa oikeata riistaa kiinni.
On eläinrääkkäystä pitää sellaista heikkogeenistä ja - vaistoista susikantaa degeneroimassa koko lajia.
Vai mikäs se sitten on tuo sun "Kestävä pohja"
Mun mielestä se on 0 kpl.
Ja rajavartioille sudenampumisvelvollisuus. - jeplpe
Nebulosa kirjoitti:
ole asettanut mitään tarkkaa märää susikannalle.
Suden kiintiömetsästys voidaan sallia siinä vaiheessa, kun susikanta on kestävällä pohjalla, eikä metsästyksen salliminen vaaranna sitä.
Kriteerit ovat siis luonnontieteelliset, ja kun ne täyttyvät, susi poistetaan luontodirektiivin II-liitteestä.EU:n komissio ei ole esittänyt Suomelle susikannan minimikokoa. Tuhannen suden kanta on repäisty jostain MMM:n virkamiehen lausunnosta.
- Nebulosa
yksinkertaista kirjoitti:
Suomessa ei ole koska ollut luonnontieteellistä susikantaa, vaan sudet ovat tulleet ihmisen kotieläinten houkuttelemina.
Suomen susikanta on ns. kesyjä pullasusia, jotka eivät elä luonnollisessa ympäristössään Siperiassa eivätkä saa oikeata riistaa kiinni.
On eläinrääkkäystä pitää sellaista heikkogeenistä ja - vaistoista susikantaa degeneroimassa koko lajia.
Vai mikäs se sitten on tuo sun "Kestävä pohja"
Mun mielestä se on 0 kpl.
Ja rajavartioille sudenampumisvelvollisuus.on kuinka yksinkertainen, onko sitä mitään järkeä suureen ääneen maailmalle kailottaa?
Suomi kuuluu aivan yksiselitteisesti suden luontaiseen levinneisyysalueeseen ja täällä on susia ollut jo paljon ennen ihmistä ja kotieläimiä. Ajoittain ne tosin on sitten ihmisen toimesta tapettu sukupuuttoon.
Suden luontaista ravintoa maassamme on luonnottoman paljon, koska metsämme pusikoiksi muuttanut metsätalous on vuosikymmenet suosinut hirvikannan kasvua ja metsästäjien iloksi kannan on myös annettu kasvaa
Kestävän susikanna koko ei ole mielipidekysymys. Tutkijat ovat laskeneet, että n.200 sutta on ehdoton minimikanta, jolla populaatio pysyy elinvoimaisena. Tämän alle mentäessä alkaa geneettinen degeneraatio, mikäli kanta ei saa uutta perintöainesta ulkopuolelta. Suomen nykyinen susikanta on siis alarajalla, eikä kestä metsästystä. jeplpe kirjoitti:
EU:n komissio ei ole esittänyt Suomelle susikannan minimikokoa. Tuhannen suden kanta on repäisty jostain MMM:n virkamiehen lausunnosta.
Kyseinen virkamies on itsekin myöntänyt, että tämä oli vain kotikutoista tulkintaa, kun EU:sta ilmoitettiin, etteivät he ole mitään 1000 suden kiintiötä esittäneet. EU:ssa on referoitu vain tieteellistä tutkimusta, jonka mukaan Suomen kokoisella alueella noin 1000 suden populaatio takaisi sen, ettei susi kuole sukupuuttoon. Nämä tieteelliset laskelmat eivät edes koske erityisesti Suomea, vaan eläinten uhanalaisuutta ylipäätään tietyn kokoisella alueella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60884
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111823Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla252747- 55722
- 50628
- 57570
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91550Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45546- 22536
- 76533