Mietin tässä...

Mietin tässä erästä asiaa kun luin huvin vuoksi vanhaa testamenttia. Olisin tiedustellut muutamista alkupuolen epäkohdista teiltä "viisaammilta".
1. Vedenpaisumuksen jälkeen maailmaan ei jäänyt kuin Nooa, hänen vaimonsa, hänen lapsensa, heidän vaimonsa ja eläimet. Mistä Nooan lapsenlapsi sai itselleen vaimon?

2. Muistaakseni Abrahamin erään jälkeläisen tyttäret eivät löytäneet itselleen miestä, joten he juottivat isänsä humalaan ja makasivat hänet tullakseen raskaaksi ja jatkaakseen sukuaan. Miten raamattu voi hyväksyä sukurutsauksen, mutta tuomita homouden??

Lisäilen kysymyksiä tarpeen tullen ja kiitoksia etukäteen paljon vastauksistanne!
6382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

>>Ja Herra sanoi Nooalle: "Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni. Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras. Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä. Sillä seitsemän päivän kuluttua minä annan sataa maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ja hävitän maan päältä kaikki olennot, jotka olen tehnyt." Ja Nooa teki näin, aivan niin kuin Herra oli hänen käskenyt tehdä. Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, kun vedenpaisumus tuli maan päälle. Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon. Puhtaita eläimiä ja epäpuhtaita eläimiä, lintuja ja kaikkia, joita maassa matelee, meni Nooan luo arkkiin kaksittain, koiras ja naaras, niinkuin Jumala oli Nooalle käskyn antanut. Ja niiden seitsemän päivän kuluttua tuli vedenpaisumus maan päälle.

Äänestä
  • Oli kyseessä kaksi aivan eri tapausta!!! Nooan kertomuksessa minua vaivasi vaimojen saatavuus ja Lootin tyttärissä humalaan juottaminen ja seksin harrastaminen oman isän kanssa.

    Äänestä

  • Sandra_B kirjoitti:

    Oli kyseessä kaksi aivan eri tapausta!!! Nooan kertomuksessa minua vaivasi vaimojen saatavuus ja Lootin tyttärissä humalaan juottaminen ja seksin harrastaminen oman isän kanssa.

    >>Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan menivät arkkiin vedenpaisumusta pakoon.

    Äänestä

1.

Kun en ole ollut tapausta todistamassa ja Raamattukaan ei ihan kaikkea kerro niin en voi mitään varmaa mennä sanomaan.
Vedenpaisumuksesta nyt kuitenkin on kuvauksia, kertomuksia, legendoja ja tarinoita monilla alkuperäiskansoilla, jonkin verran toisistaan poiketen tietysti. Kun tieto kulkee suullisena perintönä sukupolvelta toiselle ja jossain vaiheessa siihen liittyy näkökohtia kansan tai heimon omasta sen hetkisestä jumalanpalveluksesta/epäjumalanpalveluksesta, on ymmärrettävää että tapahtuman yksityiskohdat muuttuu matkan varrella. Silti on jopa hämmentävää yhtäläisyyttä. Kysymyksesi ei kuitenkaan koskenut vedenpaisumusta sinänsä joten mennään eteenpäin.
Koko maailman hukkuminen vedenpaisumukseen SAATTAA koskea silloista tunnettua maailmaa siitä näkökulmasta kuin VT:n vedenpaisumuskertomuksen tallentajat on asiaa katselleet? Siinä tapauksessa "turmeltuneen maailman" (joka hukutettiin) ulkopuolella saattoi olla joitain ei-niin-pahasti-turmeltuneita kansoja jotka eivät hukkuneet?
Oman käsitykseni mukaan kyllä koko maailma ihmisineen peittyi veden alle ja vain Nooa ja muut arkissa olleet säästyi. Jätän tähän silti varauksen että saatan olla väärässä.

2.

Se että Raamattu kuvaa mainitun tapauksen ei tarkoita että kyseinen toiminta Raamatussa hyväksyttäisiin. Mooseksen kautta annettu laki kieltää sukurutsauksen aivan ehdottomasti. Asia ei ollut hyväksyttävä.
Raamattu on monessa mielessä jopa "inhottavan" realistinen ja rehellinen kirja, tai oikeastaan kirjakokoelma. Se on kirjoitettu hyvin pitkän ajan kuluessa ja osa kirjoittajista ei ole tuntenut toistensa tekstejä ollenkaan. Siitä huolimatta se on sisällöllisesti hyvin yhdenmukainen.
Raamatun rehellisyys ilmenee siinä kuinka se kuvaa jopa niiden henkilöiden virheet ja erehdykset jotka muuten nostetaan esikuviksi ja Israelin sankareiksi. Kuva ihmisestä on monessa kohtaa raadollisen todenmukainen.
Mitä Raamatusta löydämme riippuu tietysti paljon siitä millä mielellä sitä luemme ja mikä itseä kiinnostaa...

- - -

Asia joka sinua kiinnosti on siis sukurutsa. Motiiveistasi en tiedä enkä voi edes arvailla kun oon aiemmin lukenut vaan yhden kommenttisi ja profiiliasi en ole vielä kurkannut. Minua kiinnostaa täällä netissä enemmän aiheet kuin se kenen kanssa olen keskustelemassa. Jumala sydämemme tuntee.
Siis sukurutsauksesta ja Raamatun näkemyksestä?
Ainakin Mooseksen laki joka annettiin Jumalan kansalle ohjeeksi ja ilmaisemaan Jumalan tahtoa ja tarkoituksia, tuomitsee yksiselitteisesti sukurutsauksen.
Ennen Moosesta oli kuitenkin useita sukupolvia ja tietysti Jumalan kanta asiaan oli varmaan periaatteessa sama silloinkin. Täytyy silti ottaa huomioon mm. kulttuurilliset ja olosuhdetekijät. Lisäksi ihmisen genetiikka on saattanut olla jossain määrin erilainen, ihmiset esimerkiksi eli paljon pidempään.
Totta kai alussa kanssakäyminen oli erilaista kun ihmisiä oli vähemmän ja vasta myöhemmin ihmissuvun geeniperimä ja rakenne muotoutui sellaiseksi kuin nykyäänkin on paitsi että rappeutumista ja vaurioita tietysti on tapahtunut erinäisistä syistä...
Myös ilmasto-olosuhteet oli maapallolla aika lailla erilaiset ennen vedenpaisumusta. Se lienee yksi syy miksi tarkkoja ikämäärityksiä on vaikea tehdä. Esimerkiksi radiohiilimittaus perustuu siihen että puoliintumisaika on ollut vakio ja se tuskin pitää paikkansa. Mutta tämäkään ei liity aiheeseen, tulipa vain sanotuksi. :-)
On esitetty sellainen teoria että maapalloa ympäröi (ennen vedenpaisumusta) vesivaippa, joka sitten satoi alas vedenpaisumukseen liittyvässä kosmisessa mullistuksessa, jolloin mm. maapallon kiertorata muuttui jonkin verran. Esimerkiksi sateenkaari oli täysin tuntematon ilmiö ENNEN vedenpaisumusta. Paratiisinomaiset olosuhteet menetettiin tapahtuman seurauksena, mutta lienee niin että jossakin lopunaikojen tapahtumassa Jumala jälleen heilauttaa maapallon akselia ja tapahtuu mullistuksia, jotka mahdollistaa alkuperäisen tai senkaltaisen ilmaston palautumisen - tämä tapahtuu siinä vaiheessa kun kaikki kansat hyökkää Israelia vastaan ja juutalaiset kokee kansallisen herätyksen huutaen Messiasta avuksi. Sitä ennen on kuitenkin vaikeita koettelemuksia ja vitsauksia joissa "taivaan voimat järkkyvät" ja "kuu ja aurinko muuttuvat kuin vereksi" ja "tähdet putoavat alas".
Suuri osa Raamatun profetioita on jo toteutunut eikä minulla ole aihetta epäillä ettei loputkin toteutuisi.

Yksi klassinen kysymys:
Mistä Kain sai vaimon? Tämä on vähän sellainen vakiokysymys. Eräs saarnamies vastasi kysyjälle tähän tapaan: - En tiedä kun en ole muiden vaimoista kiinnostunut, omani löysin Pohjanmaalta.

Äänestä
  • Kiitos selvennyksestäsi, mutta tiesin kyllä mikä on vedenpaisumus. Et kuitenkaan vastannut kysymykseeni: Mistä vaimot?
    Eikös se HI-virus levinnyt ihmisiin apinoista???

    "Raamattu on monessa mielessä jopa "inhottavan" realistinen ja rehellinen kirja" - Monet kirjat joissa käsitellään yliluonnollisia asioita, kuten ihmeparantumisia ja ihmetekoja ovat. Esimerkkeinä Harry Potter ja Taru Sormusten Herrasta.

    "Se (raamattu) on kirjoitettu hyvin pitkän ajan kuluessa ja osa kirjoittajista ei ole tuntenut toistensa tekstejä ollenkaan" - Mitä? Olen aina kuvitellut, että raamattu on jumalan tekstiä, jumalan sana eikä mikään fantasia kirja!(Näin minulle on koulussa opetettu)

    "Lisäksi ihmisen genetiikka on saattanut olla jossain määrin erilainen, ihmiset esimerkiksi eli paljon pidempään." - Luulin, että kirkko kumoaa evoluution...eli ihminen ei kehity ajan kuluessa...Olenko väärässä?

    "kaikki kansat hyökkää Israelia vastaan ja juutalaiset kokee kansallisen herätyksen huutaen Messiasta avuksi" -Eikö jumala ole rauhan ja rakkauden jumala? Miksi hän lietsoo sotaa. Ei ihme, että uskonto on suurin syy miksi maailmassa on sodittu ja soditaan Lähi-Idässä edelleen.

    Olisin vielä halunnut kysyä miksi Jumala on kostonhaluinen? Mielestäni se tekee Jumalasta pahan ja jonkin, jota kannattaa pelätä.
    Vanhassa Testamentissä kerrotaan Jumalan puhuneen, että hän kostaa miehen (en muista kenen) puolesta kaikki vääryydet mitä miehelle tehdään jos hän ottaa Jumalan omakseen. Minulle on pienenä opetettu että kenellekkään ei saa tehdä vääryyttä tai muuten Jumala tulee ja kostaa. Nyt näen, että kyse ei ollut pelkästä huuhaa-pelottelusta.

    Mutta hauskaa Joulun odotusta sinulle!

    Äänestä

  • Sandra_B kirjoitti:

    Kiitos selvennyksestäsi, mutta tiesin kyllä mikä on vedenpaisumus. Et kuitenkaan vastannut kysymykseeni: Mistä vaimot?
    Eikös se HI-virus levinnyt ihmisiin apinoista???

    "Raamattu on monessa mielessä jopa "inhottavan" realistinen ja rehellinen kirja" - Monet kirjat joissa käsitellään yliluonnollisia asioita, kuten ihmeparantumisia ja ihmetekoja ovat. Esimerkkeinä Harry Potter ja Taru Sormusten Herrasta.

    "Se (raamattu) on kirjoitettu hyvin pitkän ajan kuluessa ja osa kirjoittajista ei ole tuntenut toistensa tekstejä ollenkaan" - Mitä? Olen aina kuvitellut, että raamattu on jumalan tekstiä, jumalan sana eikä mikään fantasia kirja!(Näin minulle on koulussa opetettu)

    "Lisäksi ihmisen genetiikka on saattanut olla jossain määrin erilainen, ihmiset esimerkiksi eli paljon pidempään." - Luulin, että kirkko kumoaa evoluution...eli ihminen ei kehity ajan kuluessa...Olenko väärässä?

    "kaikki kansat hyökkää Israelia vastaan ja juutalaiset kokee kansallisen herätyksen huutaen Messiasta avuksi" -Eikö jumala ole rauhan ja rakkauden jumala? Miksi hän lietsoo sotaa. Ei ihme, että uskonto on suurin syy miksi maailmassa on sodittu ja soditaan Lähi-Idässä edelleen.

    Olisin vielä halunnut kysyä miksi Jumala on kostonhaluinen? Mielestäni se tekee Jumalasta pahan ja jonkin, jota kannattaa pelätä.
    Vanhassa Testamentissä kerrotaan Jumalan puhuneen, että hän kostaa miehen (en muista kenen) puolesta kaikki vääryydet mitä miehelle tehdään jos hän ottaa Jumalan omakseen. Minulle on pienenä opetettu että kenellekkään ei saa tehdä vääryyttä tai muuten Jumala tulee ja kostaa. Nyt näen, että kyse ei ollut pelkästä huuhaa-pelottelusta.

    Mutta hauskaa Joulun odotusta sinulle!

    3. Raamatun realistisuudesta.

    Raamattu ei ole inhottavan realistinen kuvaamiensa ihmeparantumisten ja ihmetekojen vuoksi.
    Jos Raamatussa kuvattaisiin pelkästään jumalallisia ihmetekoja sekä esitettäisiin Jumalan pyhä omaisuuskansa Israel ja uskovaiset vain myönteisessä valossa, ihanteellisina ja täydellisinä ihmisinä, tuskin Raamattua voitaisiin pitää kovinkaan rehellisenä?
    Mainitsemani inhottavuus on ihmiskuvauksessa. Ihminen esitetään monissa kohdin juuri niin raadollisena kuin hän todellisuudessa onkin. Henkilöiden virheet ja erehdykset kerrotaan niitä kaunistelematta. Se ei kuitenkaan tarkoita että tuollainen raadollisuus ja inhottava käytös olisi Jumalan mielen mukaista.
    Raamattu kertoo siis hyvin paljon myös sellaisista asioista jotka on Jumalan tahdon vastaisia, jopa sellaisten ihmisten kohdalla jotka muuten ovat Jumalan kutsumia ja tekevät Hänen tahtomiaan asioita. Se osoittaa että ihminen voi erehtyä, ja koska uskovakin on erehtyväinen hänen on syytä pitää huolta vaelluksestaan ettei eksyisi vääryyteen ja toisten hyväksikäyttämiseen.
    Raamatun ihmiskuvaus on yksi syy minkä tähden pidän Raamattua realistisena.

    Harry Potter ja Taru Sormusten Herrasta eivät mielestäni ole realistisia eivätkä ihmiskuvauksessaan rehellisiä. Eivätkä kait yritäkään olla, nehän ovat fantasiaa?
    Harry Potter ilmiönä tuntuu minusta eräiltä osin vastenmieliseltä, mutta täysin päinvastaisesta syystä kuin Raamattu, jonka vastenmielisyys on positiivista. Potterin inhottavuus on sen kieroudessa, ei rehellisyydessä. Yliluonnolliset asiat sekä hyvän ja pahan taistelu esitetään täysin epärealistisesti (ainakin kristityn näkökulmasta).
    Vaikka kyseessä on fantasia (ja osittain juuri sen tähden) asioilla ja mielikuvilla voidaan voimakkaasti vedota lasten ja nuorten (miksei tietysti aikuistenkin) tunteisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Monen kohdalla okkultismi, kiinnostus taikuuteen tai spiritismiin, on lähtenyt leikin pohjalta.
    Inhottavuuksilla on siis eroa.

    4. Raamatusta Jumalan sanana.

    Tästä voisi kirjoittaa laajaakin selontekoa sekä pohdintaa, ihan yleisesti kirkon historiasta ja tulkinnoista mutta myös henkilökohtaisesti, onhan asia mielenkiintoinen.
    Kirjoitan kuitenkin lyhyesti.
    Sanot:
    > Olen aina kuvitellut, että raamattu on jumalan tekstiä, jumalan sana eikä mikään fantasia kirja! (Näin minulle on koulussa opetettu) <
    Siis? Jos Raamattun ovat kirjoittaneet pitkän ajan kuluessa useat henkilöt jotka eivät aina ole edes tunteneet toistensa tekstejä, tekeekö se tyhjäksi että Raamattu olisi Jumalan sanaa?
    Ei tee.

    En tiedä koulussa saamastasi opetuksesta ja kuinka olet kuvitellut kristittyjen näistä asioista ajattelevan, mutta kristillinen ajatus ei todellakaan ole että Jumala olisi itse kirjoittanut Raamatun. Jumala vaikutti ehkä monellakin tavalla niissä ihmisissä jotka kirjoittivat, puhuen heille sekä antaen ajatuksia ja näkyjä ja inspiroiden heitä hengessä ja ajattelun tasolla, joten lopputulos joka kirjoittamisprosessista syntyi, on Jumalan sana. Hän on valvonut Raamatun muotoutumista ja että sen olennainen sisältö pysyy muuttumattomana.
    Se että kyseessä on useiden henkilöiden kirjoittama kirjakokoelma ei ole todistus Raamatun epähengellisyydestä vaan päinvastoin sen hengellisyydestä.
    Eikö ole hämmästyttävää että yksilöinä erilaiset, erilaisen taustan ja koulutuksen omaavat ihmiset, jotka on eläneet monasti hyvinkin paljon toisistaan poikkeavassa ympäristössä ja pitkän ajan kuluessa, on kirjoittaneet niin yhdenmukaisen ja sisällöllisesti itseään täydentävän teoksen?

    Inhimillisessä mielessä Raamattu on kuitenkin kirja kirjojen joukossa. Tavallinen ihminen jolla ei ole minkäänlaista kiinnostusta todellista Jumalaa kohtaan, ihminen joka mieluummin on kiinnostunut omasta ajattelustaan ja siitä mitä itse omien intressiensä ja mieltymystensä mukaan tahtoo ehkä pitää jumalallisena, tuskin kuulee Raamatun lehdiltä elävän Jumalan puhetta. Hän kokee siinä vain ihmisen sanoja joita sitten lukee kuin mitä tahansa sepustusta tai (jos on uskonnollinen) yrittää sitä elävöittää omalla uskonnollisuudella ja inhimillisillä hartauksillaan.
    Henkilökohtaisessa mielessä Raamatun tekee Jumalan sanaksi vain elävä suhde Jumalaan, jolloin Hän alkaa puhua ja johdattaa myös sanansa kautta. Raamatun ilmoituksen mukaan tällainen suhde Jumalaan syntyy uskomalla Jeesukseen.

    Jokaiselle kristitylle käsitys Jumalan sanasta on olennainen hänen uskonsa kannalta mutta näkemys siitä kuinka Jumalan sana on maailmaan tullut saattaa eri henkilöillä poiketa toisistaan. Se ei kuitenkaan ole olennaista millä tavalla Jumala on sanansa antanut, olennaista on että se on Hänen sanansa, ihmiselle annettu ilmoitus.

    5. EVOLUUTIO.

    Evoluutio ja ihmisen kehittyminen aikojen kuluessa eivät ole sama asia. Ihminen "kehittyy" lajina ja hänen geneettisessä perimässään saattaa (käsittääkseni) tapahtua muuttumista. Se ei kuitenkaan tarkoita että ihminen olisi syntynyt toisesta lajista tai että hänestä aikojen kuluessa tulisi toinen laji.
    Usko raamatulliseen ilmoitukseen luomisesta ei millään tavalla kumoa mikroevoluutiota, lajien sisäistä kehitystä. Ihmisessä tapahtuva "evoluutio" (jota Raamattu ei siis kiellä) on lajin sisäistä kehitystä.

    Jos ihminen olisi hitaasti kehittynyt alkulimasta, kalasta tai simpanssista ja jonkinlaisen apinaihmisyyden kautta tullut sellaiseksi kuin nyt on, miksi ei ole minkäänlaisia viitteitä kehityksestä (tai rappeutumisesta) eteenpäin jolloin laji jälleen muokkaisi itsensä toiseksi? Käsittääkseni etevätkään molekyylibiologian ja geenitekniikan tutkijat ei ole löytäneet merkkejä TÄLLAISESTA muuttumisesta?

    6. Miksi Jumala lietsoo sotaa?

    Jumala on jättänyt monia asioita elämässä ihmisen omaan harkintaan. Meille on suotu valinnanvapautta jopa hämmästyttävissä määrin. Tämä asia tulisi ottaa vakavasti ja ryhtyä oikein syvällisesti pohtimaan kuinka minun tulisi elää, onko Jumalaa ja jos on, niin mikä on Hänen tarkoituksensa elämääni ja elämäntapoihini nähden, voiko Jumalan ja Hänen tarkoituksensa löytää?
    Mutta ottavatko ihmiset tällaisen pohdinnan äärimmäisen vakavasti. Suhtautuvatko he valinnanvapauteensa sellaisella rehellisyydellä ja loogisuudella kuin tulisi. Luulenpa vain että ei. Ei ainakaan luonnostaan ja se johtuu olemuksemme syntisyydestä.
    Siksi aloite tulee Jumalalta. Hän puhuttelee ihmistä monin tavoin ja yrittää meitä pysäytellä ja herätellä näitä asioita pohtimaan, eikä ainoastaan pohtimaan vaan että myöntäisimme rajallisuutemme ja raadollisuutemme, kääntyen Hänen puoleensa vastausta ja apua etsimään.

    Jos ihminen sitten on piittaamaton Jumalasta ja Hänen tahdosta ja elää itsekkäästi niin kuin inhimillisyydessään hyväksi kokee, seuraukset on juuri senkaltaisia kuin maailmassa on nähtävissä. Järkyttävintä on että ihminen siinäkin laittaa oman typeryytensä Jumalan syyksi ja syyttää Jumalaa sodista ja muusta hulluudesta joka on ihmisen oman jumalattomuuden ja piittaamattomuuden seurausta.

    Uskonnollisuus ja uskonnon käyttäminen omiin valtapyrkimyksiin lietsoo sotaa.
    Uskonnon ja hengellisyyden eroon olen lyhyesti viitannut kohdassa 4.

    Nyt pitää lähteä asioille.
    Moi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sandra_B kirjoitti:

Mietin tässä erästä asiaa kun luin huvin vuoksi vanhaa testamenttia. Olisin tiedustellut muutamista alkupuolen epäkohdista teiltä "viisaammilta".
1. Vedenpaisumuksen jälkeen maailmaan ei jäänyt kuin Nooa, hänen vaimonsa, hänen lapsensa, heidän vaimonsa ja eläimet. Mistä Nooan lapsenlapsi sai itselleen vaimon?

2. Muistaakseni Abrahamin erään jälkeläisen tyttäret eivät löytäneet itselleen miestä, joten he juottivat isänsä humalaan ja makasivat hänet tullakseen raskaaksi ja jatkaakseen sukuaan. Miten raamattu voi hyväksyä sukurutsauksen, mutta tuomita homouden??

Lisäilen kysymyksiä tarpeen tullen ja kiitoksia etukäteen paljon vastauksistanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu