TV-juristi on

ÄLYKÄS JA KULTIVOITUNUT

"Tietämättömyyttä, Ritva Santavuori!

Ylen Aamu-TV:n jälkiviisaiden puheenvuoro 18. marraskuuta tuotti valtavan pettymyksen.

Ritva Santavuorta on "kantajälkiviisaana" ja värikkäänä yhteiskunnallisten asioiden tuntijana ollut mielenkiintoista kuulla ja katsella. Nyt hän kuitenkin osoitti uskomatonta tietämättömyyttä Viroa, virolaisia ja heidän pääkaupunkiaan kohtaan. Hän kertoi käyneensä Tallinnassa vaan kaksi kertaa, mutta uskalsi silti teilata ainoastaan 70 kilometrin päässä asuvat naapurinsa väittämällä, että Virossa ei ole mitään muuta hyvää kuin laulujuhlat.

Santavuori on oikeassa siinä, että kulttuurimme ovat erilaisia. Tämä pätee myös käyttäytymiskulttuuriin. Santavuoren Tallinnassa kokema suomalaisten mielistely saattaa ollakin keskieurooppalaistyylistä kohteliaisuutta ja vieraanvaraisuutta.

Santavuoren reaktio Viron keskustapuolueen johtajan ja talousministerin Edgar Savisaaren ehdotukseen Helsingin ja Tallinnaan mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudesta oli kielteinen. Niin pitääkin, koska emme ainakin tahallamme halua sotkea kahden pääkaupungin erilaisia kohtaloita. Pidän itsekin Savisaaren ehdotusta provokatiivisena, vaikka uskon, että Tallinnan ja Helsingin välinen yhteistyö edelleen lisääntyy.

Santavuori haluaisi suomalaisten katsovan enemmän länteen kuin etelään. Pitkän yhteisen historian takia Ruotsi on ollut Suomelle luonnollinen partneri, mutta nyt olisi korkea aika herätä näkemään muuttunut Eurooppa. Virokin on pitkän historian omaava sivistysvaltio eikä 50 miehitysvuottakaan pystynyt tuhoamaan sen kieltä, kulttuuria ja kansan yritteliäisyyttä.

Tallinnassa syntyneenä "kommunistivaltion" (Santavuoren ilmaisu) kansalaisena olen kokenut Suomessa ennakkoluuloja sekä piilorasismia yhteiskunnan eri tahoilta. Toivon, että Ritva Santavuoren kaltaiset pimennossa olijat vaivautuisivat tutustumaan lähihistoriaan, Viroon ja virolaisiin viimeistään nyt, kun siihen on olemassa kaikki mahdollisuudet.

Ilona Kolberg
opettaja, teatterikriitikko
Mikkeli"

http://www.lansi-savo.fi/

9

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapin nainen

      Santavuori puhuu, mitä ajattelee. Hän edustaa vain itseään.

      Vaikka minä en kokoomuslainen olekaan, niin silti huomauttaisin: Miksi suomalaisten pitäisi niin hurjasti teistä pitää, vaikka olemme kyllä saaneet jo kuulla sitä teidän "sivistynyttä" pilkantekoanne (kateellisuuttako?)siitä asti kun vapauduitte.

      En minäkään enää koe virolaisia mitenkään sukulaisiksi. Kaikkihan me jo sen tiedämmekin, etteivät he sitä geneettisesti edes ole. Venäläiset ja ruotsalaiset ovat meille tosiasiassa enemmän sukua kuin tämä "eteläinen sukulaiskansa".

      • genttelmann

        Gentelmannina en haluaisi nimitellä naista tolloksi, mutta nyt teen poikkeuksen. Kun ihminen on päässyt naisen ikään, ei hänen enää pitäisi olla noin tietämätön eli tollo.

        Ruotsalaiset tuskin tulevat ikinä pääsemään meitä suomalaisia geneettisesti niin lähelle kuin virolaiset ovat aina olleet.

      • lapin nainen
        genttelmann kirjoitti:

        Venäjän kieltä ja kulttuuria opiskellessani minulle kertoi virolainen opettajani, että virolaisten ja suomalaisten geeneissä ei ole juurikaan yhteyttä. Virolaiset ovat lähinnä saksalaisia, jotka puhuvat suomalaisugrilaista kieltä.

        Tiedä sitten onko heidän rasistiset mielipiteensä enemmän saksalaisuuden vai venäläisyyden (kulttuurin) aikaan saamia.

        Minusta virolaisten julkisuudessa esittämät kommentit suomalaisista ovat lähinnä omituisia.

      • Hjalle
        lapin nainen kirjoitti:

        Olisit ottanut asiasta selvää joltain alan asiantuntijalta, unttu!

      • lapin nainen
        Hjalle kirjoitti:

        Olisit ottanut asiasta selvää joltain alan asiantuntijalta, unttu!

        Onhan tuo tosiseikka tullut jo ihan teidän virottarienkin toimesta julkisuuteen, että edustatte mielestänne rodukasta naiseutta ; )

        Sanoin nyt kumminkin se, ja olen edelleenkin sitä mieltä, että miten kukaan voisi pitää jostakusta (tässä kansasta), joka ei miellyttävää sana lausu jostakusta muusta (tässä kansasta).

        Raha kait ainoa hyve, minkä virolaiset suomalaisissa näkevät : )))

        Ei olla samalta planeetalta, ei. Onneksi olette niin kaukana täältä kauniista ja puhtaasta lapin maasta.

        Santavuorihan ei ole enää missään virassa, joten hänellä on sanan vapaus. Pidän naisesta, koska hän ei välitäkään karsia puheitaan politiikan kielelle, vaan on ihminen ihmisten joukossa. Suorasanaisuus on meillä lapissa hyve.

        Ja sinun nimesi on luultavasti Pekka, Simo tai Erkki.

      • lapin nainen
        Hjalle kirjoitti:

        Ja sinun nimesi on luultavasti Pekka, Simo tai Erkki.

        Tulkaahan käymään kansainvälisessä maakunnassamme, niin viisastutte.

        Örkit ja Mörkit : )

        Saulikin kävi juuri täällä. Valitettavasti en päässyt häntä katsomaan, kun liikkui liian aamutuimaan täällä Etelä-Lapissa, tai oikeammin Peräpohjolassa.

        Ehdokas on näköjään aivan eri älykkyysasteella kuin tukijansa (jos ja kun nyt niitä edes olette).

    • Maltillinen porvari

      Santavuori on ennenkin käyttäytynyt moukkamaisesti.

      Esim. joidenkin oikeudenkäyntien kuluessa rouva syyttäjä lätki varmoja tuomioita.

      Hän erehtyy myös joskus typerään nimittelyyn.

      Onneksi Jälkiviisaissa on yksi älykäs, sivistynyt ja humaani keskustelija: Cles Andersson, joka yritää palauttaa ex-syyttäjää meillä käytössä olevaan normaaliin demokratiaan.

    • Puuhkalakki, karvanuttu

      Ennen pidin Santavuorta hauskana ja sanavalmiina tyyppinä. En pidä enää. Sori.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe