Ateistit ovat olleet hyvin kärkkäitä syyttämään kristittyjä milloin katolisen kirkon inkvisitiosta, milloin pappien pedofiliasta ja jotkut jopa väittävät kristinuskon lisäävän rikollisuutta.
Haluaisinpa saada todisteen yhdestäkin rikoksesta, missä rikoksen tekijä olisi toiminut Jumalan Sanan mukaisesti.
Katsotaanpa sitten, mikä olisi vaihtoehto kristinuskolle?
Otetaan esimerkiksi tämä ateismi, koska juuri sen edustajat kiivaimmin hyökkäävät kristinuskoa vastaan.
Millainen on ateismin moraali? Missä ovat ateismin moraalisäännöt? Vastaus: EI MISSÄÄN! Ateistinen elämänkatsomus ei tunne koko moraalisääntökäsitettä.
Kristityillä on Raamattu, missä Jumala on ilmoittanut, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta ateismilla ei ole mitään kirjoitettua sääntökokoelmaa oikeasta ja väärästä. Sen elämänkatsomuksen mukaan jokainen saa tehdä, mitä itse haluaa tai laatia itse itselleen haluamansa säännöt. EI OLE OLEMASSA NIIN SUURTA RIKOSTA, ETTÄ SE OLISI VASTOIN ATEISTISTA ELÄMÄNKATSOMUSTA!
Kenenkään ei sen mukaan tarvitse tuntea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa mistään rikoksesta, eikä pelätä tuomiolle joutumista tämän elämän jälkeen. Kunhan vain onnistuu kepluttelemaan jotenkin niin, ettei yhteiskunnan laki ja viranomaiset häntä saa kiinni. Heitäkin saa pettää ja huijata niin paljon kuin kykenee.
Vaikka heillä itsellään ei ole mitään moraalisääntöjä, he kyllä kernaasti asettavat niitä muille, kuten kristityille.
Synti ja parannuksen teko eivät kuulu ateismin sanavarastoon. Synti on rikos Jumalaa vastaan, mutta jos ei tunnusteta Jumalan olemassaoloa, ei synnistäkään tarvitse välittää. Saa mennä ja porskuttaa vain, kuten haluaa - niin he ainakin luulevat.
Ateismissa on kuitenkin yksi suuri ongelma! Entäpä, Jos Jumala sittenkin on olemassa?
Ateismin moraali
13
765
Vastaukset
- ---------------------------...
Moraali syntyy jokaisen omassatunnossa. Ateistitkin omaavat omantunnon ja tietävät, mikä on oikein ja mikä väärin. Oikeuskäsityksillä ei ole mitään tekemistä jumalan tms. yliluonnollisen voiman kanssa.
- ----
miten moraali edes voisi syntyä ateistisessa kasvu- ja elinympäristössä, jossa ei ole minkäänlaista moraalikäsitystä?
Ja jos voi,niin millainen omatunto siitä kehittyy? "Omatunto", joka tarkoittaa sitä että yksilö määrittelee itselleen moraalin, riippumatta mistään "yhteisesti sovituista" säännöistä. Tämä tarkoittaa käytännössä juuri sitä ,sitä aloittaja kirjoitti. Ateistin moraali tarkoittaa psykopaatin "moraalia", sitä että kaikki sellainen millä muut loukkaavat ateistia itseään, on moralitonta, mutta ateisti itse "ei koskaan voisi tehdä" mitään moraalitonta, vaikka tekisi murhan joka päivä. - Juro V
---- kirjoitti:
miten moraali edes voisi syntyä ateistisessa kasvu- ja elinympäristössä, jossa ei ole minkäänlaista moraalikäsitystä?
Ja jos voi,niin millainen omatunto siitä kehittyy? "Omatunto", joka tarkoittaa sitä että yksilö määrittelee itselleen moraalin, riippumatta mistään "yhteisesti sovituista" säännöistä. Tämä tarkoittaa käytännössä juuri sitä ,sitä aloittaja kirjoitti. Ateistin moraali tarkoittaa psykopaatin "moraalia", sitä että kaikki sellainen millä muut loukkaavat ateistia itseään, on moralitonta, mutta ateisti itse "ei koskaan voisi tehdä" mitään moraalitonta, vaikka tekisi murhan joka päivä." miten moraali edes voisi syntyä ateistisessa kasvu- ja elinympäristössä, jossa ei ole minkäänlaista moraalikäsitystä? "
Moraalia opitaan jo hiekkalaatikolla. Kun heität naapurin pikkutytön silmiin lapiollisen hiekkaa, saat tuta sekä oman että naapurin tytön äidin sormet tukassasi, eikä se tunnu kivalta. Näin tavallisella järjellä varustettu ateisti aivan itse oivaltaa jo pienenä, että kun kohtelet muita niin kuin haluat itseäsi kohdeltavan, niin kaikilla on hyvä olla. Tätä samaa elämänoppia sitten ammenetaan koko ihmisiän kaikenlaisissa vuorovaikutustilanteissa. Niin ja onhan meillä yleensä rakastavat vanhemmat, jotka kasvattavat jälkikasvuaan kertomalla omista arvoistaan ja kokemuksistaan.
Ilmeisesti uskovat ovat kovakalloisempia kuin me ateistit kun he eivät opi itse näitä itsestäänselvyyksiä vaan tarvitsevat ulkopuolisen auktoriteetin moraalin opettamiseen.
Mitä on omatunmto?
Taitaa olla pelkoa siitä, että joku rankaisee jos toimin muita kohtaan omien kokemusteni ja itseenikohdistuvien odotusten vastaisesti.
- Sälli
Täyttä paskaa koko teksti. Menikö pitkään tuon kehittelyyn?
- ....
En ole koskaam nähnyt noin perusteellista perustelua.. *taputapuläpyläpy* hyvähyvähyvähyvä
- Työmies2
Sana "parannus" viittaa ilmiselvästi helluntailaisuuteen.
Uskovaiset puhuvat Raamatun moraalikäsityksistä ja kuinka ne ovat heille pyhiä. Ongelma on siinä, että uskovaisten moraali usein tarkoittaa hyökkäämistä "vääräuskoisia" ja esimerkiksi homoja kohtaan. Sitä tarkoitusta varten Raamattua luetaan siltä osin, kuin se tuota tarkoitusta palvelee, muut kohdat Raamatusta sivuutetaan tai tulkitaan "pyhänhengen" antaman ymmärryksen valossa itselle edulliseen muotoon. Raamattuun kirjaimellisena totuutena uskominen ei ole mahdollista uskovaisellekaan, ainakin mikäli terveestä ajattelukyvystä on hitunenkaan jäljellä. Uskominen edellyttäisi esimerkiksi maan pitämistä litteänä yms. "pikku" erikoisuuksia.
Helluntailaisuus korostaa, kuinka kaikki synnit annetaan anteeksi tuosta vaan "sormia napsauttamalla": tunnustaa vaan suullaan Jeesuksen herraksi ja lukee muutaman rukousloitsun. Vielä jos saa mongerrettua jotain "kielillä", saa olla varma taivaspaikastaan.
Et sanonut, oletko helluntailainen. Sanomani sopii kyllä pääpiirteissään kaikille fundamentalisteille, joita kirjoituksesi perustella sinäkin edustat. - ????
"Millainen on ateismin moraali? Missä ovat ateismin moraalisäännöt? Vastaus: EI MISSÄÄN! Ateistinen elämänkatsomus ei tunne koko moraalisääntökäsitettä."
Ateismi on uskon puutetta jumaliin, ei mikään oppirakennelma. On uskisten yleinen harhaluulo että moraali olisi peräisin raamatusta. Moraali on kulttuurinen tuote, esim. insestikielto on jokaisessa kulttuurissa. Ateistilla voi olla (ja useimmiten on) hyvinkin tarkkaan mietityt moraalikäsitykset, ja ateistilla voi hyvinkin olla tiukempi moraali kuin uskovaisilla. On uskisten stereotypia, että ateisti on jokin täysin moraaliton, holtiton kaiken pahan keskittymä.
Lisäksi on olemassa lait, joiden pitäisi koskea yhtäläisesti kaikkia. Usein olen kuullut/nähnyt uskisten rikkovan lakia, 'koska raamatussa sanotaan toisin' (esim. koskien lasten ruumiillista kuritusta).
Eikös muuten inkvisitiota,esim noitien polttamista/hukuttamista perusteltu raamatulla? Eikö ihmisen tappaminen ole rikos? - luuhamara
Missä on ateismin moraali? Eiköhän se ole suurimmalle osalle aika itsestään selvää mitä saa tehdä ja mitä ei. Myös se, että huolehditaan itseä heikommista on aika selvää. Moraalisuus saisi myös levitä yli rajojen koskettamaan muitakin kuin suomalaisia.
"EI OLE OLEMASSA NIIN SUURTA RIKOSTA, ETTÄ SE OLISI VASTOIN ATEISTISTA ELÄMÄNKATSOMUSTA"
Outo logiikka. Se, että on mahdollisuus tehdä väärin vaikka kiinnijääminen olisi mahdotonta ei todellakaan tarkoita sitä, että ateisti tämän teon tekisi. Ehkä ateistilla on vain kehittyneempi moraalikoodisto, eikä hän tarvitse laitosta tai kirjaa sanelemaan mikä on oikein ja mikä ei. Ehkä ateistit ovat keskimäärin empaattisempia..
"Synti ja parannuksen teko eivät kuulu ateismin sanavarastoon"
Ei niin. Mutta anteeksianto ja pahan teon hyvittäminen useimmalle kuuluu.
"Entäpä, Jos Jumala sittenkin on olemassa?"
Eli teet hyvää ainoastaan sen takia että mahdollinen Jumala on olemassa? Pelottavaa. Älä missään tapauksessa luovu uskostasi. - ------>
"Haluaisinpa saada todisteen yhdestäkin rikoksesta, missä rikoksen tekijä olisi toiminut Jumalan Sanan mukaisesti."
Jeesuksen antama lähetyskäsky: "Menkää kaikkeen maailmaan ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni." Kyllä tuo mielestäni antaa kristityille aika vapaat kädet toimia miten huvittaa.
Niin ei tosiaan kannata ryhtyä atistiksi jos ei osaa erottaa, ilman raamattua, mikä on oikein ja mikä väärin. Tosin mielestäni tällaiset ihmiset pitäisi muutenkin asettaa holhouksenalaisiksi. - oggi
Kristityillä, kristityinä, ei ole mitään moraalia, kuten ei ateisteillakaan ateisteina.
Kristityillä on kasa sanoja ja määräyksiä, joita pitää ensisijaisesti totella, tai tulee rangaistus. Jos määräyksien ja sääntöjen, pakotteiden, noudattaminen osoittaisi korkeaa moraalia, olisi natsin tekemät murhat olleet moraalia korkeimmillaan.
"Kenenkään ei sen mukaan tarvitse tuntea syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa mistään rikoksesta, eikä pelätä tuomiolle joutumista tämän elämän jälkeen. Kunhan vain onnistuu kepluttelemaan jotenkin niin, ettei yhteiskunnan laki ja viranomaiset häntä saa kiinni."
Näin siis kristityt. En näe kyllä tätäkään kovinkaan moraalisena toiminta tapana. Lisäksi se, miksi tätä ei voi soveltaa ateisteille kuten sitä voi soveltaa kristityille johtuu siitä, että toisin kuin kristityillä, ateisteilla ei ole mitään voimaa, joka antaise heille heidän tekonsa anteeksi. Jos ateisti tappaa jonkun, niin hän joutuu elämään tämän asian kanssa koko lopun elämäänsä. Jos taas kristitty, hän lukaisee raamattua, ja huomaa, kas, kun pyydän anteeksi, niin kaikki on unohdettu.
"Vaikka heillä itsellään ei ole mitään moraalisääntöjä, he kyllä kernaasti asettavat niitä muille, kuten kristityille"
Ilmeisesti aloit yhtäkkiä puhumaan "heillä" termillä ateisteista. Ateistit eivät jaa moraalisääntöjä, kahdesta syystä. Ensinnäkään ateisteilla ei ole sellaisia jaettavanaan, ateisteina. Toiseksi ei ole olemassa mitään "moraalisääntöä" sillä kyseinen asia on pitkälti ristiriiadassa itsensä kanssa. Moraali ei ole sääntö.
"Ateismissa on kuitenkin yksi suuri ongelma! Entäpä, Jos Jumala sittenkin on olemassa?"
Niin? Ehkä tämä Jumala ei olekkaan kristittyjen uskoma, vaan päästääkin vain ateistit taivaaseen. Tai ehkä Jumala päästääkin vain naiset taivaaseen, tai vain miehet, tai vain homoseksuaalit. Tai pelkästään ne, jotka elivät inhmillistä elämää. - Juro V
"Ateismissa on kuitenkin yksi suuri ongelma! Entäpä, Jos Jumala sittenkin on olemassa?"
Miten uskovaisen käy, jos jumalaa ei sittenkään ole olemassa? Tai se onkin joku toinen jumala, joka ei vääräuskoisia taivaaseensa huoli?
Elämä meni olematonta palvellessa ja kuolema on pettymys.
Olemme siis täsmälleen samalla viivalla.- Joosua
Ateistien vastauksista paistaa läpi ajatus, että kirjoitettuja Jumalan antamia moraalisääntöjä ei tarvita, vaan jokainen saa muodostaa itselleen mitkä säännöt haluaa. Näinhän asia on valitettavasti usein ollut. Sen seurauksena maailmassa onkin paljon sotia väkivaltaa, rikoksia, puutetta, sairauksia jne.
Jokainen on itsekkäästi tehnyt itselleen omat moraalisäännöt, jotka ovat tietenkin olleet ristiriidassa toisten moraalisääntöjen kanssa ja silloin konflikti on valmis.
Siksi tarvitaan yhteiset moraalisäännöt. Ainoastaan Jumala on kykenevä antamaan sellaiset moraalisäännöt, jotka johtavat rauhaan ja hyvinvointiin.
Kaikissa sodissa, väkivallassa tms. on kysymys siitä, että on poikettu Jumalan Sanasta ja noudatettu omia moraalisääntöjä.
- Nasse
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=uskiksen moraali&some_words=&exclude_words=&exact_words=&conference=&poster=&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2005&ed=18&em=11&ey=2005&hpp=25
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673