Minulla on paljon terveydellisiä vaivoja
mitkä eivät ole tulleet millään
kuntoon ja olen rukoillut jumalalta apua
näihin useita kertoja päivässä 1-2 viikon ajan mutta en ole saanut apua.
mitkä eivät ole tulleet millään
kuntoon ja olen rukoillut jumalalta apua
näihin useita kertoja päivässä 1-2 viikon ajan mutta en ole saanut apua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kirjoitit, että olet rukoillut monesti sairautesi/vaivojesi puolesta, mutta että et ole saanut vastausta. Itse olen sairastanut depressiota 8 vuotta enkä ole vieläkään täysin parantunut. Täysiverisenä kristittynä olen useasti rukoillut terveyteni puolesta ja mm.lääkityksen puolesta. Usein on vaikuttanut siltä ettei rukouksiin ole tullut vastauksia vaan, että kova rukoileminen on melkein vain lisännyt tuskaa. Olen kuitenkin sen verran viisastunut, että olen ymmärtänyt nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle ja ymmärtänyt sen, että minun on opittava sairaudestani jotain ja tehtävä terveyteni eteen itse jotain, eikä vain odottaa jotain hokkus pokkus paranemista ylhäältä.
Jumalalla on kaikella joku tarkoituksensa ja uskon että Jumalan tarkoitus on juuri esim. sairauden kautta vetää ihmistä lähemmäs Jumalaa. Ja kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat.
Ehkä olisi välillä parempi unohtaa omat vaivansa ja keskittyä rukoilemaan vaikka jonkun toisen puolesta. Jumala näes pitää erityisen hyvää huolta siitä, joka kantaa muita sydämessään.
Itse rukoilen toisinaan sairauteni puolesta, mutta usein rukousvastauksena on se, että ymmärrän, että minun on raitistuttava ja itse hoidettava itseäni: tehtävä mielihyvää tuottavia asioita, harrastettava likuntaa jne. Depressio ainakin on sellainen sairaus, että se usein vaatii elämäntavan muutosta, psykoterapiaa, lääkitystä jne.Olen kuullut kyllä, että jotkut ovat parantuneet masennuksesta, mutta minun kohdallani lopullista parantumista ei vielä ole tapahtunut.
Toivottavasti tästä oli jotain apua.
[email protected]
Jumala on auttanut kauttani muutamia!
Synnit tulee tunnustaa. Katua, tunnustaa, hyljätä
ja Jumalan Hénki kirkastaa armon. Jeesuksen veren tähden synnit saadaan uskoa anteeksi ja usein Jeesuksen haavojen kautta voidaan parantua. Ne ovat armon ja uskon raittiita asioita ilman kaatumisia ja kohuja. Kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa nimeroa tekemättä!
Rukoilen puolestasi, mutta kirjoita, koska siten
asia tulee selkeämmin valoon Herran nimessä!