Empatia ja sympatia nyky-yhteiskunnassa

kain88

Hei.

Haluavatko homot yleisesti ihmisten kokevan sympatiaa ja empatiaa itseään kohtaan? Jos näin on, niin miksi?

Omalta kohdaltani en erityisiä sympatioita kaipaa, sillä miksi minun pitäisi olla säälin alainen? Sääliminen säästettäköön sairaille ja kuoleville.

Nykyajan tilanteesta puhuttaessa voitaisiin pohtia syytä siihen, että miksi pappissäädyn ja saarnaajien mielet ovat suvaitsevaisuuden ja avarakatseisuuden kannalta turtuneet? Ovatko he kenties meidän yläpuolellamme, harjoittamassa kirkollisveron avulla esirukouksillaan vanhanajan anekauppaa?

Eikös kirkollisveroa voikin tietyllä tasolla ajatella nykyajan anekaupaksi?

3

579

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • deportista

      Mielestäni eräs terveen ihmisen (niin homon kuin heteron) tunnusmerkeistä on, että kykenee myötätuntoon ja pystyy ottamaan sitä vastaan. Sääli lähtökohdiltaan itsekkäänä on eri asia kuin myötätunto, joka on epäitsekästä. Uskon, että useimmat ihmiset haluavat, että heitä kohdellaan hyvin ja heitä ymmärretään. Myötätunto on ymmärtämistä ja toisen tilanteeseen asettautumista.

      Sääli sitävastoin on surkuttelua ja ulkoapäin voivottelua, ja se vie harjoittajansa itsekin surulliseen mielentilaan. Se on toisen yläpuolelle asettautumista, ja sen vuoksi sääliä aiheestakin sanotaan sairaudeksi.

      Kun ihmisellä on terve suhde itsessään olevaan hyvään, niin hän kykenee antamaan ja ottamaan vastaan hyviä asioita, ja näistä myötätunto on eräs parhaista lahjoista.

      Tilanne ei saarnaajien ja pappien suhteen ole niin mustavalkoinen kuin annat ymmärtää. Olen huomannut, että on olemassa myös avarakatseisia, jotka kykenevät oikeasti asettumaan toisen asemaan, ja näin ymmärtämään toisen tilannetta. Sen sijaan, nämä pelkän tuomion pasuunat ovat nykyajan fariseuksia, jotka kuormien keventämisen sijaan lisäävät niitä.

      Kirkollisveron tarkoitus on kerätä varoja kirkolle, että se pysyy muodollisesti pystyssä. Pelkät lahjoitukset eivät sen toiminnan pyörittämiseen ehkä riittäisi.

      • kain88

        Piti sanomani, etten kaipaa sääliä...no kaikille sattuu ajatusvirheitä:) Sympatia ja empatia taasen ovat eri asia, ja mielestäni useampien ihmisten pitäisi kokeilla asettaa itsensä samaan asemaan kuin joku toinen.


      • ELC:)
        kain88 kirjoitti:

        Piti sanomani, etten kaipaa sääliä...no kaikille sattuu ajatusvirheitä:) Sympatia ja empatia taasen ovat eri asia, ja mielestäni useampien ihmisten pitäisi kokeilla asettaa itsensä samaan asemaan kuin joku toinen.

        Olen samaa mieltä.
        En kaipaa myötätuntoa lesbouteeni. En kaipaa sääliä lesbouteeni.

        Mitä lesboudessani olisi sellaista, että sitä tarvitsisi myötätuntoa tai sääliä?

        Sen sijaan kaipaan, kuten kaikki muutkin ihmiset, heterot ja homot, myötäelämistä elämän eri asioissa.

        Myötätuntoa kaipaan esim. silloin, jos joudun kokemaan torjuntaa lesbouteni tähden. Tällöin ei myötätunnon syy ole lesbous, vaan heteroiden harjoittama torjunta.

        Jos ihminen pitää lesboutta/homoutta jotenkin taakkana, ristinä, ikeenä, syntinä, niin silloin hän tuntee sääliä tai myötätuntoa tyylillä "se raukka joutuu kantamaan lesbouden ristiään" ;)

        Mut kun lesbouteni ei ole taakka, ei risti, ei ikeenä, eikä syntiä minulle, niin minusta tuntuu vastenmieliseltä em. ihmisten asenteet. Tarkemmin sanottuna, minusta se on psykologista ja henkistä väkivaltaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      422
    18. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe