Pilatus on eräs tärkeimmistä ehkä tärkein Uuteen Testamenttiin liittyvistä henkilöistä, pois lukien Jeesus ja häntä seuranneet apostolit.
Pilatusta on käsitelty myös ei-kristillisissä lähteissä. Juutalaisten lähteiden mukaan Pilatus oli täysin sopimaton prokuraattoriksi. Hän oli luonteeltaan sotilas eikä osannut arvostaa juutalaisten uskonnollista ja kulttuurillista omaleimaisuutta.
Pian Juudeaan saavuttuaan hän ryhtyi toimiin nujertaakseen juutalaisten vastarinnan keisarinpalvontaa kohtaan. Hän käytti rajuja otteita. Lopulta hänet ilmeisesti jouduttiin kutsumaan takaisin Roomaan, missä hänen kerrotaan tehneen itsemurhan.
Vaihtoehtoisen tulkinnan mukaan Pilatus olisi oppinut alkukautensa virheistä, ja hänen loppukautensa politiikka olisi ollut onnistuneempaa. Valitettavasti näihin tulkintoihin on vaikea saada selvyyttä, koska muun kuin kristillisen lähdeaineiston määrä on rajallinen, ja sekin on välittynyt meille monilta osin kristittyjen, mahdollisesti valikoivien välikäsien kautta.
Mormonin kirja ei puhu Pilatuksesta sanaakaan vaan kirjassa annetaan ymmärtää, että sen tiedot Jeesuksesta perustuivat Toorassa oleviin profetioihin. Kunnes Jeesus ilmestyy Ameeriikan mantereelle. Kirja ei kuitenkaan yksityiskohtaisesti kerro, mistä tiedot Jeesuksen kärsimyksistä ja kuolemasta Mormonin kirjaan ovat tulleet
Nefin kansahan lähti valtameren ylitykseen jo 600 luvulla eKr. eikä heillä aivan käytännön syistä johtuen voinut olla yhteyttä vanhaa maailmaan ennen 1500 lukua. Luonnollisesti tätä ajatusta tukee, etteivät he tienneet mitään Pilatuksestakaan ennen kuin saivat käsiinsä King Jamesin Raamatunkäännöksen 1600 luvulta.
Vain vähänkin kirkkohistoriasta perillä olevan tutkijan on äärimmäisen vaikeaa lukea Mormonin kirjaa, uskoen sen kertomaa todeksi.
Varsinkin kun tämän päivän mormonismi yhäkin korostaa, että uudestisyntyminen tapahtuu vain Mormonikirkon suorittaman vesikasteen kautta. "Ei kukaan voi syntyä uudelleen ilman kastetta"
Näin hylätään kaikkinainen kristinoppiin kuuluva kristittyjen yhteys jonka ns. kristilliset kirkot lukevat suorastaan opin kappaleisiinsa (dogmi).
Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole todistaa MK vääräksi, vaan enemmänkin sen lukemisen vaikeutta tavalliselle kaltaiselleni syntiselle.
Turust
Pilatus
9
243
Vastaukset
- Yks Nefiläinen
Mormonin kirjassa kerrotaan kuinka Kristus itse kertoi ja opetti paljon kansalle. Ei kirja sanasta sanaan kerro mitä Hän opetti, mutta hän opetti sen mitä Mormonin kirjasta löytyy ja paljon muutakin!
King Jamesin Raamatun käännös tuli vasta valloittajien mukana ja sillon olivat Nefiläiset kansana hävitetty ja levyt olivat jo olleet kauan piilossa, eikä niitä otettu esiin ennen kuin 1800 luvun alkupuolella.- on suoria
lainauksia kuningas Jaakon raamatun käännoksestä,
käännösvirheineen, esimerkiksi tämä kohta.
"Nimi Lusifer aiheuttaa mormoneille ja mormonin kirjalle epäuskottavuuden, koska Lusifer esiintyy Vanhassa Testamentissa Jesajan luvussa 14 jakeessa 12, eikä missään muualla. Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!"
[Kuningas Jaakon raamatunversiossa lukee englanniksi "oi Lucifer" sanojen "sinä kointähti" kohdalla.]
Lucifer on Latinaa, mutta Jesajan kirja on kirjoitettu Hebreaksi, paljon ennen latinan-kieltä, Lucifer tulee sanoista luce-ferre
valonkantaja. on suoria kirjoitti:

valonkantaja.Joseph Smith käytti King James versiossa olevía tekstejä, kun ne sisällöltään vastasivat sitä, mitä hän käänsi.
- mormonin kirjasta
Tapani1 kirjoitti:
Joseph Smith käytti King James versiossa olevía tekstejä, kun ne sisällöltään vastasivat sitä, mitä hän käänsi.
on sitten käännetty nk. kultalevyistä ja oliko kultalevyissä maininta Lucifer, koska olen ymmärtänyt, että mormonin kirja on syntynyt aikojen alussa nefiläisten ja laamanilaisten historiasta ja tallennettu kultalevyille. Ei kai nefiläiset ja laamanilaiset tunteneet, vielä silloin kirjoittamatonta Raamattua ja varsinkaan kuningas Jaakon käännöstä Raamatusta, taidat mies puhua paskoo, samalla suulla millä syöt.
"Mormonin kirja, jonka Mormon kirjoitti levyille Nefin levyistä
Se on siis lyhennelmä Nefin kansan ja myös laamanilaisten historiasta — kirjoitettu laamanilaisille, jotka ovat Israelin huoneen jäännöstä, ja myös juutalaiseille ja pakanoille — kirjoitettu käskystä, niin myös profetian ja ilmoituksen Hengen vaikutuksesta — kirjoitettu ja sinetöity sekä kätketty Herran haltuun, etteivät levyt tuhoutuisi — tullakseen ilmi Jumalan lahjan ja voiman vaikutuksesta, että ne käännettäisiin — Moronin sinetöimä ja Herran haltuun kätkemä, tullakseen esille hyväksinähtynä aikana pakanain välityksellä — käännetty Jumalan lahjan kautta;
Mormonin kirjan kansitekstimyös lyhennelmä Eterin kirjasta, joka on Jaredin kansan historia, kansan, joka vietiin pois, silloin kun Herra sekoitti ihmisten kielen heidän ollessaan rakentamassa taivaaseen ulottuvaa tornia — julistukseksi Israelin huoneen jäännökselle, kuinka suuria Herra on tehnyt sen isien hyväksi; ja että se oppisi tuntemaan Herran liitot, ymmärtämään, ettei sitä hyljätä ikuisiksi ajoiksi — ja myös, että juutalaiset ja pakanat saisivat varmuuden siitä, että JEESUS on KRISTUS, IANKAIKKINEN JUMALA, joka ilmoittaa itsensä kaikille kansoille. — Ja vielä: jos siinä on virheitä, ovat ne ihmisten erehdyksiä; älkää siis Jumalalta tullutta hyljätkö, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi Kristuksen tuomioistuimen edessä.
KÄÄNTÄNYT JOSEPH SMITH NUOR - Turust
Tapani1 kirjoitti:
Joseph Smith käytti King James versiossa olevía tekstejä, kun ne sisällöltään vastasivat sitä, mitä hän käänsi.
afrikkalaisia heimoja oli levinnyt jo ainakin 1000 eKr. Tyynenmeren saarille. Muun ravinnon lisäksi he söivät kaikki myöhemmin saarille tulleet valkoiset. Näin Nefiläisillä ei enää 600 ekr. ollut käytännössä tuonaikaisella merenkulkukalustolla vähäisintäkään mahdollisuutta tosiasiassa selviytyä Ameeriikan mantereelle tulematta syödyksi.
Ainahan voi uskoa mihin tahansa. Lopulta on melko mahdotonta osoittaa pelkkään uskoon perustuvia asioita toinen toistaan paremmaksi.
Tekevätkö mormonit nykyisinkään sen vertaa lähetystyötä, että heistä olisi edes ravinnonlisäksi alkuasukkaille? Tässä suhteessa muinaiset Nefiläiset olivat hyvin ansioituneita nykyisiin Ameeriikan niiku mormoneihin verrattaessa.
Viime vuosikymmeninä en tiedä kuin jokusen helluntailaisen tässä suhteessa olleen hyödyllinen.
Kaikella mahdollisella rakkaudella Turust - Turust
mormonin kirjasta kirjoitti:
on sitten käännetty nk. kultalevyistä ja oliko kultalevyissä maininta Lucifer, koska olen ymmärtänyt, että mormonin kirja on syntynyt aikojen alussa nefiläisten ja laamanilaisten historiasta ja tallennettu kultalevyille. Ei kai nefiläiset ja laamanilaiset tunteneet, vielä silloin kirjoittamatonta Raamattua ja varsinkaan kuningas Jaakon käännöstä Raamatusta, taidat mies puhua paskoo, samalla suulla millä syöt.
"Mormonin kirja, jonka Mormon kirjoitti levyille Nefin levyistä
Se on siis lyhennelmä Nefin kansan ja myös laamanilaisten historiasta — kirjoitettu laamanilaisille, jotka ovat Israelin huoneen jäännöstä, ja myös juutalaiseille ja pakanoille — kirjoitettu käskystä, niin myös profetian ja ilmoituksen Hengen vaikutuksesta — kirjoitettu ja sinetöity sekä kätketty Herran haltuun, etteivät levyt tuhoutuisi — tullakseen ilmi Jumalan lahjan ja voiman vaikutuksesta, että ne käännettäisiin — Moronin sinetöimä ja Herran haltuun kätkemä, tullakseen esille hyväksinähtynä aikana pakanain välityksellä — käännetty Jumalan lahjan kautta;
Mormonin kirjan kansitekstimyös lyhennelmä Eterin kirjasta, joka on Jaredin kansan historia, kansan, joka vietiin pois, silloin kun Herra sekoitti ihmisten kielen heidän ollessaan rakentamassa taivaaseen ulottuvaa tornia — julistukseksi Israelin huoneen jäännökselle, kuinka suuria Herra on tehnyt sen isien hyväksi; ja että se oppisi tuntemaan Herran liitot, ymmärtämään, ettei sitä hyljätä ikuisiksi ajoiksi — ja myös, että juutalaiset ja pakanat saisivat varmuuden siitä, että JEESUS on KRISTUS, IANKAIKKINEN JUMALA, joka ilmoittaa itsensä kaikille kansoille. — Ja vielä: jos siinä on virheitä, ovat ne ihmisten erehdyksiä; älkää siis Jumalalta tullutta hyljätkö, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi Kristuksen tuomioistuimen edessä.
KÄÄNTÄNYT JOSEPH SMITH NUOR"— Ja vielä: jos siinä on virheitä, ovat ne ihmisten erehdyksiä; älkää siis Jumalalta tullutta hyljätkö, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi Kristuksen tuomioistuimen edessä."
Tarkoittaa ettei Joseph Smith, joka lienee ajassaan ollut aivan mukava mies, aluperin tarkoittanut kirjaansa sillätavoin vakavasti otettavaksi mitä nykyiset niinku mormonit väittävät tai luulevat.
Nefin kansa ei edes luullut itsensä olevan kristittyjä siten kuin mormonit nyt sanovat olevansa ainoat, ainoassa oikeassa uskossa.
Kristityt korostavat kaikessa kristittyjen yhteyttä.
Tapanille sanon vielä lopuksi, että teet hyvin vaikeaksi minun apuni sinun käännyttämi seksi oikeaan uskoon.
Turust
- Pyhä Henki eli Gabriel
Pilatushan tuli olemassaoloon 144000:n noin 200:
na jäsenenä taivaassa (tarkkaa lukua ei ole tie-dossa).Hän eli sittemmin maan päällä Kainin poika-
na Hanokina joka tunnetaan veeda-kirjallisuudessa
Svayambhuva-Manuna ja jonka sanotaan olevan kaik-
kien muiden maailmojen henkien varhaisin esi-isä (tuo totuus selitetään kyllä paremmin veeda-kirjallisuudessa).Sen jälkeen kun Jeesus oli surmattu ja Pilatus oli ystävystynyt Herodeksen kanssa hän halusi alistaa galilealaiset keisarin alaisuuteen (Galilealaiset olivat tuolloin vapaata kansaa,eivätkä he olleet Rooman alaisuudessa.Hän otatti kiinni 5 galilealaista miestä ja yritti pakottaa heidät hyväksy-
mään keisari kuninkaakseen ja hallitsijakseen.Nä-
mä 5 galilealaista kuitenkin kieltäytyivät hyväk-
symästä keisaria kuninkaakseen,koska he pitivät
Jeesusta ainoana kuninkaanaan.Sen tähden ja pelo-
tellakseen muita galilealaisia alistumaan keisarin
valtaan hän surmautti nuo 5 galilealaista.- Turust
menestyi merkittävän hyvin, eikä koskaan alistunut Rooman keisarin sotajoukkojen valtaan. Ainoa mitä he pelkäsivät, oli että taivas putoaisi heidän niskaansa.
Turust - Pyhä Henki eli Gabriel
Nuo galilealaiset olivat tuolloin pieni kansa.Noin
200 henkeä käsittävä kansa.Eivätkä he lopultakaan
alistuneet Rooman valtaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 724657
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h714449Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1112977Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv732873Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p222186Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.582008Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151699- 321513
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1121389- 1851298