Uskoon tulo

Kiinnostaisi tietää minkälainen tapahtuma oli uskoon tulonne. Ihan sama mikä uskonto. Mitä tapahtui kun käännyitte/tulitte uskoon?
4354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kääntymykseni tapahtui hyvyyden ja totuuden ”uskoon” ja Jeesus edustaa tätä puhtaimmillaan.
Elämän tärkein tarkoitus onkin mielestäni vapautua itsekkyydestä (pahuudesta) mahdollisimman täydellisesti niin, että Ihmisestä tulee pelkästään hyvyyden - totuuden ilmentymä. Ihminen ei tuota silloin ympäristölleen vahinkoa vaan aina paranemista, tätä on oikea usko.

Äänestä

Mitäkö tapahtui?

Jos jätetään uskoontuloani edeltäneet tapahtumat kertomatta niin itse tapahtuma oli sellainen, että polvistuin kyyneleet silmissäni ja minut johdatettiin "syntisen rukoukseen" toistin siis uskovan ihmisen perässä tyyliin "rakas Jeesus, tulen nyt sinun kasvojesi eteen sellaisena kuin olen, olen rikkonut sinua vastaan teoissa, puheissa ja ajatuksissa, anna minulle syntini anteeksi ja pese minut puhtaaksi veresi kautta. Tule elämäni Herraksi tässä hetkessä, amen"

Siinä hetkessä koin kuinka taakka otettiin pois sydämeltäni, aivan kuin iso musta elämääni varjostanut paketti olisi lähtenyt sydämeltäni kuin "taikaiskusta". En edes osaa sanoin kuvailla sitä kevyttä ja fantastista oloa mitä koin seuraavan 24h aikana uskoontulostani. Se oli jotain 100x parempaa kuin nousuhumala, mutta ilman mitään kemiallista, se oli Jumalan täydellisen armon ja rakkauden kokemista syvällä sydämessäni.

Mitä sitten tapahtui OIKEASTI hengen maailmassa oli vielä suurempaa. Uudestisynnyin Jumalan valtakuntaan, siirryin pimeydestä valkeuteen ja minusta tuli täysivaltainen Jumalan lapsi ja Jeesuksen kanssaperillinen. Ja tästä uskoontulosta alkoi sisäinen prosessi jossa Pyhä Henki alkoi käsitellä kaikkia asioita elämässäni jotka eivät olleet Jumalan mielen mukaisia.

Synnit ovat jääneet, kun ne on yksitellen "nostettu" käsiteltäväksi. Nyt todella tiedän mitä on ilo, rauha ja vapaus Pyhässä Hengessä.

Kaikki mitä raamattu kertoo on täysin totta! Kaikki mitä minulle on tapahtunut on raamatunmukaista ja suosittelen lämpimästi jokaiselle ihmiselle. Parasta elämää on eläminen elävässä yhteydessä taivaallisen Isän kanssa, tähän yhteyteen ihminen on alunperin luotukin, mutta sattuneesta syystä yhteys katkesi alkuunsa ja synti tuli väliin tuoden kaikkea paskaa tullessaan.

Jeesus tuli, kärsi ja kuoli kantaakseen meidän kaikki syntimme ja pahuutemme. Hän tuli antaakseen meille elämän ja yltäkylläisyyden. Hän tuli tehdäkseen tyhjiksi kaikki perkeleen teot ja jokaiselle joka ottaa Hänet vastaan Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi.

Siinäpä se ja totta joka sana.

Äänestä
  • >>Se oli jotain 100x parempaa kuin nousuhumala, mutta ilman mitään kemiallista, se oli Jumalan täydellisen armon ja rakkauden kokemista syvällä sydämessäni.>>Siinäpä se ja totta joka sana.<

    eli valehtelit... sen lisäksi että ilmeisesti menetit viellä siinä uskoontulossasi ymmärrys kykysikin tästä päätellen..>>Kaikki mitä raamattu kertoo on täysin totta!

    Äänestä

ja halasin puuta.

Sen jälkeen hengitimme yhdessä. (Myöhemmin korvasin männynrungon aviomiehellä.)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Telegod kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää minkälainen tapahtuma oli uskoon tulonne. Ihan sama mikä uskonto. Mitä tapahtui kun käännyitte/tulitte uskoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu