Jeesus on valo

Jaska

Helmikuun 2005 Liahonassa on Thomas S. Monsonin kirjoitus. Hän puhuu siinä ihmisistä, jotka ovat sokeita hengellisesti, mutta jotka voivat löytää valon elämäänsä kääntymällä seuraamaan Jeesusta. Lainaan hänen kirjoituksestaan hieman, sillä sen sanoma on todella tärkeä:

"Ajan kuluminen ei ole muuttanut Lunastajan kykyä muuttaa ihmisten elämää. Niin kuin Hän sanoi kuolleelle Lasarukselle, niin Hän sanoo teille ja minulle: "Tule ulos!"
Presidentti Harold B. Lee (1899-1973) on sanonut: "Jokainen sielu, joka vaeltaa maan päällä, asuipa hän missä tahansa, olipa hän syntynyt mihin kansaan tahansa, elipä hän rikkaudessa tai köyhyydessä, on saanut syntymälahjakseen sen ensimmäisen valon, jota sanotaan Kristuksen valoksi, totuuden Hengeksi tai Jumalan Hengeksi -tuon yleismaailmallisen älyn valon, jolla jokaista sielua siunataan.
Mormon puhui tuosta Hengestä sanoessaan:
'Sillä katso, Kristuksen Henki on annettu jokaiselle ihmiselle, jotta hän voi erottaa hyvän pahasta; ja nyt, minä osoitan teille, kuinka on arvosteltava; sillä kaikki, mikä kutsuu tekemään hyvää ja saa uskomaan Kristukseen, on lähetetty Kristuksen voiman ja lahjan kautta; sen vuoksi te voitte tietää täysin varmasti, että se on Jumalasta'(Moroni 7:16)."

Meidän ihmisten tehtäväksi jää etsiä tuo valo ja löydettyämme sen, seurata Jeesusta ja elää niinkuin Hän on opettanut meitä. Hyvää "kirkkopäivää" kaikille.

19

485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • calmato

      "Mormon puhui tuosta Hengestä sanoessaan:
      'Sillä katso, Kristuksen Henki on annettu jokaiselle ihmiselle, jotta hän voi erottaa hyvän pahasta; ja nyt, minä osoitan teille, kuinka on arvosteltava; sillä kaikki, mikä kutsuu tekemään hyvää ja saa uskomaan Kristukseen, on lähetetty Kristuksen voiman ja lahjan kautta; sen vuoksi te voitte tietää täysin varmasti, että se on Jumalasta'(Moroni 7:16)."

      Miten sitten kehitysvammaiset ja vaikeasti mielisairaat, kuten syyntakeettomat rikoksentekijät ja muut vankimielisairaaloissa olevat? Missä heistä on tämä "kaikille annettu valo"?

      • Tapani1

        että Herra tekee heille niin kuin hän haluaa, eikä se meille kuulu.

      • toisin sanoen
        Tapani1 kirjoitti:

        että Herra tekee heille niin kuin hän haluaa, eikä se meille kuulu.

        eristetään kirkkonne ulkopuolelle.

      • nenada
        toisin sanoen kirjoitti:

        eristetään kirkkonne ulkopuolelle.

        He ovat mukana toiminnassa niin hyvin kun pystyvät, mutta heiltä ei vaadita kastetta. Useimmiten he eivät edes ymmärrä menettäneensä mitään, jos eivät pääse temppeliin, jollei joku lipeakielinen heille erityisesti tätä "epäoikeudenmukaisuutta" pauhaa. Useimmiten he tyytyvät siihen, mitä vanhemmat heille selittävät. Kuten eräskin tyttö tai pitäisi kai sanoa nainen. Hän ymmärsi hyvin ettei voinut mennä Temppeliin ja ymmärsi erinomaisesti että Jumala rakasti häntä siitä huolimatta, jopa siitä huolimatta, että kaverit aputyöpaikalla pakottavat hänet juomaan kahvia; kun ne muuten tulee niin vihasiksi.
        Joistakin laitostyöntekijöistä on hauskaa opettaa tai he eivät välitä jos muut opettavat tällaiset suuret lapset juomaan kahvia ja polttamaan tupakkaa ja tiedämitä muuta heille laitoksissa opetetaan vanhempien toivomusta vastaan. Eräällä perheellä tuli tosi vaikeeta kun nuori opetettiin polttamaan laitoshoidon aikana.

      • hehhehheh
        nenada kirjoitti:

        ilmeisesti minä ja miljardit muutkin ihmiset olemme hyvin vajavaisia, koska emme kertakaikkiaan ymmärrä menettävämme mitään, vaikka emme kuulu koko kirkkoon. Onneksi niin ei ole.

        "Useimmiten he eivät edes ymmärrä menettäneensä mitään, jos eivät pääse temppeliin, jollei joku lipeakielinen heille erityisesti tätä "epäoikeudenmukaisuutta" pauhaa."

      • nenada
        hehhehheh kirjoitti:

        olet täällä?? Vai oletko lipeävä kielinen??

      • *Xilomeida*
        nenada kirjoitti:

        olet täällä?? Vai oletko lipeävä kielinen??

        Voi pientä..et edes tajua sitä ansaa jonka tuossa ihan itse itsellesi asetit ja tipahdit sihen vielä.
        Oletko kenties Tapanille sukua?

        Temppelityön menettäminen ei voi surettaa koska sen menettäminen voi jopa pelastaa.
        Kannattaa nimittäin varoa eksyttäjää ja epäjumalia.

      • nenada
        *Xilomeida* kirjoitti:

        Voi pientä..et edes tajua sitä ansaa jonka tuossa ihan itse itsellesi asetit ja tipahdit sihen vielä.
        Oletko kenties Tapanille sukua?

        Temppelityön menettäminen ei voi surettaa koska sen menettäminen voi jopa pelastaa.
        Kannattaa nimittäin varoa eksyttäjää ja epäjumalia.

        ainakin mielummin sukus Tapanille kuin sinulle.
        Lapsi parka et tiedämitä puhut.
        Vajaa?? sinäpä sen sanoit!

      • Jaahas.
        Tapani1 kirjoitti:

        että Herra tekee heille niin kuin hän haluaa, eikä se meille kuulu.

        Mitä teette yhdelle näistä pienimmistä...

      • Turust
        nenada kirjoitti:

        ainakin mielummin sukus Tapanille kuin sinulle.
        Lapsi parka et tiedämitä puhut.
        Vajaa?? sinäpä sen sanoit!

        Torsti A.Lillunperska? Koska hänet hyväksytään kasteelle?

        Minkälainen elin MAP-kirkossa päättää kuka on hullu?

        Turust

      • propleema??
        Jaahas. kirjoitti:

        Mitä teette yhdelle näistä pienimmistä...

        Tapani puhuu Herrasta ja sanoo että Herra sanoo että se ei kuulu meille ihmisille mitä hän tekee.
        Kukaan ei ole puhunut siitä, mitä me ihmiset teemme.

           Mitä teette yhdelle näistä pienimmistä...
        Eli miten lie ne ihmiset jotka opettavat lapsenmieliset polttamaan, juomaan kahvia ja alkoholia, vaikka seksiä, koska niin tekee kaikki normaalit sen ikäiset.... anteeks vaan, EI aivan kaikki!

      • kun joku
        propleema?? kirjoitti:

        opettaa kirkon jäsentetkin tavoittelemaan taloudellista paremmuutta ja palvomaan materiaa ja rikkauksia.

      • missään
        kun joku kirjoitti:

        opettaa kirkon jäsentetkin tavoittelemaan taloudellista paremmuutta ja palvomaan materiaa ja rikkauksia.

        Eikös ole HIENO asia että jopa kirkko opettaa miten elämässä pärjää, että ei tarvi ottaa vastaan mitään apuja. Ei se aina auta tosin on sitä itsekkin joutunut työttömyys avustusta ottamaan, mutta mielummin olisin ollut töissä. Harmittaakun ei ajoissa tullu kirkon jäseneksi että olisi todella tajunnut koulutuksen tärkeyden sillon nuorena.

        Ei kirkon opetuksiin kuulu taloudellisen paremmuuden saavuttaminen muihin kansalaisiin nähden, kuten ehkä ilkeämielisesti vihjaat. Vaan aivan tavallinen omakohtaisen perheen elannon saanin ja sen säästämisen suunnittelua järkevästi. Eikö ole aina parempi jos perhe voi itse kustantaa mitä tarvii, ettei taartte sosialiapua pyytää valtion kassasta.

      • Jaska

        Listaat kehitysvammaiset ja mielisairaat tuossa kirjoituksessasi. Ilmeisesti et ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä elämäsi aikana, kun sinulla on noin nurja käsitys heistä. He ovat aivan ihania ihmisiä. Heistä loistaa se valo, jonka he ovat saaneet syntymälahjana Jumalalta. He ovat monessa suhteessa esimerkkeinä meille ns "terveille" ihmisille. He pääsevät Jumalan luo ensimmäisten joukossa ja siksi meidän ei tarvitse olla huolissaan heidän iankaikkisesta kohtalostaan.

      • Pyhä Henki eli Gabriel

        kehitysvammaiset ja vaikeasti mielisairaat, kuten syyntakeettomat rikoksentekijät ja muut vankimielisairaaloissa olevat tulevat saamaan oh-
        jausta ja heissä kaikissa on itsessään potentiaa-
        lia nousta ja kohota korkeammille tasoille.Tuo tu-
        lee viemään kuitenkin heidän tapauksessaan aikaa
        ja vaatii kärsivällisyyttä meiltä terveiltä.Ku-
        kaan heistä ei ole toivoton tapaus ja on ilo nähdä
        joskus kaukana tulevaisuudessa heidän kasvamisen-sa ja kehityksensä.Nuo "voimat" jotka sitovat hei-tä tänään,he tulevat voittamaan omalla toiminnal-laan.Tosin he ovat jo nyt sydämessään täydelli-siä,täydellisempiä kuin useimmat meistä terveis-tä.

      • Jaska
        Turust kirjoitti:

        Torsti A.Lillunperska? Koska hänet hyväksytään kasteelle?

        Minkälainen elin MAP-kirkossa päättää kuka on hullu?

        Turust

        "Minkälainen elin MAP-kirkossa päättää kuka on hullu?"

        Ei MAP-kirkko tee diagnooseja ihmisten terveydestä. Sen tekevät alansa asiantuntijat eli terveydenhuoltoon koulutetut ihmiset. He osaavat asiansa ja annetaan heille kunnia siitä.

      • calmato
        Jaska kirjoitti:

        Mormoni sanoo, että Kristuksen henki on annettu KAIKILLE
        'Sillä katso, Kristuksen Henki on annettu jokaiselle ihmiselle, jotta hän voi erottaa hyvän pahasta'

        Näin ei kuitenkaan taida olla, koska on näitä 'vajaita', 'sairaita' ja muita 'osattomia jotka eivät edes käsitä, että ovat mistään osattomiksi jääneetkään'. Eli osaako kirkkonne mielestä kehitysvammainen erottaa hyvän pahasta?

        Pysäköin tässä jokin aika sitten autoni kehitysvammalaitoksen pihaan ja pihassa oli joka puolella kylttejä, että auton voi jättää siihen vain omalla vastuulla... tämän huomasikin jo ovesta sisään mennessään, kun yksi kehitysvammainen nuori oli polttanut hihansa työterapiassa ja tarvittiin kolme raavasta miestä pitelemään häntä, ettei hän tuhonnut koko kalustoa...

        Erotti kuitenkin hyvän pahasta, kuten Moroni sanoo?

      • calmato
        missään kirjoitti:

        Eikös ole HIENO asia että jopa kirkko opettaa miten elämässä pärjää, että ei tarvi ottaa vastaan mitään apuja. Ei se aina auta tosin on sitä itsekkin joutunut työttömyys avustusta ottamaan, mutta mielummin olisin ollut töissä. Harmittaakun ei ajoissa tullu kirkon jäseneksi että olisi todella tajunnut koulutuksen tärkeyden sillon nuorena.

        Ei kirkon opetuksiin kuulu taloudellisen paremmuuden saavuttaminen muihin kansalaisiin nähden, kuten ehkä ilkeämielisesti vihjaat. Vaan aivan tavallinen omakohtaisen perheen elannon saanin ja sen säästämisen suunnittelua järkevästi. Eikö ole aina parempi jos perhe voi itse kustantaa mitä tarvii, ettei taartte sosialiapua pyytää valtion kassasta.

        Mutta kun meidän perheessä isä liittyi mormoneihin ja alkoi maksaa kirkolle, olimme jatkuvasti sen jälkeen sukulaisten hyväntahtoisen avun varassa.
        Siitä huolimatta oli lasten talvivaatteidenkin kanssa välillä heikosti ja joskus meni monta päivää peräkkäin, ettei ruuaksi ollut kuin perunoita ja margariinissa paistettuja suolasieniä.

        Mormonismi tuo myös köyhyttä ja taloudellista ahdinkoa. Säästäväinen ja järkevä taloudenpidossaan voi olla myös ilman mormonismia, vieläpä oikein hyvin. Meillä ei ole suuret tulot, mutta elämme vaatimattomasti niin, että voimme joskus jopa auttaa lähimmäistäkin jäämättä silti itse mistään paitsi. Koulutusta on hankittu ja sitä ovat lapsemmekin parhaillaan hankkimassa, tämäkin on hoksattu ihan ilman mormoneiden neuvoa.

        Ihmettelen tosiaan, missä olet aikasi kuluttanut, jos ei koulutuksen merkitys ole selvinnyt sinulle kuin vasta mormoniksi liityttyäsi? Ei ole muuten vieläkään liian myöhäistä, oppia ikä kaikki - eli kursseille, avoimeen yliopistoon tai iltaoppikouluun vain siitä. Aikuinenkin oppii, jos vain haluaa.

      • calmato
        Jaska kirjoitti:

        Listaat kehitysvammaiset ja mielisairaat tuossa kirjoituksessasi. Ilmeisesti et ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä elämäsi aikana, kun sinulla on noin nurja käsitys heistä. He ovat aivan ihania ihmisiä. Heistä loistaa se valo, jonka he ovat saaneet syntymälahjana Jumalalta. He ovat monessa suhteessa esimerkkeinä meille ns "terveille" ihmisille. He pääsevät Jumalan luo ensimmäisten joukossa ja siksi meidän ei tarvitse olla huolissaan heidän iankaikkisesta kohtalostaan.

        Tuossa avauksessa väitetään, että KAIKILLE on annettu Kristuksen henki, jolla erottaa hyvä pahasta.

        Tämä väittää, että kehitysvammaiset ja vaikeasti mielisairaat ovat vastuussa tekemisistään, koska heilläkin on kyky erottaa hyvä pahasta, oikea väärästä. Olen eri mieltä. Heillä tämä kyky on hyvin heikosti kehittynyt tai vääristynyt, kuten mieleltään sairastuneilla usein.

        Tunnen paljon vammaisia ja mielisairaita, en kovin monia kehitysvammaisia henkilökohtaisesti. He ovat ihan smanalaisia siinä suhteessa kuin me muutkin, että ovat enemmän ja välillä vähemmän mukavia ihmisiä. Esimerkiksi osa tuntemistani kuurista on välillä tosi ikäviä ja ilkeitä lähimmäisiä, aivan kuin me kuulevatkin.

        Ei mielisairauskaan tee ketään 'aivan ihanaksi ihmiseksi'. Tunnen näitä mielenterveyssyistä eläkkeellä olevia läheisesti.

        Ei pidä yleistää eikä luokitella ihmisiä MINKÄÄN yksittäisen ominaisuuden perusteella (kuten mustiksi). Mutta kehitysvamma tai vaikea mielisairaus on kyllä otettava huomioon, eikä väitettävä, että heillä on oikean ja väärän erottamisen kyky, sanoo Moroni ihan mitä tahansa.
        Kun aina ei ole, ei edes lähes. Se kyky vaatii riittävän älykkyysosamäärän ja realiteettitajua. Kehitysvammaisilta puuttuu ensin mainittua, mielisairailta viimeksi mainittua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe