Jo otsikoista näkee että täällä kirjoittavat enemmän miehet kuin naiset. Mistä on kysymys? Ovatko miehet ÄMMIÄ jotta heidän pitää saada kirjoitella naisten osastolla???
Tämän foorumin paras anti voisi olla järkevä keskustelu siitä miten yhteiskunta voidaan muokata tyydyttämään kaikkia ihmisiä sukupuoleen, ikään yms. katsomatta. Mutta tästä on tullut (vahvoja?) naisia pelkäävien mies-lasten leikkikehä.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi miehet pelkäävät niin suunnattomasti naisia. Täälläkin se ilmenee jatkuvana vitsailuna ja provoiluna. Mitä valtaa naisella muka on miehen ylitse, paitsi kieltäytyä seksistä? Ja sekin valta voidaan viedä koska tahansa raiskaamalla. Luulisi että naisilla on enemmän syytä pelätä miehiä kuin miehillä naisia.
Uskon että miehiä kammottaa ajatus siitä että hänen tapansa olla ihminen ei olekaan se ainoa oikea, vaikka hänelle paukutetaan lapsesta lähtien sitä kuinka Hän on numero Yksi. Koko ajan maailmassa kuitenkin hilluu tavattomasti jo fyysisestikin täysin toisenlaisia ihmisiä, ja herää epäily siitä onko miehekkyys tai machoilu sittenkään se ainoa oikea elämisen malli. Koska miehille ei kuitenkaan ole keksitty muuta roolia kuin olla Mies tai homo, niin kaikki muu kuin olla Mies on olla homo. Ja siksi naisia on pilkattava, ilkuttava ja pantava halvalla, koska naiset kuuluvat homojen kanssa samaan lajiin. Naisethan nykyisin hämärtävät sukupuolten välisiä rajoja mm. käyttämällä housuja, käymällä ANSIOtyössä jne, joten taistelu homoutta vastaan käy miehillä yhä epätoivoisimmaksi.
(Homo = sukupuoliselta identiteetiltään ei-mies eli EPÄMÄÄRÄINEN.)
Olisikin tähdellistä tehdä tutkimusta siitä kuinka naisiin kohdistuva vihamielisyys korreloi miehessä homovihamielisyyden kanssa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Puhut täyttä asiaa.
Olen varma siitä, että naisvihamielisyys korreloi vahvasti homovihamielisyyden kanssa.
Noita häiriköitä taitaa olla lähes joka keskusteluissa meni minne tahansa.
Naispelosta olen osittain samaa mieltä. Elokuvataiteessakin on käsitelty paljon vahvoja naisia. Pelko johtuu osin myös siitä, kun naisilla on paljon valtaa. Vaikkei tuota valtaa välttämättä heti huomaa, naisen kunnioitus ja pitkälle ulottuva koskemattomuus ovat todellakin turvaava tekijä.
Kokonaisuudessa en silti puhuisi naispelosta. Monella miehellä on yhtä mutkaton käyttäytyminen mutkattomia naisia kohtaan. Homma toimii myös toisinpäin. Se mistä nykyään keskustellaan on luultavasti se, miten nainen voi työskennellä samalla teholla samoissa tehtävissä, ja miten mies suhtautuu naisen automaattisesti suurempaan valtaan. Hyvä esimerkki on tästä työpaikka, jossa työnantaja yksinään ei uskalla antaa naiselle merkittävää roolia, pelätessään naisen vievän kaikki muutkin työt sillä naisellisella vaikutusvallallaan (kunnioituksella ja koskemattomuudella). Mutta tämä voi toimia vain slloin, jos naiselle annetaan tilaisuus työskennellä vastuullisissa tehtävissä.
On tietysti sitten paljon elämän alueita, jossa sukupuolella ei ole enää niinkään väliä. Tuo esimerkki jonka tein, voi kuvastaa joidenkin vanhojen tai vanhoillisten ihmisten pelkoa naisista. Tässä on tosin muistettava sekin, että naisenkaan ei pitäisi käyttää tuota valtaa väärin, jos ja kun sitä saa. Pelko voi olla siis osin aiheellistakin. Käyttävätkö miehet sitten valtaa väärin? Sitä on vaikea sanoa, mutta kysymys onkin nyt joillain työpaikoilla siitä, uskalletaanko ottaa askel eteenpäin, kaikkeahan aluksi pelätään.
Sitä en usko että miehet mitenkään kokonaisuudessa pelkäisivät naisia, tai haluaisivat sen kautta pahaa naisille. Menee jo suoraan sanottuna yli ymmärryksen. Nopeasti arvioituna koet itse miehet ongelmaksi ilman mitään todellista syytä! ;)
Tuosta pilkkauksesta vielä. Tiedän monen naisenkin pilkkaavan erilaista naista. Näin tekevät myös miehet erilaisille miehille. Sama toistuu myös sukupuolirajojen yli.
" Käyttävätkö miehet valtaa väärin, sitä on vaikea sanoa."
No se nyt on maailman helpointa todeta, että miehet eivät näytä muuta ehtivän tehdäkään tässä maailmassa kuin käyttävän valtaansa väärin.
USA:ssakin riehuu parastaikaa oikea vallanväärinkäyttösoppa suurten liikemiesten keskuudessa.
Ja kyllä sitä täällä meidän kunnassakin matkitaaan kovasti kaiken maailman väärinkäyttömalleja.
Ja tottakait miehet pelkäävät naisen saavan enemmän valtaa työelämässä, ja yrittävät oman etunsa vuoksi jarruttaa ja pitää naiset matolla, siis alistaa eri tavoin estääkseen oman valtansa heikkenemisen.
Mutta ei se nyt auta.
Oikeudenmukaisuuden nimissä on annettava naiselle rehti mahdollisuus näyttää mihin hän pystyy myös korkeissa hyväpalkkaisissa johtotehtävissä.
Se että keskimääräisesti naisten vuositulo on huomattavasti Suomessakin miesten vuosituloja pienempi (miesten 30 385 euroa, naisten 21 241 euroa, YK:n UNDP:n inhimillisen kehityksen raportti), katsotaan johtuvan suureksi osaksi siitä että vaikka naisilla on keskimäärin Suomessa parempi koulutus kuin miehellä,heitä ei mielellään palkata johtotehtäviin.
pidän miehistä, yhdestä eritoten. Minusta on ihanaa katsoa häntä jumaloivasti, antaa hänen olla vahva ja viisas, käpertyä turvalliseen kainaloon, piipittää avuttomasti kun en saa purkkia auki....
>Nopeasti arvioituna koet itse miehet ongelmaksi ilman mitään todellista syytä! ;)
Syitä on kyllä riittänyt. Olen ollut kiltti ja arka ihminen, ja eräässä osoitteessani jouduin jatkuvasti lymyilemään juopoilta miehiltä jotka suurinpiirtein juoksivat perässäni. Ehkäpä se on vaikuttanut aika reippaastikin siihen että en
a) luota miehiin
b) kunnioita heitä yli kaiken
Poikaparoille on kautta aikojen opetettu että, he ovat muka tyttöjä parempia.Nyt nämä säälittävät jälkeläiset yrittävät todistella tätä uskoa.Saavuttamatta mitään muuta kuin mollaamista niskaansa.
Jos naispelko on niin voimakas, ei se naisia alistamalla parane kokonaan.
Äidit kasvattavat tytöt ja pojat eri lailla ja kuulemma äiditkin ovat naisia joten sekin on vain naisten oma vika jos ovat kasvattaneet semmoisia poikia jotka ei kelpaa äitien pumpulissa ja pilvilinnoissa kasvattamille tyttärille.
Naisia pakotettiin siihen, jotta pojat pystyisivät elättämään naisensa ja lapsensa.Mutta me emme elä enää entisaikoja.Nykyisin tytöt ja pojat kasvatetaan aika samanlailla.Asia korjaantuu, vaikka varsin hitaasti.
Epäilen että pojat kasvatetaan kuvittelemaan liian suuria itsestään. Isona onkin sitten pettymys sitäkin suurempi, kun ei saakaan sitä haluamaansa naista, työpaikkaa tms.
On varmaan vaikeaa kasvattaa lapsia järkevällä tavalla niin ettei heille tule mitään ylemmyys- tai alemmuuskomplekseja. Luulisi kuitenkin että perheessä jossa on useita lapsia nämä oppivat ettei kaikkea voi saada, ja pettymyksiäkin tulee. Mutta jos näissä perheissä poikia yhä suositaan siten että jos tämä tekee tyhmyyksiä sitä "ymmärretään" enemmän, ja tytöltä vaaditaan enemmän, mitä muuta voidaan odottaa kuin ikävyyksiä...
juttujen taso on laskenut sille asteelle, että käyn satunnaisesti vilkaisemassa palstaa.