Agnes-ongelma

Tuotantoporras oli jo päättänyt, että Agnes voittaa kilpailun ja koko koneisto oli viritetty sitä varten. Nyt syntyi megaluokan ongelma, kun paljastui, että hän on hylännyt lapsensa. Idols-kisan voittoa ei voi antaa kilpailijalle, jolla on tällainen tausta. Asiaan on vain yksi ratkaisu. Agnesin lapsen on mummonsa kanssa tultava välittömästi Suomeen. Heidän on oltava kisakatsomossa seuraavassa karsinnassa. Lehtiin pitää saada kuvia onnellisesta perheestä mummon kanssa. On annettava lausuntoja, joiden mukaan lapsi olisi joka tapauksessa tullut jouluksi Suomeen yms. Jos näin ei toimita, ei Agnesin voi antaa voittaa.

Ja tiedoksi kaikille, että tuotantoporras todellakin päättää aina Idols-kisassa, kuka voittaa. Kansaa manipuloidaan median kauttaa niin, että kärkeen tulevat ne laulajat, jotka myyvät eniten levyjä. Tämän takia esim. Hanna tullaan pudottamaan ennen kolmen kärjen löytymistä.
9947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

onkin kokemusta siitä, kenelle kannattaa voitto taata. Hehän siitä myös hyötyvät. Hyvinhän viime Idolsin voittokolmikkokin on myynyt. Hannaahan he kehuivat läpi kisan. Ja kuka voitti?

Agnesin unelmahan on jo totutunut, niinkuin hän itse sanoi.

Äänestä
  • Onko ne äänestämiset sitten vaan rahastusta? eikö niitä ääni ollenkaan lasketa? Päättääkö ne aina että kuka putoaa?

    Äänestä

  • --------- kirjoitti:

    Onko ne äänestämiset sitten vaan rahastusta? eikö niitä ääni ollenkaan lasketa? Päättääkö ne aina että kuka putoaa?

    Rahastusta. Lasketaampa. Jos joka kierroksella annettaisiin keskimäärin 200 000 ääntä. Se kertaa esim. 0,50 euroa on 100 000 euroa. Se kertaa 7. Eli 700 000 e. Ja kolmen finalistin kierroksilla ääniä annetaan jopa enemmän kuin 200 000. Puhutaan jopa miljoonasta eurosta. Huikea summa humpuukkiin!

    Äänestä

Ei tuotantoportaalla ole mitään tarvetta päättää sitä, kuka voittaa. He voivat tarjota sopimuksia kilpailijoille riippumatta näiden sijoituksista. Kannattaa huomioida, että jokainen Idols-finalisti on käynyt jo melkoisen seulan läpi, joten mitään absoluuttisia tumpuloita ei mukana voi olla. Musiikillisessa mielessä tuotantoporras "kestää" keiden tahansa kilpailijoiden voiton tai sijoittumisen. Sen sijaan jotkut muut asiat, kuten tämä Agnesin probleema tuottavat varmasti harmaita hiuksia. Toisaalta erinäiset suosiota rajusti verottavat seikat (ks. edellisen kierroksen tulos) ratkeavat kyllä äänestyksissä luonnollisella tavalla.

Äänestä

lopettaa äänestämisen kokonaan jos kerran voittaja on jo päätetty.Mitä järkee kun asiaan ei voi mitenkää vaikuttaa.

Äänestä
  • Tän formaatin idea on just se, et KANSA päättää. Kansa valitsee oman idolinsa ja sit ostaa sen levyjä. Ei kai ne tuotantoihmiset halua omaa suosikkia läpi, jos se on eri ku kansan suosikki. Eihän ihmisiä vois pakottaa siinä tapauksessa fanittamaan tätä idolia, jota se ei oo itse valinnu.

    Äänestä

  • Oootteks ihan pahveja? kirjoitti:

    Tän formaatin idea on just se, et KANSA päättää. Kansa valitsee oman idolinsa ja sit ostaa sen levyjä. Ei kai ne tuotantoihmiset halua omaa suosikkia läpi, jos se on eri ku kansan suosikki. Eihän ihmisiä vois pakottaa siinä tapauksessa fanittamaan tätä idolia, jota se ei oo itse valinnu.

    Näillä kaikilla seitsemällä tai nyt kuudella finalistilla taitaa olla omat faninsa. Varmaan pudonneissa olisi ollut yhtä hyviä jopa parempiakin ehdokkaita, mutta tuomarit tekivät mitä tekivät. Eipä silti, vaikka Akne voittaisikin, en ostaisi hänen levyään ja radion voi aina sulkea, jos hän laulaa siellä. En kyllä aio ostaa kenenkään muunkaan levyä. Eivät säväytä.

    Äänestä

onko tänäkin vuonna hanna ?nyt on sit joku jäänyt huomaamatta multa

Äänestä
  • viestiäni, lue se tarkempaan. Siinä oli eräässä lauseessa sana VIIME, että silleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maza. kirjoitti:

Tuotantoporras oli jo päättänyt, että Agnes voittaa kilpailun ja koko koneisto oli viritetty sitä varten. Nyt syntyi megaluokan ongelma, kun paljastui, että hän on hylännyt lapsensa. Idols-kisan voittoa ei voi antaa kilpailijalle, jolla on tällainen tausta. Asiaan on vain yksi ratkaisu. Agnesin lapsen on mummonsa kanssa tultava välittömästi Suomeen. Heidän on oltava kisakatsomossa seuraavassa karsinnassa. Lehtiin pitää saada kuvia onnellisesta perheestä mummon kanssa. On annettava lausuntoja, joiden mukaan lapsi olisi joka tapauksessa tullut jouluksi Suomeen yms. Jos näin ei toimita, ei Agnesin voi antaa voittaa.

Ja tiedoksi kaikille, että tuotantoporras todellakin päättää aina Idols-kisassa, kuka voittaa. Kansaa manipuloidaan median kauttaa niin, että kärkeen tulevat ne laulajat, jotka myyvät eniten levyjä. Tämän takia esim. Hanna tullaan pudottamaan ennen kolmen kärjen löytymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu