Alempana epäiltiin että luokaton lukio suosii naisia. En ole käynyt lukiota, mutta epäilen että enemmän oppilaitosten systeemeissä painaa RAHA kuin minkään tietyn joukon suosiminen. Jos lukio olisi nimenomaan suunniteltu naisia suosivaksi, minkä vuoksi eivät naiset vieläkään saa työelämässä samaa palkkaa tai yhtä arvostettuja töitä kuin miehet? Niin kauan kuin näin on, miesten on turha ruikuttaa siitä että opiskelu on epäoikeudenmukaista heitä kohtaan. Kysymys on sentään lyhyemmästä ajanjaksosta verrattuna siihen että nainen voi joutua kokemaan epäoikeudenmukaisuutta koko työhistoriansa ajan.
Mutta olisiko maailman mullistava ajatus, että nuoret miehet kävisivät töissä pari vuotta peruskoulun ja lukion välissä, jos se opiskelu on niin suunnattoman vastenmielistä 16 - 20(?) -vuotiaana? Ehtiihän sinne opinahjoon myöhemminkin, rauhoittuneena. (Eri asia tietysti on, onko töitä...)
Jokatapauksessa olen sitä mieltä että koska maamme on demokratia, meidän tulee auttaa ihmisiä auttamaan itse itseään, eikä lähteä pohtimaan miten luoda miehille helpompia opinahjoja, SAATI miten poistaa naisilta niitä naurettavan vähäisiä asioita joissa heillä menee paremmin kuin miehillä.
Mutta olisiko maailman mullistava ajatus, että nuoret miehet kävisivät töissä pari vuotta peruskoulun ja lukion välissä, jos se opiskelu on niin suunnattoman vastenmielistä 16 - 20(?) -vuotiaana? Ehtiihän sinne opinahjoon myöhemminkin, rauhoittuneena. (Eri asia tietysti on, onko töitä...)
Jokatapauksessa olen sitä mieltä että koska maamme on demokratia, meidän tulee auttaa ihmisiä auttamaan itse itseään, eikä lähteä pohtimaan miten luoda miehille helpompia opinahjoja, SAATI miten poistaa naisilta niitä naurettavan vähäisiä asioita joissa heillä menee paremmin kuin miehillä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä veikkaisin, että suurin syy palkkaeroihin on se, että miesvaltaiset ammattiyhdistykset uskaltavat lakkoilla kun taas naisvaltaiset ammattiyhdistykset eivät. Lääkärit ja palomiehet ovat viime aikoina lakkoileet, opettajat, lastentarhanopettajat ja sairaanhoitajat ovat vain uhkailleet lakoilla, ja tyytyneet sitten mitättömään palkankorotukseen. Tästä syystä naisvaltaisilla ammateilla on vielä huono palkka.
Mielestäni on hyvin pitkälti opettajasta ja tämän opetusmenetelmistä kiinni, kumpi sukupuoli pärjää paremmin lukiossa. Joku malli suosii tyttöjä, toinen poikia. On silti muistettava, että erot sukupuolten välillä eivät ole niin suuria. Suurin syy opintomenestykseen tai menestyksen puutteeseen löytyy muualta. Lukiossa poikien aika vie ehkä muut asiat, kuten harrastukset. Tytöt ehkä panostavat opiskeluun enemmän. Jonkin tutkimuksen mukaan pojat taas pärjäävät yliopistossa paremmin, koska he ovat "rellestänyt" lukiossa joten heillä riittää vielä opintointoa. Mutta en muista tutkimuksen nimeä, joten faktatietoa minulla ei valitettavasti ole.
Femakot ovat saaneet sen aikaan että enää suomessa ei arvosteta työhalukkuutta vaan jopa ojankaivajalta vaaditaan jonkinlainen koulutus. Se on typerää haaskausta sanon minä!
Minä opiskelin peruskoulun jälkeen kun muita vaihtoehtoja ei paljoa tarjoiltu (yllättäen OPO oli nainen).
Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa opiskelu, kun valmistuin niin ei ole koulutus kiinnostanut pätkän vertaa vieläkään vaikka olen jo 27v.
Opiskelijan toimeentulokin on niin saatanan huonoa, nekin vähät opintotuet kelan feministiakat kerää takaisinperinnällä pois.
Oppisopimuskoulutus voisi olla ainoa koulutus jonka voisin hyväksyä, siinä saa palkkaa ja on käytännönläheisempää kuin jokin teoreettinen koulu jossa pitäisi oppia jotain kammottavissa kalvosulkeisissa.
> Jos lukio olisi nimenomaan suunniteltu
> naisia suosivaksi, minkä vuoksi eivät
> naiset vieläkään saa työelämässä samaa
> palkkaa tai yhtä arvostettuja töitä kuin
> miehet?
Koska naiset hakeutuvat lukion jälkeen enimmäkseen esim. humanistisille aloille tai muille ei niin rahakkaille aloille?
Lukiojärjestelmää tuskin on suunniteltu naisia suosivaksi, vaan se sitä ainoastaan sattuu olemaan. Käsittämätöntä kuitenkin on, miksi eräät henkilöt haluavat vartavasten estää poikien valmistumisen lukiosta (tai pitkittää sitä) estämällä järjestelmän muokkaamisen tasa-arvoisemmaksi.
> Niin kauan kuin näin on, miesten on turha
> ruikuttaa siitä että opiskelu on
> epäoikeudenmukaista heitä kohtaan.
> Kysymys on sentään lyhyemmästä
> ajanjaksosta verrattuna siihen että
> nainen voi joutua kokemaan
> epäoikeudenmukaisuutta koko
> työhistoriansa ajan.
Kaksi väärääkö sitten tekee oikean? Luokaton lukio ja liiallinen valinnanmahdollisuus todellakin aiheuttavat joillekin pojille (huom. ei kaikille) vaikeuksia lukiossa! Monet asiantuntijat allekirjoittavat väitteen.
Ei ole "ruikuttamista", jos nostaa esille epäkohdan, johon tulisi puuttua! Logiikallasi kaikki feministien pyrkimykset tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa kohti olisivat "ruikuttamista". Mikäli epäkohdista ei keskustella, niihin ei koskaan tule parannuksia.