Pelastus ja kelle se kuuluu

hansutuulia

Paavalin 10 luvussa sanotaan näin:
1-
Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.

Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;

Sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystytää omaa vanhurskauttaa, eivät he alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.

Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle JOKA USKOO.
Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen joka sen täyttää, on siitä elävä.
Mutta vanhurskaus, joka USKOSTA tulee, sanoo näin; Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen? se on tuomaan Kristusta alas.

tahi *kuka astuu alas syvyyteen?* se on nostamaan Kristusta kuolleista,

Mutta mitä se se sanoo;* Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi; se on USKON SANA, jota me saarnaamme.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi,ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt sinä pelastut.

Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Sanoohan Raamattu; *ei yksikään joka Häneen uskoo, joudu häpeään.

Herra on rikas antaja, kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Amen.

10

311

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hansutuulia

      jäi tuo mistä kohtaa tämä löytyy. :)

    • Paavali

      12 mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.

    • sini-silmänen

      1.Kor.12:34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
      35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.
      36. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
      37. Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.
      38. Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.

      Mikäli joku ei kunnioita yksinkertaisia sääntöjä, ei hän ole kelvollinen puhumaan isommistakaan asioista.
      Kyse ei ole mielipiteestä vaan tottelevaisuudesta asetuksen antajaa kohtaan.
      Joka on vähässä väärä on sitä paljossakin.
      Siitä me tunnemme eksyttäväisen hengen, että se puhuu niillä sanoilla kuin se puhui Paratiisissakin; "onko Jumala todella tuota tarkoittanut? Eihän noin pieni virhe mitään voi muuttaa.
      Olemme kuulleet jo mielipiteitä ihan tarpeeksi.
      Herätys tulee, kun alamme kuunnella Herramme puhetta niinkuin se on meille kirjoitettu.

      • hansutuulia

        Ai missä olen tehnyt väärin, eihän tämä ole seurakunnan kokous? minusta tämä on keskustelupalsta.


      • sini-silmänen
        hansutuulia kirjoitti:

        Ai missä olen tehnyt väärin, eihän tämä ole seurakunnan kokous? minusta tämä on keskustelupalsta.

        Enhän sinua suinkaan syytä.Neuvoksi olen tarkoittanut.Kaikessa rakkaudessa.
        1.Tim.5:11. Mutta nuoret lesket hylkää; sillä kun he himokkaiksi käyden vieraantuvat Kristuksesta, tahtovat he mennä naimisiin,
        12. ja ovat tuomion alaisia, koska ovat ensimmäisen uskonsa hyljänneet.
        13. He oppivat kylää kierrellessään vielä laiskoiksikin, eikä ainoastaan laiskoiksi, vaan myös juoruisiksi ja monitouhuisiksi ja sopimattomia puhumaan.
        14. Minä tahdon sentähden, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia, hoitavat kotiansa eivätkä anna vastustajalle mitään aihetta solvaamiseen.
        15. Sillä muutamat ovat jo kääntyneet pois seuraamaan saatanaa

        On hyvä, jos me opiskelemme Raamattua oman vaelluksemme hyväksi, miten olisimme Herralle hyödyksi.
        Sensijaan niiden asioiden etsiminen ,joilla voi
        Elämän lepää käyttää lyömävälineenä on syntiä.
        Ennen ruoka siunattiin ennen ruokailua ja sen kanssa ei saanut kyttäytyä sopimattomasti.
        Kuinka paljon Pyhempää onkaan Elämän Leipä.

        Siunatkoon Herramme sinua uudistumisen armolla ja sydämellisellä Rakkaudellaan.


      • ainakin pitäisi
        hansutuulia kirjoitti:

        Ai missä olen tehnyt väärin, eihän tämä ole seurakunnan kokous? minusta tämä on keskustelupalsta.

        ---->Jumalan Sana puhuu puolestaan.


      • hansutuulia
        ainakin pitäisi kirjoitti:

        ---->Jumalan Sana puhuu puolestaan.

        voi julistaa pelastusta! ei eroitella miehiä eikä naisia, olihan evankelistoissakin naisia!


    • joka Sanassa

      saarnataan, tarjotaan kasteessa uskolla omistettavaksi...siinä se on

      Henki, vesi ja veri...Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen


      Hansulla tuulee mutta ei Hengen tuuli...niin kauan kun on saanut uskossa kilvoitella ja kasvaa niin yhä vaain etäämmäksi on Herra kuljettanut
      uskovien upotuskastealtaalta..ja se on suuri armo..siitä olkoon kiitos Jeesukselle, jonka veren ja veden ja hengen osallisuuteen minutkin on saatettu jo viisiviikkoisena, vaikkakin sen vasta 25-vuotiaana sain omakohtaisesti uskoa!

      • hansutuulia

        joka Sanaa haluaa kiertää, tulee se omaksi vahingoksi, suren sitä että et halua nähdä Jumalan antamaa Sanaa kasteesta.
        Ihminen ei voi tulla Jumalan tykö ellei hän ensin usko Häneen. Usko tulee Sanan kuulemiseta ja pelastus sitä kautta. Raamattu ei valehtele.
        Ihminen ei voi ottaa kastetta jos ei edes ymmrärrä sen merkitystä eikä ole uskossa.
        He luulevat, mutta eksyvät jos eivät halua nähdä Jumalan Sanan totuuksiin. Sieltä olen ammentanut tähän päivään saakka, ja se ei eksytä, ihmiset sitä voi, he laittavat erinäköisiä taakkoja ihmisten harteille. Mutta eivät itse niistä toisia vapauta. Ulkopuolelle leirin on tänäkin päivänä uskovien osa. Heitä pieksetään, tapetaan, aivan kuin Raamatun aikoina. Fariseukset jotka luulevat tekevänsä hyvinkin, mutta heidän osansa on Jumalan kädessä eräänä päivänä. Jeesuksen kanssa olemme ulkopuolella leirin, ja sen kyllä huomaa että on sitä.
        Pilkaajat ovat edelleenkin totta tänä päivänä.
        Ei ole Sana siitä muuksi muuttunut. Jeesuksen omia vainotaan. mutta Jumalan Sana ei tulessakaan pala, ihmisen omat teot kylläkin.


      • hansutuulia kirjoitti:

        joka Sanaa haluaa kiertää, tulee se omaksi vahingoksi, suren sitä että et halua nähdä Jumalan antamaa Sanaa kasteesta.
        Ihminen ei voi tulla Jumalan tykö ellei hän ensin usko Häneen. Usko tulee Sanan kuulemiseta ja pelastus sitä kautta. Raamattu ei valehtele.
        Ihminen ei voi ottaa kastetta jos ei edes ymmrärrä sen merkitystä eikä ole uskossa.
        He luulevat, mutta eksyvät jos eivät halua nähdä Jumalan Sanan totuuksiin. Sieltä olen ammentanut tähän päivään saakka, ja se ei eksytä, ihmiset sitä voi, he laittavat erinäköisiä taakkoja ihmisten harteille. Mutta eivät itse niistä toisia vapauta. Ulkopuolelle leirin on tänäkin päivänä uskovien osa. Heitä pieksetään, tapetaan, aivan kuin Raamatun aikoina. Fariseukset jotka luulevat tekevänsä hyvinkin, mutta heidän osansa on Jumalan kädessä eräänä päivänä. Jeesuksen kanssa olemme ulkopuolella leirin, ja sen kyllä huomaa että on sitä.
        Pilkaajat ovat edelleenkin totta tänä päivänä.
        Ei ole Sana siitä muuksi muuttunut. Jeesuksen omia vainotaan. mutta Jumalan Sana ei tulessakaan pala, ihmisen omat teot kylläkin.

        Hansatuulia...
        Vaadit kastettavalta ymmärrystä ja tiettyä kypsyneisyyttä, ennenkuin hänet voidaan kastaa.
        Kukahan tämän kypsyneisyyden määrittelee; kastaja vai kastettava itse?
        Tai kenties Raamatusta löytyy määrittely kypsyneisyyden asteesta?

        Itse työskentelen kehitysvammaisten parissa.
        Miten paljon ymmärrystä heiltä vaaditaan, jotta heidät voitaisiin kastaa?
        Esim. eräskin noin 30-vuotias kehitysvammainen mies uskoo Jeesukseen...mutta myös joulupukkiin (ihan oikeasti).
        Hän ei osaa kirjoittaa, ei lukea eikä ymmärrä vaikeampia käsitteitä. Hän käy ahkeraan helluntalaisten kokouksissa äitinsä kanssa.
        Soisitko hänelle kasteen?
        ----
        Kun Apt. 2:39 mainitaan myös lapset, niin tarkoitetaanko siinä tiettyyn ikään tulleita "ymmärtäväisiä" lapsia vai kaikenikäisiä lapsia?
        (Muutkin voi kommentoida)


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      118
      1498
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      774
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      563
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      429
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      420
    Aihe