agnes EI OSAA laulaa!!!!!!!!

On todella kummallista että kyseisen neitosen laulua kehutaan aina niin puhtaaksi. Eilenkin mentiin välillä niin nuotin vierestä että.
Äänikin sillä on aivan persoonaton ja jopa heikko.
Olen ihmetellyt pitkin matkaa hänen suitsutustaan tuomariston taholta ja olen tullut siihen johtopäätökseen että AGNES ON JÄRKÄTTY JUTTU!!!
AIVAN! Luit oikei!!!
Agnes on ns.tilaustyö joka laitettiin maikkarin toimesta värittämään skabaa(ulkomaiset juuret). Lisäksi saatiin lisää julkisuutta KOKO kisalle kun se skidijuttu tuli julkisuuteen. Näin taattiin taas se että sarjasta puhutaan ja sitä seurataan.
Voitte pitää minua hulluna mutta tuossa on jotain hämärää...
Minulla on apsoluuttinen sävelkorva ja en voi ymmärtää kuinka jopa tuomariston musiikin AMMATTILAISET(!!!!) kehuvat tytön ääntä PUHTAAKSI!!!????? En keksi muuta kuin että katsojia kusetetaan ja suuresti ja samalla pidetään ehkä hiukka tyhminä. Ette taida muuten tietääkkään kuinka suuret rahat tossa skabassa liikkuu. Minä tiedän ja ei todellakaan puhuta pienistä summista. Kun ohjelmaan on sijoitettu ja aikaisemminkin sen on havaittu olevan suosittu brändi niin suosion eteen tehdään mitä vain. Agnes on mainostoimiston tuottama ja luoma "mukakilpailija". Mahdollinen diili on tehty ja jos Agnes voittaa niin kaikki voittaa rahallisesti, paitsi me tv-luvan maksajat. Kuinka sinisilmäisiä oikein olette? Nyt kaikki keillä on hitusenkaan sävelkorvaa niin yhdyttekös tuomariston mielipiteisiin mm.siihen että akka laulaa puhtaasti? mielipiteitä kehiin!!!
573894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Samaa vieltä olen. TV on yhtä Tosi-teeveetä mutta mikään ei ole totta. Nyt pajastuu kuinka huonoja laulajia on valittu loppuskapaan. Rene ainoastaan taitaa pärjätä.
Ohjelmia tehdään ohjelmien vuoksi ja kansa maksaa viulut.

Äänestä
  • No mitä vittua te sitten sitä seuraatte? Tollot.

    Äänestä

Olen myös ollut ihmeissäni Agnesin ylistämisestä. Ääni on heikko ja rahiseva.
Tulee mieleen satu Keisarin uusista vaatteista, elikä kansaa jymäytetään nyt oikein kunnolla.
Hennaa moititaan joukolla vaikka hänen äänessään on voimaa.
Myös Ronin ääni oli heikko, vaikka häneltä löytyikin laulutaitoa ja lavaesiintymistä.
Kyllä äänen pitäisi kuulua musiikin läpi ja sen osaavat Henna, Ilkka ja Pete

Äänestä

Kerroppa mulle, kuka noista sitt laulo sun mielestä absoluuttisen puhtaasti??
Niinpä...ei kukaan(jos sulla nyt mitään absoluuttista sävelkorvaa on, kun ett näytä edes tietävän, miten se sana kirjoitetaan!)! Ihmetyttää, miksi juuri Agnesin esitys sinua häiritsi, vaikka hänellä oli homma sentään suurinpiirtein hanskassa?!

Minusta on ihan hyvä, ett tuomarit ei marise epävireisyydestä, jos se nyt ei ole ihan hirveästi pilaa esitystä! Ei tää nyt niin korkeatasoinen kisa ole kuiteskaan...

Äänestä
  • Se kirjoitetaan suomeksi noin, urpo! ja agnes oli ainut...AINUT!!!!!!! kenen äänenpuhtautta KOROSTETTIIN PUHTAAKSI. Epävireisiä olivat kaikki mutta ton kohdalla epäilen kyllä että maikkarilla on sormensa pelissä...

    Äänestä

  • apsoluuttinen sävelkorva kirjoitti:

    Se kirjoitetaan suomeksi noin, urpo! ja agnes oli ainut...AINUT!!!!!!! kenen äänenpuhtautta KOROSTETTIIN PUHTAAKSI. Epävireisiä olivat kaikki mutta ton kohdalla epäilen kyllä että maikkarilla on sormensa pelissä...

    käytä vaikka googlea, jos ett muuten tajua!

    Kuinka moni tässä maailmassa laulaa absoluuttisen puhtaasti?! Onko se edes hyvä asia rock/pop maailmassa, jos kaikki laulais? Eikö kuulostas aika kliiniltä? Eli johonkin se "raja" on vedettävä!

    Tuomarit ei mun käsityksen mukaan puhuneet absoluuttisesta puhtaudesta! Jos sun mielestä puhtaasta laulamisesta voi puhua ainoastaan silloin, kun se on absoluuttisesti puhdasta, ni se on tietysti sun ongelmas! Se on vähän sama juttu, kun menisit jonkun suihkusta tuleen ihoa tutkimaan mikroskoopilla ja toteaisit, että oletpas sinä likainen!:D

    Noi sun salaliittoteoriaväittees on ihan huuhaata!:D Minkä hiton takia ne Agnesin taakse menis, jos ei ne oikeesti uskos tytön voimaan?!:D

    Ja vielä kerran! Idolskisassa on kyse myös esiintyjän persoonasta sekä karismasta...eikä vaan siitä, kuka laulaa puhtaiten! Se tosiseikka tiputti monta ammattimaisesti, mutta tylsästi laulavaa kisaajaa...

    Äänestä

  • jurpo! kirjoitti:

    Tuomaristosta eilen sanottiin HYVIN SELVÄSTI näin: "olet aina laulanut puhtaasti..." ja tytön virettä on koko ajan kehuttu että nuotissa pysyy. Mutta kun ei pysy perkele! mikä pistää ammattilaisen lausumaan tollasta ja mokaamaan ittensä? raha? Ja mitä karismaankin tulee niin eihän sillä ole sitä ollenkaan. Sitäkin ne jaksaa kehua. Agnesin puffaaminen on epäilyttävää ja tänäänkin taas siis iltapäivälehdessä on etusivun lööpissä tuomarin lausuntaa agnesista. Koko agnes on median luoma hahmo. Kun jatkuvasti hoetaan että "kyl on hyvä laulaja" ja "puhtaasti laulaa.." jne. niin suuri yleisö alkaa siihen jopa uskoa. Kun agnesille koko ajan tapahtuu ja lehdissä siitä lukee, niin mikäs sen parempaa mainosta itse ohjelmalle. Noin se menee. Agnes on maikkarin leivissä!

    Äänestä

  • aPsoluuttinen s-korva kirjoitti:

    Edelleen kysyn, ett missä vaiheessa on puhuttu absoluuttisesta sävelpuhtaudesta? Nämä ei ole mitkään oopperalaulukisat! On siis otettava huomioon kilpailun taso ja arvioitava kiplailijoita sen mukaan!
    Jos Niina Tapio heittäytyisi ns. virkaintoiseksi ammattilaiseksi, niin kyllä hän joutuis aika monelle kilpailijalle motkottamaan vireydestä ym. mutta aikapaljon joutuu katsomaan ns. sormien läpi.
    On myös huomioitava se tosiseikka, ettei näistä yksikään ole oikea ammattilainen.
    En usko sun salaliittoteorioihis, enkä näe mitään syytä moisille väitteille! Tottakai aina voi itkee siitä, ett kuka on omasta mielestä saanu enemmän huomiota tai ketä on suosittu!

    Äänestä

  • hei? kirjoitti:

    ..sillä sinulle ei kertakaikkiaan mene jakeluun toi asia. Tyhmäkös olet?

    Äänestä

Siinähän tulikin "ammattilaisen" mielipide! Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään kliininen puhtaasti laulukisa, vaan haetaan persoonallista idolia. Esim. mainitsemasi Agnes on todella persoonallisen äänen ja muutenkin habituksen omaava idolikandidaatti, samoin kuin esimerkiksi Ilkka tai Katri tai pudonnut Roni. Noista Petestä tai Hennasta ei kyllä mielestäni ole idoliksi (mutta sekin on vain minun hlökohtainen mielipiteeni. Mutta nuo kaikenmaailman salaliitto-teoriat ovat kyllä ihan naurettavia!!

ps: lauloiko esim. Janis Joplin puhtaasti? Ü

Äänestä
  • Kuinka moni rockmaailman "ikoneista" laulaa absoluuttisen tarkasti?!:D
    Eiköhän kyse ole soundista, karismasta ja olemuksesta!

    Äänestä

  • sun kommenttiisi, niin samaa mieltä olen. Agnesilla(kin) on ehkä miinuksensa, mutta persoonattomaksi ja heikoksi sen ääntä EI voi haukkua! Toisin kuin eräiden muiden finalistien ...

    Niin kuin sanoit, Idols ei ole pelkkä laulukilpailu. Ilkka ja Katri on jo osoittaneet että heistä on idoliksi, heillä on jo nyt iso joukko faneja. Pete laulaa hyvin, samoin Henna hyvänä päivänä, mutta minkäänlaista karismaa tai persoonallisuutta heistä ei mielestäni löydy.

    Mä luulen että suurin osa Agnesiin kohdistuvista moitteista johtuu pelkästään siitä että hän on muualta tullut (ja puhuu huonoa suomea) ja on erikoisen näköinen. Kai se sitten herättää pelkoa aroissa suomalaisissa.

    Huomautuksesi Janis Joplinista oli mainio. :D Janishan lauloi totaalisen "väärin", mutta on silti monen mielestä kaikkien aikojen upein naislaulaja. Niin myös mun mielestä.

    Äänestä

"Mahdollinen diili on tehty ja jos Agnes voittaa niin kaikki voittaa rahallisesti, paitsi me tv-luvan maksajat."

Tiedoksesi: tv-luvilla rahoitetaan YLEN toimintaa. MTV3 saa rahansa mainoksista - ja niitähän Idols-lähetyksessä piisaa.

Äänestä
  • Maksa lupasi-saat katsoa telkkua ja idolseja. Älä maksa lupaasi-saat sakot. Ylellä ja maikkarilla ei tuossa ole mitään merkitystä. Get the point stupid?

    Äänestä

Kirjoittelet ihan hulluja....voi viulu, mikä junttiperse olet...menisit hoitoon!!!AGNES OSAA LAULAA!!!!Ja tulee pärjäämään tässä kisassa tosi hienosti, urputa sinä mitä urputat!

Äänestä

SULLA ON APSOLUUTTINEN SÄVELKORVA PERSEESSÄ!!!!KUUNTELE OMAA PERSETTÄS,MUT ÄLÄ SITTEN KUITESKAAN KERRO MEILLE MUILLE,MINKÄLAISTA PÄRINÄÄ TUUBASI LATASI!!!!

Äänestä

Sulla on kyllä pointtia tuossa. Agneshan lauloi siis
epävireisesti ja kuitenkin niin ylistettiin että täysin muka nuotilleen ja aina. Hmmm...

Äänestä

Ihan samaa mieltä..Kauheeta kuunneltavaa. Ja koko homma että Agnes on muka niin kauhean iloinen ja positiivinen! No vain siksi kun se ei osaa puhua suomea ni se kuittaa naurulla ne sanat mitä ei osaa sanoa (siis kaikki muut sanat kuin kyllä ja kiitos)

Vaikuttaa muutenkin sellaselta onnenonkijalta..Joku rekkakuski vaa ottanu kyytiin ni hevityttö lähteny paremman elämän toivossa Suomeen ja pojan jättäny mummon hoiviin..Huhhu!

Äänestä

joo aika kummallista suitsutusta tosiaan likan äänestä ja tuo mainiitsemasi epävireisyys kyllä paistaa aina hänelläkin sieltä. Agneia vaan kehutaan koko ajan että laulaa puhtaasti vaikka laulaa ihan yhtä mettään kuin muut. Miksi näin? mä alan myös uskoo tohon tai ainakin johonkin vilunkipeliin kyseisen gimman kohdal.

Äänestä

Helkkari vieköön sä taidat olla oikeessa. Nyt tuomariston taholta on tullut sepitystä että agnes tippuu sen lapsiasian takia. Miksi tuomari lähtee sanomaan tuollaista?? ei sillä ainakaan fiksuuspisteitä kerätä ja yleensä tuollaiset kommentit ovat kiellettyjä ohjelmaan osallistuvilta.
Paitsi jos siitä hyödytään...

Äänestä
  • siis tämä kaikki tosiaan vaikuttaa laskelmoidulta jutulta. V-tun hyvin hoksattu täs topicissa tämä asia. Nyt tommosta lehtikirjoittelua vielä jatkuu ja
    jatkuu kyseisen kurahaaran kohdalla. Miks ei muista kirjoteta? ei samperi..

    Äänestä

BRAVO! voit hyvinkin olla muuten oikeassa koska kaikki siinä tytössä vaikuttaa vähän feikiltä. Ulkomailta suoraan, pah!! Kunhan saatiin taas jotaan extraa touhuun. mä rupean itse tutkimaan asiaa. palaillaan!

Äänestä

elikkä sieltä mistä hän on kotoisin, niin siellä ei tosiaankaan esiinny tuollaista aksenttien kavalkaadia mikä ilmenee hänen sössöttäessään kieltämme ja englantiakin. Keksitty juttu! jos agnes tosiaan on keksitty tai järjestetty juttu niin joidenkin siitä pitää vastuuseen mennä.

Äänestä
  • joo kuulostaa sellaselta niinku keksityltä hoonosoomelta. Mutta voi se olla oikeestikkin sieltä. Laulaa se kyllä ei osaa niin hyvin kuin tuomarit sitä koko ajan yrittää meille välittää.

    Äänestä

  • Kuinkas monta puolalaista tunnet?? Osaatko sanoa niiden aksentista miltä se kuulostaa vierasta kieltä puhuttaessa??

    Äänestä

niin se on totta ilkka on paras

Äänestä

noin jos agnes olisi syntyperäinen suomalainen. Tai et vain tykkää hänen tyylistään. Kyllä hän oikeesti on se joka osaa laulaa. Kenties pauliina oli parhain mutta jäljellä olevista agnes on se ykkönen. Näin se vaan menee siis totuus.

Äänestä

Onhan tuollaista aina harrastettukkin että saadaan katsojia, sehän on selvä. Agnes ei tosiaankaan laula puhtaasti ja sen pystyn minäkin huomaamaan.

Äänestä
  • tuomariston virheellinen kehuminen(ammattilaisia) ja
    mediaan suolletut tarinat(viimeksi siis tänään iltiksessä) jne.
    Kyllä hiukka epäilyttää koko homma.

    Äänestä

  • apsoluuttinen s-korva kirjoitti:

    tuomariston virheellinen kehuminen(ammattilaisia) ja
    mediaan suolletut tarinat(viimeksi siis tänään iltiksessä) jne.
    Kyllä hiukka epäilyttää koko homma.

    'asiantuntijoita' te sitten olette kun noin hyvin tiedätte?

    Äänestä

  • ikäisiä kirjoitti:

    'asiantuntijoita' te sitten olette kun noin hyvin tiedätte?

    ..jos lauletaan epäpuhtaasti? Itselläni on ikää ihan tarpeeksi vaikka mihin. Laulun epäpuhtauden huomaamisen osasin jo vissiin kohdussa. Että sillee...

    Äänestä

  • sävelkorva kirjoitti:

    ..jos lauletaan epäpuhtaasti? Itselläni on ikää ihan tarpeeksi vaikka mihin. Laulun epäpuhtauden huomaamisen osasin jo vissiin kohdussa. Että sillee...

    tekevät kaikki kilpailijat tässä ohjelmassa, koska he eivät ole vielä ammattilaisia mutta lahjakkaita kyllä. Agnes on lahjakkain kilpailija ja selvä muusikon alku kun häntä vain ohjataan oikeaan suuntaan.

    Äänestä

Olen kanssasi täysin samaa mieltä ja hiukan kyllä ihmettelen miten taikapeililäinenkin, joka on hyvä laulaja, ylistää tätä agnesia. Muutkin siinä kuorossa mukana.
Näin muusikon näkökulmasta asia on hiukan kyllä outo ja panee ihmettelemään. Esitit niin hyvin tuon että omatkin aivoni alkavat kiemurrella kaikkien salaliittoteorioitten ympärillä. Uskallan ainakin todeta että kirjoituksessasi oli kyllä vinha pointti
ja luultavimmin aika moni ihminen on ihmetellyt tuota samaa. Onko agnes sitten järjestetty vai ei, niin siihen sanon että toivottavasti ei. Mutta sitten en taas käsitä miten niin hyvä tuomariston jäsen voi jatkuvasti kehua äänenpuhtautta koska siitä jää heti virkaveljilleen(muille muusikoille siis)kiinni. Kaikki muusikot erottavat epäpuhtauden. Eri asia olisi jos tuomaristossa olisi aina vaan kehuttu agnesin karismaa ja muuta sellaista, ei musiikillista ominaisuutta. Ne ovat aina makuasioita mutta epäpuhtaus taas ei!

Äänestä
  • eikö hänen ylistämisensä ole samalla lailla salaista. Tuomariston puheenjohtaja olisi tiputtanut hänet pois ekassa finaalissa mutta häntä vain ylistetään. Hänellä on hyvä laulu ääni mutta ei osaa käyttää sitä.

    Äänestä

  • Agnesin äänessä karheutta, joka tulee mielestäni aidosti. Säilyttää sävelkorkeuden, on ns. varmalaulaja.

    Äänestä

  • metallimimmi kirjoitti:

    Agnesin äänessä karheutta, joka tulee mielestäni aidosti. Säilyttää sävelkorkeuden, on ns. varmalaulaja.

    miten voit väittää tosissaan tollasta? sehän on ihan
    epävarma ja falski laulaja. Tommosia on karaokebaarit pullollaan ja olen kyllä paljon parempiakin siellä kuullut.

    Äänestä

  • ihmettelen vaan kirjoitti:

    miten voit väittää tosissaan tollasta? sehän on ihan
    epävarma ja falski laulaja. Tommosia on karaokebaarit pullollaan ja olen kyllä paljon parempiakin siellä kuullut.

    kerro mulle heti sen karaokebaarin nimi, mistä sais yhtälailla karhea äänisiä tulkintoja hevibiiseistä?? Ite en oo erinomaistasoista vielä löytänyt. Tahdon sinne kuulemaan!! Hyviä, tasapaksuun massaan lukeutuvia laulajia on Suomi pullollaan, samoin kopioivia (=ei omaa tulkintaa); kyllähän niitä on kuultu kyllästymiseen asti.

    Äänestä

  • Metallimimmi kirjoitti:

    kul siel o jokka baarisa parempa laulaja kuyin mine!

    Äänestä

Kyllä nyt on niin absoluuttista sävelkorvaa, että! Oon seurannut kaikki idols-jaksot ja lähes 20 vuotta musiikki on ollut osa elämääni (soitto; koskettimet ja laulu). Kuuntelen musiikkiakin laidasta laitaan monesti myös kriittisesti. Idolsin katson aina kriittisesti. Agnes osaa laulaa, sävelkorkeus pysyy oikeana eikä heittele. Täysin absoluuttisen suorituksen saa vain studiossa tietokoneen fiksatessa virheet, pienetkin marginaalit. Eilinen esitys oli Agnesilla vaisu.
Sitten tuohon lapsi asiaan. Sehän ei ole sinun asiasi, eikä huolesi, miten Agnes lapsensa hoitaa. Pääasia, että huolehtii, että lapsi on turvassa ja asiat on hyvin. Voi kuinka monta sellaista lastakin on, joita ei ole huolehdittu alkuunkaan, vaan on hylätty kokonaan tai laiminlyöty. Lisäksi aika moni varmaan tietää millä keinoin niitä iltapäivälehtiä myydään. Mitä mehevämmäksi juttu vain saadaan muunneltua sen parempi. Ite en usko juorulehtiin. Kukahan mahtaa olla se juonittelun oikea uhri?? Niin ja pidä huoli absoluuttisista korvistas, ne on aika harvinaiset!!

Äänestä
  • Agnes on aina laulanut juuri niin epävireisesti paikoittain että jokainen, joka yhtään on musikaalinen, huomaa sen. Koko agnes on ihmeelinen ilmiö; niin paljon melua tyhjästä että epäilyttää kyllä koko homma. Liian paljon skandaaleja, suitsutusta jne.vaikka kyseessä täysin KESKINKERTAINEN laulaja. Agnesista tehdään väkisin julkkista ja kenen taholta? kyllä ohjelman katsojia täytyy saada, sehän on selvä. Menkäämme siis halpaan!

    Äänestä

  • aPsoluuttinen s-korva kirjoitti:

    Agnes on aina laulanut juuri niin epävireisesti paikoittain että jokainen, joka yhtään on musikaalinen, huomaa sen. Koko agnes on ihmeelinen ilmiö; niin paljon melua tyhjästä että epäilyttää kyllä koko homma. Liian paljon skandaaleja, suitsutusta jne.vaikka kyseessä täysin KESKINKERTAINEN laulaja. Agnesista tehdään väkisin julkkista ja kenen taholta? kyllä ohjelman katsojia täytyy saada, sehän on selvä. Menkäämme siis halpaan!

    joka ilmiselvästi ei pidä ulkomaalaisista? En sano tätä sillä että olisin mikään agnesfani, mutta miksi tollainen mielipide muutenkin niin heikkotasoisessa finaalissa?

    Äänestä

  • katsoja kirjoitti:

    joka ilmiselvästi ei pidä ulkomaalaisista? En sano tätä sillä että olisin mikään agnesfani, mutta miksi tollainen mielipide muutenkin niin heikkotasoisessa finaalissa?

    ..siis se että agnes on siis ainut ketä niin kehutaan suuresti ja varsinkin että sen laulu olisi puhdasta. Mutta kun se ei ole. Eilenhän todettiin että agnesilla "on aina" ollut puhdas ääni eikä koskaan epävireinen. Tämä ei ole totta, ei tosiaankaan ja hänen äänensäkin on hento. Läpinäkyvää touhua MTV3!!! Ja miksi TAAS iltapäivälehdessä kirjoitetaan tuomareista suhteessa
    agnesiin?????????!!!!!!!!!!!! taas on tuomarit kommentoineet nimenomaan AGNESIA ja oikei etusivulle pääsi, isoimmaksi uutiseksi. Money talks!!

    Äänestä

  • aPsoluuttinen s... kirjoitti:

    ohjelma on mennytkin täällä suomessa. Eka idols oli aito kun se oli uusi ohjelma eikä tiedetty taloudellisia potentiaaleja kunnolla suomen markkinoilla. Nyt tuotantoyhtiöt haluaa oikean idolin joka myy idolina enemmän eikä kolmosena kuten antti tuisku myy enemmän kuin hanna pakarinen. Eihän tässä kilpailussa enää etitäkään sitä oikeata laulajaa. Lähes kaikki osaavat laulajat on jo heivattu ulos kilpailusta yksinkertaisesti siksi että ne eivät myy.

    Äänestä

  • tämä hemmetin kirjoitti:

    ...oikein ton touhun. Karsinnoissa oli monia paljon parempia laulajia jotka siis karsiutuivat. Ihmettelin aina kun agnes pääs jatkoon ja sai tuomareilta ihme kehu-jorinaa päälle. Luulisin että agnesin tehtävä on vain saada mahd.paljon katsojia idols-ohjelmalle(kaikki lööpit jne.)ja sillä sipuli.
    Jos se voittaa niin huh huh..silloin kyllä maikkari ottaa liian suuren riskin. Valheella on lyhkäset jäljet, sanotaan.

    ärsyttää toi pete seppälä hapatus, että hänestä leivotaan jotain suosikkia vaikka agnes on selvästi häntä parempi laulaja. Pete seppälä ei edes ansaitsisi olla finaalissa. Agnes kyllä vaikka en nyt tiedä onko hänessä voittaja ainesta.

    Äänestä

koko idols vaikuttaa nyt ihan huijaukselta kun esitit mielipiteesi. Tuossa siis häiritsi minua se eniten että osuit aika oikeaan kun tarkemmin miettii. Eihän se mikään siis niin erikoinen laulaja ole ja miksi siitä tosiaan kaikki koko ajan, täälläkin, jauhaa? ehkä näin todellakin pidetään porukka televisioittensa äärellä idolsien aikana.

Äänestä

kyllä on falskia paikka paikoin ja aika pahastikin. Mutta että järkätty juttu? Tehdäänkös sellaista Suomessa muka? Jaa-a..

Äänestä

itse päättää miltä kukin kuullostaa, eikä tarvitse kulkea tuomariston talutusnuorassa. Jos olet oikeasti sitä mieltä, ettei agnes osaa laulaa, älä sitte äänestä häntä! Lähde jääkaapille, kun hän laulaa tv:ssä. Esiintyessään hän ei pysty huijamaan. KAnnattaa käydä psykologilla, jos alkaa elämä käydä niin tylsäksi, että pitää keksiä itse skandaaleja...

Äänestä
  • Älä urpoile!
    Agnesia kehutaan siis tuomariston taholta kaiken aikaa liiallisuuksiin asti. Lehdet kirjoittaa siitä koko ajan. Kaikki suitsutus on järkättyä ja isot pyörät pyörii. Agnes on keskinkertainen laulaja ja tuomariston täytyy tietää se. Miksi sitten he kehuvat? Miksi lehdistölle valuu pikkutriviaa tosta kurahaarasta kaiken aikaa. Lue taas tänään iltis ja tuu uudestaan tänne lässyttää. Et ymmärrä pointtia koska olet juuri sellainen typerys jotka menevät tohon halpaan. Agnes on järkätty hankkimaan ohjelmalle julkisuutta ja lisää katsojia. Kaikki kohu takaa sen ja nyt minäkin tavallaan sorrun siihen. Mutta agnes ei osaa laulaa ja sen tiedän minä ja monet muut musiikista tietävämmät. Heitä on kuitenkin tuomaristossakin ainakin kaksi. Kumpikin kuitenkin kehui häntä yli äyräiden. Ihan valhetta koko touhu.

    Äänestä

  • apsoluuttinen s-korva kirjoitti:

    Älä urpoile!

    Kuule, hae sinä vain se totuutes edelleen siitä "raamatustasi" iltalehdestä. Onpa sattunu muutama juttu liippaamaan lähipiiristä ja liiottelua ja vääristelyä oli niissäkin jutuissa. Miten sitte, ku on kyseessä julkkikset! Kyllä sua on nyt saatu jymäytettyä oiken kunnolla!!

    Äänestä

  • apillis kirjoitti:

    pysy täältä poissa poju. Nyt keskustellaan vakavasta aiheesta. Juuri sinua tuo idols on onnistunut kusettamaan...nii-in: sinua!

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    pysy täältä poissa poju. Nyt keskustellaan vakavasta aiheesta. Juuri sinua tuo idols on onnistunut kusettamaan...nii-in: sinua!

    vielä ala-asteikäinen? Päätellen sanavalinnoista ja ymmärtämiskyvystä. Älä ota tätä nii henk.koht.

    Äänestä

Muutenkin minusta tuntuu, että salaliittoja on joka puolella, vai mitä? Turhan kaukaa haettua, kyllähän Agnes useimmiten laulaa puhtaasti. Jännitys ja mikkiin laulaminen (uusi asia muovipullon jälkeen) tekee tepposet kenelle tahansa vasta alkajalle. Makuasioista ei tietenkään voi kiistellä, mutta ei ehkä kannata antaa mielikuvituksen laukata miten sattuu!

Äänestä
  • ..siihen miten häntä ylistetään on kieroutunut ja väärällään, kehujen lennellessä ylimmissä sfääreissä. Myöskin koko jatkuva kohu hänen ympärillään. Get the picture?

    Äänestä

Olen aika varma siitä että meidän ääniä ei edes lasketa...Yleensä fanit aina äänestää sitä samaa vaikka esitys olisi ollut heikko, mutta nyt ihmettelen että Roni joutui ulos...ja vielä ennen Hennaa!? Luulen että siellä istuu pari kolme tyyppiä maikkarilla joka päättää kuka lähtee kotia ja kuka jää...

Äänestä
  • Olen miettinyt myöskin tota. On kummallista että Roni tippui vaikka fanilaumaa sillä on vaikka kuinka paljon. Sitten tämä agnesista paasaaminen. Joka tuutista tulee siitä kaikkea mahdollista. Aika järkätyiltä skaboilta tuntuu. Bisnestähän toi vaan on, ei muuta.

    Äänestä

tietää sen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

apsoluuttinen s-korva kirjoitti:

On todella kummallista että kyseisen neitosen laulua kehutaan aina niin puhtaaksi. Eilenkin mentiin välillä niin nuotin vierestä että.
Äänikin sillä on aivan persoonaton ja jopa heikko.
Olen ihmetellyt pitkin matkaa hänen suitsutustaan tuomariston taholta ja olen tullut siihen johtopäätökseen että AGNES ON JÄRKÄTTY JUTTU!!!
AIVAN! Luit oikei!!!
Agnes on ns.tilaustyö joka laitettiin maikkarin toimesta värittämään skabaa(ulkomaiset juuret). Lisäksi saatiin lisää julkisuutta KOKO kisalle kun se skidijuttu tuli julkisuuteen. Näin taattiin taas se että sarjasta puhutaan ja sitä seurataan.
Voitte pitää minua hulluna mutta tuossa on jotain hämärää...
Minulla on apsoluuttinen sävelkorva ja en voi ymmärtää kuinka jopa tuomariston musiikin AMMATTILAISET(!!!!) kehuvat tytön ääntä PUHTAAKSI!!!????? En keksi muuta kuin että katsojia kusetetaan ja suuresti ja samalla pidetään ehkä hiukka tyhminä. Ette taida muuten tietääkkään kuinka suuret rahat tossa skabassa liikkuu. Minä tiedän ja ei todellakaan puhuta pienistä summista. Kun ohjelmaan on sijoitettu ja aikaisemminkin sen on havaittu olevan suosittu brändi niin suosion eteen tehdään mitä vain. Agnes on mainostoimiston tuottama ja luoma "mukakilpailija". Mahdollinen diili on tehty ja jos Agnes voittaa niin kaikki voittaa rahallisesti, paitsi me tv-luvan maksajat. Kuinka sinisilmäisiä oikein olette? Nyt kaikki keillä on hitusenkaan sävelkorvaa niin yhdyttekös tuomariston mielipiteisiin mm.siihen että akka laulaa puhtaasti? mielipiteitä kehiin!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu