Milloin on tempaus?

http://koti.phnet.fi/petripaavola/tempaus

Room 11:

25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,

26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."

28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.

29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

Täysi luku on kreikaksi pleerooma, joka tarkoittaa täyteyttä ei täyttä lukua. Old King James kääntää jakeen oikein:

For I would not, brethren, that ye should be ignorant of this mystery, lest ye should be wise in your own conceits; that blindness in part is happened to Israel, until the fulness of the Gentiles be come in.

Eli Room 11:25 ei opeta, että kun pakanoiden täysi luku on sisälle, niin sen jälkeen juutalaiset pelastuvat, vaan että kun pakanat ovat saavuttaneet täyteyden, niin sen jälkeen juutalaiset pelastuvat.

Pakanoiden täyteys tarkoittaa sitä kun pakanat palaavat omasta ”pakkosiirtolaisuuden” hajaannuksesta takaisin Jumalan tahdon mukaiseen ykseyteen, jossa myös Baabelin opit hylätään ja aletaan uskomaan niin kuin on kirjoitettu Raamattuun.

Ennen kuin Jeesus Kristus tulee, niin Hän kokoaa yhdeksi kansaksi ne uskovat, jotka uskovat ja rakastavat enemmän Jeesusta Kristusta ja Jumalan sanaa kuin ihmisten perinnäissääntöjä.
5235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tempaus on tullut jo. Joku nimittäin tempasi sun aivot päästäsi. Mene hoitoon jos uskot tempauksiin.

Äänestä
  • Vaikka siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan muu kuin Taivaan Isä yksin, niin näemme ajanmerkeistä ja Raamatusta, että hyvin pian!

    Mutta kuka on silloin valveilla ja valmiina?

    Äänestä

  • evp-soturi kirjoitti:

    Vaikka siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan muu kuin Taivaan Isä yksin, niin näemme ajanmerkeistä ja Raamatusta, että hyvin pian!

    Mutta kuka on silloin valveilla ja valmiina?

    Miten te voitte olla noin naiveja!? Aikuiset ihmiset! Siis täysin sairasta!!!!

    Ei normaali ihminen tarvitse itsetuntonsa pitimiksi jotain sairaita luuloja siitä että joku tietty ihmisryhmä olisi se "oikea" maan päällä ja muut joutuvat helvettien tuliin jos eivät usko "oikein". Eikö muka teistä kuulosta sairaalta!!?? Te luulette omaavanne laajan elämänkatsomuksen kun olette niin uskovaisia niin uskovaisia, mutta oikeasti teidän katsomukset ovt sitä suppeinta mallia! Vain suppeakatseinen ihminen voi ajatella noin sairaita asioita! Tiedät sen varmaan itsekin mutta ettehän te sitä ikinä pysty myöntämään koska sitten se teidän pieni munankuoressa oleva maailmanne murtuisi ja te ette olisikaan enään maailman ykkösihmisiä.

    Vain koska te olette ajaneet elämänne vituilleen ja sitä kautta hurahtaneet uskoon ei välttämättä meinaa sitä että teidän elämäntarina pätisi koko maailman väestöön. Te vain ete sitä tajua. Te ette pysty ajatella rationaalisesti vaan olette välittäjäaineittenne aiheuttamien voimakkaiden tunteiden orjia. Miettikää vähän!! Jos te siihen pystytte!!

    TE ETTE OLE MAAILMAN NAPA VAAN OLETTE YHTÄ SAMAA MASSAA MUITTEN KANSSA JA TE KUOLETTE JA HÄVIÄTTE TÄÄLTÄ NIINKKUIN JOKA IKINEN, JA KUOLEMAN JÄLKEEN ON PELKKÄÄ MUSTAA JA TEIDÄN TIETOISUUS ON YHTÄ KUIN NOLLA!! Olette vain niin säälittäviä tapauksia ettette pysty myöntämään ja hyväksymään tätä vaan haluatte olla jotain mahti-ihmisiä jotka ei koskaan kuole! SIIS SAIRASTA!

    Ja mitä mä tässä keuhkoon. Omaa elämäähän sä pilaat...ei mun asia.

    Äänestä

  • Hassu vitsi, heheheheheee...! Aku Ankankin voittaa.

    Äänestä

  • jööjööö kirjoitti:

    Älä yritä roikkua uskovaisissa, kenkäsi vain haraavat maata ja jää laahautumisjäljet,

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Niin milloin? kirjoitti:

http://koti.phnet.fi/petripaavola/tempaus

Room 11:

25 Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa-pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,

26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."

28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.

29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.

Täysi luku on kreikaksi pleerooma, joka tarkoittaa täyteyttä ei täyttä lukua. Old King James kääntää jakeen oikein:

For I would not, brethren, that ye should be ignorant of this mystery, lest ye should be wise in your own conceits; that blindness in part is happened to Israel, until the fulness of the Gentiles be come in.

Eli Room 11:25 ei opeta, että kun pakanoiden täysi luku on sisälle, niin sen jälkeen juutalaiset pelastuvat, vaan että kun pakanat ovat saavuttaneet täyteyden, niin sen jälkeen juutalaiset pelastuvat.

Pakanoiden täyteys tarkoittaa sitä kun pakanat palaavat omasta ”pakkosiirtolaisuuden” hajaannuksesta takaisin Jumalan tahdon mukaiseen ykseyteen, jossa myös Baabelin opit hylätään ja aletaan uskomaan niin kuin on kirjoitettu Raamattuun.

Ennen kuin Jeesus Kristus tulee, niin Hän kokoaa yhdeksi kansaksi ne uskovat, jotka uskovat ja rakastavat enemmän Jeesusta Kristusta ja Jumalan sanaa kuin ihmisten perinnäissääntöjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu