Hyvin huolissaan. Nyt hän on vihdoin ja viimein havainnut, että Hesari tai mikään muu vasemmiston vallan hallussa oleva media ei voi enää yksinomaan ylhäältäpäin sanoa mitä mieltä ihmisten tulee olla. Valta on luisumassa pois käsimästä ja se huolestuttaa.
Netti on tullut tilalle. Ja se tuli jo kauan aikaa sitten. Sillä aikaa, kun Virkkunen ja Erkko vetelivät neuvostoaikaisessa norsunluutornissaan hirsiä ja kuvittelivat, että kansa yhä tanssii Hesarin ja YLEn pillin mukaan. Kansalaisista on tullut yhä riippumattomampia ja he voivat käydä yhteiskuntakeskustelua reaaliajassa. He vaativat mahdollisuutta osallistua ja sanoa kantansa heitä koskeviin asioihin. Jos heitä ei kuulla, he kykenevät verkon avulla luomaan vastavoiman.
Tosin jotakin hyvin irvokasta on siinä, kun Virkkunen edelleen (katkerana?) väittää, että "totuudellisuus" kuuluu ainoastaan valtaa käyttävälle valtamedialle.
"Kun totuudellisuus ja luotettavuus eivät ole enää keskeisiä arvoja, tietoa voidaan levittää myös puhtaasti vahingoittamistarkoituksessa."
Tulee ihan mieleen tämä pätkä "Sosialismin teoria ja käytäntö"-vihkosesta vuodelta 86
"Moskovan radio tarjoaa-kuten ulkomaalaiset kuulijat itse toteavat- tilaisuuden tutustua Neuvostoliiton sisä-ja ulkopolitiikkaan. Lähetyksissään se noudattaa neljää periaatetta: totuudellisuutta, täsmällisyyttä, ilmeikkyyttä ja kohdemaan sisäisiin asioihin puuttumattomuutta. Moskovan radio pyrkii lähetyksillään edistämään rauhaa ja hyvää naapuruutta kansojen kesken."
Mutta miksi Virkkunen on herännyt vasta nyt. Mikä herätti? Radikaalisti pudonnut Hesarin levikki?
Virkkunen on huolissaan!
6
276
Vastaukset
- ole ollut
haudassa jo iät ajat. Vai heräsi nyt. Siis Matti, joka oli pressaehdokkaanakin joskus.
- virallinen totuus ei
Uskon minä, että lehdet joutuvat oikeuteen helpommin ja siksi vahtivat uutisten totuudellisuutta.
Mutta ei se tarkoita sitä, etteivätkö ne samalla suorita aivopesua ja mielipiteen muokkausta puolitotuuksilla ja kaikenmaailman kyselyillään, joista tehdään ykkösuutisia. - Lukekaa
muutama avaus aiheesta:
http://www.helsinginsanomat.fi/sanoma_forums/hs/thread.jspa?threadID=11384&tstart=0- keksisuojaus vissiin pitää
Muutenkin Hesari voi olla jäämässä sisäpiirin lehdeksi, kun sitä ei pääse vapaasti netissä lukemaan.
Amerikassa on ns network television, eli CBS, ABC ja NBC:n ohjelmia pian saatavana maksua vastaan 99 senttiä per katselu. Kukaan ei enää halua sietää mainoksia.
Voipi olla että internetti tulee vielä tässäkin suhteessa muuttamaan voimasuhteita, kun mainostajat eivät enää saa sanomiaan perille televisiossa tivon ja muun teknologian vuoksi. - Ei aukene tosiaan
keksisuojaus vissiin pitää kirjoitti:
Muutenkin Hesari voi olla jäämässä sisäpiirin lehdeksi, kun sitä ei pääse vapaasti netissä lukemaan.
Amerikassa on ns network television, eli CBS, ABC ja NBC:n ohjelmia pian saatavana maksua vastaan 99 senttiä per katselu. Kukaan ei enää halua sietää mainoksia.
Voipi olla että internetti tulee vielä tässäkin suhteessa muuttamaan voimasuhteita, kun mainostajat eivät enää saa sanomiaan perille televisiossa tivon ja muun teknologian vuoksi.Keskusteluista, kohdasta pääkirjoitus.
Muutama hyvä kommenttikin joukossa. Montaa kommenttia ei tosin ole.
- tieto..
Virkkusen lisäksi huolissaan voivat pian tosissaan olla myös ns. hallitseva eliitti, joka on voinut toimia omassa kätkössään siellä pimeässä, josta tieto ei kulje. Mutta internetin kautta tieto on monen kauhuksi alkanut kulkea, ja valokeilat ovat kovasti peilaamassa sitä salaisuuden kaappia, jonka varjossa on tehty yhtä ja toista. Tässä mielessä, siis kaiken petoksen paljastana, internet voi olla voimakas ase. Niin voimakas, että se voi todella paljastaa vielä monta luurankoa kaapeista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342024Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291082- 69883
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?262770Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65760- 14744
- 83693
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213679- 26673