Pystytäänkö koskaan

rakentamaan 100 % turvallista ydinvoimalaa ? Niin kauan kuin on pienikin riski onnettomuudelle, ydinvoimaloita ei pitäisi rakentaa.

Vaan niihinkin menevät rahat pitäisi käyttää uusien tai olemassaolevien (uusiutuvien) energiamuotojen kehittelemiseen.

Tosin en ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin, joten tämä oli vain mutu ajatus.
301351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ei taida olla mahdollista. Eipä tosin ole yhtään 100% turvallista liikennevälinettäkään, eikä teräasetta, eikä kännyköitä, eikä...

Niin, mikähän tässä maailmassa oikeastaan on 100% turvallista?

Äänestä

Usiutuvat energialähteet eivät ole alkuunkaan synnittömiä:
Mm. bioenergian poltosta saadaan pienhiukkasia.
Poltottomilla uusiutuvilla, pelkillä tuuli-ja aurinkovoimilla taas ei pitkälle meidän oloissamme pitkälle pötkitä.

"Suomi on nimetty selvityksissä EU:n puhtaimmaksi maaksi. Silti täällä arvioidaan pienhiukkasten aiheuttavan vuosittain noin 1300 ennenaikaista kuolemaa. Luku on huomattavasti suurempi kuin aiemmin esitetty arvio, jonka mukaan 200- 400 suomalaista kuolisi vuosittain ennenaikaisesti."
http://www.hengitysliitto.fi/ajankohtaista/artikkeli.asp?id=439

Suo siellä, vetelä täällä.

Äänestä

Kaikkeen ihmisen tekemään liittyy jonkinasteinen riski.

Eihän esim. Estoniankaan pitänyt voida upota.

Ydinvoimaloiden suunnittelussa, rakentamisessa ja käytössä onnettomuusriskin minimoimiseen satsataan paljon. Kuitenkaan sitä ei voida kokonaan poistaa. Olen siitä syvästi tietoinen.

Useasti onnettomuusriski ei johdu ydinvoimalasta itsestään, vaan ulkoisista tekijöistä. Näistä luonnonilmiöt ovat suurin "uhka".

Äänestä

..hyvä Monna-henrika:
>>Tosin en ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin, joten tämä oli vain mutu ajatus.

Äänestä

Tarkastele ja vertaa vaihtoehtojen riskejä. Riskitöntä ei ole mikään.

Vähän aikaa sitten listasin täällä kolmestatoista hyvää syystä vastustaa ydinvoimaa. Lista on vieläkin muotoutumassa (siinä taitaa olla jo 16 syytä, mutta julkaisen sen jossain toisessa yhteydessä), mutta vertailua voi jo näidenkin kanssa tehdä:

1) suuronnettomuus jossain ydinlaitoksessa
- vaikutus laajalla alueella
- päästöt voi alkaa jo puoli tuntia alkutapahtuman jälkeen
-- vety-/höyryräjähdys (suojarakennus voi vaurioitua)
-- uudelleenkriittisyys (paineastia voi sulaa)
-- reaktiivisuusonnettomuus, hallitsematon ketjureaktio
-- "ydinvoimalapommi" (todella likainen pommi)

2) Suomessa selkeästi alivakuutettu onnettomuuden varalle
- korvausvastuu 200M€(2006: 700M€), Saksa 2500M€, USA 10 000M USD
- taloudelliset vahingot voi olla jopa 10 miljardia euroa ("kymmeniä miljardeja markkoja")

3) suuronnettomuus ydinmateriaalin kuljetuksessa
- paikallinen vaikutus
- Ranskassa noin 750 runsasaktiivisia aineita sisältävää kuljetusta vuodessa (117 erotetun plutoniumin kuljetusta ja yli 20 MOX-polttoainekuljetusta, ts. kaksi kuljetusta viikossa).

4) ydinasetekniikka, -tietotaito ja -materiaalin saatavuus kehittynyt ydinenergiatekniikan mukana
- ydinsodan uhka kasvanut
- ydinterrorismin uhka kasvanut
-- ilmahyökkäys ydinlaitokseen
-- muu ydinlaitokseen kohdistuva terrori-isku
-- ydinlaitoksen valtaus (ydinlaitoksen haltija on pommin haltija)
-- cyberterrorismi (tietoverkon kautta tapahtuva sabotaasi)
-- likainen pommi
-- köyhdytetty uraani (ei varsinainen ydinase)

5) eriarvoistaa - jakaa kansakuntia hyviksiin ja pahiksiin
- esimerkiksi Brasilia sai laittaa uraanirikastamon, Iranilta se halutaan kieltää

6) yhteiskunnalliset mullistukset
- vaikutuksia mahdoton ennakoida

7) ydinjätteiden päätyminen kosketuksiin elävän luonnon kanssa

8) suuren tuotantokapasiteetin äkillinen poistuminen sähköverkosta saattaa aiheuttaa moninaisia ongelmia
- suuri varavoiman tarve
9) kriisiaikana sähköntuotannon riittävyys epävarmaa
- sotatilassa ydinvoimalat suljetaan

10) vesistön rehevöityminen (lauhdevesi)
11) hidastaa uusiutuvien energioiden kehitystä
12) yllyttää tuhlaamaan energiaa
- tuottajalle halpa energia
12) tehoton ja kallis ilmansaasteiden vähentäjänä
- kehitysmailla, tulevilla suurilla saastuttajilla, ei varaa siihen

Alkuperäisenä kirjoituksena:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000011312021

Äänestä
  • Ja sitten ihmetellään, miksi kukaan aivoilla varustettu ei ota poika parkaa vakavissaan. Tuossa oli kokonaista YKSI kohta, joka pitää paikkansa. Yksi.

    Ja se oli, että lauhdevesi todella nostaa kokonaista KAHDEN Suomen lahden lämpötilaa. Tosin fossiiliset polttoaineet, jotka ovat ainoa kuviteltavissa oleva vaihtoehto, nostavat koko PLANEETAN lämpötilaa. Että se siitä.

    Ihan kuitenkin kaksi korjausta:
    1) Ydinvoimala ei voi räjähtää, se ei ole ydinpommi. Jos herra vailla Vastausta tarkistaisi vaikka tosiasiat.

    2) Kaupallisesta ydinvoimalasta on myös täysin mahdotonta saada ydinase materiaalia. Se fyysinen mahdottomuus. Tietämättömyytensä herra Vastaukseton alleviivaa mainitsemalla köyhdytetyn uraanin. Sitä nyt ydinvoimaloissa kaikken viimeksi on.

    Jos herra pallo hukassa haluaa yksityiskohtaisen ja eritellyn FAKTA pitoisen vastauksen, niin senkun pyytää.

    Esimerkiksi: 'Oi tietävä, kerro missä minä menin niin pahasti metsään?' lause voi irrottaa vähän opetusta aiheesta ydinteknologia ja käyttö. Ja vähän nuoleskelua lisää, niin kerron miksi suunnitelmasi uusiutuvista energianlähteistä on luultavasti lapsuuden aivovaurion aiheuttama.

    Äänestä

Yksi perinteisimmistä syistä vastustaa ydinvoimaa on juuri tieto siitä, ettei ydinvoima ole 100% turvallista. Tätä myös painotetaan ja annetaan se kuvitelma, että ydinvoima on juuri tuosta syystä vaarallista.

Vaarallista ydinvoima ei kuitenkaan ole, sillä onnettomuuksiin on varauduttu ja todellisessa katastrofissakin sivulliset eivät välttämättä edes havaitse mitään tapahtuneen. Kaikki vaikutukset jäävät paikallisiksi jos vertailukohtana on mikä tahansa muu energialähde.

Tuossa edelle Vastaaja jatkaa oman listansa muokkaamista, vaikka sivustaseurattuna lista käsittää vain pari todellista perustetta jotka nekin löytyvät vasta rivien välistä.

Eli syyt voisivat olla:
1) Tietämättömyys tai tiedon väärinymmärtäminen. Eli kuten aiemmin selitin, monet käsittävät asian "ei ole 100% turvallinen" siten, että ko. asia olisi nimenomaan vaarallinen.
2) Halu vastustaa.

Äänestä
  • ...määrittää tietyn vastuuttomuuden. Jos kerran systeemi on mätä ei sen sabotoiminen ole väärin. Suomi on erityisen haavoittuva energiaomavaraisuuden puuttumisen takia.

    Jotenkin säälittävää että juuri vasen laita vastustaa jyrkimmin kaikkea mikä vähänkin liikkuu. Tietoisuus siitä että energian saanti on perusedellytys "hyvinvointiyhteiskunnalle" ohjaa vasemmiston kannanottoja koska siellä katsotaan pahoinvoinnin olevan heidän oman menestyksensä aihe ja tae.

    Äänestä

"Niin kauan kuin on pienikin riski onnettomuudelle, ydinvoimaloita ei pitäisi rakentaa."

Mä olen kyllä zamaa mieltä - tarkoitat tietenkin vakavaa onnettomuutta, jossa paljon radioaktiivisia aineita vapautuu ympäristöön.

Joskus täällä yritin kysellä,montako Tshernobylin kaltaista vahinkoa aiheuttavaa ydinonnettomuutta olisi siedettävä, esimerkiksi sadassa vuodessa. En tainnu saada yhtään selkeää lukua. Mulla on selkeä luku: 0.1, eli yksi tuhannessa vuodessa.

Äänestä
  • Ja siinäkin on yksi liikaa.

    >> Mulla on selkeä luku: 0.1, eli yksi tuhannessa vuodessa.>>

    Äänestä

  • "Joskus täällä yritin kysellä,montako Tshernobylin kaltaista vahinkoa aiheuttavaa ydinonnettomuutta olisi siedettävä, esimerkiksi sadassa vuodessa."

    Muistan tämän.

    "En tainnu saada yhtään selkeää lukua. Mulla on selkeä luku: 0.1, eli yksi tuhannessa vuodessa."

    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."

    Vastauksen toinen virke johtui silloin käsitteillä olevasta asiayhteydestä. Koko ketju:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000005712508

    Mansievert selvitystä samassa jetjussa:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000005767131

    Josta seurasi kysymyksesi:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000005767233

    jne...

    Äänestä

  • Safa kirjoitti:

    "Joskus täällä yritin kysellä,montako Tshernobylin kaltaista vahinkoa aiheuttavaa ydinonnettomuutta olisi siedettävä, esimerkiksi sadassa vuodessa."

    Muistan tämän.

    "En tainnu saada yhtään selkeää lukua. Mulla on selkeä luku: 0.1, eli yksi tuhannessa vuodessa."

    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."

    Vastauksen toinen virke johtui silloin käsitteillä olevasta asiayhteydestä. Koko ketju:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000005712508

    Mansievert selvitystä samassa jetjussa:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000005767131

    Josta seurasi kysymyksesi:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000005767233

    jne...

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "

    Tuoko selkeä? Annasku yritän katsoa sitä:

    Tshernobylin kaltaista onnettomuutta ei saisi tapahtua, mutta sen vaikutukset saisi.

    Noinko?

    Tietenkin sallit tuon, koska tiedät tämän:

    ydinvoiman normaali tuotanto aiheuttaa 50 vuodessa yhtä paljon väestön altistumista säteilylle kuin 3 Tshernobylin onnettomuutta yhteensä.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    "Tuoko selkeä? Annasku yritän katsoa sitä:

    Tshernobylin kaltaista onnettomuutta ei saisi tapahtua, mutta sen vaikutukset saisi."

    Miten sen tuon sun luetun ymmärtämisen kanssa? Ei ole oikein kohdillaan.

    Väännetään sitten taas rautalankaa.

    "Tshernobylin kaltaista onnettomuutta ei saisi tapahtua, mutta sen vaikutukset saisi."

    Ymmärrätkö mitä tarkoittaa koko väestöön kohdistuva säteilymäärä? Tshernon tapauksessa se oli hyvin pieni varsinkin pitkällä aikavälillä. Tshernon tapaista onnettomuutta EI saisi tapahtua, koska sillä oli paikallisesti suuret vaikutukset.

    "Tietenkin sallit tuon, koska tiedät tämän:

    ydinvoiman normaali tuotanto aiheuttaa 50 vuodessa yhtä paljon väestön altistumista säteilylle kuin 3 Tshernobylin onnettomuutta yhteensä."

    Just. Tiedän, ettet lue vastausviestejä koskaan. Et ainakaan ajatuksen kanssa. Tämän vuoksi jätänkin usein vastaamatta sinun viesteihisi. Voit kuitenkin halutessasi taas lukea vanhoja viestejä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012280683

    Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "

    "Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    ""

    En missään vaiheessa ole ollut hyväksymässä Tshernon aiheuttamia paikallisia vaikutuksia. Jos olet moisen johtopäätöksen vastauksistani tehnyt, et ole tyhmä, vaan jotain vielä pahempaa. Ei näytä menevän jakeluun, että Tshernon vaikutukset olivat paikallisesti erittäin vakavia, mutta maailmanlaajuisesti pitkällä aikavälillä täysin merkityksettömiä, paitsi sosiaalisesti. Näitä sosiaalisiakaan vaikutuksia en tshernon tapauksesta hyväksy.

    Lueppa vielä kerran (sinun tapauksessa: lue edes sen ensimmäisen kerran) edellisessä viestissäni ollut linkki. Tällä kertaa ota aivot mukaan.

    Uskon toki vähemmälläkin, että mielestäsi olen tyhmä, kun päättelen´seuraavan kirjoituksesi perusteella, että Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuutta et hyväksyisi, mutta sen seuraukset hyväksyisit:

    Myönnän tosin, että ensilukemalta se ei valjennut - ei siis ollut riittävän selkeä vastaus mulle. Mutta nythän se on ymmärretty. Kaikki ihan OK.

    "Uskon toki vähemmälläkin, että mielestäsi olen tyhmä, kun päättelen´seuraavan kirjoituksesi perusteella, että Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuutta et hyväksyisi, mutta sen seuraukset hyväksyisit:

    "" "

    Lue edellinen viesti.

    Mikä nyt on niin vaikeeta? Eihän meillä tästä monta viezstiä sitten kirjoittamastani jutusta ole mitään erimielisyyttä:

    "
    Voi olla, moni muukin.
    Kirjoittanut: Vastaaja 5.12.2005 klo 10.41

    Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "
    "

    Eli sinä kysyt, olenko tyhmä ja minä vastaan, että voin ollakin. Mun mielestä ihan OK.

    "Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:"

    Mielestäsi siis Tshernon seurauksena ei ollut muuta, kuin maailmanlaajuisesti hyvin pieni ja säteilytason nousu? Koska sen minä hyväksyn.

    Kun kerran en hyväksy Tshernon seurauksena tullutta sosiaalista ydinvoiman pelkoa, paikallisia maan ja materiaalin menetyksiä ihmisille, Tshernon lähettyvillä käsvanutta säteilymäärän kasvua, Tshernon lähialueilla aiheuttamia terveyden menetyksiä jne. Näitä ei siis mielestäsi ollut ollenkaan, tai ne eivät olleet Tshernon seuraamuksia?

    Kun sinä olet omat päättelysi tehnyt, niin niiden perusteella minä päättelen sitten näin. Nyt voit joko korjata omaa päättelyäsi, tai jättää korjaamatta. Muokkaan omaa päättelyäni sen mukaan.

    Ja idioottina pidän sellaista, jonka mielestä Tshernobylistä ei ollut muuta seurausta, kuin globaali säteilytason kasvu.

    ... saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    "... saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:"

    Edelleen en ole ollut hyväksymässä kyseisen onnettomuuden seurauksia lähialueilla. Kuka tässä nyt on vääristelemässä ja kenen sanomisia?

    En ymmärrä miksi änget tänne kaiken aikaa ihan muuta juttua kuin mistä on kysymys. Kerrataan nyt se tässä, numeroin viestit, joista lainaan asiaan liittyvän osan tai koko viestin:

    ==== 1 ====

    "
    Selkeä vastauksesi
    Kirjoittanut: Vastaaja 5.12.2005 klo 08.38

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "

    Tuoko selkeä? Annasku yritän katsoa sitä:

    Tshernobylin kaltaista onnettomuutta ei saisi tapahtua, mutta sen vaikutukset saisi.

    Noinko?
    ...
    "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012364208

    ==== 2 ====

    "
    Tyhmäkö olet?
    Kirjoittanut: Safa 5.12.2005 klo 10.35

    "Tuoko selkeä? Annasku yritän katsoa sitä:

    Tshernobylin kaltaista onnettomuutta ei saisi tapahtua, mutta sen vaikutukset saisi."

    Miten sen tuon sun luetun ymmärtämisen kanssa? Ei ole oikein kohdillaan.
    ...
    "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012365969

    ==== 3 ====

    "
    Voi olla, moni muukin.
    Kirjoittanut: Vastaaja 5.12.2005 klo 10.41

    Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012366077

    Saat selitellä juttujas vaikka maailman tappiin asti, mutta minulla ei ole tarvetta muuttaa tätä piirunkaan vertaa:

    Lopeta TROLLI!

    "Ja idioottina pidän sellaista, jonka mielestä Tshernobylistä ei ollut muuta seurausta, kuin globaali säteilytason kasvu."

    "Edelleen en ole ollut hyväksymässä kyseisen onnettomuuden seurauksia lähialueilla. Kuka tässä nyt on vääristelemässä ja kenen sanomisia?"

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012391769

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012392725

    Kerro, mikä on epäselvää.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    En ymmärrä miksi änget tänne kaiken aikaa ihan muuta juttua kuin mistä on kysymys. Kerrataan nyt se tässä, numeroin viestit, joista lainaan asiaan liittyvän osan tai koko viestin:

    ==== 1 ====

    "
    Selkeä vastauksesi
    Kirjoittanut: Vastaaja 5.12.2005 klo 08.38

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "

    Tuoko selkeä? Annasku yritän katsoa sitä:

    Tshernobylin kaltaista onnettomuutta ei saisi tapahtua, mutta sen vaikutukset saisi.

    Noinko?
    ...
    "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012364208

    ==== 2 ====

    "
    Tyhmäkö olet?
    Kirjoittanut: Safa 5.12.2005 klo 10.35

    "Tuoko selkeä? Annasku yritän katsoa sitä:

    Tshernobylin kaltaista onnettomuutta ei saisi tapahtua, mutta sen vaikutukset saisi."

    Miten sen tuon sun luetun ymmärtämisen kanssa? Ei ole oikein kohdillaan.
    ...
    "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012365969

    ==== 3 ====

    "
    Voi olla, moni muukin.
    Kirjoittanut: Vastaaja 5.12.2005 klo 10.41

    Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000012366077

    Saat selitellä juttujas vaikka maailman tappiin asti, mutta minulla ei ole tarvetta muuttaa tätä piirunkaan vertaa:

    Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "

    Saat selitellä juttujas vaikka maailman tappiin asti, mutta minulla ei ole tarvetta muuttaa tätä piirunkaan vertaa:

    Mun puolesta saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:

    "
    Oma vastaukseni oli selkeä:
    "Jos tarkoitat sen kaltaista onnettomuutta, niin ei yhtään. Jos taas tarkoitat koko väestöön kohdistuvaa säteilymäärää, niin se on hyväksyttävissä."
    "

    Äänestä

  • Safa kirjoitti:

    "... saat ihan vapaasti pitää tyhmänä jokaista, joka seuraavan perusteella päättelee, että onnettomuutta et hyväksy, sen seuraukset kylläkin:"

    Edelleen en ole ollut hyväksymässä kyseisen onnettomuuden seurauksia lähialueilla. Kuka tässä nyt on vääristelemässä ja kenen sanomisia?

    Oliko se ainoa seuraus?

    Äänestä

Itse edelleenkin suhtaudun kielteisesti ydinvoimaan.

Äänestä
  • Voin kuitenkin kertoa, että nykyään sen turvallisuudesta ei tarvitse kantaa huolta.

    Nuo tserno-reaktorit on tehty turvallisiksi kiinteillä absorbaattoreilla, ja länsimaisten laitosten turvallisuus on huippuluokkaa.

    Pientä nippelipuuhaa on laitosten sisällä, mutta se on meidän siellä työskentelevien murhe.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mona-Henrika kirjoitti:

rakentamaan 100 % turvallista ydinvoimalaa ? Niin kauan kuin on pienikin riski onnettomuudelle, ydinvoimaloita ei pitäisi rakentaa.

Vaan niihinkin menevät rahat pitäisi käyttää uusien tai olemassaolevien (uusiutuvien) energiamuotojen kehittelemiseen.

Tosin en ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin, joten tämä oli vain mutu ajatus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu