RonistaTuleeTähti

Vaikka Roni putosikin jo toisessa finaalissa [mikä johtuu siitä, että ne lukuisat idiootit jotka niin mukamas vihaavat Ronia, äänestivät piruuttaan kaikkia muita finalisteja monta kertaa, sillä Ronin kannattajat vissinvarmasti äänesti Ronia yhtä paljon kuin aiemminkin]
Niin hänestä tulee jokatapauksessa tähti!

Ronin kaltainen LUONNONLAHJAKKUUS niin laulutaidoiltaan kuin lavakarismaltaankin, tulee taatusti herättämään huomiota monien levy-yhtiöiden piirissä, ja uskonpa, että levy-yhtiöt tulee jopa kilpailemaan hänestä!
Onhan esimerkiks Christian Forss osoittanu kirkkaasti, että menestyminen laulajanuralla ei todellakaan ole kiinni siitä, kuinka pitkälle pääsee Idols-kisassa. Christian on menestynyt hyvin ja vieläpä Omana Itsenään, eikä Idols-voittaja -tittelin avulla. Toki Idolsissa mukanaolo antoi hyvän ponnahdusalustan.
Vielä parempi esimerkki on Antti Tuisku, joka tuli viime Idolssissa kolmanneks, mutta on menestynyt HUOMATTAVASTI PAREMMIN kuin voittaja Hanna Pakarinen ja toiseksi tullut Jani Wickholm.
Eli tässä sen näkee, että OIKEA VOITTAJA ei todellakaan ole välttämättä se, joka voittaa Idols-kisan, vaan usein se, joka on pudonnut hieman aiemmin ja SAAVUTTAA SUURIMMAN MENESTYKSEN!
Ronin kohdalla tulee 100% todennäköisyydellä tapahtumaan samoin: ELI HÄN ON KISAN MORAALINEN VOITTAJA, ELI SE JOKA TULEE KAIKESTA HUOLIMATTA SAAVUTTAMAAN SUURIMMAN MENESTYKSEN.
Eli te jotka naurettavalla tavalla iloitsette Ronin putoamisesta: Itku pitkästä ilosta, nimittäin te tuutte vielä näkemään PALJON Ronia, tämän luodessa hienon uran laulajana Christian Forssin ja Antti Tuiskun tavoin! Tähtitaivaalla on Ronin -muotoinen tähti, Halusitte tai ette.

Ja vielä joillekin vähä-älyisille tiedoksi: Antti Tuiskussa ja Ronissa ei ole MITÄÄN SAMAA. Ne eroaa toisistaan kuin Yö ja Päivä, Ainoat yhdistävät tekijät niissä tulee olemaan se, että Roni luo menestyvän uran laulajana, vaikkei päässytkään Idolssissa pidemmälle, Aivan kuten Antti Tuiskun kohdallakin kävi. Ja se, että Ronista tulee Suositumpi kuin Idols-voittajasta, aivan kuten Antti Tuiskustakin tuli.
20799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

NIIN TULEE.

Äänestä

Näin juuri uskon ja toivon käyvän!
Näitä sanoja yritin itsekkin hakea,mutta sinäpä ne sanoit! :) Eiköhän levy-yhtiöt tiedä kenessä se todellinen tähti asuu! :)

Äänestä
  • Kuka kumma jaksaa kuunnella hempeetä klassisen kuuloista möngerrystä??????????????????????????

    Äänestä

  • Hyvä että meitä Realisteja löytyy enemmänkin! :)

    Äänestä

  • Kalevitoinen kirjoitti:

    Kuka kumma jaksaa kuunnella hempeetä klassisen kuuloista möngerrystä??????????????????????????

    "hempeetä klassisen kuuloista möngerrystä??"
    Miltä ihmeen planeetalta sä oot tullut? Mitähän musiikkilajia sä koitit tossa oikein kuvailla?
    Jos Poppia tarkoitat, niin sitähän nuo kaikki Idols-tyypit tulee laulamaan.
    Iskelmäkisat on erikseen, että valitappa kuule sellaisissa foorumeissa.

    Äänestä

  • Kalevitoinen kirjoitti:

    Kuka kumma jaksaa kuunnella hempeetä klassisen kuuloista möngerrystä??????????????????????????

    Poppiahan se Roni osaa laulaa mainiosti,onko se mielestäsi klassista!? Nyt on tainnut mennä musiikkilajit sulla ihan sekasin..

    Äänestä

tietää. eiköhän se ronikin olisi jatkossa, jos kansa siitä pitäisi. sattuu nyt vaan olemaan niin, että ihmiset tykkäsi jonkun muun esityksestä tällä kertaa. minä olen ainakin joka kerta joutunut äänestämään eri esittäjää, koska se yksi ja sama ei ole joka kerralla ollut paras. eikös siinä kuulu aina parasta äänestää, eikä minkään faniuden perusteella.

Äänestä
  • En mä minkään faniuden perusteella äänestänyt, vaan ainoastaan sillä perusteella, että Roni oli ja on edelleen, putoamisestaan huolimatta OIKEASTI LAHJAKKAIN laulaja & esiintyjä.
    Ja kyllä kansa tykkää Ronista, se on varma. Kansasta vaan valitettavasti löytyy liikaa niitä älyvapaita, jotka ottaa jonkun inhokikseen ihan piruuttaan, ja tekee kaikkensa, että sais pudotettua sen. Ihan varmasti kävi eilen niin, että ne älyvapaat äänesti ihan piruuttaan kaikkia muita finalisteja, jotta Roni jäis alakynteen äänimäärällä, sillä Ronin kannattajat äänesti Ronia kyllä yhtä paljon kuin aiemminkin.

    Esityksisä puheen ollen Roni esitti biisinsä olosuhteisiin nähden hyvin, sitähän ne TUOMARITKIN kehui.
    SURKEIMMAT ESITYKSET sen sijaan veti Katri, joka RAISKAS EUROPEN BIISIN, ja pahasti; Sekä Henna, jonka ois pitäny pudota jo aikoja sitten ennen finaaleja. Hennan laulutaidot ei riitä, ei kirveelläkään.

    Äänestä

  • veenus kirjoitti:

    En mä minkään faniuden perusteella äänestänyt, vaan ainoastaan sillä perusteella, että Roni oli ja on edelleen, putoamisestaan huolimatta OIKEASTI LAHJAKKAIN laulaja & esiintyjä.
    Ja kyllä kansa tykkää Ronista, se on varma. Kansasta vaan valitettavasti löytyy liikaa niitä älyvapaita, jotka ottaa jonkun inhokikseen ihan piruuttaan, ja tekee kaikkensa, että sais pudotettua sen. Ihan varmasti kävi eilen niin, että ne älyvapaat äänesti ihan piruuttaan kaikkia muita finalisteja, jotta Roni jäis alakynteen äänimäärällä, sillä Ronin kannattajat äänesti Ronia kyllä yhtä paljon kuin aiemminkin.

    Esityksisä puheen ollen Roni esitti biisinsä olosuhteisiin nähden hyvin, sitähän ne TUOMARITKIN kehui.
    SURKEIMMAT ESITYKSET sen sijaan veti Katri, joka RAISKAS EUROPEN BIISIN, ja pahasti; Sekä Henna, jonka ois pitäny pudota jo aikoja sitten ennen finaaleja. Hennan laulutaidot ei riitä, ei kirveelläkään.

    "Esityksisä puheen ollen Roni esitti biisinsä olosuhteisiin nähden hyvin, sitähän ne TUOMARITKIN kehui.
    SURKEIMMAT ESITYKSET sen sijaan veti Katri, joka RAISKAS EUROPEN BIISIN, ja pahasti..."

    Kyllä se taisi olla Roni, joka pahiten eilen raiskasi klassikkokappaleen. Ronista en kyllä muutenkaan missään vaiheessa kauheasti pitänyt, mutta eilinen oli kuitenkin järkytys. Edellisellä viikolla Roni kuitenkin veti ehkä parhaan suorituksen koko porukasta.
    Mielestä aivan oikea henkilö tippui, mutta kyllä eilisen perusteella olisi voinut Henna tai Katrikin lähteä.

    Äänestä

Kyllä, oikeassa olet- Antti ja Roni tosiaan eroaa toisistaan kuin yö ja päivä, väristäkin sen jo tyhmempikin huomaa. Muuten nämä kyseiset pellet ovat kuin kaksi marjaa, kumpikin täysin laulutaidottomia, ja pihalla kuin lumiukot kesähelteellä, ellei heidän tausta/tukiryhmänsä pitäisi heitä pinnalla (missä tämä kinkki ei ikinä tule olemaankaan). Pete voittaa ja PISTE.

Äänestä
  • Luuletko tosiaan että antilla ja ronilla ei ole laulu taitoa? mitenkäs antillakin sitten on levyjä? kuinka niitä ihmiset sitten niin paljon on äänestänyt? toi on jo naurettavaa.. ja onko järkeä arvostella ihon värin perusteella? lapsellista se on,ei muuta!

    Äänestä

onneks se roni ei sentään päässy ton pidemmälle.. laulo ihan päin persettä viimeks! se menee koko ajan huonompaan suuntaan.. se mikä yhdistää antti tuiskua ja tota ronia on se et niil on samaa ikä luokkaa fani joukko :D ihanat teinitytöt tykkää hempeistä poikabändi laulajista. Ihmettelen et miten on voinu ronilla edes kusi nousta hattuun koska sillä ei noi fani joukot kauaa pysyny tuol tukena. se vaan luulee itsestään ihan liikoja ja luottaa liikaa siihen että se ulkonäöllä ja yleisön nuoleskelemisella pääsee aina vaan jatkoon.

Äänestä
  • No tuo nyt ei taas pidä paikkaansa.
    Mistä tiedät minkä ikäisiä todelliset äänestäjät/kannattajat ovat? Aivan ,et mistään!
    Meitä on monia täysi-ikäisiä kannattajia ja äänestäjiä.

    Äänestä

  • Hemppa kirjoitti:

    No tuo nyt ei taas pidä paikkaansa.
    Mistä tiedät minkä ikäisiä todelliset äänestäjät/kannattajat ovat? Aivan ,et mistään!
    Meitä on monia täysi-ikäisiä kannattajia ja äänestäjiä.

    ..."täysi-ikäisiä" ja täysin järjettömiä. Herran jestas sentään..sä tosiaan oot tyhmempi ku mun sukka, ja se on tyhmä kuin mikä.

    Äänestä

  • skuppeli kirjoitti:

    ..."täysi-ikäisiä" ja täysin järjettömiä. Herran jestas sentään..sä tosiaan oot tyhmempi ku mun sukka, ja se on tyhmä kuin mikä.

    No jo on jutut sulla.. Niin se asia on! Ymmärrät tai et!

    Äänestä

Muussa tapauksessa Troni kasvaa aikanaan isoksi ja menee amikseen.

Äänestä
  • Ronin kannattajajoukot koostuu kuulkaas lapsikullat KAIKENIKÄISISTÄ ihmisistä!! Itse oon 19v. ja kannattanut Ronia koko ajan ja Yhä edelleen. Myös mun kaikki kaverit, jotka on mun ikäisiä ja vanhempia, Kannattaa Ronia, ja mun tutut, jotka myöskin vanhempia, ja mun omat vanhemmat ja kavereiden vanhemmat ja tuttujen vanhemmat, Nekin kannattaa Ronia, eli lakatkaa se paskanjauhaminen niistä pikkutytöistä ja pissiksistä!

    Äänestä

  • veenus kirjoitti:

    Ronin kannattajajoukot koostuu kuulkaas lapsikullat KAIKENIKÄISISTÄ ihmisistä!! Itse oon 19v. ja kannattanut Ronia koko ajan ja Yhä edelleen. Myös mun kaikki kaverit, jotka on mun ikäisiä ja vanhempia, Kannattaa Ronia, ja mun tutut, jotka myöskin vanhempia, ja mun omat vanhemmat ja kavereiden vanhemmat ja tuttujen vanhemmat, Nekin kannattaa Ronia, eli lakatkaa se paskanjauhaminen niistä pikkutytöistä ja pissiksistä!

    Näin se vaan on, vaikka jotkut eivät haluakkaan.. Itsekin olen 19-vuotta ja Ronin ekasta laulusta alkaen olen kannustanut ronia ja niin on poikaystävänikin joka on kolme vuotta minua vanhempi ja näin tekee moni ikäiseni ja lähestulkoon ikäiseni kaverinikin! Sekä oma äiti ja siskonikin! Niillä on siis ikää enemmän kuin 14v!

    Roni,Agnes ja Henna on ollu suosikkeitani.Mutta mutta eilinen Ronin biisi ei kyllä menny hyvin...mutta ei mennyt pahemmin muillakkaan,yllätyin Peten suoritusesta wow!!!Silti Roni on ollut alusta asti suosikkini,vaik vähä meni ööveriksi eilinen kpl.Ps.Tykkään sen ballaadeista,aivan ihanaa kuultavaa.T.34 vuotias.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Roni,Agnes ja Henna on ollu suosikkeitani.Mutta mutta eilinen Ronin biisi ei kyllä menny hyvin...mutta ei mennyt pahemmin muillakkaan,yllätyin Peten suoritusesta wow!!!Silti Roni on ollut alusta asti suosikkini,vaik vähä meni ööveriksi eilinen kpl.Ps.Tykkään sen ballaadeista,aivan ihanaa kuultavaa.T.34 vuotias.

    No eilen ei tosiaan kukaan vetänyt nin hyvin että olisin ollut myyty,mutta kyllä roni ja pete vetivät parhaiten ja ronin tippuminen oli TODELLA yllättävä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

veenus kirjoitti:

Vaikka Roni putosikin jo toisessa finaalissa [mikä johtuu siitä, että ne lukuisat idiootit jotka niin mukamas vihaavat Ronia, äänestivät piruuttaan kaikkia muita finalisteja monta kertaa, sillä Ronin kannattajat vissinvarmasti äänesti Ronia yhtä paljon kuin aiemminkin]
Niin hänestä tulee jokatapauksessa tähti!

Ronin kaltainen LUONNONLAHJAKKUUS niin laulutaidoiltaan kuin lavakarismaltaankin, tulee taatusti herättämään huomiota monien levy-yhtiöiden piirissä, ja uskonpa, että levy-yhtiöt tulee jopa kilpailemaan hänestä!
Onhan esimerkiks Christian Forss osoittanu kirkkaasti, että menestyminen laulajanuralla ei todellakaan ole kiinni siitä, kuinka pitkälle pääsee Idols-kisassa. Christian on menestynyt hyvin ja vieläpä Omana Itsenään, eikä Idols-voittaja -tittelin avulla. Toki Idolsissa mukanaolo antoi hyvän ponnahdusalustan.
Vielä parempi esimerkki on Antti Tuisku, joka tuli viime Idolssissa kolmanneks, mutta on menestynyt HUOMATTAVASTI PAREMMIN kuin voittaja Hanna Pakarinen ja toiseksi tullut Jani Wickholm.
Eli tässä sen näkee, että OIKEA VOITTAJA ei todellakaan ole välttämättä se, joka voittaa Idols-kisan, vaan usein se, joka on pudonnut hieman aiemmin ja SAAVUTTAA SUURIMMAN MENESTYKSEN!
Ronin kohdalla tulee 100% todennäköisyydellä tapahtumaan samoin: ELI HÄN ON KISAN MORAALINEN VOITTAJA, ELI SE JOKA TULEE KAIKESTA HUOLIMATTA SAAVUTTAMAAN SUURIMMAN MENESTYKSEN.
Eli te jotka naurettavalla tavalla iloitsette Ronin putoamisesta: Itku pitkästä ilosta, nimittäin te tuutte vielä näkemään PALJON Ronia, tämän luodessa hienon uran laulajana Christian Forssin ja Antti Tuiskun tavoin! Tähtitaivaalla on Ronin -muotoinen tähti, Halusitte tai ette.

Ja vielä joillekin vähä-älyisille tiedoksi: Antti Tuiskussa ja Ronissa ei ole MITÄÄN SAMAA. Ne eroaa toisistaan kuin Yö ja Päivä, Ainoat yhdistävät tekijät niissä tulee olemaan se, että Roni luo menestyvän uran laulajana, vaikkei päässytkään Idolssissa pidemmälle, Aivan kuten Antti Tuiskun kohdallakin kävi. Ja se, että Ronista tulee Suositumpi kuin Idols-voittajasta, aivan kuten Antti Tuiskustakin tuli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu