Tempaus

Paavali kirjoittaa tessalonikaisille, jotta he eivät antaisi itseänsä vieteltäväksi. Tessalonikassa oli jotkut ymmärtäneet väärin Raamatun ilmoituksen, ilmeisesti myös siellä oli joku opettanut vastoin Jumalan sanaa. Tessalonikan seurakuntaan oli livahtanut ajatus, jotta Herran Jeesuksen tulemus sekä Herran päivä olisi jo pian tapahtumassa.

Paavali opetti, jotta Jeesus Kristus ei tule ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy. Raamatullinen järjestys on, että ensin ilmaantuu antikristus, jonka Jeesus tulemuksessaan tuhoaa. Raamattu kyllä kertoo selvästi, jotta seurakunta näkee antikristuksen ilmaantumisen ja joutuu olemaan ainakin osan aikaa ahdistuksen ajassa.

Monet uskovat opettavat, että ensin tulee Jeesus ja tempaa omansa pois, jonka jälkeen vasta ilmaantuu antikristus, jolloin alkaa ahdistuksen aika. Tämän opin on kehittänyt alunperin katolinen kirkko. 1500- luvulla euroopassa vaikutti ns. uskonpuhdistuksen aika, jossa vaikutti mm. Calvin ja Luther hyvin voimakkaasti. Uskonpuhdistuksen seurauksena katolinen kirkko alkoi menettämään jäseniään Calvinin sekä Lutherin kannattajille. Uskonpuhdistajat myös opettivat voimakkaasti paavin olevan antikristus sekä että katolisen kirkon oppi on antikristillistä.

Tämän seurauksena katolisen kirkkoon perustettiin jesuiitta järjestö, jonka tehtävänä oli alun perin suorittaa vasta uskonpuhdistus, jotta saadaan väki takaisin katolisen kirkkoon. Antikristus sekä antikristillisyys syytteet olivat aluksi kova pala jesuiitoille. Mutta Jesuiitat sekä katolinen kehitti uuden opin, jossa se vaihtoi antikristuksen ja Jeesuksen tulo järjestystä. Katolinen kirkko alkoi opettamaan vastoin Raamattua, että Jeesus tulee ensin, jonka jälkeen vasta tulee antikristus. Katolinen kirkko ajatteli, jotta tämä oppi poistaa kaikki antikristus epäilyt katolisesta kirkosta, jos uskoo katolisen kirkon opettaman järjestyksen tästä asiasta. Johannes kirjoittaa selvästi, jotta antikristillinen vaikutus oli jo vaikuttamassa hänen päivinään: Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. 1 Joh 2:18



Valitettavasti monet meidän aikamme sanan julistajat opettavat katolisten vääristämää järjestelmää, jossa ensin tulee Jeesus ja vasta sitten tulee antikristus. Tämä väärä järjestys johtaa myös ekumeenisen työn hyväksymiseen, niin kuin jotkut tämän opin kannattajat ovatkin nykyään mukana ekumeenisissa yhteyksissä, koska he opettavat että ensin tulee tempaus ja sitten ja sitten vasta tulee antikristus. Usein tällä tavalla opettavat, että antikristus eikä antikristillinen toiminta ala ennekuin tempaus on tapahtunut, niinpä tämä oppi sokeuttaa ja johtaa usein ekumenian kannattamiseen, joka on antikristillistä toimintaa. Raamatullinen järjestys on ensin antikristuksen ilmaantuminen, jonka jälkeen tulee herrojen Herra ja kuningasten Kuningas Jeesus Kristus.



Raamattu opettaa selvästi, jotta ensin tulee antikristus ja seurakunta on ainakin osan ahdistuksen aikaa maan päällä. Sitten tulee Jeesus ja hakee omansa pois maan päältä. Uskovien ei tarvitse pelätä mitään, sillä Jeesus sanoi nämä sanat, jotka Häneen uskovien tulee omistaa, kun odotamme Jeesusta: Älkää pelätkö, sillä se päivä on teille vapautuksen päivä!!! Kristuksen morsian odottaa ylkäänsä Jeesusta Kristusta, Amen!!!

Toisessa tessalonikaiskirjeessä on selvästi kirjoitettuna, että tuo laiton, joka asettaa itsensä Jumalaksi (antikristus on sijaiskristus sekä Kristusta vastaan) asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Mikä on tuo Jumalan temppeli?



Paavali tiesi sen, että vanhassa liitossa temppelin kaikkein pyhimmässä ilmestyi Jumala, siellä oli Hänen läsnäolonsa. Paavali tiesi myös sen, että temppelin esiripun repeydyttyä Jeesuksen kuollessa päättyi vanhan liiton temppeli jumalanpalvelus järjestys uuteen liiton mukaiseen palvelukseen. Paavali myös tiesi sen, että vanhan liiton temppeliä ei enää uudessa liitossa kutsuta nimellä Jumalan temppeli, koska uudessa liitossa uskova on Jumalan temppeli, jossa Jumalaa asuu Pyhän Hengen kautta. Kun uuden liiton kirjoitukset puhuvat Jumalan temppelistä, niin se aina tarkoittaa uskovia ihmisiä, joissa asuu Jumalan Henki.



- Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? 1 Kor 3:16

- Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani". 2 Kor 6:16



Paavali tarkoitti, että ennen Jeesuksen tulemista tulee uskovien keskuuteen suuri luopumus, jonka tuo laiton saa aikaan suurilla ja väärillä ihmeillä ja tunnusteoilla. Tessalonikaiskirjeen mukaan jotkut uskovat luopuvat uskostaan ja vastaanottavat väärän antikristuksen valhe-evankeliumin ja väärän voitelun sydämeensä vähän ennen Jeesuksen tulemusta. Ilm 17, 1 tim 4:1 kertoo tästä sekä Matt 24:ssa Jeesus kertoo, jotta vähän ennen Hänen tulemustaan rakkauden kylmetessä monet luopuvat uskostaan laittomuuden päästyä valtaan. Jeesus sanoi selvästi myös, että uskovat joutuvat kaikkien kansojen vihattaviksi (ekumeeninen porttokirkko) ja joitakin uskovia myös tapetaan. Lue tarkasti Matt 24 ja Ilm 17 sekä 2 Tess 2, 1 Tim 4:1 niin näet kuinka ne kaikki puhuvat samasta asiasta.



Luopumus tulee siis Jumalan temppeliin eli jotkut uskovat luopuvat pois uskosta ja he vastaanottavat väärän voitelun, jonka seurauksena he joutuvat kadotukseen, koska eivät halunneet pysyä Jumalan rakkaudessa ja totuudessa. Siis rakkaudesta ja totuudesta luopuminen johtaa ihmisen kadotukseen.

Jumala on kuitenkin valinnut meidän pysymään pelastuksessa Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.



Monet uskovat, jotta 2 Tess 2:ssa oleva temppeli on Jerusalemin temppeli, joka rakennetaan sinne viimeisinä päivinä. Tuo temppeli voidaan rakentaa Jerusalemiin, sitä en kiistä, mutta tuo temppeli ei ole se temppeli, josta 2 Tess 2 kertoo. Uudessa liitossa on vain yksi Jumalan temppeli, joka tarkoittaa niitä uskovia, jotka ovat uudesti syntyneet Jumalan Hengestä. Paavali ei voi tarkoittaa 2 Tess 2:ssa olevaa temppeliä temppeliksi, jonka juutalaiset rakentavat käsillään, koska vanhan liiton temppelipalvelus lakkautettiin ja nyt on voimassa uuden liiton temppelipalvelus.



Jotkut uskovat, että Danielin kirjan kuvaama hävityksen kauhistus on sama kuin 2 Tess 2:ssa oleva Jumalan temppeli. Mutta Jumalan temppeli ei ole hävityksen kauhistus, vaan paikka missä Jumala asuu.



2 Tess 2:ssa kirjeessä pidättäjä on juuri tuo suuri luopumus. Kun lopun aikana tämä suuri luopumus saavuttaa huippunsa niin pidättäjä otetaan silloin pois ja laiton eli antikristus ilmestyy. Seurakunta on siis se pidättäjä, mutta seurakunnan suuri luopumus poistaa pidättäjän eikä uskovien ylöstempaus. Tessalonikalaiskirjeessä lukee: jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää. Siinä lukee tieltä poistetuksi. Miltä tieltä poistetaan?? Kun suuren luopumuksen tähden monet uskovat lankeavat pois Jeesus tieltä, niin silloin tuo suuri luopumus poistaa pidättäjän, jonka jälkeen antikristus ilmestyy.

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton,

Edellä on avain tähän asiaan. Minkä jälkeen laiton ilmestyy ja mikä pidättää laittoman tuloa?

Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy.

Luopumuksen jälkeen laiton ilmestyy eli vanhurskaus seurakunnassa estää laittoman tuloa, mutta uskovien suuren luopumuksen tähden pidättäjä poistuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy.



Raamattu sanoo, että juutalaiselle ensin ja sitten myös kreikkalaiselle (pakanoille). Nyt meidän tulee ymmärtää, että Jumala ilmaisi itsensä ensin juutalaisille ja antoi heille lakinsa. Sekä myös Uuden Liiton ensimmäinen seurakunta oli juutalainen Jerusalemissa.



Itse en usko siihen oppiin, että ensin tulee tempaus, jonka jälkeen sitten tulee suuri ahdistus juutalaiselle kansalle. Minä uskon, että ensin tulee suuri ahdistus Jeesukseen uskoville sekä sen jälkeen tai samaan aikaan myös ahdistus ja vaino juutalaista kansaa kohtaan, ja tämän jälkeen vasta tapahtuu tempaus, kun juutalainen kansa tekee parannuksen ja vastaanottaa pelastuksen Herrassa Jeesuksessa Messiaassa.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/tempaus
11689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tästä asiasta on myös erillaisia käsityksiä.Minun mielestäni se joka pidättää laittomuuden ihmisen(antikristus) ilmestymistä on pyhä henki pyhien seurakunta.Kun seurakunta temmataan ylös ja saatana syöstään alas,sen jälkeen pahuuden valta saa vapaasti ottaa hallituksen.Tämä opetus ei ole minkään kirkon synnyttämää,vaan sen voi nähdä raamatusta.Seurakunnan(pyhien)oleminen niin että se kokisi Jumalan vihan päiviä(Herran päivä) on vastoin kaikkea Jumalan luontoa.Sillä siellä sanotaan 1 Tess:5:9 että Jumala ei ole määrännyt meitä vihaan vaan saamaan pelastuksen meidän Herramme Jeesuksen kautta.Hänen kansansa otetaan pois ennen kuin saatana syöstään alas ja suuri ahdistus alkaa.Emme voi ansaita mitään kärsimyksillämme,mitään emme voi lisätä pelastuaksemme.Me olemme pelastuneet,koska Jeesus on kärsinyt.Siksi meille ei kuulu Jumalan vihan päivät.

Äänestä
  • Monet opettavat, että ensin tulee Jeesus ja sen jälkeen tulee antikristus, koska Raamattu lupaa, että Jumala pelastaa meidät tulevasta vihasta.



    Room 5:9 Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.



    1 Tess 1:10 ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.



    kun Jumalan tuomiot kohtasivat aikoinaan Egyptin maata, niin Israelin kansa. Joka asui Egyptin Goosenissa, ei kohdannut Jumalan vihaa, vaan sen kohtasi egyptiläiset. Samalla tavalla myös tapahtuu viimeisinä päivinä, kun Jumalan vihan maljat vuodatetaan ihmiskunnan päälle, ei se viha kosketa Jumalan lapsia, vaan jumalattomia.



    Matt 24: 21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.

    22 Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.



    Viimeisten päivien ahdistus on lyhennetty seurakunnan eli valittujen tähden. Koska ne päivät ovat lyhennetty valittujen tähden, niin silloin myös valitut eli seurakunta on myöskin maan päällä.

    Herran päivä



    Jooel 2:1 Puhaltakaa pasunaan (Shofar =pasuuna) Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin, se on lähellä:

    2 pimeyden ja synkeyden päivä, pilvien ja pilkkopimeän päivä. Vuorille levinneenä niinkuin aamurusko on lukuisa ja väkevä kansa, jonka vertaista ei ole ollut ikiajoista asti eikä tämän jälkeen enää tule, tulevaisten polvien vuosiin saakka.

    3 Sen edellä käy kuluttava tuli, sen jäljissä polttava liekki. Niinkuin Eedenin puutarha on maa sen edessä, sen jäljissä on autio erämaa, eikä jää ketään, joka olisi siltä pelastunut.

    4 Ne ovat näöltänsä kuin hevoset, ja niinkuin ratsut ne juoksevat.

    5 Ryskyen kuin sotavaunut ne hyppivät vuorten huipuilla, räiskyen kuin tulen liekki, joka kuluttaa oljet; ne ovat kuin väkevä kansa, sotarintaan asettunut.

    6 Niitten edessä kansat vapisevat, kaikki kasvot kalpenevat.

    7 Ne juoksevat kuin sankarit, kuin soturit ne nousevat muurille. Jokainen kulkee tietänsä suoraan, ei mutkittele polullansa.

    8 Toinen ei sysi toistansa: jokainen kulkee omaa suuntaansa. Heittoaseitten välitse ne syöksyvät pysähtymättä.

    9 Kaupunkiin ne hyökkäävät, ryntäävät muurille, nousevat taloihin, tulevat ikkunoista sisään kuin varas.

    10 Niitten edessä maa vapisee, ja taivaat järkkyvät; aurinko ja kuu käyvät mustiksi, ja tähdet kadottavat valonsa.

    11 Ja Herra antaa äänensä jylistä sotajoukkonsa edellä, sillä ylen lukuisa on hänen väkensä, sillä väkevä on hänen käskynsä täyttäjä, sillä suuri on Herran päivä ja sangen peljättävä; kuka voi sitä kestää?



    Jumala puhuu profeetta Jooelin kautta sanoen, että kun Herran päivä tulee, niin silloin puhalletaan pasuunaan! Silla Herran päivänä aurinko ja kuu käyvät mustiksi ja tähdet kadottavat valonsa. jeesus sanoi Matt 24:ssa, että kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. Eli Herran päivä on sama päivä kun Jeesus tulee hakemaan omansa. Samoin myös Jooelissa on kuvaus pasuunaan puhaltamisesta sekä auringon ja kuun mustumisesta. Aurinko ja kuu mustuvat ydinsodan seurauksena, jonka tähden pommien sienimäiset jättipatsaat peittävät auringon sekä kuunvalon. Kun Hiroshimassa räjäytettiin atomipommi, niin silloin koko kaupunki peittyi savuun ja pölyyn eikä aurinkoa näkynyt. Raamatun profeetat puhuvat paljon sodasta viimeisinä päivinä kun kansakunnat hyökkäävät Israeliin ja Jerusalemista tulee kiistakysymys.



    Paavali myös opettaa Herran päivän olevan sama tapahtuma kuin ylöstempaus.



    2 Tess 2:1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, 2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. 3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,



    Paavali kertoi että Jeesuksen tulemuksen päivänä meidät kootaan (ylöstempaus) Hänen tykönsä. Sitten Paavali kertoo ettei Herran päivä, eli tempaus tapahdu ennen kuin ensin tulee luopumus sekä laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi (antikristus). Vasta näiden tapahtumien jälkeen Jeesus Kristus tulee ja tapahtuu ylöstempaus.

    Äänestä

  • Raamattu ei siten opeta, että 2 Tessal.2 estävä tekijä olisi ollut Pyhä Henki. Luopumus tapahtui, kuten Kristitty ihminen kirjoittikin. Eikä Pyhä Henki ole mihinkään lähtenyt.
    Ajattelen, että suuri ahdistus on vielä eri asia kuin vihan aika.

    Se oli hyvä linkki se "Viimeiset päivät".

    Äänestä

  • Yks kommentoija kirjoitti:

    Raamattu ei siten opeta, että 2 Tessal.2 estävä tekijä olisi ollut Pyhä Henki. Luopumus tapahtui, kuten Kristitty ihminen kirjoittikin. Eikä Pyhä Henki ole mihinkään lähtenyt.
    Ajattelen, että suuri ahdistus on vielä eri asia kuin vihan aika.

    Se oli hyvä linkki se "Viimeiset päivät".

    Kristitty ihmisen kirjoitus olikin seuraavassa viestiketjussa.
    Mutta tässä se nyt tähänkin:
    Miten Jeesus tulee ja milloin? -
    http://koti.phnet.fi/elohim/viimeiset_paivat

    Äänestä

Monilla lopunajan tapahtumia tutkivilla on perustavana virheenä se, että he yrittävät ympätä kaikki Raamatun kaikki ennustukset (mm. Ilmestyskirja) toteutumaan meidän aikanamme. Ilmestyskirja kun kertoo koko 2000 vuotisesta seurakunnan historiasta. "Mitä nyt on (Johanneksen elinaikana) ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva" (Ilm. 1:19)eli koko Jumalan seurakuntaa sivuava historia.

2 Tessal. 2 luvussa mainittu luopumus alkoi täysipainoisena 300 -luvulla kun seurakunnasta (=Jumalan temppelistä) tehtiin portto-Babylon. Laittomuuden ihminen asettui Jumalan temppeliin (=Jumalan seurakuntaan) ja asettui Jumalan Pojan sijaiseksi. Tuo luopumus jatkuu Jeesuksen tulemukseen asti.
Luopumuksen loppuvaiheessa, juuri ennen Jeesuksen takaisin tulemista "maa kirkastuu" (Ilm. 18:1) eli tulee suuri heräämisen aika (Matt. 25:6-8). Seurakunta asetetaan ennalleen.
Kaikki luopumuksen sisällä olevat kristityt tulevat ulos suuresta Babylon-portosta eli sekauskonnoistaan. Niitä Baabelin sekauskontoja ovat aivan kaikki ihmisten perustamat uskonsuunnat, mm. ekumeeninen liike ja kirkkojen maailmanneuvosto kaikkine jäsenkirkkoineen. Niistä kaikista kutsutaan Jumalan kansa ulos: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani..." (Ilm. 18:4).

Mihin Jumalan kansa kutsutaan?
Kristuksen ruumiin periaatteella toimivaan KAIKKIEN SAMAN PAIKKAKUNNAN KRISTITTYJEN YHTEISEEN TOIMINTAAN. Tämä tarkoittaa, ettei enää tule hyväksyä yhtäkään eriseuraa ja lahkoa uskovien muka hengelliseksi kodiksi.
Ei pidä enää hyväksyä yhtään erikseen kokoontumista. Pyhä Henki on johdattava jokaiseen kaupunkiin YHDEN KOKOONTUMISPAIKAN, jossa kaikki yhdessä kokoontuvat ja joka on aina auki. Siellä on järjestettyä ja järjestämätöntä uskovien yhdessä oloa.
Sopivan suuruiset tilat löytyvät aina tarpeen mukaan. Jumala johtaa työtään omassa seurakunnassaan.

Tässä lisäajatuksia:
http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/antikristusonjotullut.htm

Äänestä
  • Luopiokirkkoihin jäävien osalta siis luopumus jatkuu Jeesuksen tulemukseen asti.

    PS. Ajattele sanaa "kirkonkirous". Mielestäni kaikki kirkot ovat kirottuja ja riivaajien asuinpaikkoja (Ilm. 18:3,4,5).

    Äänestä

  • 1 Minä suljen teidän suosioonne sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija,
    2 että otatte hänet vastaan Herrassa, niinkuin pyhien sopii, ja autatte häntä kaikessa, missä hän teitä tarvitsee; sillä hän on ollut monelle avuksi ja myöskin minulle.
    3 Tervehdys Priskalle ja Akylaalle, työkumppaneilleni Kristuksessa Jeesuksessa,
    4 jotka minun henkeni puolesta ovat panneet oman kaulansa alttiiksi ja joita en ainoastaan minä kiitä, vaan myös kaikki pakanain seurakunnat,
    5 ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa. Tervehdys Epainetukselle, rakkaalleni, joka on Aasian ensi hedelmä Kristukselle.
    6 Tervehdys Marialle, joka on nähnyt paljon vaivaa teidän tähtenne.
    7 Tervehdys Andronikukselle ja Juniaalle, heimolaisilleni ja vankeustovereilleni, joilla on suuri arvo apostolien joukossa ja jotka jo ennen minua ovat olleet Kristuksessa.
    8 Tervehdys Ampliatukselle, rakkaalleni Herrassa.
    9 Tervehdys Urbanukselle, meidän työtoverillemme Kristuksessa, ja Stakykselle, rakkaalleni.
    10 Tervehdys Apelleelle, koetuksenkestäneelle Kristuksessa. Tervehdys Aristobuluksen perhekuntalaisille.
    11 Tervehdys Herodionille, heimolaiselleni. Tervehdys Narkissuksen perhekuntalaisille, jotka ovat Herrassa.
    12 Tervehdys Tryfainalle ja Tryfosalle, jotka ovat nähneet vaivaa Herrassa. Tervehdys Persikselle, rakkaalle sisarelle, joka on nähnyt paljon vaivaa Herrassa.
    13 Tervehdys Rufukselle, valitulle Herrassa, ja hänen äidilleen, joka on kuin äiti minullekin.
    14 Tervehdys Asynkritukselle, Flegonille, Hermeelle, Patrobaalle, Hermaalle ja veljille, jotka ovat heidän kanssansa.
    15 Tervehdys Filologukselle ja Julialle, Nereukselle ja hänen sisarelleen ja Olympaalle ja kaikille pyhille, jotka ovat heidän kanssansa.
    16 Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla. Kaikki Kristuksen seurakunnat tervehtivät teitä.
    17 Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
    18 Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.
    19 Onhan teidän kuuliaisuutenne tullut kaikkien tietoon; sentähden minä iloitsen teistä, mutta minä tahtoisin teidän olevan viisaita hyvään, mutta taitamattomia pahaan.
    20 Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.
    21 Teitä tervehtivät Timoteus, minun työtoverini, ja heimolaiseni Lukius, Jaason ja Soosipater.
    22 Minä Tertius, joka olen kirjoittanut tämän kirjeen, sanon teille tervehdyksen Herrassa.
    23 Gaius, minun ja koko seurakunnan majanantaja, tervehtii teitä. Erastus, kaupungin rahainhoitaja, ja veli Kvartus tervehtivät teitä.
    24 Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne. Amen.
    25 Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta,
    26 mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi,
    27 Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.


    Tuo edellinen teksti on Roomalaiskirjeen 16:sta luvusta. Mutta se osoittaa, että yksi paikallisseurakunta kokoontui mm. monissa eri kodeissa. Muista Raamatun kohdista käy ilmi, että seurakunta kokoontui myös julkisissa rakennuksissa Jumalan johdatuksen mukaan mm. Tyrannuksen koulu.

    Eli kristitty ihminen opetuksesi on kyllä Raamatun suuntaista, mutta ei ole ihan kohdallaan, vaan olet tehnyt siitä tiukasti oman oppisi näköisen.

    Siunausta sinulle vaan sekä armossa ja totuudessa kasvamista Sanan mukaisesti.

    Äänestä

  • kristitty.ihminen kirjoitti:

    Luopiokirkkoihin jäävien osalta siis luopumus jatkuu Jeesuksen tulemukseen asti.

    PS. Ajattele sanaa "kirkonkirous". Mielestäni kaikki kirkot ovat kirottuja ja riivaajien asuinpaikkoja (Ilm. 18:3,4,5).

    Itse uskovaisena kirkon työntekijänä saan levittää pelastavaa Jumalan sanaa myös täällä työntekijöiden keskuudessa. Tämä on kuin mikä tahansa työpaikka uskovineen ja ei-uskovineen. Kirkon sisällä on paljon kylvämätöntä peltoa ja tätä työtä on jatkettava. Kirkkoon kuuluu paljon ihmisiä, jotka eivät tunne elävää Jumalaa. Koska heitä tavoittaa tätä kautta, ei mielestäni siinä ole mitään antikristillistä, jos saan kirkon kautta levittää ilosanomaa Jeesuksesta näille suomalaisille ihmisille.

    Kirkko on vain rakennus eikä Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä. Kirkko on kuitenkin kokoontumiselle varattu paikka. Eikö se ole aivan sama, mikä se rakennus on, missä se kokoontuminen tapahtuu, kun jonnekin kuitenkin on kokoonnuttava. Esimerkiksi seurakuntamme pyhäkouluja ja rukouspiirejä pidetään myös paljon ihmisten kotona. Ei se ole sen kummempaa kuin jos sama pidettäisiin vaikka seurakuntasalissa. Sinne vaan mahtuu enemmän ihmisiä. Mikä tästä toiminnasta tekee muka jumalattomampaa toimintaa kuin kirkosta eronneiden rukoukset ym. Minä en ymmärrä. Täällä ja muuallakin suomi24:n keskusteluissa ollaan hyvin kirkon vastaisia.

    Olen sitä mieltä, että uskon ratkaisu on täysin henkilökohtainen asia eikä siihen vaikuta se, onko ihminen kirkon rekisterissä vai ei. Voisin yhtä hyvin kuulua tai olla kuulumatta kirkkoon. Se ei vaikuta uskooni. Kirkko nyt sattuu olemaan työpaikkani. Julistaisin varmasti Jumalaa, vaikka en olisikaan kirkossa töissä, koska olen tehnyt sitä jo ennen kirkkoon töihinmenoanikin. Tähän työhön kuuluu myös paljon muuta, muun muassa köyhien ja vähäosaisten auttamista, vanhustyö, perhetyötä ja paljon muuta.

    Aika monen kirjoituksen perusteella maailman lopun tullessa ja Jeesuksen palatessa moni on valmis tuomitsemaan minut helvettiin, kun en ole "älynnyt" erota kirkosta. Onneksi ihmiset eivät päätä, ketkä tuomitaan helvettiin ja ketkä ei. Ihminen on siihen kykenemätön eikä ole edes valtaa tehdä sitä. Kaukana on homo sapiens.

    Äänestä

Tutkittuani Nostradamuksen ennustuksia totesin että tempaus (mikäli se tarkoittaa samaa kuin kuolleiden ylösnousemus) voi tapahtua jo lähivuosikymmeninä, mutta tämän jälkeen koittaa 700-800 vuoden mittainen ajanjakso jolloin on paljon sotia ja esiintyy ruttoa. Vasta vuoden 2797 paikkeilla koittaa 1000-vuotinen valtakunta.

Kannattaa lukea:

http://www.sunpoint.net/~patato/kirje301.html
http://www.sunpoint.net/~patato/kirje305.html
http://www.sunpoint.net/~patato/kirje339.html
http://www.sunpoint.net/~patato/kirje341.html
http://www.sunpoint.net/~patato/kirje345.html

Äänestä
  • Täysihuuhaa mies ja väärä profeetta

    Äänestä

  • jooon kirjoitti:

    Täysihuuhaa mies ja väärä profeetta

    Pelkään pahoin, että se kuuluu niihin eksyttäjiin kristityn näkökulmasta tarkasteltuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milloin? kirjoitti:

Paavali kirjoittaa tessalonikaisille, jotta he eivät antaisi itseänsä vieteltäväksi. Tessalonikassa oli jotkut ymmärtäneet väärin Raamatun ilmoituksen, ilmeisesti myös siellä oli joku opettanut vastoin Jumalan sanaa. Tessalonikan seurakuntaan oli livahtanut ajatus, jotta Herran Jeesuksen tulemus sekä Herran päivä olisi jo pian tapahtumassa.

Paavali opetti, jotta Jeesus Kristus ei tule ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy. Raamatullinen järjestys on, että ensin ilmaantuu antikristus, jonka Jeesus tulemuksessaan tuhoaa. Raamattu kyllä kertoo selvästi, jotta seurakunta näkee antikristuksen ilmaantumisen ja joutuu olemaan ainakin osan aikaa ahdistuksen ajassa.

Monet uskovat opettavat, että ensin tulee Jeesus ja tempaa omansa pois, jonka jälkeen vasta ilmaantuu antikristus, jolloin alkaa ahdistuksen aika. Tämän opin on kehittänyt alunperin katolinen kirkko. 1500- luvulla euroopassa vaikutti ns. uskonpuhdistuksen aika, jossa vaikutti mm. Calvin ja Luther hyvin voimakkaasti. Uskonpuhdistuksen seurauksena katolinen kirkko alkoi menettämään jäseniään Calvinin sekä Lutherin kannattajille. Uskonpuhdistajat myös opettivat voimakkaasti paavin olevan antikristus sekä että katolisen kirkon oppi on antikristillistä.

Tämän seurauksena katolisen kirkkoon perustettiin jesuiitta järjestö, jonka tehtävänä oli alun perin suorittaa vasta uskonpuhdistus, jotta saadaan väki takaisin katolisen kirkkoon. Antikristus sekä antikristillisyys syytteet olivat aluksi kova pala jesuiitoille. Mutta Jesuiitat sekä katolinen kehitti uuden opin, jossa se vaihtoi antikristuksen ja Jeesuksen tulo järjestystä. Katolinen kirkko alkoi opettamaan vastoin Raamattua, että Jeesus tulee ensin, jonka jälkeen vasta tulee antikristus. Katolinen kirkko ajatteli, jotta tämä oppi poistaa kaikki antikristus epäilyt katolisesta kirkosta, jos uskoo katolisen kirkon opettaman järjestyksen tästä asiasta. Johannes kirjoittaa selvästi, jotta antikristillinen vaikutus oli jo vaikuttamassa hänen päivinään: Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. 1 Joh 2:18



Valitettavasti monet meidän aikamme sanan julistajat opettavat katolisten vääristämää järjestelmää, jossa ensin tulee Jeesus ja vasta sitten tulee antikristus. Tämä väärä järjestys johtaa myös ekumeenisen työn hyväksymiseen, niin kuin jotkut tämän opin kannattajat ovatkin nykyään mukana ekumeenisissa yhteyksissä, koska he opettavat että ensin tulee tempaus ja sitten ja sitten vasta tulee antikristus. Usein tällä tavalla opettavat, että antikristus eikä antikristillinen toiminta ala ennekuin tempaus on tapahtunut, niinpä tämä oppi sokeuttaa ja johtaa usein ekumenian kannattamiseen, joka on antikristillistä toimintaa. Raamatullinen järjestys on ensin antikristuksen ilmaantuminen, jonka jälkeen tulee herrojen Herra ja kuningasten Kuningas Jeesus Kristus.



Raamattu opettaa selvästi, jotta ensin tulee antikristus ja seurakunta on ainakin osan ahdistuksen aikaa maan päällä. Sitten tulee Jeesus ja hakee omansa pois maan päältä. Uskovien ei tarvitse pelätä mitään, sillä Jeesus sanoi nämä sanat, jotka Häneen uskovien tulee omistaa, kun odotamme Jeesusta: Älkää pelätkö, sillä se päivä on teille vapautuksen päivä!!! Kristuksen morsian odottaa ylkäänsä Jeesusta Kristusta, Amen!!!

Toisessa tessalonikaiskirjeessä on selvästi kirjoitettuna, että tuo laiton, joka asettaa itsensä Jumalaksi (antikristus on sijaiskristus sekä Kristusta vastaan) asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Mikä on tuo Jumalan temppeli?



Paavali tiesi sen, että vanhassa liitossa temppelin kaikkein pyhimmässä ilmestyi Jumala, siellä oli Hänen läsnäolonsa. Paavali tiesi myös sen, että temppelin esiripun repeydyttyä Jeesuksen kuollessa päättyi vanhan liiton temppeli jumalanpalvelus järjestys uuteen liiton mukaiseen palvelukseen. Paavali myös tiesi sen, että vanhan liiton temppeliä ei enää uudessa liitossa kutsuta nimellä Jumalan temppeli, koska uudessa liitossa uskova on Jumalan temppeli, jossa Jumalaa asuu Pyhän Hengen kautta. Kun uuden liiton kirjoitukset puhuvat Jumalan temppelistä, niin se aina tarkoittaa uskovia ihmisiä, joissa asuu Jumalan Henki.



- Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? 1 Kor 3:16

- Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani". 2 Kor 6:16



Paavali tarkoitti, että ennen Jeesuksen tulemista tulee uskovien keskuuteen suuri luopumus, jonka tuo laiton saa aikaan suurilla ja väärillä ihmeillä ja tunnusteoilla. Tessalonikaiskirjeen mukaan jotkut uskovat luopuvat uskostaan ja vastaanottavat väärän antikristuksen valhe-evankeliumin ja väärän voitelun sydämeensä vähän ennen Jeesuksen tulemusta. Ilm 17, 1 tim 4:1 kertoo tästä sekä Matt 24:ssa Jeesus kertoo, jotta vähän ennen Hänen tulemustaan rakkauden kylmetessä monet luopuvat uskostaan laittomuuden päästyä valtaan. Jeesus sanoi selvästi myös, että uskovat joutuvat kaikkien kansojen vihattaviksi (ekumeeninen porttokirkko) ja joitakin uskovia myös tapetaan. Lue tarkasti Matt 24 ja Ilm 17 sekä 2 Tess 2, 1 Tim 4:1 niin näet kuinka ne kaikki puhuvat samasta asiasta.



Luopumus tulee siis Jumalan temppeliin eli jotkut uskovat luopuvat pois uskosta ja he vastaanottavat väärän voitelun, jonka seurauksena he joutuvat kadotukseen, koska eivät halunneet pysyä Jumalan rakkaudessa ja totuudessa. Siis rakkaudesta ja totuudesta luopuminen johtaa ihmisen kadotukseen.

Jumala on kuitenkin valinnut meidän pysymään pelastuksessa Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.



Monet uskovat, jotta 2 Tess 2:ssa oleva temppeli on Jerusalemin temppeli, joka rakennetaan sinne viimeisinä päivinä. Tuo temppeli voidaan rakentaa Jerusalemiin, sitä en kiistä, mutta tuo temppeli ei ole se temppeli, josta 2 Tess 2 kertoo. Uudessa liitossa on vain yksi Jumalan temppeli, joka tarkoittaa niitä uskovia, jotka ovat uudesti syntyneet Jumalan Hengestä. Paavali ei voi tarkoittaa 2 Tess 2:ssa olevaa temppeliä temppeliksi, jonka juutalaiset rakentavat käsillään, koska vanhan liiton temppelipalvelus lakkautettiin ja nyt on voimassa uuden liiton temppelipalvelus.



Jotkut uskovat, että Danielin kirjan kuvaama hävityksen kauhistus on sama kuin 2 Tess 2:ssa oleva Jumalan temppeli. Mutta Jumalan temppeli ei ole hävityksen kauhistus, vaan paikka missä Jumala asuu.



2 Tess 2:ssa kirjeessä pidättäjä on juuri tuo suuri luopumus. Kun lopun aikana tämä suuri luopumus saavuttaa huippunsa niin pidättäjä otetaan silloin pois ja laiton eli antikristus ilmestyy. Seurakunta on siis se pidättäjä, mutta seurakunnan suuri luopumus poistaa pidättäjän eikä uskovien ylöstempaus. Tessalonikalaiskirjeessä lukee: jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää. Siinä lukee tieltä poistetuksi. Miltä tieltä poistetaan?? Kun suuren luopumuksen tähden monet uskovat lankeavat pois Jeesus tieltä, niin silloin tuo suuri luopumus poistaa pidättäjän, jonka jälkeen antikristus ilmestyy.

Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton,

Edellä on avain tähän asiaan. Minkä jälkeen laiton ilmestyy ja mikä pidättää laittoman tuloa?

Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy.

Luopumuksen jälkeen laiton ilmestyy eli vanhurskaus seurakunnassa estää laittoman tuloa, mutta uskovien suuren luopumuksen tähden pidättäjä poistuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy.



Raamattu sanoo, että juutalaiselle ensin ja sitten myös kreikkalaiselle (pakanoille). Nyt meidän tulee ymmärtää, että Jumala ilmaisi itsensä ensin juutalaisille ja antoi heille lakinsa. Sekä myös Uuden Liiton ensimmäinen seurakunta oli juutalainen Jerusalemissa.



Itse en usko siihen oppiin, että ensin tulee tempaus, jonka jälkeen sitten tulee suuri ahdistus juutalaiselle kansalle. Minä uskon, että ensin tulee suuri ahdistus Jeesukseen uskoville sekä sen jälkeen tai samaan aikaan myös ahdistus ja vaino juutalaista kansaa kohtaan, ja tämän jälkeen vasta tapahtuu tempaus, kun juutalainen kansa tekee parannuksen ja vastaanottaa pelastuksen Herrassa Jeesuksessa Messiaassa.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/tempaus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu