Mielestäni Tarja Halonen on laiminlyönyt
tehtäviään.
Tälläisen "hyvinvointivaltion" Halonen
jättää seuraavan presidentin käsiin:
SUOMI
Itsemurhatilastoissa länsimaiden ykkönen
Suomi henkirikosten määrässä
Länsi-Euroopan ykkönen; Suomessa tehdään vuosittain asukasta kohden kaksinkertainen määrä henkirikoksia verrattuna EU-maiden keskiarvoon.
Yrittäjyys on Suomessa Euroopan alhaisinta. Työtuntia kohti laskettu käteen jäävä tulo jäi yrittäjillä palkansaajia pienemmäksi vuonna 2003
Vuosituhannen vaihteessa Suomessa eli yli 460 000 ihmistä köyhyysrajan alapuolella.
Suomen valtio rankaisee totaalikieltäytyjiä kohtuuttoman pitkällä 197-päivän mittaisella ehdottomalla vankeusrangaistuksella.Tämän perusteella Suomi on siis ainoa EU-valtio jossa on mielipidevankeja. Tämä on myös vastoin ihmisoikeuksien periaatetta.
Työttömyysaste on virallisesti reilut 9 prosenttia, mikä ylittää selvästi EU-maiden keskiarvon. Työllisyysaste taas on ~70 %, joten todellinen työttömyyaste on ~30%
Yhä useammalla suomalaisella on tällä hetkellä lainaa ja suomalaiset maksavat kulutusluotoistaan selvästi muita euroalueen maita enemmän.
Maksuhäiriöitä v.2004 yhteensä 407164:llä Suomalaisella. Suomessa muutaman kympin viivästyneestä puhelinlaskusta kertyy helposti lähes 500 euron maksut.
Suomessa on Euroopan ahtaimmat asunnot ja vähiten pientaloja. Asunnottomia Suomessa on nyt n. 10 800.
Osoitetta vailla 70 000 suomalaista joista suurin osa on tavallisia Kansalaisia.
Ulosotossa tuli toissavuonna vireille lähes 7 800 häätöasiaa. Määrä on kaksinkertaistunut 1980-luvulta. Häätöuhka koskee yhä useammin perheellisiä kuin yksin asuvia henkilöitä.
Suomessa rakennetaan lisää ydinvoimaa vaikka sen riskien takia mm. Ruotsi ja Saksa luopuvat siitä
Suomi rikkoo YK:n ihmisoikeusjulistuksia vastaan myös artikloissa 12 ja 17: Suomessa ei ole yksityisyyden suojaa eikä Suomessa ole yksityisomistusta turvattu esim. ns. "velkavangeille."
Ostovoima on Suomessa yksi Euroopan alhaisimmista
OECD:n tilastoissa Suomen veroaste on teollisuusmaiden viidenneksi korkein eli 44,3 %. Yhdysvaltain veroaste 25,4 %. Japanin veroaste 25,3 %. Suomi on myös epäoikeudenmukaisin valtio (21 maata) koskien terveydenhuolta
Suomalainen vanki istuu kiven sisällä yli kaksi kertaa pitempään kuin norjalainen tai tanskalainen ja huomattavasti pitempään kuin ruotsalainen. (Vankilat ovat ahtaita, henkilökuntaa vähän ja sellien minimikoko pieni.)
"Harva tietää, että vanhukset tekevät itsemurhia. Suomessa lähes joka toinen päivä, Helsingissä joka toinen viikko. Näiden tilastoitujen itsemurhien lisäksi on varmasti suuri joukko oman käden kautta kuolevia vanhuksia, joiden kuolinsyytä ei tunnisteta itsemurhaksi. Tehtyjen itsemurhien lisäksi moni vanhus hautoo synkkiä ajatuksia, ilman ketään jolle puhua"
Jne. Tilastot faktaa ja ovat pääosin vuodelta 2004/2005.
HYVINVOINTIVALTION
5
284
Vastaukset
- ironmikes
Halonenko on tuon kaiken aiheuttanut? Älä viitsi tappaa nauruun, sillä nykyinen ja aiemmat hallitukset ovat syypäitä, jos niitä yleensä on syytä hakemalla hakea.
Halosen laiminlyönneitä ei johdu yksikään kohta tuosta itkulitaniastasi, josta ydinvoimakohta oli kaikkein naurettavin.
Suomi tekee viisaasti rakentaessaan lisää ydinvoimaa ja Ruotsi tyhmästi, jos aikoo sitä supistaa. Suomeen pitää rakentaa ainakin pari lisää nyt rakennettavan lisäksi, jos aiotaan päästä Kioton ilmastovoitteisiin, sekä takaamaan sähkön hinnan pysyminen edes jotekin aisoissa.
Viherpipertäjät ovat todella vaarallista porukkaa, sillä heitä puuttuu kyky nähdä tulevaisuuteen, jossa ei turpeella, eikä tuuli- taikka aurikoenergilla pitkälle pötkitä.- ;))
se tosian luulee noita Halosen ja vasemmiston syiksi, vaikka käytännössä lähes kaikki luetellut ongelmat ovat porvarien politiikasta aiheutuneita ongelmia.
- ihminen laiminlyö
Halosella vaikutusvaltaa olisi
mutta hän on täysin laiminlyönyt
ko. kohdat.
Suomessa on myös tullut esiin
paljon huonoja puolia nimenomaan
Halosen aikakaudella, kuten esim.
väliinpitämättömyys ja vastuuntunnottomuus.
Suomi on jakautunut kahtia, yrittäjät
karkaa ulkomaille ja perhetragediat
senkun lisääntyy.
Halosta ei tulisi missään nimessä
valita toiselle kaudelle. - tuomittu 2x
;)) kirjoitti:
se tosian luulee noita Halosen ja vasemmiston syiksi, vaikka käytännössä lähes kaikki luetellut ongelmat ovat porvarien politiikasta aiheutuneita ongelmia.
DDR, Pohjois-Korea, Kuuba...
Suomi... - sdghs
tuomittu 2x kirjoitti:
DDR, Pohjois-Korea, Kuuba...
Suomi...lainaten Karvinistia ja kapitalistien viitoittamaa tietä tuhoon:
" Norjan kansa ei tiedä kuinka onnekas se on. Se hoippuu tietämättään kuilun partaalla. Jos se olisi pudonnut, niin silloin
-norjaankin olisi iskenyt työvoimapula josta ei selvitä ilman halpatyövoimaa.
-verotus olisi siirretty palkkatyön varassa olevien niskoille ALV:n ja muiden temppujen avulla.
-yritysten kilpailukyky olisi romahtanut niin pahasti ettei edes tolkuttomat veronalennukset olisi niitä pelastanut vaan ne olisi pakko viedä kiinaan.
-pääomat olisivat loukkaantuneet liian pienistä veronalennuksista ja paenneet veroparatiiseihin.
-EU määräisi Norjan rahapolitiikasta ja valtion kultavaranto olisi viety EKP:n holveihin
-kansallisomaisuus olisi tuhottu kyvyttömien, kapitalisti-ideologian läpitunkemien politrukkien toimesta ja loput jaettu pääomapiirien kesken. Tosin vain liikevoittojen osalta, yritysriskit olisivat edelleen veronmaksajien omaisuutta.
-maaseudun palvelut kuten julkinen liikenne, posti, pankkikonttorit, koulut jne. olisi näivetetty.
-pienet yritykset ja maatilat olisi ajettu tuhoon ja kansa kyörätty ns. kasvukeskuksiin työvoimareserviksi.
-sosiaaliturva olisi käynyt niin raskaaksi maksaa, että hullut olisi heitetty kadulle, sairaat priorisoitu ja pantu jonoihin hoidon sijaan, pieniä eläkkeitä pienennetty ja suuria suurennettu jne.
-media laulaisi EU kiitosvirsiä yksimielisesti. Kaikki vähänkin ajattelukykyiset toimittajat olisi potkittu pois ja loppuja pidettäisiin jatkuvan irtisanomisuhan alla. Eivätpä ala suotta ajattelemaan.
Se luettelo mistä kaikesta norjalaiset tietämättään pelastuivat, on pitkä. Ikävä kyllä he eivät käsitä sitä vaan jatkavat kuilun partaalla hoippumista. Joskus heidänkin onnensa pettää ja Norja putoaa EU kuiluun."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000010571120#22000000010571120
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673