Jos oikein olen ymmärtänyt, esim. ateismissa on aivan sama mitä tekee, koska loppujen lopuksi se ei vaikuta mihinkään --> ei ainakaan sen jälkeen kun on kuollut. Kun näin siis ajatellaan, mikä tarve ihmisillä on yrittää perustella, ettei kristinusko ole totta. Eikö tällä ajattelumallilla kaikkille käy samalla tavalla kuoleman jälkeen? Onko se kateutta koska jotkut uskovat, että heidän elämällään on tarkoitus? Vai pelkäävätkö he kenties, että uskovat ovat oikeassa? Luulis, että heille on aivan sama mihin joku toinen uskoo. Mielestäni uskovienkaan ei pidä tuputtaa uskoaan kenellekään, kertoo aina kun joku on asiasta kiinnostunut. Kokouksien yms. ei luulis mitenkään haittaavaan ketään, eihän sinne oo pakko mennä, vai?
Mitä väliä?
Kallio
3135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ateistit eivät ole kiinnostuneita siitä mitä seurauksia siitä on ihmisten käyttäytymiseen jos jumalaa ei ole olemassa. Ateistit ovat kiinnostuneet enemmän TOTUUDESTA kuin sen seurauksista.
jos oppii tuntemaan totuuden.. luulis et sit toimii sen mukaan.. sit jos sillä on jotain merkitystä nii siitä haluu varmaan kertoo muillekin..
Nämä äänekkäimmät ateistit ovat käsittääkseni näitä astetta suuremman egon omistavia "tiedemiehiä" tai ehkä heillä on lähimenneisyydessä huonoja kokemuksia uskomuksista tai uskonnoista. Voin hyvin kuvitella ateistin riemuitsevan ja nauttivan hetkellisestä hyvänolon tunteesta, kun pitkän kinastelun jälkeen saadaan uskovainen ihminen "naurunalaiseksi" tai "julkisesti todistettua tyhmäksi". Tämä on ihan normaalia onnellisuuden etsimistä, eikä siitä nyt saisi ketään syyttää. Tosin jos tällaista käyttäytymistä jatkuu vuosikausia voidaan alkaa tarkastella kyseisen henkilön mielenterveyttä ja ehkä luokitella persoonallisuus joksikin muuksi kuin ateistiseksi.