Kansa äänestää Katria, vaikka se on ollut ehdottomasti suurin epäonnistuja kahdessa viime finaalissa.
En usko, että kolmatta epäonnistumista annetaan anteeksi.
Katri ratsastaa gallup-suosiolla mutta ei kansaa pysty tämän enempää vedättämään.
Joko Katri onnistuu ens sunnuntaina tai hän lähtee
Kansa on tyhmä
3
368
Vastaukset
- mieltä
oon sun kaa just samaa mieltä :)
- me**
Eilinen oli kyllä todellinen pettymys. Katsellessani esitystä, mietin, millä avuilla hän on mukaan päässyt, niin ala-arvoinen oli esitys. Oppia voisi ottaa esim. Ilkalta tai Peteltä, heistä näkee, että he todella rakastavat lavaa ja yleisöä.
- katri kotiin heti
Katri ei osaa laulaa, eilenkin meni ihan nuotin vierestä. Hänellä loppui ääni kesken niin kuin tuolla jo yhdessä viestissä aiemmin kirjoitettiinkin. Olen samaa mieltä. Sen sijaan Pete ja Agnes ovat mahtavia ja se Henna myös. Hennalla on ihana ääni, mutta hän on liian nuori tähdeksi. Toivon Hennan tulevan parin vuoden päästä uudelleen, sillä hänellä on oikeasti taitoa mutta hän on kisaan vielä liian nuori.
Annan kuitenkin ääneni Petelle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455000Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481129- 131063
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8947Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713