Tietäminen, varmuus, ylemmyydentunto, tuomitseminen, oikea oppi ja moraali, varman päälle eläminen jne. Nämä kaikki ovat uskolle mielestäni vieraita. Nurinkurista, että kristittyjä juuri näistä syytetään. Kierkegaard sanoittaa minun uskoni varsin pätevästi:
Sören Kierkegaard kirjoittaa: "Mitä usko on? Ilman riskiä ei uskoa ole. Usko on nimenomaan ristiriita äärettömän intohimon ja objektiivisen epävarmuuden välillä. Jos pystyn käsittämään Jumalan objektiivisesti, en usko, mutta juuri siksi, että en siihen pysty, minun täytyy uskoa; jos haluan varjella itseni uskossa, minun on huolehdittava siitä, että säilytän objektiivisen epävarmuuden ja että objektiivisessa epävarmuudessani kellun 70 000 sylen syvyisessä vedessä ja kuitenkinkin uskon."
LOPULTA TULIN AIVAN HILJAISEKSI
Mitä hartaammaksi rukoukseni muuttui,
sitä vähemmän minulla oli sanottavaa.
Lopulta tulin aivan hiljaiseksi.
Syntyi, mikäli mahdollista,
vielä suurempi vastakohta:
muutuin kuulijaksi.
Näin on asia: ei se että kuulee itsensä puhuvan,
ole rukousta, vaan se että tulee hiljaiseksi
ja vaiti ollen odottaa,
kunnes kuulee Jumalan puhuvan.
Suom. Evi Koski Hannu Tarmion ja Janne Tarmion toimitteessa Maailman runosydän, WSOY, Juva 1998.
Sören Kierkegaard kirjoittaa: "Mitä usko on? Ilman riskiä ei uskoa ole. Usko on nimenomaan ristiriita äärettömän intohimon ja objektiivisen epävarmuuden välillä. Jos pystyn käsittämään Jumalan objektiivisesti, en usko, mutta juuri siksi, että en siihen pysty, minun täytyy uskoa; jos haluan varjella itseni uskossa, minun on huolehdittava siitä, että säilytän objektiivisen epävarmuuden ja että objektiivisessa epävarmuudessani kellun 70 000 sylen syvyisessä vedessä ja kuitenkinkin uskon."
LOPULTA TULIN AIVAN HILJAISEKSI
Mitä hartaammaksi rukoukseni muuttui,
sitä vähemmän minulla oli sanottavaa.
Lopulta tulin aivan hiljaiseksi.
Syntyi, mikäli mahdollista,
vielä suurempi vastakohta:
muutuin kuulijaksi.
Näin on asia: ei se että kuulee itsensä puhuvan,
ole rukousta, vaan se että tulee hiljaiseksi
ja vaiti ollen odottaa,
kunnes kuulee Jumalan puhuvan.
Suom. Evi Koski Hannu Tarmion ja Janne Tarmion toimitteessa Maailman runosydän, WSOY, Juva 1998.
Vastaukset 27
Vanhimmat
En tahdo olla mikään perässä menijä ja laumasielu.Mutta lyhyeti noinhan se menee,suuruuden edessä hiljenee ja omilla höpinöillä ei tunnu olevan mitään arvoa.
Ja sen pienen äänen kuultuani, kaikelta sisäiseltä melultani.Osaisin TEHDÄ niin.
"Tietäminen, varmuus, ylemmyydentunto, tuomitseminen, oikea oppi ja moraali, varman päälle eläminen jne. Nämä kaikki ovat uskolle mielestäni vieraita."
Tell this to your fellow Christians, because they sure as hell haven't heard about it.
That´s just what I have done for years. Besides nearly all of my friends agree with me (and so do most of the members of the Lutheran church in Finland, I think)
Jude 1:19: These be they who separate themselves, sensual, having not the Spirit.
20: But ye, beloved, building up yourselves on your most holy faith, praying in the Holy Ghost,
21: Keep yourselves in the love of God, looking for the mercy of our Lord Jesus Christ unto eternal life.
22: And of some have compassion, making a difference:
23: And others save with fear, pulling them out of the fire; hating even the garment spotted by the flesh.
24: Now unto him that is able to keep you from falling, and to present you faultless before the presence of his glory with exceeding joy,
25: To the only wise God our Saviour, be glory and majesty, dominion and power, both now and ever. Amen.
"Usko on nimenomaan ristiriita äärettömän intohimon ja objektiivisen epävarmuuden välillä."
Miten suhtaudut ihmisiin jotka uskovat jälleensyntymään, karman lakiin tai pitävät koraania pyhänä kirjana? Otan uskovaiset siinä vaiheessa tosissaan kun myöntävät että muslimi saattaa olla ihan yhtä syvässä uskossa kuin kristittykin. Jotenkin vaikea suhtautua positiivisesti ajatusmalliin jossa kielletään toisen usko ja korostetaan omaa. Oletko sinä kenties mieleltäsi avoin vai suljetko kaiken kritiikin joka kohdistuu uskoosi?
Minun on syytä kunnioittaa muslimeja, hinduja ja minkä tahansa uskonnon/uskonnottomuuden edustajia ainakin yhtä paljon kuin toivon heidän kunnioittavan minua (kultainen sääntö Raamatussa). Ajattelen niin, että jokainen uskonsa syvästi ja vakavasti ottava kristitty myöntää, että helposti löytyy niitä toisten uskontojen edustajia, jotka ottavat oman uskonsa syvemmin todesta kuin itse kykenee/jaksaa/haluaa ottaa oman uskonsa. Taustalla on käsitys armosta, joka ylittää inhimillisen käsityksemme rajat. Tarkoitukseni on olla avoin kaikelle järkevälle kriittisyydelle, en tosin ole varma, kuinka se aina onnistuu.
hyväksytkö täysin kritiikittömästi kaikki uskonnot, jopa saatananpalvonnan? Pelastuuko saatananpalvoja oman uskonsa kautta? Entä muhamettilainen, joka ehdottomasti kieltää Kristuksen Jumaluuden? Entä ateisti/satanisti joka uskoo että Jumala ei ole olemassa? Entä spiritisti/meedio joka uskoo kuolleitten henkiin? Eli onko täysin yhdentekevää mihin uskoo, kunhan vain uskoo johonkin?
Siinä tapauksessa kristinusko on valhetta. Nimittäin: Jeesus itse sanoi että kukaan ei pelastu muutoin kuin Hänen kauttaan. Elikkä: jos Jumalan luo on monta "tietä", Jeesus valehteli. Toisaalta, jos Jeesus puhui totta....ketkä silloin valehtelevat? Ja jos Jeesus puhui totta, mikä on oikea usko? Mikä on Totuus?
En tietenkään hyväksy mitään ilman tervettä kriittisyyttä, saman koskee omaa uskoani ja kristillisyyttäni. Kaikkea tulee punnita, mutta kunnioituksella ja siten, että pysyy itse nöyränä eikä kuvittele itsestään liikoja. Pelastuksen asia on yksin Jumalan asia, minulla ei ole oikeutta jaella sen enempää taivaspaikkoja kuin muitakaan. Saatananpalvontaan tms. voi sanoa vain, että ihmisten alistaminen ja hyväksikäyttö on kaikin tavoin tuomittavaa, oli syy uskonnollinen tai mitä muuta tahansa. Ei todellakaan ole yhdentekevää mihin uskomme. Kristus on todellakin ainoa tie, mutta meidän ymmärryksemme tästä tiestä voi olla perin kapea. Jumala tuntee jokaisen luomansa ihmisen ja lähestyy jokaista niin kuin parhaaksi näkee. Meidän tehtäväksemme jää oikeastaan vain luottamus Häneen ja rakkaus lähimmäisiin.
Jos me olemme kypsyneet Sanan tuntemisessa, me emme ole vastakkain sen kysymyksen kanssa, hyväksymmekö ME vai emme.
Meidän ei tarvitse, eikä pidäkään ottaa kumpaakaan kannanottoa omasta puolestamme.
Silloin meidän "opettajamme" pääsee tekemään sen kannanoton meidän kauttamme.
Meidän yleisin virheemme on, että meidän oma asenteemme estää hedelmällisen vuorovaikutuksen meidän kauttamme juuri ottaessamme jonkun "roolin" itsellemme ja Herran asema estyy sen vuoksi.
Roolin ottamallahan me arvioimme lähimmäistämme itse ja Herra "meissä" vaikenee.
Usko on antautumista Herran johtamaksi ja sen kautta me olemme Hänen varjeluksessaan pahoissakin tilanteissa.
Mark.13:11 Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.
Tämä sääntö toimii kaikissa elämän tilanteissa luotettavasti kaikessa tekemisessä.Kokemusta on.
USKO ON LUJA LUOTTAMUS SIIHEN MITÄ TOIVOTAAN JA OJENTAUTUMINEN SEN MUKAAN. Heberlaikirje 1:1
"Sören Kierkegaard kirjoittaa: "Mitä usko on? Ilman riskiä ei uskoa ole."
sööreni tais olla viisas miäs.
kysymykseni söörenille:paljonko olet valmis riskeraamaan?
itseasiassa..pakko pikkasen kohdentaa kysymystäni eri osotteeseen.
kokkosen jarmo.sanoit:"Kierkegaard sanoittaa minun uskoni varsin pätevästi"
paljonko olet valmis riskeraamaa?
ja kun olet tuohon vastauksen "miettinyt",niin kertoisitko mitä riskeraaminen tarkoittaa.
En ole Kierkegaard enkä Kokkonenkaan, joten vastaan vain omasta puolestani.
Riskeeraan kaiken, koko elämäni Rakkauden takia. Ja tiedän etten turhaan.
riskeerata kaiken..rohkeaa.
"Ja tiedän etten turhaan."
kukapa mitään turhaan riskeeraisi?riskin otossa on mahdollisuus saavuttaa jotain minkä vuoksi riskeeraa.tuon mahdollisuden saavuttaminen onkin jo erijuttu.voi olla että riski kannattaa,mutta..
riskinotossa kannattaa aina muistaa muutama juttu..todennäkösyys riskinottamisen onnistumiseen ja riskin ottamisen saavutettu etu(riskin oton onnistustessa) suhteutettuna siihen mitä on ilman
riskiä otettaessa.
"jos riskeeraat,tiedä miksi sen teet"
"jos riskeeraat,tiedä mitä voit hävitä"
"riski:tunnetko olevasi onnekas"
putkahti mielee.
panos jonka riskiin "sijoitat" määrittää sen kuinka paljon voit hävitä.
hmm..johan sanoin.. "Kaiken". Voisinko suurempaa panosta laittaakkaan?
Koska laitan panokseksi KAIKEN, voin siis teoriassa hävitä kaiken..
hävitä teoriassa?
kyllä sä sen panoksen häviät sellaisenaan minkä riskiin sijoitat.
jos sä häviit vaan teoriassa kaiken,niin mitä olet sijoittanut?
"kyllä sä sen panoksen häviät sellaisenaan minkä riskiin sijoitat."
Siis sinun mielestäsi voittaminen on mahdotonta, ja panoksen asettaja voi ainoastaan hävitä asettamansa panksen?
Mikä on panoksesi esimerkkitilanteessa?
Olet yksin uhkaavassa tilanteessa jossa varmasti voit saada turpaasi.Onko panoksesi silloin;
A)pistät kaikki peliin ja teet vastustajien yrityksen niin vaikeaksi kuin mahdollista.
B)et ole välittävinäsi vaarasta, koska väistää sitä et voi annat tulla mitä tulossa on.
Kummassa tilanteessa voittomahdollisuutesi ovat paremmat?
"Olet yksin uhkaavassa tilanteessa jossa varmasti voit saada turpaasi."
:)..laita joku toinen esimerkki.
mä oon jopa pitäny käsiäni selän takana ja kattonu onko kaverilla pokkaa lyödä.
Voisitko nyt vastata ensin?
mun panos tohon tilanteeseen..hmm..mitäköhän olisin valmis riskeeraamaan?oman turvallisuuteni?
riippuu tilanteesta..joko tarjoaisin leukaani,tai sit pyrkisin pois.
tää on siitä huono esimerkki kun mun mottoihin kuuluu "lyö sä eka,nii saadaa molemmat lyödä kerran"
.....voi tulla sama lopputulos.
Kummassa panoksena on enemmän sinun "energiaasi"?
Onhan mahdollista, että tappelemalla saat varmasti turpiisi
mutta tekemättä mitään voit säilyä vammoitta; ja varsin pienillä kustannuksilla!
*hymy*..tällänen
ajattelu on mulle ihan uutta..junioriuskis?
anteeks mun tyhmyys..mutta toi sun logiikkas ei mun päähän pure.joku toinen varmaa sitä ymmärtää,mutta mä en.
joten..hyvää yötä.
Uskonnollinen usko on uskomista eräiden väitteiden todenperäisyyteen ilman todisteita, perusteluita, mitään hyviä syitä.
Usko on ihmiselle epämieluisa tila, koska usko on mielen luoma väliaikainen tila. Miksi uskovaiset hehkuttavat heidän omia kokemuksiaan uskosta eikä uskoa uskon tähden? Koska uskovaiset eivät edes halua olla uskossa. He haluavat varmuutta asiaan. Jos uskovaisella olisi edes yksi todiste, edes yksi pieni todiste oman uskonsa todenperäisyyden puolesta, tämä uskovainen ei enää koskaan hehkuttaisi omaa uskoaan, vaan hän esittelisi todistetta perusteena.
Syy, miksi uskovaiset mainostavat uskoa johtuu siitä, että se on kaikki mitä heillä on. Heillä ei ole sen enempää kuin mielen luoma väliaikainen rakenne, josta he eivät halua luopua.
"Uskonnollinen usko on uskomista eräiden väitteiden todenperäisyyteen ilman todisteita, perusteluita, mitään hyviä syitä."
eikös usko ko usko perustu olettamukseen?
perusteluja tai syitä voidaan latoa pilvinpimein,mutta jos sitä uskomusta ei voida todeta "todeksi",niin se uskomuksena pysyy.
uskonnollisen uskon käsitykseni perustuu siihen kuinka uskomukseensa suhtautuu.