Tutkiminen

Hei. Olen kiinnostunut Jehovan Todistajien opetuksesta. Meidän oven takana ei ole ikinä käynyt todistajia joten en ole voinut heiltä asioista kysellä, äidin oven takana heitä käy ja äidiltä saan aina lehdet luettavaksi.
Olen käynyt Jehovan todistajien nettisivuilla lukemassa artikkeleita, mutta kuinka saisi yhteyden jonnekin josta voisi pyytää jota kuta tutkistelemaan raamattua. Haluaisin muutenkin kysellä asioista.
12795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Puhelinluettelossa on Jehovan todistajat puh. numeroineen, sieltä voi kysellä.

Äänestä
  • Ei ole löytynyt meidän paikallisesta alueellisesta puhelinluettelosta.

    Äänestä

  • Tappi kirjoitti:

    Ei ole löytynyt meidän paikallisesta alueellisesta puhelinluettelosta.

    Jehovan todistajat ovat tunnetusti salaseura. Yhteystietoja on välillä vaikea löytää.
    Kysy tekstiviestillä numeropalvelusta yhteystietoja.Palvelu maksaa "hieman", samalla saat osoitteenkin.
    Kirjoita tekstiviestiin:FIND Jehovan Todistajat kaupunginnimi ja lähetä numeroon 16400
    Sitten vain soitat paikanpäälle, takaan että tutkiskeluja järjestyy.

    Äänestä

  • aiheesta kirjoitti:

    No jo oli taas..tässähän tuntee itsensä jo aika jännittäväksi, vai oikein salaseura.
    Oot taiinut lukea liikaa ufoista?
    Vai ootko suljetulla?

    Äänestä

  • Lähetin sen yhteydenottopyyntölomakkeen, ei ole kuulunut mitään. Tosin emme mekään aina kotosalla ole että ties vaikka joku olisikin käynyt ovella kun olemme poissa, mistä sen tietää.

    Äänestä

  • Tappi kirjoitti:

    Lähetin sen yhteydenottopyyntölomakkeen, ei ole kuulunut mitään. Tosin emme mekään aina kotosalla ole että ties vaikka joku olisikin käynyt ovella kun olemme poissa, mistä sen tietää.

    Lomakkeessa on kohta, jossa voi valita päivän ja klo-ajan tunnin tarkkuudella. Huomasitko sen?

    Tai sitten tuossa jälkimmäisessä linkissä on Suomen haaratoimiston osoite, jonne voi lähettää kirjepostia ja pyytää ottamaan yhteyttä.

    Äänestä

Jos ei löydy niin kirjoita [email protected]
kaupungin jossa asut, niin järjestän yhteytiedot. Voit kirjoittaa nimimerkillä anonyymisti.

Äänestä
  • en sulle ainakaan minä kirjottais, taiat lähettää jonkun omista luopiojoukoistasi.

    Äänestä

""Olen kiinnostunut Jehovan Todistajien opetuksesta""

OLETKO SAIRAS?

Äänestä
  • Oletko itse kun tuollaisia ventovieraalta kyselet? Käytöstapoja.

    Äänestä

numeroon (09) 825 885 klo 8-17 ma-pe ja pyydä tiedotusosastolle. Jo pitäisi tulla vastaus.

Taitavat olla harvassa ne puhelinluettelot, joissa ei JEHOVAN TODISTAJAT -hakusanaa ole.

Niinpä se sitten on

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tappi kirjoitti:

Hei. Olen kiinnostunut Jehovan Todistajien opetuksesta. Meidän oven takana ei ole ikinä käynyt todistajia joten en ole voinut heiltä asioista kysellä, äidin oven takana heitä käy ja äidiltä saan aina lehdet luettavaksi.
Olen käynyt Jehovan todistajien nettisivuilla lukemassa artikkeleita, mutta kuinka saisi yhteyden jonnekin josta voisi pyytää jota kuta tutkistelemaan raamattua. Haluaisin muutenkin kysellä asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu