"Tahto ja henki
Suomalaisia luonnonvaroja ovat Niinistön mukaan tahto ja henki. Hän viittasi Suomen kansalliskirjailijoihin Aleksis Kiveen ja Väinö Linnaan, joiden kirjoissa kuvataan kansa, joka on valmis kasvamaan vastuuseen eikä pelkää suoria sanoja.
Tällainen kansa ei Niinistön mukaan ei pelkää kansainvälistymistä, ei arkaile tehdä tarvittavia muutoksia nykyiseen tapaamme toimia eikä häpeä kuulua työväkeen."
Noin Söör Alfred (kuka hänet ritariksi löikään?)
---------
Se kansanosa, jota Linna kuvaa, on kuollut ja kuopattu.
Siitä työläiskansanosasta suuri osa tuli tapetuksi juuri siitä syystä, että silloinen "Niinistöläinen" kansanosa tahtoi tapattaa (niin juuri) senkin työläiskansanosan, joka jäi henkiin sisällissodan varsinaisen aseellisen yhteenoton jäljiltä.
Kuka tahansa voi tutustua niihin tilastoihin, joista ilmenee se määrä "punaisia", jotka kuolivat varsinaisen sodan jälkeen, mielivaltaisin perustein teloitettuina.
Käsittämätön määrä verrattuna sihen, mitä varsinaisessa sisällissodassa itsessään heitä menehtyi.
Tätä oli söör allujen toiminta silloin ja onko se muuttunut näihin päiviin?
En usko.
Aatelisen sanoja
8
140
Vastaukset
- Puheenvuorojen jakaja
-
asioita, joita söör allu on esiinottanut jo vuosikausia.
Käännät keskustelua toisaalle.
Teet juuri itse vastakkainasettelua.
Keskustele näistä :
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000011992888 - kuka työt tekisi?
Yllön Isäntä sanoi Töyrylle, että onkos tuo jo västäräkki?
Sitä ei tapettu.
Eikä sitä Yllön isännän punaista renkiä, joka oli ainoa, joka osasi käyttää sitä Yllön isännän konetta.
Siitä rengistä Yllön isäntä sanoi, että tapetaan se sitten vaikka myöhemmin.
Vai miten se Yllön isäntä sanoi?
Ja mikä on fiktiota ja mikä on totta ja mikä on totuudesta poimittua fiktiota tai mikä on fiktiota, jota tarjoillaan totuutena?- TÖPPÄYS!
Sitä on Niinistön tarjoama työläisteema.
Jos Niinistö menee sen avulla toiselle kierrokselle, se on Niinistölle häpeä.
Jos ei porvari menesty omilla arvoillaan, on kunniakkaampaa olla menestymättä.
Ylipäätään virhe Niinistöltä lähteä tuollaisen imagon luomiseen mukaan. - Vasemmistolle tappio
-
söör allun esille ottamista aiheista.
Kokoomus on onnistunut vaalikampanjassaan erinomaisesti
koska halutaan vain häriköidä. - siivousmoppi
TÖPPÄYS! kirjoitti:
Sitä on Niinistön tarjoama työläisteema.
Jos Niinistö menee sen avulla toiselle kierrokselle, se on Niinistölle häpeä.
Jos ei porvari menesty omilla arvoillaan, on kunniakkaampaa olla menestymättä.
Ylipäätään virhe Niinistöltä lähteä tuollaisen imagon luomiseen mukaan.Paitsi, ettei se enää toimi, kun pankinjohtaja Niinistön lapset on jo täysikäisiä.
Jos olisivat nuorempia, niitä haukuttaisiin Niinistön työläistaustasta johtuen kommareitten pennuiksi siitä hetkestä alkaen, kun astuisivat pihalle.
Aika hyvä sauma Niinistöltä julistautua työläiseksi nyt, kun kaikki ne edut, joita työläisillä on, on AY-liike valmiiksi proletaarisalellekin hankkinut. - heh heh
siivousmoppi kirjoitti:
Paitsi, ettei se enää toimi, kun pankinjohtaja Niinistön lapset on jo täysikäisiä.
Jos olisivat nuorempia, niitä haukuttaisiin Niinistön työläistaustasta johtuen kommareitten pennuiksi siitä hetkestä alkaen, kun astuisivat pihalle.
Aika hyvä sauma Niinistöltä julistautua työläiseksi nyt, kun kaikki ne edut, joita työläisillä on, on AY-liike valmiiksi proletaarisalellekin hankkinut.Mitään ei ole ilmaiseksi tullut eikä tule duunarille.
Pennutkin vielä haukutaan.
Ei ole kovin helppo silloin samaistua kokoomuslaiseen "duunariin", joiden kersat on olleet kivittämässä omia pentuja.
Mistä ne pennut sen oppinsa muuten mahtoi ottaa?
- Jallu
Niin porvarillinen kun sosialistinenkin työväki oli 1900-luvun alussa yhdessä Venäjän sortovaltaa vastaan.
Vuonna 1918 porvarillinen työväki ryhtyi riisumaan maahan jätettyä venäläistä sotaväkeä aseista. Ennen riisumieen ryhtymistä pyydettiin sosialistista työväkeä riisumiseen mukaan. He eivät tulleet, vaan alkoivat yhdessä venäläisen sotaväen kanssa tekemään bolseviikistä vallankumousta Suomessa. Porvarillisen työväestö vastasi sotaan ja ryhtyi sosialistisen työväestön vastarinnasta huolimatta vapauttamaan maata venäläisistä joukoista. Venäläiset joukot ajettiin maasta pois, jolloin osa Suomen sosialistisesta työväestä meni heidän mukanaan.
Parikymmentä vuotta myöhemmin tuolloin maasta paennut sosialistinen työväki yritti uudelleen yhdessä venäläisten bolseviikkien kanssa Suomen valloittamista. Eivät onnistuneet, sillä porvarillinen sekä sosialistinen työväki sotivat nyt yhdessä samassa korsussa heitä vastaan. Oli syntynyt "Talvisodan henki".
Tästä voimme oppia sen, että Suomen kokonaisedun kannalta on viisasta, että työväen keskuudessa sallitaan ilman minkäänlaista painostusta niin porvarillinen kuin sosialistinenkin ajattelu. Yhdessä meillä on valloitettavaa rauhanomaisilla globaaleilla tavaramarkkinoilla - mikä on meidän kaikkien yhteinen etu ja tie parempaan hyvinvointiin. - hiljaiset haudat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p465269Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511730Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1331700Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141335
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41230No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol24116081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877