VAELTAMINEN

VAELTAMINEN


Kun ihminen uudestisyntyy, niin hän ei enää vaella lihan mukaan;
eli hän ei enää tunne ihmistä, lihan mukaan, vaan hengen.
Totta kai jokaista
sielua, tulee rakastaa, mutta jos kiintyy lihan mukaan, eli niihin, jotka
veressä ja lihassa, ovat sukua; niin silloin, ei ole otollinen Herralle,
vaan silloin, on vielä kiinni maailmassa.


Ei kukaan voi sanoa, edes niistä, jotka uskovilta vaikuttaa ja
sanovat olevansa uskovia, että ovatko he matkalla, taivaiden valtakuntaan,
vai tuomiolle; koska, vain Herra näkee ihmisen sydämen, ja sen mukaan
jokainen tuomitaan, joko vapauteen tai tuomiolle.


Älä anna tunteillesi valtaa, vaan hylkää ne; koska, jos mieltyy
tähän maailmaan, niin silloin vaeltaa maailman mukana, ja maailma on
matkalla syvyyteen, eikä korkeuksiin.


Jos ihminen, rakastaa enemmän ihmisiä, kuin Herraa, niin hän ei
ole luopunut vielä maailmasta, vaan elää edelleen sen mukaan. Jos ihminen,
ei kaikesta sydämestään, usko ja tee parannusta, niin hän ei ole halunnut
luopua maailmasta.


Sinä löydät rauhan sielullesi, vasta, kun sinä antaudut
kokonaan Herralle kuuliaiseksi, ja luovut maallisista. Jos sinä tunnet
niitä, jotka eivät ole uskossa, niin rukoile, että Herra avaisi heidän
silmänsä ja korvansa, jotta he näkisivät totuuden ja hylkäisivät valheen.


Mutta, ei ole ihmisen voimissa, kääntää toista valkeuteen, jos
toinen on pimeydelle sydämensä antanut. Vaan Herra kääntää ne, joita varten
hän on valkeuden valmistanut.


Ihminen, ei pääse pelosta ja ahdistuksista, niin pitkään aikaan,
kun hän vielä rakastaa luotua, enemmän, kuin Luojaa; koska, Herrassa on
vapaus, rauha, lepo, kärsivällisyys, rakkaus, pitkämielisyys, ilo, onni,
autuus, laupeus, armollisuus, sekä kaikki, mikä hyvää ja totista on.


Tämän, sinäkin löydät, kun sinä kaikesta sydämestäsi, teet
ratkaisun, etkä epäile ja epäröi. Koska Herra on valmistanut pimeyden ja
valkeuden, jotta valkeus erottuisi pimeydestä. Ja hän on valmistanut,
pimeyden lapset, sekä valkeuden lapset, jotta erottuisi nisut akanoista,
Jumalan lapset kadotuksen lapsista.


Kuka on se, joka sanoo Kaikkivaltiaalle: 'Et sinä, näin voi
tehdä?'


Katso, jos me pyrimme tekemään valintoja näkyväisten mukaan,
niin näkyväisen perässä me vaellamme; mutta jos me teemme valintamme
näkymättömän mukaan, niin näkymättömän mukaan me vaellamme. Eli meidän tulee
kiinnittää sydämemme Herraan, eikä ihmisiin.


Vain ne, ovat meidän sisaria ja veljiä ja äitejä, jotka tekevät
Isän Jumalan tahdon; ja Isän tahto on, että me uskomme hänen ainokaiseen
Poikaansa, ja teemme parannuksen, hylkäämällä luodun ja valitsemalla Luojan.

Mutta ei niin, että pyrkisimme karttamaan luotua, vaan niin, että me emme
siihen mielistyisi ja sille rakkauttamme antaisi; koska, katso mitä kävi
Adamille, kun hän rakasti Evaa, niin paljon, että söi hedelmästä, koska
Evakin söi, käärmeen, eli saatanan pettämänä.


Jos me pyrimme täällä, löytämään elämän, niin me kadotamme sen;
mutta jos me pyrimme löytämään taivasten valtakunnan, niin me säilytämme
sen; koska Herran luona on elämä, mutta maailmassa on kuolema.


Siunausta ja rauhaa!


Pysykää vahvana loppuun asti.


Rauhaa, niille jotka ovat Hengestä uudestisyntyneitä, ja
vaeltavat Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, kaikessa totuudessa ja
nuhteettomuudessa, parhaansa mukaan.
3259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oudoksun tapaasi kirjoittaa, koska se ei kirkasta
pelastusta eli vanhurkauttamista armosta, uskon kautta Jeesuksen vereen eikä myöskään pyhitystä
uskon kautta yhteenkasvamiseen Herran kuolemaan ja ylösnousemiseen.

Tekstisi ei siis ole armoa vaan tekoja kirkastava
ja siksi Jeesuksen nimessä vakuutan, ettei kirjoituksesi ole kirjoitettu Pyhässä Hengessä!

Äänestä

"Sinä löydät rauhan sielullesi, vasta, kun sinä antaudut kokonaan Herralle kuuliaiseksi, ja luovut maallisista."

Minulle on kuitenkin kirkastunut, että Jumala teki rauhan Jeesuksen ristin veren kautta ja rangaistus oli Jeesuksen päällä, että meillä rauha olisi ja tämän rauhan saa jokainen syntinen, joka tekee parannuksen ja lisäksi tämän rauhan saa armosta uskon kautta, ei minkään "kokonaiskuuliaisuuden tai antautumisen kautta"!

Jumalalle voi viedä syntisi ja uskoa Jeesuksen kuoleen puolestasi ja silloin Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen sovintoveren, joka on itse asiassa jo kastevedessä mukana, koska kaste on
kaste Herran Jeesuksen kuolemaan ja Jeesushan oli haavoitettu ja lävistetty, lihaantullut Jumalan Poika!

Äänestä

....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joku(Se alkuperäinen) kirjoitti:

VAELTAMINEN


Kun ihminen uudestisyntyy, niin hän ei enää vaella lihan mukaan;
eli hän ei enää tunne ihmistä, lihan mukaan, vaan hengen.
Totta kai jokaista
sielua, tulee rakastaa, mutta jos kiintyy lihan mukaan, eli niihin, jotka
veressä ja lihassa, ovat sukua; niin silloin, ei ole otollinen Herralle,
vaan silloin, on vielä kiinni maailmassa.


Ei kukaan voi sanoa, edes niistä, jotka uskovilta vaikuttaa ja
sanovat olevansa uskovia, että ovatko he matkalla, taivaiden valtakuntaan,
vai tuomiolle; koska, vain Herra näkee ihmisen sydämen, ja sen mukaan
jokainen tuomitaan, joko vapauteen tai tuomiolle.


Älä anna tunteillesi valtaa, vaan hylkää ne; koska, jos mieltyy
tähän maailmaan, niin silloin vaeltaa maailman mukana, ja maailma on
matkalla syvyyteen, eikä korkeuksiin.


Jos ihminen, rakastaa enemmän ihmisiä, kuin Herraa, niin hän ei
ole luopunut vielä maailmasta, vaan elää edelleen sen mukaan. Jos ihminen,
ei kaikesta sydämestään, usko ja tee parannusta, niin hän ei ole halunnut
luopua maailmasta.


Sinä löydät rauhan sielullesi, vasta, kun sinä antaudut
kokonaan Herralle kuuliaiseksi, ja luovut maallisista. Jos sinä tunnet
niitä, jotka eivät ole uskossa, niin rukoile, että Herra avaisi heidän
silmänsä ja korvansa, jotta he näkisivät totuuden ja hylkäisivät valheen.


Mutta, ei ole ihmisen voimissa, kääntää toista valkeuteen, jos
toinen on pimeydelle sydämensä antanut. Vaan Herra kääntää ne, joita varten
hän on valkeuden valmistanut.


Ihminen, ei pääse pelosta ja ahdistuksista, niin pitkään aikaan,
kun hän vielä rakastaa luotua, enemmän, kuin Luojaa; koska, Herrassa on
vapaus, rauha, lepo, kärsivällisyys, rakkaus, pitkämielisyys, ilo, onni,
autuus, laupeus, armollisuus, sekä kaikki, mikä hyvää ja totista on.


Tämän, sinäkin löydät, kun sinä kaikesta sydämestäsi, teet
ratkaisun, etkä epäile ja epäröi. Koska Herra on valmistanut pimeyden ja
valkeuden, jotta valkeus erottuisi pimeydestä. Ja hän on valmistanut,
pimeyden lapset, sekä valkeuden lapset, jotta erottuisi nisut akanoista,
Jumalan lapset kadotuksen lapsista.


Kuka on se, joka sanoo Kaikkivaltiaalle: 'Et sinä, näin voi
tehdä?'


Katso, jos me pyrimme tekemään valintoja näkyväisten mukaan,
niin näkyväisen perässä me vaellamme; mutta jos me teemme valintamme
näkymättömän mukaan, niin näkymättömän mukaan me vaellamme. Eli meidän tulee
kiinnittää sydämemme Herraan, eikä ihmisiin.


Vain ne, ovat meidän sisaria ja veljiä ja äitejä, jotka tekevät
Isän Jumalan tahdon; ja Isän tahto on, että me uskomme hänen ainokaiseen
Poikaansa, ja teemme parannuksen, hylkäämällä luodun ja valitsemalla Luojan.

Mutta ei niin, että pyrkisimme karttamaan luotua, vaan niin, että me emme
siihen mielistyisi ja sille rakkauttamme antaisi; koska, katso mitä kävi
Adamille, kun hän rakasti Evaa, niin paljon, että söi hedelmästä, koska
Evakin söi, käärmeen, eli saatanan pettämänä.


Jos me pyrimme täällä, löytämään elämän, niin me kadotamme sen;
mutta jos me pyrimme löytämään taivasten valtakunnan, niin me säilytämme
sen; koska Herran luona on elämä, mutta maailmassa on kuolema.


Siunausta ja rauhaa!


Pysykää vahvana loppuun asti.


Rauhaa, niille jotka ovat Hengestä uudestisyntyneitä, ja
vaeltavat Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, kaikessa totuudessa ja
nuhteettomuudessa, parhaansa mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu