Itämeren sinilevälautat suomalaisen talonpojan syytä?

Pohjanmaa

   
Suuri osa Suomen maataloudesta sijaitsee Pohjanlahteen laskevien kymmenien jokien varsilla. Jos sen televisiossa talonpoikia Itämeren sinilevälautoista syyttäneen lihavan demarinaisen puheet olisivat totta, Pohjanlahden pitäisi olla kuin sikalan lietelantala.

Onko näin?

EI! Pohjanlahden vesihän helmeilee kirkkaana kuin Finlandiavodka. Jos se ei olisi suolaista merivettä, se olisi täysin juomakelpoista.

Kyllä Itämeri on paremminkin paskaantunut demarien työ- ja asuinpaikkojen saasteista - tyypillistä kyllä, syy laitetaan talonpojan niskaan. Voiko tuollaisten valehtelijoiden presidenttiehdokasta rehellinen ihminen äänestää?

7

225

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tunnetusti maatalous on Suomessa ylivoimaisesti suurin vesistöjen saastuttaja.

      Korneinta on, että maajussille maksellaan myös ympäristön hoidon tukiaisia.

      Maataloustukiaisten maksatusta pitäisi valvoa huomattavasti paremmin ja tarkemmin. Nythän maajussit vedättävät tukiaisasioissa todella törkeällä tavalla.

      • bakteerien levitystä

        Känä levittää palstalla salmonellaa.


      • oivahärkönen

        Avauksen pointti oli, miksi Pohjanlahti on niin puhdas, vaikka lukemattomat joet tuovat sinne viljavan pouhjanmaan vedet.


      • Suomenlahden

        Veda sina kommarisossun paska vittu paahasi..

        Kommaripaskan OTSIKKO sanoo.
        MAATALOUS SUURIN VESIEN SAASTUTTAJA.

        Suomenlahden suurin vesien saastuttaja on ehdottomasti PIETARIN JATEVEDET, joita on laskettu Suomenlahteen puhdistamattomina vuosikymmenia.
        Viela nykyaankin Pietarin jatevedenpuhdistamon lavitse kulkeutuu Suomenlahteen ravinteita, joita ei puhdistusprosessissa saada sidottua ja poistettua vedesta. Tosin kyseista ongelmaa ollaan ratkaisemassa.

        Suomen maatalaous on vahentanyt 30% paastojaan samaan aikaan, kun esimerkiksi laivaliikenne laskeen suoraan harmaa vetensa Itamereen..

        Mene Sossu Lintosen luo itkemaan kurjuuttasi ja tutki saatanan idiootti kerrankin kuka paskaa Itameren vedet.

        Kun paperitehtaat seisoivat, niin Saimaan vesi tuli niin kirkkaaksi, etta vedesta tuli lapinakyvaa.

        Sita saatanan kommaripaska pysy tosiasioissa, alaka ala vittuilemaan sellaisista asioista, joista et pysty esittamaan faktaa.

        Maatalous on suomen suurin hiilidioksidin sitoja.
        Voitaisiin aloittaa keskustelu siita, milla perusteella maatalouden hiilidioksia sitova toiminta on eriarvoisessa asemassa teollisuuden hiilidioksikaupan kanssa.


      • 200g
        Suomenlahden kirjoitti:

        Veda sina kommarisossun paska vittu paahasi..

        Kommaripaskan OTSIKKO sanoo.
        MAATALOUS SUURIN VESIEN SAASTUTTAJA.

        Suomenlahden suurin vesien saastuttaja on ehdottomasti PIETARIN JATEVEDET, joita on laskettu Suomenlahteen puhdistamattomina vuosikymmenia.
        Viela nykyaankin Pietarin jatevedenpuhdistamon lavitse kulkeutuu Suomenlahteen ravinteita, joita ei puhdistusprosessissa saada sidottua ja poistettua vedesta. Tosin kyseista ongelmaa ollaan ratkaisemassa.

        Suomen maatalaous on vahentanyt 30% paastojaan samaan aikaan, kun esimerkiksi laivaliikenne laskeen suoraan harmaa vetensa Itamereen..

        Mene Sossu Lintosen luo itkemaan kurjuuttasi ja tutki saatanan idiootti kerrankin kuka paskaa Itameren vedet.

        Kun paperitehtaat seisoivat, niin Saimaan vesi tuli niin kirkkaaksi, etta vedesta tuli lapinakyvaa.

        Sita saatanan kommaripaska pysy tosiasioissa, alaka ala vittuilemaan sellaisista asioista, joista et pysty esittamaan faktaa.

        Maatalous on suomen suurin hiilidioksidin sitoja.
        Voitaisiin aloittaa keskustelu siita, milla perusteella maatalouden hiilidioksia sitova toiminta on eriarvoisessa asemassa teollisuuden hiilidioksikaupan kanssa.

        Ainoastaan kalankasvatus on onnistunut vähentämään päästöjään vuosien 1998 - 2005 aikana.
        http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1371&lan=fi#a1

        Maatalouden vesistökuormituksen osuus; 60 % fosforikuormituksesta ja 50 % typpikuormituksesta:
        http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=8575&lan=fi

        Suomenlahdella Pietarin osuus on suurin, mutta sisävesillemme ei Pietarin jätevedet vaikuta. Sen sijaan joka kymmenessä järvessämme on havaittu rehevöitymisen merkkejä. Teollisuus ja asutus ovat onnistuneet toimissaan, mutta "Rehevöityminen on myös lähinnä maatalouden ja metsätalouden hajakuormituksen myötä levittäytynyt uusille alueille":
        http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1826&lan=fi


    • suoraan Suomenlahteen

      http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/27.elokuu/PAA.HTM

      Itämeren suurin saastuttaja on edelleen Pietarin alue. Pietarista ja sen ympäristöstä tulee Suomenlahteen joka päivä 3,5 miljoonan ihmisen jätevedet puhdistamattomina. Suomen onneksi merivirrat ohjaavat osan tästä pois Suomen rannikoilta. Se ei kuitenkaan upota ongelmaa.

      • Pohjanmaa

        Sanomalehti Demarissa kansanedustaja Lintosta ylistävässä kirjoituksessa ilmoitettiin suomalaista maataloutta tarkoittaen mm: VILJELEMME LEVÄLAUTTOJA.

        Törkeätä törkeämpää valehtelua!

        Parempaa todistusta suomalaisen maatalouden syyttömyydesta ympäristön saastuttamiseen ei ole kuin Pohjanlahden puhdas vesi.

        Itämeren saastuttajat ovat luultavasti niitä samoja kuin muuallakin maailmassa, eli asutuskeskukset ja teollisuus. - Paikkoja joissa demarit oleskelevat.

        Voitaisiinkin sanoa paremmin: mitä enemmän demareita, sitä saastuneempi ympäristö.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe