Huom! Tässä kirjoituksessa tarvitaan uudestisyntymisen lyhyt määrittely: [Lyhyesti uudestisyntyminen on sitä, että ihminen elää Jumalan avulla - itse aktiivisesti myös vaikuttaen - Jumalan Kymmenen Käskyn mukaisesti. Tähän kuuluu myös synnin vastustaminen ennen muuta sentähden, että kaikki synti ts. pahuus ja vääryys vastustavat Jumalaa.]
Ihmisen ajattelu ja tahtominen tapahtuu hänen sisäisessä ihmisessään. Jokaisella ihmisellä on sisäinen ja ulkoinen ihminen. Sisäiseen ihmiseen kuuluu sisäinen mieli ja lisäksi henkinen ruumis ts. henki. Sisäisessä ihmisessä on myös sisäisin ihminen ja tämä on ihmisen sielu.
Uudestisyntyneen ihmisen sisäisin ihminen on yhteydessä enkeleihin ts. tällaisen ihmisen spirituaalinen ja/tai coelestiaalinen mielen aste on avautunut kohti taivasta. Uudestisyntymättömillä korkeimmat mielen asteet eivät ole avautuneet taivasta kohti, vaan helvettiin päin.
Em. seuraa, että ihmisen sielu on yhteydessä Jumalaan, joka on ikuinen on silloin myös ihmisen sielu kuolematon, sillä se on vaikutuksen alainen Täydelliseen Ikuisuuteen.
Jokaisen ihmisen sielu on siis yhteydessä henkiolentoihin, jotka ovat fyysisen kuolema kokeneita ihmisiä. Pahat ihmiset ovat yhteydessä helvetillisten henkien kanssa ja hyvät ihmiset ovat liittyneinä taivaallisiin henki-ihmisiin.
Joskus tapahtuu niin, että ihmisen sisäinen näkökyky avautuu {henkisen tilan paljastuminen} ja hän voi havaita henkiolennot, jotka ovat häneen liittyneinä. Henkisestä maailmasta voi vuotaa myös muun kaltaisia ilmestyksiä muun muassa vilkkaasti kieppuvia - ikään kuin palavia, nuotiosta otettuja - kekäleitä. Tällöin kysymys on pahojen henkien muodostamasta virtauksesta.
Itse olen nähnyt kirkkaita palloja, jotka ovat pysyneet seesteisesti paikoillaan olen myös havainnut muun kaltaisia geometrisia ilmestyksiä. Näin em. tavalla henkien muodostamat yhteiskunnat ilmestyvät ihmiseen liittyneiden henkien välityksellä luonnon maailmassa olevalle ihmiselle. Minulle em. ilmestykset ovat tulleet, lukiessani Jumalan Sanaa tai, kun olen keskittynyt kirjoittamaan asioita, jotka koskevat spirituaalisia ja coelestiaalisia asiantiloja.
Myös uudestisyntymisen prosessin alaisena ihminen voi kokea voimakkaasti henkisen maailman läsnäolon. Tämä voi tapahtua kiusausten [helvettien hyökkäys] aikana tai sen jälkeen mielyttävyytenä, kun kiusaus on voitettu.
Olen kokenut voimakkaita kiusauksia tai koettelemuksia, joissa olen tuntenut kuinka erittäin massiivinen helvetillinen virtaus on yrittänyt hajoittaa minut ikään kuin palasiksi, mutta olen voittanut ne Jumalan avulla, jonka jälkeen olen saanut maistaa voiton iloa siis taivaallista rauhaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Harvinainen viesti tähän maailman aikaan.
Sinulla ei ole hajuakaan siritualismista. mene ja lue www.henkinenkehitys.fi
Niin voit avartaa asiaa spireistä.
Spirituaalisia lainalaisuuksien tuntemista ei tulla saavuttamaan esim. hiljentymisien, spontaanien ja intuitiivisten kokemusten tai herkkien, kanavana toimivien ihmisten kautta.
Henkisen elämän ja henkisen maailman lainalaisuudet eivät selviä minkään kaltaisten seurojen tai gurujen välityksellä. Em. pyrkivät opettamaan ihmisen puhdistumista ilman Jumalan apua. Totuus kuitenkin on se, että vain Herra pystyy varjelemaan ihmistä helvettien hyökkäykseltä ja puhdistamaan sekä uudestisynnyttämään hänet. Tällöin valaistuvat ihmiselle myös spirituaalisen maailman salaisuudet.
Ihmisen tulee noudattaa Jumalan lakia, siis Kymmentä Käskyä niin rationaalisessa mielessä käytäntöön soveltaen kuin myös sisäisessä ihmisessään. Jeesus Kristus tulee ymmärtää koko maailmankaikkeuden Jumalaksi ja Vapahtajaksi. Syntiä tulee vastustaa ennen muuta sentähden, että pahuus ja vääryys [virtaus {influx} helveteistä] vastustaa Jumalaa.
Luottamalla erilaisten ihmisestä itsestään käsin tapahtuvaan ilmoitukseen tai menetelmiin, johtaa se vain ulkoisen ihmisen kehitykseen ja samalla se jättää peritynpahuuden sisäiseen ihmiseen rappeuttavaksi myrkyksi.
Sanottakoon vielä tässä yhteydessä seuraavaa:
Henkisen maailman ilmiöt ovat epäjatkuvassa [diskreetissä] suhteessa luonnollisen maailmaan ilmiöihin, tästä syystä niitä ei voida tutkia luonnontieteellisillä menetelnillä. Siispä spirituaalisen maailman toiminnot muodostavat yhteyden luonnon maailman ilmiöihin vastaavaisuuksien avulla, niinpä ne eivät aina esiinny saman kaltaisina samanlaisissa ulkoisissa olosuhteissa, vaan niiden ilmestyminen johtuu sisäisistä tekijöistä, joita aisteilla ei tietystikkään voi havaita.
Uudestisyntyminen saadaan esimerkiksi näin.
Sano omalla suulla "Jeesus, anna minun kaikki syntini anteeksi"
ja sitten sano "Jeesus on HERRA!"
16.Sillä niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.
[Jumalan Kansan Raamattu: Joh. 3:16]
3.Minä teen siksi teille tiettäväksi, ettei kukaan Jumalan Hengessä puhuva sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", muuten kuin Pyhässä Hengessä.
[Jumalan Kansan Raamattu: 1Kor. 12:3]
Kirjoitit melko hyvin, mutta silti omia kokemuksiasi. Olisi parempi, kun pyrkisit käyttämään Raamatun Uuden Testamentin esimerkkejä.
Ihmisen ei pidä tavoitella pahan puolen henkimaailman asioita. On tärkeämpää keskittyä Jeesukseen, joka on voittanut saatanan.
Uudestisyntynyt on uusi luomus. Tämä on oikeaa raamatun tekstiä, eikä esim jokin "coalestatiivinen mielen aste ole avautunut kohti taivasta"
17.Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, ja uusi on tullut tilalle.
[Jumalan Kansan Raamattu: 2Kor. 5:17]
Sitten taas Pyhän RAamatun Uuden Testamentin kirje ja luku 1 Kor 12 käsittelee armolahjoja, jotka ovat Pyhän Hengen vaikutuksia ihmisessä. Siinäkin on hyvä antaa kunnia Jumalalle!