Eräässä -92 raamatun väännöksessä on maininta, että aluinperin Markuksen evankeliumiin ei kuulu ollenkaan se loppuosa. Se kuulemma on myöhempää lisäystä? Kuka tietäisi perustelut tuollaiselle väitteelle?
Itse uskon sellaiset väitteet tuulesta temmautuiksi.
Päättykö Markuksen evankeliumi jakeeseen 8?
34
464
Vastaukset
Vanhimmissa käsikirjoituksissa Markus loppuu jakeeseen 8. Suomennoksissa sulkuihin merkitty pitkä loppu on peräisin 100-luvun alusta. Markuksen evankeliumilla on myös toinen, vaihtoehtoinen loppu, joka on peräisin 400-luvulta. Tämä vm. lisäys ei kuulu suomalaiseen raamatunkäännökseen.
Lisäykset on ilmeisesti tehty siksi, että loppua "he pelkäsivät", on pidetty töksähtävänä ja outona. Siksi sepitettiin uusi loppu kolmen muun evankeliumin aineistosta.
Jotkut tutkijat ovat olleet sitäkin mieltä ettei alkuperäinen evankeliumi ole voinut päättyä sanoihin " he pelkäsivät". Nämä tutkijat arvelevat että alkuperäinen loppu on joko kadonnut tai syystä tai toisesta poistettu ja lopun vaikuttavuutta on sitten koetettu parantaa myöhemmillä sepitelmillä.- ihmettelijä
Miten varmaa tuollainen tieto on, että Mk. 16:9-20 olisi 100 luvun alussa tehty lisäys? Kuka sellaisen tiedon on voinut saada selville ja mistä ja milloin?
Onko siis todistettavasti niin, ettei Jeesus ole sanonut Mk. 16:15,16 jakeissa olevia sanoja?
Mikäli Jesuksen suuhun on uskovien toimesta laitettu sanoja, joita Hän ei olekaan sanonut, niin koko Raamatun luotettavuus on kyseenalaista. Ja vielä enemmän herää epäluottamus koko kristillisyyden paikkansapitävyyteen.
Miten tämä nyt menee? - PekkaPakana
ihmettelijä kirjoitti:
Miten varmaa tuollainen tieto on, että Mk. 16:9-20 olisi 100 luvun alussa tehty lisäys? Kuka sellaisen tiedon on voinut saada selville ja mistä ja milloin?
Onko siis todistettavasti niin, ettei Jeesus ole sanonut Mk. 16:15,16 jakeissa olevia sanoja?
Mikäli Jesuksen suuhun on uskovien toimesta laitettu sanoja, joita Hän ei olekaan sanonut, niin koko Raamatun luotettavuus on kyseenalaista. Ja vielä enemmän herää epäluottamus koko kristillisyyden paikkansapitävyyteen.
Miten tämä nyt menee?"Miten varmaa tuollainen tieto on, että Mk. 16:9-20 olisi 100 luvun alussa tehty lisäys?"
Varmaa on, että noita jakeita ei esiinny vanhimmissa käsikirjoituksissa, mutta ne ovat "ilmestyneet" myöhempiin.
"Kuka sellaisen tiedon on voinut saada selville ja mistä ja milloin? "
Ne käsikirjoitukset ovat ihan oikeasti olemassa. Ei raamattu ole taivaasta tipahtannut. Voit ottaa esimerkiksi itse selvää.
"Onko siis todistettavasti niin, ettei Jeesus ole sanonut Mk. 16:15,16 jakeissa olevia sanoja?"
Ei. Se loppu on kirjoitettu muiden lähteiden perusteella. Ei sitä stetsonista ole revitty.
"Mikäli Jesuksen suuhun on uskovien toimesta laitettu sanoja, joita Hän ei olekaan sanonut, niin koko Raamatun luotettavuus on kyseenalaista. Ja vielä enemmän herää epäluottamus koko kristillisyyden paikkansapitävyyteen."
Niinpä
- armahdettu syntinen
mikä väännös.muutenkin tuossa -92 sepustuksessa on sellaisia kohtia mitkä muuttaa alkuperäisen tekstin päälaelleen.liperaaliteologin opas.
- 92.
on hyvä kaikkia virheitä ei voi kerralta korjata, on käännettävä vaiheittain, samoin tutkimus edistyy ja tieto lisääntyy
unohda lahko-oppisi ja ota Raamattu sellaisenaan - armahdettu syntinen
92. kirjoitti:
on hyvä kaikkia virheitä ei voi kerralta korjata, on käännettävä vaiheittain, samoin tutkimus edistyy ja tieto lisääntyy
unohda lahko-oppisi ja ota Raamattu sellaisenaanjos usko jeesukseen kristukseen on lahko-oppia niin en hylkää sitä milloinkaan.minä uskon golgatan uhri karitsaan,siihen sovitus työhön minkä hän teki ristillä runneltuna verissään antaen lopuksi hengensäkin sinun ja minun syntien tähden,itse asiassa meidän kaikkien syntisten edestä hänet uhrattiin,ja vaikka hänet haudattiin niin ei hän jäänyt sinne iäksi mätänemään vaan kolmantena päivänä hän nousi kuolleista.astui ylös taivaaseen istui isän jumalan oikealle puolelle.jne.tähän jeesukseen minä uskon.
>mitä taas raamattuun uskomiseen,tai kirkkoon uskomiseen tai helluntaiseurakuntaan uskomiseen tai ......on pitkä lista.......
>sinäkin ystäväni voisit siirtää uskosi häneen joka antaa iankaikkisen elämään.
jos sinä kuulut kirkkoon niin kuulut vähemmistöön sillä helluntailaisia on mailmassa paljon enemmän kuin teitä,teitä ei ole kuin muutama prosentti.eli jos sinä sentakia luulet hellareita lahkoksi........
>se oli vain kevennys.sillä ei hellarit eikä lutherit pelasta eikä usko raamattuun.vaan sydämmen usko jeesukseen kristukseen,siihen että hän sovitti meidät. sydämmen uskolla ja suun tunnustuksella pelstutaan.siunausta sinulle.
Jeesus Kristus on Herra.aamen. - armahdettu syntinen
armahdettu syntinen kirjoitti:
jos usko jeesukseen kristukseen on lahko-oppia niin en hylkää sitä milloinkaan.minä uskon golgatan uhri karitsaan,siihen sovitus työhön minkä hän teki ristillä runneltuna verissään antaen lopuksi hengensäkin sinun ja minun syntien tähden,itse asiassa meidän kaikkien syntisten edestä hänet uhrattiin,ja vaikka hänet haudattiin niin ei hän jäänyt sinne iäksi mätänemään vaan kolmantena päivänä hän nousi kuolleista.astui ylös taivaaseen istui isän jumalan oikealle puolelle.jne.tähän jeesukseen minä uskon.
>mitä taas raamattuun uskomiseen,tai kirkkoon uskomiseen tai helluntaiseurakuntaan uskomiseen tai ......on pitkä lista.......
>sinäkin ystäväni voisit siirtää uskosi häneen joka antaa iankaikkisen elämään.
jos sinä kuulut kirkkoon niin kuulut vähemmistöön sillä helluntailaisia on mailmassa paljon enemmän kuin teitä,teitä ei ole kuin muutama prosentti.eli jos sinä sentakia luulet hellareita lahkoksi........
>se oli vain kevennys.sillä ei hellarit eikä lutherit pelasta eikä usko raamattuun.vaan sydämmen usko jeesukseen kristukseen,siihen että hän sovitti meidät. sydämmen uskolla ja suun tunnustuksella pelstutaan.siunausta sinulle.
Jeesus Kristus on Herra.aamen.lisään vielä edelliseen sen että raamattu on jumalan sana.raamatusta me löydämme kristuksen.mutta se että me uskomme raamattuun ei pelasta,vaan se että me löydämme Kristuksen Jeesuksen raamatun opetusten kautta.uskomme hänet neitseestä syntyneeksi jumalan karitsaksi joka ottaa pois mailman synnit,sillä se mitä golkatan ristillä tapahtui se pelastaa.Pelastus pitää ottaa henkilökohtaisesti vastaan.
- Anonyymi
Uohfkfhhkhkkl
- Anonyymi
Pitää keksiä jotain kun Mark. 16 loppuosa ei sovi luterilaisille. Silloin ollaan tosi vaarallisella tiellä.
- Anonyymi
Vaarallisella tiellä olet itse jos kaikki Raamatusta uskot.
Seuraatko Jeesusta?
Siinä tapauksessa voit vaikka vetää litran rikkihappoa naamaasi siitä kuolematta. Och det har du nog redan gjort. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaarallisella tiellä olet itse jos kaikki Raamatusta uskot.
Seuraatko Jeesusta?
Siinä tapauksessa voit vaikka vetää litran rikkihappoa naamaasi siitä kuolematta. Och det har du nog redan gjort.Mutta Paavali kokosi kasan risuja, ja kun hän pani ne nuotioon, tuli kyykäärme kuumuuden tähden esiin ja kävi kiinni hänen käteensä. Kun asukkaat näkivät tuon elukan riippuvan kiinni hänen kädessään, sanoivat he toisilleen: "Varmaan tuo mies on murhaaja, koska kostotar ei sallinut hänen elää, vaikka hän pelastuikin merestä".
Mutta hän pudisti elukan tuleen, eikä hänelle tullut mitään vahinkoa. Ja he odottivat hänen ajettuvan tai äkisti kaatuvan kuolleena maahan. Mutta kun he olivat kauan odottaneet ja näkivät, ettei hänelle mitään pahaa tapahtunut, muuttivat he mielensä ja sanoivat hänen olevan jumalan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaarallisella tiellä olet itse jos kaikki Raamatusta uskot.
Seuraatko Jeesusta?
Siinä tapauksessa voit vaikka vetää litran rikkihappoa naamaasi siitä kuolematta. Och det har du nog redan gjort.Bibeln befaller inte att drinka svalvessyra. Vad menar du ?
- Anonyymi
Yleinen konsensus tekstiriitikkojen keskuudessa on, että Markuksen evankeliumin loppuosa on kuulunut alkuperäiseen evankeliumiin.
- Anonyymi
Opetuslapset menivät ja tekivät aivan kuin Markuksen evankeliumissa on kirjoitettuna: Ja hän (Jeesus) sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.
Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa. Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani.
Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
Mutta hän pudisti elukan (kyykäärmeen) tuleen, eikä hänelle tullut mitään vahinkoa.
Ja he odottivat hänen ajettuvan tai äkisti kaatuvan kuolleena maahan. Mutta kun he olivat kauan odottaneet ja näkivät, ettei hänelle mitään pahaa tapahtunut,
Kirjoitat omaan korvasyyhyysi. MARKUKSEN EVANKELIUMIN KOHTA EI OLE MIKÄÄN JUMALAN ILMOITUKSEN ULKOPUOLINEN LISÄYS.
Sen sijaa Matteuksen evankeliumin: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", on mitä ilmeisemmin Sanan väännös tai lisäys. Apostolit eivät kastaneet ketään hokemalla: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", vaan opetuslapset toimivat aivan kuin Sana opettaa:kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa. Jeesuksen seuraajat olivat tottuneet käyttämään Jeesuksen nimeä jo Herran vaeltaessa maan päällä: Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden.
Pietarin mennessä temppeliin hän kohtasi ramman: Niin Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy." Pietari käytti Jeesuksen nimeä: "Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä".
Samoin Pietari käski kastaa Jeesuksen nimeen Korneliuksen perheväen: "hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen."
Herran Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Pietari oli kaiken aikaa Jeesuksen kanssa. Näin ollen Pietari tunsi Jeesuksen opetukset. "ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta". Sanan perusteella voi päätellä ja voi pitää varmana, ettei Jeesus käskenyt kastaa isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen.
Miksi minulta kysyt? Kysy niiltä, jotka ovat kuulleet, mitä minä olen heille puhunut; katso, he tietävät, mitä minä olen sanonut." - Anonyymi
Jokainen järkevä ihminen käsittää, että ei Jeesus haudasta noustuaan kehota naisia juomaan myrkkyä ja pistättämään itseään käärmeillä,kuten sinne on lisätty.
Käärmeenpistot viittaa vasta Paavalin matkojen jälkeen kirjoitettuihin teksteihin.- Anonyymi
Naisilleko hän osoitti sanansa mennä kaikkeen maailmaan?
Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
- Anonyymi
Alkuperäinen Markuksen evankeliumi päättyi jakeeseen 16:8
Itse olen jo joskus tehnyt tuosta asiasta avauksiakin näille palstoille.
Alkuteksteistä loppu puuttuu kokonaan.
400-luvulla oli tehty jo neljä täysin erilaista loppua Markuksen evankeliumille.
Pe.ku "Niin he tulivat ulos
ja pakenivat haudalta,
sillä heidät oli vallannut
vavistus ja hämmästys,
eivätkä sanoneet kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät."
(Mark 16:8)
Siis naiset tulivat ulos haudasta,
mutta eivät alkaneet selittää
kohtaamilleen ihmisille mitään,
vaan kiiruhtivat sanomaan
enkelin käskyttämän viestin
Pietarille ja opetuslapsille.
Markuksen alkuperäinen tallennus
jatkuu suomeksi ja englanniksi
käännettynä näin:
"Silloin he pian kertoivat
kaikki nämä ohjeet
Pietarille ja hänen seuralaisilleen."
(Mark 16:8- )
"Then they briefly reported
all this to Peter and his companions."
(Mark 16:8- )
Tuo teksti puuttuu
monista käännöksistä,
mutta se löytyy
useammastakin käsikirjoituksesta
ja varhaisista käännöksistä.
Ja vasta sen jälkeen,
kun naiset olivat kertoneet viestinsä
Pietarille ja hänen seuralaisilleen,
oli mahdollista jatkotapahtumat,
joista Markus on myös kertonut.
Seuraava monista käännöksistä
puuttuva kappale
edellä olevan jatkoksi
meneekin näin:
"Sen jälkeen Jeesus itse
lähetti heidän kauttaan
idästä länteen
pyhän ja katoamattoman
julistuksen iankaikkisesta pelastuksesta."
(Mark 16:8- )
"And afterward Jesus himself
sent out through them,
from east to west,
the sacred and imperishable
proclamation of eternal salvation."
(Mark 16:8- )
Ja tätä kappaletta
selventämään
Markus kirjoitti sen perään
aivan huikean suuren asian.
"Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa."
(Mark 16:9)
Nyt tuossa on selkeä
yhtenäinen ilmoitus.
Eli Markus korostaa tuossa
jotain aivan valtavaa ja mullistavaa
asiaa tuon ajan lukijalle.
Naiset saivat ensimmäisenä nähdä
tyhjän haudan.
Naisille enkeli ilmoitti ensimmäisenä
Jeesuksen nousseen ylös haudasta.
Naiset olivat ensimmäiset lähettiläät
kertomaan ilosanomaa.
Ja lähetyskenttä oli
Pietari ja muut opetuslapset.
Ja sitten Jeesus itse ilmestyy
opetuslasten joukolle
ja lähettää idästä länteen
pyhän ja katomattoman
julistuksen iankaikkisesta pelastuksesta.
Mutta tämän jälkeen,
Markus vielä korostaa sitä,
että myöskin Jeesuksen itsensä
ilmestyminen tapahtui ensin naiselle
eikä suinkaan miesjoukolle.
Kaikkein ensimmäiseksi siis
Jeesus ilmestyi Maria Magdaleenalle,
josta oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.
Maria Magdaleenalla on tässä
tuplarooli.
Ensin Maria Magdaleena
oli muiden naisten kera vienyt
opetuslapsille
enkelin kehottaman viestin.
Pietari ja Johannes juoksevat haudalle.
He näkevät sen tyhjänä.
Mutta Maria Magdaleenan rakkaus
Jeesusta kohtaan oli niin syvä,
että hän tuli heidän perässään
taas haudalle
ja jäi sinne itkemään,
kun Pietari ja Johannes
poistuivat haudalta.
Ja silloin Maria Magdaleena
saa kuulla tutun äänen.
Hän kohtaa Jeesuksen.
Ja nyt Maria Magdaleena palaa
taas opetuslasten tykö,
jotka murehtivat ja itkevät sitä,
että Jeesuksen ruumiskin on hävinnyt.
Ja Maria Magdaleena kertoo,
että nyt hän jo näkikin Jeesuksen.
Jeesus on noussut ylös. Hän Elää.
Sen tähden hauta on tyhjä.
"Mutta ylösnousemisensa jälkeen
hän varhain aamulla
viikon ensimmäisenä päivänä
ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle,
josta hän oli ajanut ulos
seitsemän riivaajaa.
Tämä meni ja vei sanan niille,
jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa
ja jotka nyt murehtivat ja itkivät.
Mutta kun he kuulivat,
että hän eli ja että Maria oli hänet nähnyt,
eivät he uskoneet."
(Mark 16:9-11)
Jeesus lähetti siis ensin
enkelin eli sanansaattajan kautta
naisjoukon tuomaan sanoman opetuslapsille
Pietari ja Johannes
juoksevat haudalle.
Maria menee heidän jälkeensä.
Pietarin ja Johanneksen poistuttua haudalta
Jeesus ilmestyy Marialle
ja lähettää Marian uudelleen
nyt silminnäkijänä
kertomaan ylösnousemuksesta opetuslapsille.
Ja opetuslapset eivät vieläkään usko.
Ja näiden kautta pitäisi julistus
pyhästä ja katoamattomasta pelastuksesta
mennä idästä länteen.
Niin uskomatonta kuin se onkin,
niin näin kuitenkin tapahtui
näiden epäuskoisimmista epäuskoisimpien
miesten kautta.
Ensin oli siis vuorossa
kolme naista ilosanoman todistajana.
Näistä avainasemassa oli
Maria Magdaleena,
josta Jeesus oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.
Sitten Jeesus ilmestyy kolmelle miehelle.
Näistä avainasemassa oli Pietari,
joka oli kieltänyt kolme kertaa Jeesuksen.
Muut kolmesta miehestä ovat
kaksi Emmauksen tien kulkijaa,
jotka tulevat kertomaan
opetuslapsijoukolle,
että Simon eli Pietari eli Keefas
on nähnyt Jeesuksen
ja he itsekin
ovat kohdanneet Jeesuksen.
"Ja sen jälkeen
hän toisenmuotoisena
ilmestyi kahdelle heistä,
heidän kävellessään,
matkalla maakylään.
Hekin menivät ja veivät sanan toisille;
mutta nämä eivät uskoneet heitäkään."
(Mark 16:12-13)
Ja sitten Jeesus itse ilmestyy
koko opetuslapsijoukolle,
paitsi kaikkein epäuskoisimmalle
Tuomaalle.
Hän kun tarvitsi käsinkosketeltavan
kohtaamisen Jeesuksen kanssa,
jotta uskoisi.
Olemme sitten miten epäuskoisia tahansa,
niin Jeesus voi synnyttää meissä uskon,
kun kohtaamme Hänet.Jeesus siis ilmestyy lopulta
opetuslapsijoukolle.
"Vihdoin hän ilmestyi
myöskin niille yhdelletoista
heidän ollessaan aterialla;
ja hän nuhteli
heidän epäuskoaan
ja heidän sydämensä kovuutta,
kun he eivät olleet uskoneet niitä,
jotka olivat nähneet
hänet ylösnousseeksi."
(Mark 16:14)
Ja sitten ...
ei suinkaan ...
tapahtunut niin,
että Jeesus jatkoi ja sanoi:
Menkää kaikkeen maailmaan ...
Markus ei siis tallennuksessaan
kylmäverisesti vain ilmoita
Jeesuksen ilmestyneen
keskelle ateriahetkeä
nuhtelemaan heidän epäuskoaan,
ja samaan hengenvetoon
antaneen lähetyskäskyn
todeten, että joka ei usko,
tuomitaan kadotukseen.
Jos tuo tilannekuvaus
pitäisi paikkansa,
niin opetuslasten ruoka
olisi jäänyt kurkkuun kiinni.
Mutta tosiasiassa
tuohon kohtaamiseen ei sisältynyt
lähetyskäskyn antamista.
Se oli kohtaaminen,
jolla opetuslapset
herätettiin eloon
tai elvytettiin ymmärtämään se,
missä nyt mennään.
Aivan samoinkuin
Emmauksen tien kulkijat
tarvitsivat saada kuulla
pitkän selvityksen
Mooseksesta alkaen,
mitä Raamattu kertoo Jeesuksesta,
tarvitsivat kaikki
Jeesuksen opetuslapset
pitkän briiffauksen.
Ei siis niin,
että kesken ateriaa tullut
Jeesuksen ilmestyminen ja moitesana
ja sitten käskysana lähteä liikkeelle.
Ei ollenkaan.
Tuossa tilanteessa Jeesus
ei antanut tuota lähetyskäskyä.
Sen antaminen tapahtui
vasta neljäkymmentä
päivää myöhemmin.
Briiffaus kesti siis 40 päivää.
Siis mitä tapahtui tuossa tilanteessa,
jossa Jeesus ilmestyy ensimmäisen
kerran opetuslapsijoukolle.
Markus on sen
kirjoittanut evankeliumiinsa.
Jostain syystä sitä vaan ei ole
otettu mukaan kaikkiin käännöksiin.
Mutta useissa varhaisissa käsikirjoituksissa
tuo teksti on
alkuperäisessä muodossaan
ja suomennettuna se menee
kokonaisuudessaan siis näin:
"Vihdoin hän ilmestyi
myöskin niille yhdelletoista
heidän ollessaan aterialla;
ja hän nuhteli heidän epäuskoaan
ja heidän sydämensä kovuutta,
kun he eivät olleet uskoneet niitä,
jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
Ja he pyysivät anteeksi sanoen:
'Tämä
laittomuuden ja uskottomuuden aika
on Saatanan alainen,
eikä hän salli
Jumalan totuuden ja voiman
kukistaa saastaisia henkiä.
Ilmoita siksi nyt vanhurskautesi'
He sanoivat näin Kristukselle,
ja Kristus vastasi heille:
'Saatanan valtakauden aika
on ohitse,
mutta muita pelottavia asioita
on pian tapahtuva.
Minut annettiin kuolemaan
niiden tähden,
jotka ovat tehneet syntiä,
jotta he palaisivat totuuteen
eivätkä enää syntiä tekisi
ja niin perisivät taivaan
hengellisen,
turmeltumattoman
ja hengellisen
kunnian'."
(Mark 16:14- )
Opetuslapset
uskoivat Jeesuksen elävän,
kun näkivät Hänet.
Eli kun edes opetuslapset eivät
uskoneet heidän keskuudessaan
olevien naisten todistusta,
kuinka maailma uskoisi
kalastajien todistuksen Jeesuksesta.
He olivat edelleen peloissaan,
ja viittasivat pahuuden voimiin.
Mutta Jeesus kertoo asioiden
nyt muuttuneen.
Saatanan valtakauden
aika on nyt ohitse.
Mutta se edellyttää,
että ihmiset saavat kuulla
ilosanoman Jeesuksesta.
Silloin ihmiset vapautuvat
paholaisen vallasta.
Tämän kohtaamisen jälkeen
seuraa siis 40 päivää
pitkä aikajakso,
jonka aikana opetuslapset
monestikin kohtasivat Jeesuksen.
Niin myös monet muut.
Jeesus näyttäytyi kerralla
jopa yli puolen tuhannen
suuruiselle ihmisjoukolle.
Ja viimeisenä päivänä maan päällä
Jeesus pitää puheen,
josta Matteus on tallentanut
opetuslapseuttamisosan
ja Markus lähetyskäskyn
eli Jeesuksen viimeiset sanat.
Siinä on vastaus kaikkeen siihen,
mitä opetuslapset olivat
sanoneet Jeesukselle
esimerkiksi saatanan vallasta.
"Ja hän sanoi heille:
'Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia
kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan,
se pelastuu;
mutta joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat niitä,
jotka uskovat:
minun nimessäni
he ajavat ulos riivaajia,
puhuvat uusilla kielillä,
nostavat käsin käärmeitä,
ja jos he juovat jotakin kuolettavaa,
ei se heitä vahingoita;
he panevat kätensä sairasten päälle,
ja ne tulevat terveiksi.'"
(Mark 16:15-20)
Ja nyt opetuslapset
rohkenivat mennä
kaikkeen maailmaan ...
- Anonyymi
Factat puhuu puolestaan
"Miten varmaa tuollainen tieto on, että Mk. 16:9-20 olisi 100 luvun alussa tehty lisäys?"
Varmaa on, että noita jakeita ei esiinny vanhimmissa käsikirjoituksissa, mutta ne ovat "ilmestyneet" myöhempiin.- Anonyymi
Aika outoa olisikin, jos haudasta noussut Jeesus olisi haudalle tulleille naisille alkanut puhumaan myrkynjuonnista ja käärmeitten pistoista.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 16:9--20:[ Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.] - Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Mark 16:9-20
on mukana kaikissa käsikirjoituksissa
muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.Factat puhuu puolestaan
"Miten varmaa tuollainen tieto on, että Mk. 16:9-20 olisi 100 luvun alussa tehty lisäys?"
Varmaa on, että noita jakeita ei esiinny vanhimmissa käsikirjoituksissa, mutta ne ovat "ilmestyneet" myöhempiin.
v-92 Raamatun käänös paljastaa kiusallisia totuuksia, siksi monet sitä vihaavat sitä käännöstä.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 16:9--20:[ Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]
On muitakin Raamattuun jälkikäteen tehtyjä lisäyksi, kuten hoviherran uskontunnustus kasteen ehtona. Veden löytyminen oli se pointti, mikä mahdollisti kasteen tekemisen erämaassa.
Apt.8:37 "Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]
Ks.
KR33/38
Apt.8:37 - - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Factat puhuu puolestaan
"Miten varmaa tuollainen tieto on, että Mk. 16:9-20 olisi 100 luvun alussa tehty lisäys?"
Varmaa on, että noita jakeita ei esiinny vanhimmissa käsikirjoituksissa, mutta ne ovat "ilmestyneet" myöhempiin.
v-92 Raamatun käänös paljastaa kiusallisia totuuksia, siksi monet sitä vihaavat sitä käännöstä.
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 16:9--20:[ Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]
On muitakin Raamattuun jälkikäteen tehtyjä lisäyksi, kuten hoviherran uskontunnustus kasteen ehtona. Veden löytyminen oli se pointti, mikä mahdollisti kasteen tekemisen erämaassa.
Apt.8:37 "Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.]
Ks.
KR33/38
Apt.8:37 -Luutetrko tosiaan, ettei hoviherralla ollut mukanaaa paria desiä vettä, niin että olisi voitu toimittaa luterilainen päänkastelu ja noin päänkastelun avulla hoviherra olisi saanut uskon?
- Anonyymi
Alkuperäisiä aitoja kirjoituksia sälytetään museossa.
Niillä ei ole Markuksen evankeliumin loppuosaa.Markuksen tai kenenkään muunkaan
Raamatun kirjoittajan kirjoittamaa
alkuperäistä tekstiä ei ole missään.- Anonyymi
Suomalaisilla luterilaisilla teologeilla on taipumus väittää, että UT:hen olisi lisätty tai siitä olisi poistettu joitakin kohtia, jotka kumoavat lapsikasteen:
"On muitakin Raamattuun jälkikäteen tehtyjä lisäyksi, kuten hoviherran uskontunnustus kasteen ehtona".
Muiden maiden käännöksissä ei ole tuollaista välistävetoja vaan ne on käännetty alkuperäisten käsikirjoitusten mukaan.
Tuo Ap 8:37 löytyy useista vanhimmista käsikirjoituksista, kuten esim Kodex Aleksandrinuksesta, joka on 400 luvulta jKr. - Anonyymi
kalamos kirjoitti:
Markuksen tai kenenkään muunkaan
Raamatun kirjoittajan kirjoittamaa
alkuperäistä tekstiä ei ole missään.Sinäkö luterilainen olet käynyt Taivaassa pyyhkimässä pois Jumalan ilmoituksen? Vai mistä sait tietosi: "alkuperäistä tekstiä ei ole missään".
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö luterilainen olet käynyt Taivaassa pyyhkimässä pois Jumalan ilmoituksen? Vai mistä sait tietosi: "alkuperäistä tekstiä ei ole missään".
Taivaassa on tuo teksti,
mutta se ei ole Markuksen raapustama,
joka on jo hajonnut atomeiksi.
Alkuperäistä
Markuksen raapustamaa
siis ei ole missään museossa.
Meillä on siis vain käsin
kopioituja tekstejä.
Vanhimmat säilyneet katkelmat
eivät suinkaan ole luotettavimpia.
Päinvastoin.
Luotettavimmat ovat kuluneet
niitä nopeammin.
Markuksen evankeliumi
ei missään tapauksessa voi olla
päättynyt alunperin jakeeseen 8
siten kuin on annettu ymmärtää.
Se olisi järjetön päätös.
'Naiset eivät kertoneet
kenellekään mitään,
sillä he pelkäsivät'.
Mutta meillä on
kaikki tekstin palaset tallella.
Ja tiedämme pilkulleen,
mitä Markus on
alunperin kirjoittanut.
Ks ylempää tästä ketjusta.
- Anonyymi
Aika outoa olisikin, jos jumalaton luterilainen tietäisi edes alkeita Kristuksen opista uskoisi Raamatun Sanan.
Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen neljänkymmenen päivän aikan puhuen Jumalan valtakunnasta. Näin ollen luterilaisen väite on typeryyttä: "Aika outoa olisikin, jos haudasta noussut Jeesus olisi haudalle tulleille naisille alkanut puhumaan myrkynjuonnista ja käärmeitten pistoista." - Anonyymi
Opetuslapset olivat kuulleet Jeesuksen opetuksen, joka on kirjoitettuna Markuksen evankeliumin loppuosassa, sillä he tekivät aivan kuin Markuksen evankeliumin mukaan Jeesus käski ja opetti: Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Opetuslapset menivät ja tekivät aivan kuin Markuksen evankeliumissa on kirjoitettuna:
Ne, jotka näin olivat hajaantuneet, vaelsivat paikasta toiseen ja julistivat evankeliumin sanaa. Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani.
Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
Mutta hän pudisti elukan (kyykäärmeen) tuleen, eikä hänelle tullut mitään vahinkoa.
Ja he odottivat hänen ajettuvan tai äkisti kaatuvan kuolleena maahan. Mutta kun he olivat kauan odottaneet ja näkivät, ettei hänelle mitään pahaa tapahtunut, - Anonyymi
Nyt on kyse niistä alkuperäisistä dokumenteista, joista puuttuu kokonaan Markuksen evankeliumin loppuosa, minkä on tunteman henkilö jälkikäteen tehnyt kirkolliskokusta varten.
Alkuperäisiä aitoja kirjoituksia sälytetään museossa.
Niillä ei ole Markuksen evankeliumin loppuosaa. Factatietoa.- Anonyymi
Asia on paljatettu v. -92 käännöksen Mark.16:9 kohdalla näin kauniisti sanoen
Jeesus ilmestyy lähimmilleen
9 Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 16:9--20:[ Markuksen evankeliumi päättyi alkuaan jakeeseen 16:8.Joku varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tunnetulla, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.]
- Anonyymi
Jeesus ei kehota naisia pistättämään itseään käärmeillä ja juomaan myrkkyä.
Käärmeenpistot viittaa vasta Paavalin matkoihin, joten Paavalilla voi olla osansa noiden Markuksen lopun selityksien kirjoittamiseen.
Room. 3:7
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun VALHEENI kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
Svenska Bibeln v. 1917 kääntää, että Paavali oli luonteeltaan epärehellinen...lögnaktighet.
Och å andra sidan, om Guds sannfärdighet genom min lögnaktighet ännu mer har trätt i dagen, honom till ära, varför skall då jag likväl dömas såsom syndare?
Seuraava jae
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072037- 1241490
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1091487En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701164Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4811105- 601058
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88943Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9902Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138866