Pyydän anteeksi jos olen tahtomattani loukannut. Yritän jatkossa välttää kirjoittamasta liikaa Raamatun tekstejä. Yritän jatkossa puhua enemmän "omin sanoin" Myönnän että minulla on nöyryydestä vielä paljon oppimista.
Tahdon pyrkiä enemmän osoittamaan rakkautta, kuin puhumaan siitä. Haluan lopettaa väittelyn ja inttämisen. Yritän muistaa sen, että jos joku ei ole samaa mieltä kanssani, hänellä on siihen oikeus.
Tahdon oppia enemmän ja paremmin kuuntelemaan. Myönnän että läheskään aina en ole oikeassa, hyvin usein, -myönnän sen, olen väärässä.
Mutta se että olemme eri mieltä, ei välttämättä sinänsä ole paha asia, vaan se on ennemminkin rikkaus. Olisihan se aika tylsää, jos olisimme kaikesta samaa mieltä. Jos oppisimme oikein arvostamaan erilaisuutta, ja erilaisia mielipiteitä voisimme oppia toisiltamme paljon. Kunpa me oppisimme kunnioittamaan toisiamme, erilaisista mielipiteistämme huolimatta, tai oikeammin juuri niiden vuoksi, voisimme rikastuttaa toistemme elämää.

Vastaukset 9
Vanhimmat
miks konttaamistas anteeks pyytelet?
senkun konttaat vaa,nii me muutki tehdää.
ihmisen arvomaailmasta.
esimerkki:
Kumman kunnollinen ja mukava mies valitsisi: kunnon tytön vai huoran?
No tietenkin huoran, kun erilaisuus rikastuttaa... Kunnollinen mies voisi oppia näes jotain huoralta!
No tämä kommenttini ei uskontoon välttämättä liittynyt, mutta alkoi vain ärsyttää kun kuulee tuollaisia lausahduksia, kuten "erilaisuus rikastuttaa". RIIPPUU TODELLAKIN ASIAYHTEYDESTÄ!!
eikö kunnollinen mies voisi oppia mitään kunnon tytöltä..:)
saatu "oppi" on myös suhteellista.
Kunnon miehet kunnioittavat vaimoansa. Huoralta kunnon mies voi ei voi siis oppia mitään mutta voi kunnioittaa sellaista jos sattuvat samaan paikkaan, olemalla haukkumatta sitä.
entäs jos ei oo vaimoo ketä kunnioittaa?
tekeekö huoraaminen ihmisestä "ajatuksettoman"?voisitko oppia jotain huoran ajatuksesta?elämästä?
miksi huoraa pitäisi haukkua?voisiko olettaa että olisi ainakin hyvä tietää syy miksi huoraa rupeaa haukkumaan?
pakaralle ja kannuksia kylkiin: krisselilauantai on päässyt hyvään nousukierteeseen.
kuollutta hevosta. Kuka saattaisi sanan heille?
Jos eridu on oikeassa, Jumala pelastaa sinut, vaikka kuinka "tahtomattasi" siinä sivussa loukantelisitkin lähimmäisiäsi.
On täällä muitakin joiden mielipiteet ovat vahvoina esillä. Sinulla on oikeus mielipiteisiisi. :) Älä huoli.