"Monet joutuvat ansaan sen tähden, että uskovat
spiritismin olevan pelkkää ihmisten petosta.
Kun he joutuvat kasvotusten sellaisten ilmestyksien kanssa, joita heidän on pakko pitää
yliluonnollisina, he eksyvät ja pitävät niitä
Jumalan suuren voiman ilmauksina.
Kun kirkkokunnat hyväksyvät spiritismin opit,
poistuvat lihallista sydäntä pidättävät rajoitukset ja uskonnollisuus tulee pahinta
vääryyttä salaavaksi verhoksi.
Usko henki-ilmestyksiin avaa oven villitseville
hengille ja riivaajien opeille, ja siten pimeyden
enkelit pääsevät vaikuttamaan seurakunnissa.
Yleisesti suositut sananjulistajat eivät voi
menestyksellä torjua spiritismiä.
Heillä ei ole mitään, millä suojaisivat laumojaan
sen tuhoisalta vaikutukselta.
Suuri osa spiritismin murheellisista aikaansaannoksista on tämän ajan saarnaajien syytä, sillä he ovat polkeneet totuuden jalkainsa alle ja pitäneet valhetta parempana kuin sitä."
"....spiritismin kautta ilmaantuva, ihmeitä
tekevä voima tulee vaikuttamaan niitä vastaan,
jotka tahtovat totella Jumalaa enemmän kuin
ihmistä.
Ne jotka vastustavat spiritistisiä oppeja eivät
taistele ainoastaan ihmisiä vaan itse saatanaa
ja hänen enkeleitään vastaan.Saatana ei luovuta
aluettaan tuumaakaan ennenkuin taivaan lähettiläät
pakottavat hänet perääntymään.Jumalan lasten
pitää pystyä vastustamaan häntä Jeesuksen tavalla
sanoen:"kirjoitettu on..."
Saatanakin voi käyttää raamatunkohtia niin kuin
Jesuksen aikanakin ja tulkitsee ne väärin saadakseen tukea petoksilleen.Siksi niiden, jotka
häntä vastustavat tulee itse ymmärtää raamatun
todistuksia."
Siinä painavaa, tälle ajalle tarkoitettua todistusta.Lopuksi vielä itse saatana tulee
esiintymään kristuksena.
Mitä muuta voi tehdä, kuin oppia tuntemaan Herra!
Petoksen uhrit?
28
856
Vastaukset
- oli myös
spiritisti, älä tuomitse.
- puna-partanen
17: But, remember ye the words which were spoken before of the apostles of our Lord Jesus Christ; 18: How that they told you there should be mockers in the last time, who should walk after their own ungodly lusts. 19: These be they who separate themselves, sensual, having not the Spirit. 20 ,: But ye, beloved, building up yourselves on your most holy faith, praying in the Holy Ghost, 21: Keep yourselves in the love of God, looking for the mercy of our Lord Jesus Christ unto eternal life. 22: And of some have compassion, making a difference: 23: And others save with fear, pulling them out of the fire; hating even the garment spotted by the flesh. 24:
Now unto him that is able to keep you from falling, and to present you
faultless before the presence of his glory with exceeding joy, 25: To the only wise God our Saviour, be glory and majesty, dominion and power, both now and ever.
- ...........
spiritisti Ellen Whiteä?
- annu42
Foxin perhe Hydesvillessä , New Yorkin valtiossa Yhdysvalloissa alkoi keskustella henkien kanssa vuonna 1848. Sieltä tuo liike on levinnyt maailmalle. Spiritistit väittävät, että se on nykyajan suuri keksintö. Engl. spiritisti Arthur Conan Doyle (1859-1930)sanoi: "Spiritismi on kiitävä yli koko maailman ja tekevä sen paremmaksi elinpaikaksi. Kun se hallitsee maailmaa, karkottaa se pois Kristuksen veren." Onkohan näin käynyt sitten 1930-luvun?
Spiritismin suhde Raamattuun on yleensä kielteinen, joten miten tämä sopii EGW:n, joka suositteli kyseistä kirjaa ja korotti Kristusta, jota spiritistit poistavat maailmasta?
"Spiritismi voi yhdistää kaikki uskonnot, koska budhalainen, muhamettilainen, bramiini, kristitty voivat kukin ottaa yhteyden henkiin", sanoi muuan spiritismin edustaja. Huomaamme jo, että vanhalla tiellä Endorin noidan luo on paljon kulkijoita, jotka Herran henki on jättänyt kuten Saulin.
Henkiä on kahdenlaisia hyviä ja pahoja, joten molemmat voivat puhua ihmisille. Kun henget sanovat, että "Raamattu on kuin mikä tahansa kirja", tai "niin hyvä kirja kuin siltä ajalta voi odottaakin", tai "Ei suoraan Jumalalta kuten on kuviteltu" tai jopa että "melkein koko kirja on valheellinen", voimme lopettaa kaiken uskonnollisen keskustelun tällä foorumilla, sillä sehän on turhaa. Siihenhän spiritismi pyrkii. Mistä lähteestä henkien sanomat silloin ovat, kysyn vain?
Jumalan Pyhä Henki ei koskaan opeta näin, sekin on aivan varma, mutta spiritistiset opettavat ja heidän lehtensä on täynnä saatanan julistusta ja ylistystä. "Oi, saatana, me omistamme sinulle rakkautemme, ja sinä tulet vielä polvistumaan nöyränä kanssamme Jumalan valtasituimen eteen." Löytyipä sieltä totuuttakin, tosin jo viimevuosisadalta. Ehkä nykyajan spiritistit eivät ole näin rehellisiä. - EGW:sta
annu42 kirjoitti:
Foxin perhe Hydesvillessä , New Yorkin valtiossa Yhdysvalloissa alkoi keskustella henkien kanssa vuonna 1848. Sieltä tuo liike on levinnyt maailmalle. Spiritistit väittävät, että se on nykyajan suuri keksintö. Engl. spiritisti Arthur Conan Doyle (1859-1930)sanoi: "Spiritismi on kiitävä yli koko maailman ja tekevä sen paremmaksi elinpaikaksi. Kun se hallitsee maailmaa, karkottaa se pois Kristuksen veren." Onkohan näin käynyt sitten 1930-luvun?
Spiritismin suhde Raamattuun on yleensä kielteinen, joten miten tämä sopii EGW:n, joka suositteli kyseistä kirjaa ja korotti Kristusta, jota spiritistit poistavat maailmasta?
"Spiritismi voi yhdistää kaikki uskonnot, koska budhalainen, muhamettilainen, bramiini, kristitty voivat kukin ottaa yhteyden henkiin", sanoi muuan spiritismin edustaja. Huomaamme jo, että vanhalla tiellä Endorin noidan luo on paljon kulkijoita, jotka Herran henki on jättänyt kuten Saulin.
Henkiä on kahdenlaisia hyviä ja pahoja, joten molemmat voivat puhua ihmisille. Kun henget sanovat, että "Raamattu on kuin mikä tahansa kirja", tai "niin hyvä kirja kuin siltä ajalta voi odottaakin", tai "Ei suoraan Jumalalta kuten on kuviteltu" tai jopa että "melkein koko kirja on valheellinen", voimme lopettaa kaiken uskonnollisen keskustelun tällä foorumilla, sillä sehän on turhaa. Siihenhän spiritismi pyrkii. Mistä lähteestä henkien sanomat silloin ovat, kysyn vain?
Jumalan Pyhä Henki ei koskaan opeta näin, sekin on aivan varma, mutta spiritistiset opettavat ja heidän lehtensä on täynnä saatanan julistusta ja ylistystä. "Oi, saatana, me omistamme sinulle rakkautemme, ja sinä tulet vielä polvistumaan nöyränä kanssamme Jumalan valtasituimen eteen." Löytyipä sieltä totuuttakin, tosin jo viimevuosisadalta. Ehkä nykyajan spiritistit eivät ole näin rehellisiä.Älä peittele EGW:n pimeitä puolia.
Aika kummallista toimintaa teillä adventisteilla, eipä voi muuta sanoa.
http://koti.mbnet.fi/kyti/ellen_white_ottaa_vastaan_neuvoja_kuolleelta_aviomieheltaan_jamesilta.htm
- Hengellinen
Henki on todistanut oikean tuomion kauttasi. Koska juuri nämä väärät voimat vaikuttavat suuresti erilaisissa "heräämis-kokouksissa" ja paraateissa, jotka ovat suurimmaksi osaksi rahastusta ja harhaanjohtamista.
Nämä tällaiset opit eksyttävät niitä ihmisiä, jotka eivät vielä ole löytäneet Herraa, eivätkä tunne kirjoituksia, koska Herran Sana ja Totuus ei ole saanut pysyvää sijaa heidän sydämessään; eikä hänen Pyhä Henkensäkään ole niisä, jotka eivät häntä tunne ja rakasta kaikesta sydämestään.
Monia erilaisia eksytyksia on liikenteessä näinä viimeisinä aikoina, ja pahimmat ovat maallisia seurakuntia, jotka hyväksyvät eri oppi-suuntia ja erilaisia maallisia tapoja ja käytäntöjä, ilman että Herra on sen hyväksi näyttänyt ja sille asialle siunauksensa jakanut.
Ihmiset joutuvat myös sen takia valheen isän harhautettavaksi, koska pyrkivät lihallisen mielen avulla käsittämään ja ymmärtämään kirjoituksia, koska eivät omaa pitkämielisyyttä, että Herra Henkensä kautta ne avaisi; ja tämän näkee niistä saarnaajista, jotka saarnaavat yli-innokkaasti, virnistellen ja heiluen edestakaisin.
Kun me tunnemme kirjoituksista, että todelliset Herran palvelijat ja suuret miehet, ovat niitä jotka nöyrästi ja pitkämielisesti, kaikessa totuudessa ja pyhyydessä julistavat ja vaeltavat, niin meidän tulisi huomata näiden väärien paimenten eksytykset ja kavahtaa niitä; koska pieni hapatus hapattaa koko taikinan.
Eli emme saa hyväksyä ja katsoa sivusta, kun julistaja omaa maailman hengen, eikä Herran Henkeä, koska se on saatanan ja antikristuksen henki, joka näiden epäjumalanpalvojien sydämessä asustaa ja hankkii maallisia etuja, pyrkien totuuteen verhoutumaan.
Varokaa ja kavahtakaa, koska ulkoisesti ihminen voi olla kuin Herran enkeli, mutta sisältä kaikkea riistoa ja vääryyttä täynnänsä.
Me elämme niitä aikoja, jolloin ei saa luottaa YHTEENKÄÄN ihmiseen, vaan ainoastaan Herraan ja hänen Sanaansa, joka Totuus on.
SIunausta ja Rauhaa sisarille ja veljille Kristuksessa - petetty pahasti
Ellen G. White on yksi suurimmista eksyttäjistä. Hänen tekstiään kai lainailit. Ellen väittää, että Jumalan hallituvallan kulmakivenä ja perustana on kymmenen käskyn laki. Siis taivaan järjestys ja onni on rakennettu Jumalan antaman kymmenen käskyn varaan.
Onko adventistit samaa mieltä?- nykytotuus
Totta puhuaksemme nyky katekismuksessa on vain
kahdeksan Jumalan käskyä, Jos haluamme olla rehellisiä. - sanoa?
nykytotuus kirjoitti:
Totta puhuaksemme nyky katekismuksessa on vain
kahdeksan Jumalan käskyä, Jos haluamme olla rehellisiä.???????????
- kertoa
sanoa? kirjoitti:
???????????
Kyllä kai Taivaassa saa varastaa, tehdä epäjumalankuvia ja juosta huorissa, täällä maanpäällä se on kiellettyä?
Sitä nämä jesuiitat haluaa. - ...toiveet ne
kertoa kirjoitti:
Kyllä kai Taivaassa saa varastaa, tehdä epäjumalankuvia ja juosta huorissa, täällä maanpäällä se on kiellettyä?
Sitä nämä jesuiitat haluaa............on tontullakin!
- Hermanni
nykytotuus kirjoitti:
Totta puhuaksemme nyky katekismuksessa on vain
kahdeksan Jumalan käskyä, Jos haluamme olla rehellisiä.Kuvien teko käsky on poistettu: Sapatti käsky on
poistettu. Himoitsemis käsky on jaettu kahtia,
että siitä saadaan kaksi käskyä, joten vielä
jäädään lyhyeksi luvusta, koska Sunnuntain pyhityksestä ei ole annettu käskyä. Varmasti niitä pitäisi olla 10 nen, mutta kuitenkaan niitä ei ole - tosi on
Hermanni kirjoitti:
Kuvien teko käsky on poistettu: Sapatti käsky on
poistettu. Himoitsemis käsky on jaettu kahtia,
että siitä saadaan kaksi käskyä, joten vielä
jäädään lyhyeksi luvusta, koska Sunnuntain pyhityksestä ei ole annettu käskyä. Varmasti niitä pitäisi olla 10 nen, mutta kuitenkaan niitä ei oleKuten lukuisia kertoja on toistettu, adventisti palaa aina Mooseksen lain kymmeneen käskyyn.
Me kristityt emme ole juutalaisia joten me emme ole minkään kymmenen käskyn alamaisia.
Meille on Jumalan tahto ilmoitettu Uudessa Testamentissa ilman Mooseksen lakia, Paavalin esittämällä tavalla.
Room.3:21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Uudessa Testamentissa ei ole Sapattiakaan määrätty millekään päivälle.
Te unohdatte kokonaan, että meillä ei ole mitään adventistien sääntöä voimassa.
Se mitä te olette sopineet noudatettaviksenne, ei koske milloinkaan muita kuin teitä itseänne.
Jokainen muu usko hyväksyy varmasti tekemisenne,kunhan pysytte omassa seurassanne oppeinenne ettekä tule meitä muita häiritsemään
asiattomasti.Meille ei kuuluu teidän puuhastelunne vähäisimmässäkään määrin.
Hoitakaa asianne keskuudessanne kaikessa rauhassa ja suljetuin ovin.
Asiaa ovat muutamat yrittäneet teille selittää mutta ilman ymmärryksenne vastakaikua.
Hermanni voi mennä sinne asiaansa toimittamaan missä löytyvät asioiden muuttajat mikäli katsoo heidän tekevän hermannille vääryyttä.
Vääryyden tekijöille kuitenkin kehoitetaan antamaan sinuun kohdistunut vääryys anteeksi pyytämättäkin.
Jumala hoitaa sanojensa mukaan itse iomat asiansa Mooseksen lakiin kerrotulla tavalla.Hermannia eikä helunaa ei siis taatusti pyydetä Hänen asiotaan hoitamaan.Ei ainakaan ilman pätevää valtakirjaa. - Hermanni
tosi on kirjoitti:
Kuten lukuisia kertoja on toistettu, adventisti palaa aina Mooseksen lain kymmeneen käskyyn.
Me kristityt emme ole juutalaisia joten me emme ole minkään kymmenen käskyn alamaisia.
Meille on Jumalan tahto ilmoitettu Uudessa Testamentissa ilman Mooseksen lakia, Paavalin esittämällä tavalla.
Room.3:21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Uudessa Testamentissa ei ole Sapattiakaan määrätty millekään päivälle.
Te unohdatte kokonaan, että meillä ei ole mitään adventistien sääntöä voimassa.
Se mitä te olette sopineet noudatettaviksenne, ei koske milloinkaan muita kuin teitä itseänne.
Jokainen muu usko hyväksyy varmasti tekemisenne,kunhan pysytte omassa seurassanne oppeinenne ettekä tule meitä muita häiritsemään
asiattomasti.Meille ei kuuluu teidän puuhastelunne vähäisimmässäkään määrin.
Hoitakaa asianne keskuudessanne kaikessa rauhassa ja suljetuin ovin.
Asiaa ovat muutamat yrittäneet teille selittää mutta ilman ymmärryksenne vastakaikua.
Hermanni voi mennä sinne asiaansa toimittamaan missä löytyvät asioiden muuttajat mikäli katsoo heidän tekevän hermannille vääryyttä.
Vääryyden tekijöille kuitenkin kehoitetaan antamaan sinuun kohdistunut vääryys anteeksi pyytämättäkin.
Jumala hoitaa sanojensa mukaan itse iomat asiansa Mooseksen lakiin kerrotulla tavalla.Hermannia eikä helunaa ei siis taatusti pyydetä Hänen asiotaan hoitamaan.Ei ainakaan ilman pätevää valtakirjaa.Ei kymmenissä käskyissä tarvita Adventismiä, kyllä kaikki tietämäni Protestanttiset kirkot
ovat hyväksyneet 10 nen käskyn siveys lain, joka on vielä suunnan näyttäjä koulumestari, joka johtaa Evankeliumin avulla synnin tuntoon.
Kirjoittaahan Paavali tämän asian moneen kertaan
mainiten sen, ettäilman lakia minä en olisi
tiennut mitään synnistä. Paavali sanoo kumoammeko me siis lain armon kanssa! Ei vaan me
vahvistamme lain. Kirjoituksestasi käy ilmi se,
että sinä olet Laittomuuden Evankeliumin julistaja.
Evankeliumi Laki ja Armo ovat kaikki sopusonnussa toistensa kanssa muodostaen uskovan
uskonperustan. Lihallinen ihminennei alistu
Jumalan lain alle eikä se voikaan: Näin sanoo paavali, Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan.
Kun joskus tulet uskoon, niin silloin alat
ymmärtää Todellisen Evankeliumin pää periaatteet.
Lue Paavalin kirjeet huolellesimmin. Näin tulet
ymmärtämään koko Evankeliumin sopusoinnun.
Eikö laittomuutta ole jo tarpeeksi julistettu ja
mihinkä se kohtaa koko kansakunnan? Laittomuuden
seurauksena on Anarkia. Kaikkien maiden Perustus-
lakien takana on nämä vihatut 10 nen käskyä.
koska niillä on vielä ikinuori pääperiaate, joka
on meille elämän ohjeena. Laittomille laki on
vihollinen. Me emme elä Mooseksen laissa joka oli tarkoitettu Juutalaisille! Jeesus naulitsi
ristitille, juuri nämä Juutalaiset isien-perinnäis säännöt jotka olivat meitä vastaan.
Meille ei kuulu enää Ympärileikkaus joka oli tarkoitettu aikoinaan Juutalaisille. Eikä liiemmin muutkaan Juutalaisen seremonian lait,
Koska elämme Jumalan armotalouden lain alla,
siksi meidän ei tulisi sekoittaa asia yhteyttä
toisistaan - tosi on
Hermanni kirjoitti:
Ei kymmenissä käskyissä tarvita Adventismiä, kyllä kaikki tietämäni Protestanttiset kirkot

toisistaanTe olette erottaneet itsenne adventtikirkkoon.
Pysykää siellä puheinenne.
Mitä tekemistä teillä on muita opettaa. sitä valtakirjaa teillä ei ole.
Tehkää juuri omassa joukossanne niinkuin hyväksi näette.
Me teemme adventtikirkon ulkopuolella päätökset omasta asiastamme.Siihen teillä ei ole mitään sanomista.Teillä ei ole mitään muuta annettavaa kuin mikä on tullut ilmi ja köykäiseksi havaittu. - Hermanni
tosi on kirjoitti:
Te olette erottaneet itsenne adventtikirkkoon.
Pysykää siellä puheinenne.
Mitä tekemistä teillä on muita opettaa. sitä valtakirjaa teillä ei ole.
Tehkää juuri omassa joukossanne niinkuin hyväksi näette.
Me teemme adventtikirkon ulkopuolella päätökset omasta asiastamme.Siihen teillä ei ole mitään sanomista.Teillä ei ole mitään muuta annettavaa kuin mikä on tullut ilmi ja köykäiseksi havaittu.Saarnaajan valtakirja:
Ei siiä nyt tarvinnut loukkaantua jos, totesin
sen, ettei kellään teillä ole pätevää todistusta
todellisuudesta. Te vain mitätöitte Jeesuksen
opetuksen Harha opeillanne. Kerro suoraan oiken todisteiten kanssa kaikkien todisteisi toden-peräisyys. Apostolit eivät menneet koskaan
mitätöimis linjoille. Jeesuksen Evankeliumin
mitätöiminen tapahtui vasta luopuneen seurakunnan yhteydessä ::
Väärä enemmän kuin profeetta Ellen G. White aina varoitti kaikenlaisista asioista, jota oli muissa, ehkäistäkseen ihmisten silmiä kääntymästä itseensä ja toteamaan, että juuri hänellä itsellään oli nuo varoitetut piirteet/opit/teot.
Niinpä näissäkin lainauksissa hän varoittaa spiritismistä, vaikka itse otti vastaan epäraamatullisia näkyjä valkeuden enkeleiltä eli demoneilta.
Samoin hän toisaalla varoittaa vääristä profeetoista, ettei huomattaisi, että hän itse oli väärä profeetta. Kyllä, profeetta! Jos joku sanoo itsestään, että hän on enemmän kuin profeetta, sanoo hän silloin olevansa profeetta. Samoin kuin joku sanoisi olevansa enemmän kuin maisteri. Tällöin hän ilmaisisi olevansa tohtori, mutta myös maisteri. Jos joku sanoisi olevansa enemmän kuin lihava, hän olisi liikalihava, mutta myös lihava.
Helena avaa jo silmäsi ja näe Ellen sellaisena kuin hän oli! Nytkin Ellenin lainauksilla sokeasti varoittelet muita spiritismistä, vaikka itse olet Ellenin vallassa ja uskonut Ellenin väärät näyt ja opit.
Spiritismiä on varottava. Sitä on varottava myös pysymällä irti Ellenistä ja näistä Swedenborgeista ym., mitä tällekin palstalle on vähän vähältä alkanut ilmestyä.- Helena
"...saatana suunnittelee petoksiaan niin, ettei
Jumalan kansa tuntisi häntä, kun hän hyökkää
lopullisesti sitä vastaan."Eikä ihme;sillä itse
saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."(2Kor.11:14)
Saatana tekee kaiken voitavansa hajottaakseen,
kiusatakseen ja johtaakseen harhaan Jumalan kansaa.
Hän on käyttävä voimaansa ihmeteltävässä määrässä
nykyistä sukupolvea kohtaan, joka viisaudessa jää
paljon tästä herrastaan jälkeen ja joka melkein
kokonaan tietämätön hänen oveluudestaan ja voimastaan...meidän tulee kertoa, että kun Kristus
ilmestyy hän tulee voimassaan ja suuressa kunniassaan ja häntä seuraa kymmenentuhatta kertaa
kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat enkeliä ja
kun hän tulee me tunnemme hänen äänensä.
Ellemme seiso tukevasti Jumalan totuuden kalliolla, perustukset eivät kestä.Eksytys on oleva niin valtava.Saatana on päättänyt käydä
sotaa loppuun asti.Hän ilmestyy valkeuden enkelinä
väittäen olevansa Kristus.Näin hän pettää maailman.Hänen voittonsa jää kuitenkin lyhytaikaiseksi."
Mikään myrsky tai tuuli ei voi horjuttaa niitä,
jotka seisovat iankaikkisen totuuden perustalla.
Kenen joukossa seisot,kenen lippua kannat?
Meidän ei kuitenkaan tarvitse eksyä,
opetelkaamme tuntemaan Herra! - tosi on
Helena kirjoitti:

opetelkaamme tuntemaan Herra!Raamattu sanoo myöskin että naisen ei ole lupa opettaa.
Ellen sanoo että hän noudattaa vain kaikessa Jumalan sanaa.
Kumpi on valehtelija, Ellen vai Raamattu, Helena ? - seurakunnassa
tosi on kirjoitti:
Raamattu sanoo myöskin että naisen ei ole lupa opettaa.
Ellen sanoo että hän noudattaa vain kaikessa Jumalan sanaa.
Kumpi on valehtelija, Ellen vai Raamattu, Helena ?Kristuksessa ei ole miestä eikä naista. Naiselle ei ole mitään estettä opettaa, toimia profeettana tms. Jo Vanhan testamentin aikana oli naisprofeettoja ja Jeesuksen aikanakin. Jumala käyttää miehiä, naisia ja lapsia, joskus jopa eläimiä, työnsä eteenpäin viemiseen.
- tosi on
seurakunnassa kirjoitti:
Kristuksessa ei ole miestä eikä naista. Naiselle ei ole mitään estettä opettaa, toimia profeettana tms. Jo Vanhan testamentin aikana oli naisprofeettoja ja Jeesuksen aikanakin. Jumala käyttää miehiä, naisia ja lapsia, joskus jopa eläimiä, työnsä eteenpäin viemiseen.
Jätät vastaamatta kysymykseen ja sensijaan alat opettamaan kuinka Raamattua pitää lukea.
Helena kirjoitti:
"...saatana suunnittelee petoksiaan niin, ettei
Jumalan kansa tuntisi häntä, kun hän hyökkää
lopullisesti sitä vastaan."Eikä ihme;sillä itse
saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."(2Kor.11:14)
Saatana tekee kaiken voitavansa hajottaakseen,
kiusatakseen ja johtaakseen harhaan Jumalan kansaa.
Hän on käyttävä voimaansa ihmeteltävässä määrässä
nykyistä sukupolvea kohtaan, joka viisaudessa jää
paljon tästä herrastaan jälkeen ja joka melkein
kokonaan tietämätön hänen oveluudestaan ja voimastaan...meidän tulee kertoa, että kun Kristus
ilmestyy hän tulee voimassaan ja suuressa kunniassaan ja häntä seuraa kymmenentuhatta kertaa
kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat enkeliä ja
kun hän tulee me tunnemme hänen äänensä.
Ellemme seiso tukevasti Jumalan totuuden kalliolla, perustukset eivät kestä.Eksytys on oleva niin valtava.Saatana on päättänyt käydä
sotaa loppuun asti.Hän ilmestyy valkeuden enkelinä
väittäen olevansa Kristus.Näin hän pettää maailman.Hänen voittonsa jää kuitenkin lyhytaikaiseksi."
Mikään myrsky tai tuuli ei voi horjuttaa niitä,
jotka seisovat iankaikkisen totuuden perustalla.
Kenen joukossa seisot,kenen lippua kannat?
Meidän ei kuitenkaan tarvitse eksyä,
opetelkaamme tuntemaan Herra!sinne ne varoitukseni valuivat lattianrakoon ja ellennauha vaan pyörii kuin mitään ei olisi sanottukaan.
- Helena
uskova_1 kirjoitti:
sinne ne varoitukseni valuivat lattianrakoon ja ellennauha vaan pyörii kuin mitään ei olisi sanottukaan.
"Kymmenen neitsyttä,(Matt.25:1,2) näkevät tämän
maailman loppuhetket,
he kaikki väittävät olevansa kristittyjä.
Kaikilla on kutsumus.
Kaikilla nimi,kaikilla valo ja kaikki sanovat
palvelevansa Jumalaa.
Kaikki näyttävät odottavan hänen ilmestymistään.
Viideltä heistä kuitenkin puuttuu jotain.
Viisi neitsyttä jäävät yllätettyinä ja
tyrmistyneinä häähuoneen ulkopuolelle.
Meitä kuvaavat joko viisaat tai tyhmät neitsyet.
Monet eivät halua viipyä Jeesuksen jalkojen
juuressa ja oppia hänestä.
Heillä ei ole lampuissaan armon öljyä, eivätkä
he ole valmiita Karitsan hääaterialle.
Älkää olko kuin tyhmät neitsyet, jotka pitävät
itsestään selvänä, että Jumalan lupaukset
kuuluvat heille, vaikka eivät totelleet Kristuksen
käskyjä.Pelkkä kristityksi tunnustautuminen
ei merkitse mitään.Hän sanoo:"Jos joku tahtoo
minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä
ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."
Valvotaan siis ja opetellaan tuntemaan Herra! - neitsyttä

Valvotaan siis ja opetellaan tuntemaan Herra!millään konstilla.
Viisaat neitsyet karttavat ennustajaeukkoja.
Sinä niitä suosittelet.
Mikä ihme teidät on valinnut amerikkalaisen naisen evankelistoiksi?
Miksi tarvitaan naiskulttia muiden harhaoppien sekaan.Ällöttävää.
Mitä te oikein teette kristillisten kirkkojen joukossa tuolla sanomalla joka ei liity kristillisyyteen millään tavalla.
Mitä tekevät oljet ja multa jyvien joukossa? - Helena
neitsyttä kirjoitti:
millään konstilla.
Viisaat neitsyet karttavat ennustajaeukkoja.
Sinä niitä suosittelet.
Mikä ihme teidät on valinnut amerikkalaisen naisen evankelistoiksi?
Miksi tarvitaan naiskulttia muiden harhaoppien sekaan.Ällöttävää.
Mitä te oikein teette kristillisten kirkkojen joukossa tuolla sanomalla joka ei liity kristillisyyteen millään tavalla.
Mitä tekevät oljet ja multa jyvien joukossa?....armossaan etsikkoajan, koetuksen päivän.
Hänen kutsunsa kuuluu:"Etsikää herraa silloin,
kun hänet löytää voidaan;huutakaa häntä avuksi
kun hän läsnä on..."
Tänä päivänä armon ääni kutsuu, ja Jeesus vetää
ihmisiä luokseen rakkauden köysillä.
Kerran koittaa kuitenkin päivä, jolloin Jeesus
pukeutuu koston viittaan...
Maailman pahuus kasvaa päivä päivältä ja kun tietty piste on saavutettu tehdään tilinpäätös.
Herra tulee.Ihmiset ovat käyttäneet väärin
Jumalan armoa ja hyljänneet sen!
Nyt on aika oppia tuntemaan Herra! - ulos ja oikeaan
Helena kirjoitti:
"...saatana suunnittelee petoksiaan niin, ettei
Jumalan kansa tuntisi häntä, kun hän hyökkää
lopullisesti sitä vastaan."Eikä ihme;sillä itse
saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."(2Kor.11:14)
Saatana tekee kaiken voitavansa hajottaakseen,
kiusatakseen ja johtaakseen harhaan Jumalan kansaa.
Hän on käyttävä voimaansa ihmeteltävässä määrässä
nykyistä sukupolvea kohtaan, joka viisaudessa jää
paljon tästä herrastaan jälkeen ja joka melkein
kokonaan tietämätön hänen oveluudestaan ja voimastaan...meidän tulee kertoa, että kun Kristus
ilmestyy hän tulee voimassaan ja suuressa kunniassaan ja häntä seuraa kymmenentuhatta kertaa
kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat enkeliä ja
kun hän tulee me tunnemme hänen äänensä.
Ellemme seiso tukevasti Jumalan totuuden kalliolla, perustukset eivät kestä.Eksytys on oleva niin valtava.Saatana on päättänyt käydä
sotaa loppuun asti.Hän ilmestyy valkeuden enkelinä
väittäen olevansa Kristus.Näin hän pettää maailman.Hänen voittonsa jää kuitenkin lyhytaikaiseksi."
Mikään myrsky tai tuuli ei voi horjuttaa niitä,
jotka seisovat iankaikkisen totuuden perustalla.
Kenen joukossa seisot,kenen lippua kannat?
Meidän ei kuitenkaan tarvitse eksyä,
opetelkaamme tuntemaan Herra!Kannattaa Helena ottaa eron E. Whitesta ja tulkita pohjaltaan vain Jumalan sanaa. Sitä oikeutta ei White sinulle tule koskaan antamaan jos häneen nojaudut.
Ei ole osoitusta Jumalaa vastaan jos ei hyväksy Whiten kirjoituksia. Huolen aiheina muilta uskovilta tulee Whiten palvominen joka näyttää olevan teillä hyvin syvällä.
Ei uskova veljesi tai sisaresi ole sinua vastaan. Sotaa käydään E. Whiten harhaopetuksia vastaan. Tämän erottamiseksi Jumala meitä auttakoon. - Helena
Helena kirjoitti:
....armossaan etsikkoajan, koetuksen päivän.
Hänen kutsunsa kuuluu:"Etsikää herraa silloin,
kun hänet löytää voidaan;huutakaa häntä avuksi
kun hän läsnä on..."
Tänä päivänä armon ääni kutsuu, ja Jeesus vetää
ihmisiä luokseen rakkauden köysillä.
Kerran koittaa kuitenkin päivä, jolloin Jeesus
pukeutuu koston viittaan...
Maailman pahuus kasvaa päivä päivältä ja kun tietty piste on saavutettu tehdään tilinpäätös.
Herra tulee.Ihmiset ovat käyttäneet väärin
Jumalan armoa ja hyljänneet sen!
Nyt on aika oppia tuntemaan Herra!Ps.34:9"Maistakaa ja katsokaa kuinka Herra on hyvä.Autuas se mies joka häneen turvaa."
Kuinka voi omakohtaisesti oppia tuntemaan Herra?
Sekä Jumalan hyvyys ja rakkaus.
Psalmissa neuvotaan,ei pelkästään kuuntelemaan
ja lukemaan vaan omakohtaisesti kokemaan.
Älä usko toisten sanaan, vaan "maista" itse.
Jumalan tunteminen syntyy kokemisesta.
Näinä päivinä tarvitaan juuri kokemusperäistä
uskoa.Monilla ihmisillä on uskonnollisesta
totuudesta paljon teoreettista tietoa,mutta he
eivät ole koskaan tunteneet Jumalan armon
uudistavaa voimaa sydämessään.
He uskovat Jumalan vihaan, mutta eivät pyri
pakenemaan sitä.
He uskovat taivaaseen, mutta eivät tee uhrauksia
päästäkseen sinne.
He tuntevat lunastuksen,he tietävät mikä on oikein
mutta eivät välitä siitä juuri ollenkaan.
Heidän tietonsa vahvistaa heidän tuomionsa.
He eivät koskaan kokemuksen kautta ole oppineet
kuinka hyvä herra on.Mitä apua on pelkästä pään
tiedosta?Jumalan lapseksi tuleminen merkitsee
itsensä kieltämistä ja hänen seuraamistaan hyvinä
ja huonoina päivinä.
Olemmeko valmiita tekemään uhrauksia jotka ovat
tulevan päämäärän arvoisia?
Kuinka hyvin tunnemme Herramme?
- Hermanni
Hän on ammatti harhaan johtaja. Hän vihaa nais-
pappeja ja on omatekoinen Ptofeetta ilman seurakuntaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti35238832Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1037286Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315610Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214128Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi583364Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta673269Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D662579Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182221- 232177
En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122164